Analyysi: Politiikassa on kyse odotusten hallinnasta, ja siinä perussuomalaiset ja Sdp epäonnistuivat – seuraava haaste on vasemmistoliitolla

Mielipidetiedustelujen epäonnistuminen näyttää muodostuvan yhdeksi kevään eurovaalien suurista tarinoista.

Kyselyt eivät ole ennusteita, mutta monissa suomalaisissa vaaleissa ne ovat osuneet hyvin lähelle lopullista tulosta. Nyt kävi toisin: erityisesti perussuomalaiset ja Sdp joutuivat yllättymään karvaasti, kun taas vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa riemunkiljahdukset kuuluivat varmasti parin korttelin päähän.

Ylen mittaukset teettävältä Taloustutkimukselta tai HS:n käyttämältä Verianilta ei ole vielä saatu kovin kattavaa selitystä siitä, miksi näin kävi. Ehkä sellaista ei voi lopulta antaakaan.

Mittauksissa kantansa kertoneiden osuus pysyi koko kevään melko korkeana. Tämä oli ensimmäinen varoitusmerkki.

Gallupanalysoijat katsovat usein tätä lukua: kun se asettuu melko lähelle odotettua äänestysaktiivisuutta, ajatellaan, että mittaus voisi ennakoida vaalien tulosta. Erityisesti näin on, jos mittaus on tehty lähellä vaalipäivää.

Suomessa Tilastokeskus on kertonut julkisestikin tiedonkeruun uusista haasteista. Kansalaiset eivät vastaa puhelimeen, ja tietojen kerääminen esimerkiksi tietyiltä alueilta on entistä vaikeampaa. Sama ongelma piinaa tutkimuslaitoksia. Onkin hyvä kysymys, vastaako kyselyihin liian valikoitunut joukko.

Muita syitä voi niin ikään spekuloida. Mittauksissa kysytään, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi. Tuoreen eduskuntavaalitutkimuksen mukaan yhä useammalle suomalaiselle puolue on ehdokasta tärkeämpi. Mutta kokevatko suomalaiset eurovaalit sittenkin enemmän henkilövaaliksi, jossa puolueen listan sijaan äänestetään hyvää, Suomen euroedustajaksi kelpaavaa poliittista persoonaa?

Politiikassa odotusten hallinta on tärkeää, ja gallupit ovat odotusten hallinnan työkalu. Niitä seurataan puoluetoimistoilla tarkemmin kuin julkisesti myönnetään ja niiden kautta vaikutetaan myös kentän tuntoihin.

Gallupin toteutuminen on puolueelle vähintään säällinen tulos, paremmin suoriutuminen taas voitto. Katsokaa vaikka, miltä Anna-Maja Henriksson (r), Annika Saarikko (kesk) ja Sofia Virta (vihr) näyttivät sunnuntain vaali-illan ajan.

Samaan aikaan Antti Lindtman (sd) sai pettyä karvaasti. Sdp teki suunnilleen viiden vuoden takaisen tuloksen, mutta ounasteltua kolmatta paikkaa ei tullut. Joissakin haaveissa neljäskin paikka oli tuntunut olevan nappausetäisyydellä.

Sdp:stä hehkutettiin koko kevään ajan ”erittäin vahvaa” ehdokaslistaa, mutta jälkikäteen sen puutteet löydetään puolueen sisälläkin.

Lista oli perusdemari, mutta Sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton välillä seilaavia, punavihreitä liikkuvia äänestäjiä se ei tällä kertaa puhutellut. Puolueen sisällä etsitään jo syyllisiä: Nasima Razmyarin tai esimerkiksi Elisa Gebhardin olisi pitänyt lähteä ehdolle.

Toukokuisen eduskuntavaalitutkimuksen mukaan Suomeen ovat jo muodostuneet poliittisten blokkien ”esiasteet”, joissa erityisesti kolmen punavihreän puolueen äänestäjät ajattelevat lämpimästi kaikista näistä ryhmistä ja arpovat niiden väliltä. Äänestäjät eivät ehkä tee tai näe samanlaista eroa, mitä puolue-eliitit ja ydinjoukot. Onko tämä ymmärretty puolueissa?

Li Andersson (vas) sai monien tulkintojen mukaan tukea nyt niiltä, jotka halusivat vihreiden tukeman Pekka Haaviston presidentiksi ja Sanna Marinin (sd) pääministeriksi. Hyvä kysymys on, kuka löytyy keulahahmoksi seuraavalla kertaa. Se asettaa odotusten hallinnan haasteen myös vasemmistoliitolle: näin hyvän tuloksen jälkeen on helppo pettyä.

2000-luvun alkupuolella vaalivoitot tehtiin reivaamalla puolueen linjaa enemmän keskelle.

Erityisesti eduskuntavaalituloksen jälkeen myös Sdp:tä ja vihreitä on ohjeistettu lehtikirjoituksissa siirtymään keskemmälle, ”pari piirua” oikealle. On myös vihjattu, että tämä voisi tuoda puolueille lisää kannatusta.

On kuitenkin hyvä kysymys, onko blokkiutuneessa politiikan maisemassa tämä enää voittava strategia. Onko viestipalvelu X:ssä viihtyvä taruolento nimeltään ”sinivihreä” tai ”oikeistodemari” kovinkaan yleinen suomalaisten äänestäjien keskuudessa – tai erityisesti liikkuvien äänestäjien keskuudessa? Vai onko sittenkin tärkeämpää yrittää saada punavihreän joukon ajatusjohtajuus?

Toisaalta kilpailu samoista äänestäjistä tuo yhdelle puolueelle voiton ja toisille tappion, kuten eduskuntavaaleissa nähtiin.

Myös Riikka Purra (ps) sai sunnuntaina pettyä. Matala äänestysaktiivisuus tunnetusti rokottaa erityisesti perussuomalaisten kannatusta. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riitä ainoaksi selitykseksi.

Vaikka puolueen kannattajakunnan oikeistolaistuminen on tutkittu ilmiö, voi olla, että hallituksen politiikka karkotti ainakin empiviä äänestäjiä. Liikkuvia perussuomalaismielisiä, yleiskonservatiivisia äänestäjiä saattoivat houkuttaa myös arvokartan konservatiivisesta kulmasta Sebastian Tynkkysen (ps) kanssa löytyvät turpojulkkikset Mika Aaltola (kok) ja Pekka Toveri (kok).

Purra sanoi tiistaina toimittajille eduskunnassa, että puolue käy nyt sisäisesti keskustelua siitä, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Ihme on, jos vaalitulos ei näkyisi jotenkin myös hallituksen politiikassa.

Ennen vaaleja väläytetty aie perua Kouvolan yöpäivystys ainakin palannee pöydälle. Vastatuuleen sen sijaan joutuvat muissa hallituspuolueissa elätellyt toiveet loiventaa valmistelussa olevia, maahanmuuttoon liittyviä lakihankkeita.