Fortum hamuaa Intian auringosta miljoonia: Jättituet houkuttelevat investoimaan
Uutisanalyysi: Sähköyhtiö yrittää panostaa ydinvoiman lisäksi myös uusiutuviin.
Samaan aikaan kun energiayhtiö Fortum osallistuu suomalais-venäläisen Fennovoiman ydinvoimalan rahoittamiseen sadoilla miljoonilla euroilla, yhtiö aikoo investoida myös Intiaan jopa 400 miljoonaa euroa aurinkoenergiaan.
Fortum markkinoi itseään ”puhtaan energian edelläkävijänä”. Tämä on ehkä yksi syy sille, että Suomen valtion suuromistuksessa oleva Fortum aikoo nyt sijoittaa miljooniansa Intian auringon alle. Täytyyhän mainoslauseella olla myös katetta.
Toinen hyvin merkittävä syy on Intian valtion aurinkoenergialle suunnatut tuet, joista myös Fortum saisi osansa. Intia nimittäin päätti jo vuonna 2010 aurinkoenergian tukiohjelmasta, jolle annettiin nimeksi The Jawaharlal Nehru National Solar Mission.
Ohjelman tarkoitus on rakentaa Intiaan peräti 100 gigawattia aurinkoenergiaa, mikä tarkoittasi maailman koko aurinkoenergian tuotantokapasiteetin kasvattamista lähes puolella.
Koko investointi maksaisi jopa 100 miljardia dollaria eli noin 87 miljardia euroa. Kyse ei ole siis pienestä investointiohjelmasta. Vastaavalla summalla rakentaisi Pyhäjoelle noin tusinan verran Fennovoiman kokoisia ydinvoimaloita.
Fortumin uuden strategian mukaan yhtiö tavoittelee maailmalla noin yhden gigawatin tuuli- ja aurinkoenergian tuotantoa.
Jos tämän suhteuttaa Intian mahdolliseen 400 miljoonan euron investointiin, vastaisi se noin 0,5 gigawatin tuotantoa. Todennäköisesti Fortum tekee siis uusiutuvan energian investointeja myös muihin maihin joko aurinko- tai tuulienergiaan, tai molempiin.
Intiassa aurinkovoiman tuottajat kilpailutetaan huutokaupoissa. Fortumin mukaan oikeuden saa se, joka lupaa tuottaa energiaa halvimmalla hinnalla määrätyn ajanjakson, esimerkiksi 25 vuotta.
Intialla on pulaa sähköntuottajista. Intia tukee hankkeita paitsi rahallisesti myös muun muassa kaavoituksella ja suotuisalla lainsäädännöllä. Tarkkoja tukisummia Fortum ei kerro.
Intian aurinkoenergiapolitiikka muistuttaa hyvin pitkälti Suomen tuulivoimapolitiikkaa ja sen edistämistä. Sillä erotuksella, ettei kyse ole syöttötariffijärjestelmästä.
Intia velvoittaa myös verkkoyhtiöitä kasvattamaan uusiutuvan energian määrää sähköverkossaan. Lisäksi fossiilisen energian tuottajien on otettava uusiutuvan energian tuottajia mukaan tarjontaansa.
Tämän ne voivat tehdä tuottamalla uusiutuvan energian itse tai ostamalla vaadittavan energian esimerkiksi aurinkovoiman tuottajilta, kuten Fortumilta.
Fortumista kerrotaan, että Intiaan rakennettavista voimalaloista noin 60 gigawattia on ”ison kokoluokan” maahan rakennettavia voimaloita. Loput voimalat ovat esimerkiksi katoille asennettavia pieniä voimaloita (paneeleja). Fortumia kiinnostaa suuremman kokoluokan voimalat.
Fortum hamuaa yhä isompaa siivua Intian aurinkoenergiamarkkinoista. Yhtiö voitti jo vuoden alussa yhden kilpailutuksen, jossa huutokaupattiin oikeuksia rakentaa aurinkovoimaa. Fortumilla on myös jo toimivaa aurinkoenergian tuotantoa Intiassa.
Fortum rakentaa aiesopimuksen puitteissa Rajasthanin osavaltioon 70 megawatin voimalan, jonka tuottaman sähkön ostaa Intian valtiovetoinen National Thermal Power Corporation.
Aurinkosähkön takuuhinnaksi määriteltiin noin 60 euroa MWh. Takuuhintaa voi pitää tämänhetkiseen sähkön markkinahintaan verrattuna suhteellisen hyvänä, mikä tekee aurinkoenergian tuotannosta taloudellisesti kannattavaa.
Fortumin investoinnit Intiaan tuskin toteutuisivat ilman investointitukia ja helpottavaa byrokratiaa.
Intia näyttäisi kuitenkin olevan Fortumille tulevaisuudessa yhä tärkeämpi kauppakumppani. Tästä saatiin osviittaa helmikuussa, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) matkusti Team Finlandin nimissä vienninedistämismatkalle Intiaan.
Matkan aikana Sipilä tapasi muun muassa Intian pääministeri Narendra Modin, joka on luonut käytännössä koko Intian aurinkoenergiapolitiikan.
Sipilän mukana matkusti myös joukko suuryhtiöiden edustajia Suomesta, yksi matkakumppaneista oli Fortum. Näyttääkin siltä, että diplomaattisia suhteita tarvitaan, kun suuret valtionyhtiöt neuvottelevat miljoonien tai jopa miljardien investoinneista tai niiden jatkosta.
Investointien osalta Fortumin täytyy olla vielä varuillaan ja punnita tarkoin riskit ja diplomaattiset suhteet, sillä esimerkiksi Venäjälle viime vuosina tehdyt noin neljän miljardin euron investoinnit ovat nyt erittäin riskipitoiset.
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen talouspakotteet, heikko rupla ja raakaöljyn alhainen hinta sekä presidentti Vladimir Putinin toimet Itä-Ukrainassa ovat luoneet varjon Fortumin bisneksille.
Ja se suomalais-venäläinen Fennovoimakin pitäisi saada valmiiksi, vaikka ydinvoimalle ei ole määritelty takuuhintaa.
Juttua päivitetty 13. huhtikuuta klo 9:12. Fortumia kiinnostaa suuremman kokoluokan voimalat, ei pienet ja suuret. Takuuhinnan yksikkö on MWh, ei kWh ja Rajasthan on osavaltio, ei kaupunki.