Tukala tasapeli

Toiset vaalit puoleen vuoteen eivät ratkaisseet Israelin politiikan umpisolmua. Benjamin Netanjahu ja Benny Gantz haluavat pääministeriksi. Kummallakaan ei ole tukenaan parlamentin enemmistöä.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (oik.), korkeimman oikeuden presidentti Esther Hayut ja Sininen ja valkoinen -vaaliliiton johtaja Benny Gantz osallistuivat edesmenneen presidentin Shimon Peresin muistoksi järjestettyyn tilaisuuteen Jerusalemissa 19. syyskuuta.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (oik.), korkeimman oikeuden presidentti Esther Hayut ja Sininen ja valkoinen -vaaliliiton johtaja Benny Gantz osallistuivat edesmenneen presidentin Shimon Peresin muistoksi järjestettyyn tilaisuuteen Jerusalemissa 19. syyskuuta. © GIL COHEN-MAGEN / AFP / LK

Syyskuun 17. päivänä Israelissa ei kuultu enää voitonpuheita. Kun ensimmäiset ovensuukyselyiden tulokset julkaistiin vaali-iltana, kävi nopeasti selväksi, että tulos oli jälleen tasapeli.

Istuvan pääministerin Benjamin Netanjahun johtama oikeistolainen Likud ja ykköshaastaja Benny Gantzin keskustalainen Sininen ja valkoinen saivat käytännössä saman määrän paikkoja parlamenttiin eli Knessetiin. Pian molemmat kuitenkin julistivat olevansa oikea valinta hallituksen muodostajaksi ja uudeksi pääministeriksi.

Kumpikaan puolueista ei kykene muodostamaan hallitusta yksin.

Kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti Israelin pääministerinä toimineen Netanjahun hallitus on rakentunut Likudin ja uskonnollisen oikeiston puolueiden varaan. Nyt koalitio jäi muutaman paikan päähän enemmistöstä.

Entinen Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö Gantz on puolestaan kertonut haluavansa rakentaa hallituksen keskustavasemmiston varaan ja käyvänsä neuvotteluita myös arabipuolueiden yhteislistan kanssa.

Hänkään ei ole kyennyt esittämään sellaista suunnitelmaa, jonka pohjalta voitaisiin muodostaa enemmistöhallitus.

Lopputuloksena Israelin politiikka on umpikujassa, josta ei ole tarjolla helppoa ulospääsyä.

 

Syyskuun parlamenttivaalit olivat jo toiset puolen vuoden sisällä.

Huhtikuussa sekä Netanjahu että Gantz ehtivät julistautua vaalien voittajiksi. Lopullisissa tuloksissa puolueet päätyivät tuolloinkin tasatulokseen.

Presidentti Reuven Rivlin nimitti Netanjahun hallituksenmuodostajaksi, koska uskoi, että hänellä olisi paremmat edellytykset saada aikaan enemmistöhallitus.

Toisin kävi. Netanjahu käytti hallitustunnusteluihin kaiken saatavilla olleen ajan ja yritti rakentaa enemmistöhallitusta totutun oikeistolaisen pohjan varaan. Neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.

Lopullisen iskun antoi Netanjahun vanha liittolainen, kansallismielisen Israel Beiteinu -puolueen puheenjohtaja Avigdor Lieberman.

Kynnyskysymykseksi nousi lopulta ultraortodoksijuutalaisten vapautus asepalveluksesta. Lieberman olisi halunnut puuttua erivapauteen, mutta Likud ja sitä tukevat ultraortodoksipuolueet eivät suostuneet.

Lieberman haluaisi muutenkin viedä Israelin politiikkaa maallisempaan suuntaan. Hän on esittänyt esimerkiksi muutoksia kauppojen aukioloaikoihin sapattina eli juutalaisten viikon pyhäpäivänä.

