Professori Martti Koskenniemi: ”YK:n suojeluvastuu on tekopyhä periaate”

martti koskenniemiKun kansainvälinen yhteisö päätti puuttua sotilaallisesti Libyan tilanteeseen, yhtenä perusteena käytettiin YK:n hyväksymää responsibility to protect -periaatetta. Sen mukaan kansainvälisen yhteisön velvollisuus on suojella ihmisiä, jos valtio itse ei siihen pysty. Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, pitäisikö samaa periaatetta käyttää nyt myös Norsunluurannikolla, jossa on aihetta epäillä siviilien tappamista etnisin tai poliittisin perustein?

”Vai pitäisikö koko periaatteesta luopua? Itse olen sitä mieltä, että R2P-periaatteen tuominen YK:n turvallisuusneuvoston asiakirjoihin oli progandistista ja tekopyhää.”

Millä perusteella?

”Maailma täynnä kriisejä. Valtiot ovat kuitenkin valmiita reagoimaan niihin vain silloin kun ne kokevat, että kriisit ovat erityisen tärkeitä tai uhkaavat niiden etuja. Sen vuoksi on tekopyhää julistaa suorastaan oikeusnormina tällaista periaatetta.”

Eikö se ole oikeusnormi?

”Ei. Se on poliittinen periaate, jota käyttävät ne, jotka sitä kannattavat, heidän joukossaan ulkoministerimme Alexander Stubb ja muut hyväsydämiset pyssymiehet. Tiedän, että monet maat haluaisivat, että se olisi oikeusnormi, ja ajavat sitä ikään kuin se olisi sellainen. Mutta tämä on minun näkökulmastani rattaiden laittamista hevosen eteen.”

Miksi?

”Koska maailma ei ole sellainen, jossa sotilaallista väliintuloa voitaisiin soveltaa automaattisesti, juridisena velvollisuutena. Sen väärinkäyttäminen väliintulijan intressien edistämiseksi on liian helppoa. Toisaalta velvollisuus väliintuloon ajaisi heikot maat pitkin seiniä: pitäisikö Suomen lähettää Horneteja Venäjälle, mikäli sorto Kaukasuksella lisääntyy?”

Miksi tällaista normia sitten halutaan säätää?

”R2P lähti liikkeelle 1999 Belgradin pommitusten jälkeen, kun Nato ei saanut tähän YK:n turvallisuusneuvoston lupaa. Ja silloin monet juristit, minä mukaan lukien, sanoivat, että se oli oikeudenmukaista mutta laitonta. Tästä sitten syntyi sellainen käsitys, että tämän tyyppinen interventio pitää tehdä lailliseksi myös ilman turvallisuusneuvoston valtuutusta. Nythän ainoa laillinen tapa sotilaalliseen väliintuloon on turvallisuusneuvoston päätöksellä.”

Mitä sitten voidaan tehdä tällaisissa kriiseissä?

”Meidän tulee katsoa peiliin ja todeta, että maailmassa tapahtuu hirveitä asioita. Osalle emme voi mitään, osalle voimme. Se on paljon parempi kuin teeskennellä, että on olemassa jokin periaate, jota sitten sovelletaan tasapuolisesti kaikkialla. Tietenkään ei ole oikein, että joidenkin maiden kansalaisia suojellaan ja toisten ei. Mutta siitä ei seuraa, että meidän pitäisi julistaa suojelevamme kaikkia.”

Ettekö siis kannata kansainvälisen yhteisön väliintuloa maailman kriiseissä?

”Mahdollisuus interventioon täytyy olla olemassa, mutta sitä mahdollisuutta ei pidä saattaa oikeudellisten normien muotoon. Se vaatii poliitikolta kykyä erottaa tärkeät tilanteet, harkintaa ja rohkeaa ratkaisua. Täytyy myös muistaa, että interventio-oikeus ei koskaan lankea kaikille samanveroisena. Se on valtuutus niille, joilla on ne pyssyt, käyttää niitä pyssyjä. Sen vuoksi ne, joilla pyssyjä ei ole, suhtautuvat aina varauksella siihen, että pyssynkäytön kynnystä madalletaan, oli siellä taustalla sitten kuinka kaunista humanitaarista puhetta tahansa.”

Kuva Petra Piitulainen / Lehtikuva.