Liebermanin ja Netanjahun hallituspuolueiden välit ovat hiertäneet jo aiemmin. Viime vuoden marraskuussa Lieberman erosi Netanjahun hallituksesta vastalauseena Gazan tulitaukosopimukselle. Liebermanin puolueen lähdön jälkeen hallitukselle jäi vain yhden paikan enemmistö parlamenttiin.

Kevään 2019 hallitusneuvotteluiden kariuduttua Netanjahulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää ratkaista tilannetta uusilla vaaleilla. Ne pikemminkin pahensivat tilannetta.

 

Tasainen vaalitulos, jossa 120-jäsenisen Knessetin paikat jakautuivat yhdeksälle eri puolueelle, kuvastaa Israelin yhteiskunnan nykytilaa.

Monien mielikuvissa Israel on yhtenäinen juutalaisten kansallisvaltio, jota arabimaat ympäröivät joka puolelta. Todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.

Kainuun maakunnan kokoisessa maassa ja miehitetyn Länsirannan siirtokunnissa asuu yhteensä noin 9 miljoonaa ihmistä. Eri alueiden väliset erot ovat suuria.

Liberaalin Tel Avivin rantabulevardeilla juostaan pukeutuneina mikrosortseihin. Vastaavaa näkyä olisi vaikea kuvitella Jerusalemin vanhankaupungin kapeille kujille tai miehitetyn Länsirannan siirtokuntiin.

Erot näkyvät myös äänestyskäyttäytymisessä. Matillisemman Sinisen ja valkoisen kannatus on vahvinta esimerkiksi Tel Avivissa ja Haifassa. Sen sijaan alueilla, jolla palestiinalaiskysymys on polttava ja turvallisuusriskit suuria, tuetaan kovaa linjaa edustavia puolueita.

Likudin kannatus onkin perinteisesti ollut vahvinta Jerusalemin alueella, miehitetyn Länsirannan siirtokunnissa ja Gazan kaistan tuntumassa.

 

Hunnutettu nainen ohitti Sininen ja valkoinen -vaaliliiton mainoksen Beersebassa 15. syyskuuta.

Hunnutettu nainen ohitti Sininen ja valkoinen -vaaliliiton mainoksen Beersebassa 15. syyskuuta. © afp / MVPhotos

Tärkein jakolinja Israelin politiikassa ei kuitenkaan ole maantiede.

Oleellisin ero tiivistyy kysymykseen siitä, halutaanko olla ensi sijassa juutalaisia vai israelilaisia, sanoo sosiologian professori Nissim Mizrachi Tel Avivin yliopistosta.

Maallistuneelle vasemmistolle ja keskustavasemmistolle Israel on ensisijaisesti liberaali ja demokraattinen valtio.

Kansallismielisyyttä korostava uskonnollinen oikeisto puolestaan näkee itsensä ennen kaikkea juutalaisina. Tähän joukkoon lukeutuvat muun muassa Likud ja sitä tukevat ultraortodoksipuolueet.

Ultraortodoksien painoarvo yhteiskunnassa on kasvanut. Kun Israel perustettiin vuonna 1948, ultraortodoksijuutalaisia oli alueella alle tuhat. Nyt heitä on noin miljoona.

Maallistuneiden ja uskonnollisten israelilaisten välinen jännite tiivistyy kysymykseen asepalveluksesta.

Israelissa armeija on sekä miehille että naisille pakollinen. Miehet palvelevat kolme ja naiset kaksi vuotta. Ultraortodoksit on kuitenkin vapautettu asepalveluksesta.

Uskonnollisen ryhmän etuoikeus herättää eripuraa. Monet maalliset israelilaiset kokevat ultraortodoksijuutalaisten hyötyvän yhteiskunnasta osallistumatta sen ylläpitämiseen.

Köyhyydestä tai sosiaaliturvasta ei tullut merkittäviä vaaliteemoja.

Israelissa on myös merkittävä arabivähemmistö, jonka jäseniä on maan asukkaista noin 20 prosenttia. Vähemmistöön kuuluvat ovat Israelin kansalaisia ja saavat äänestää vaaleissa. Valtaosa heistä on palestiinalaisia.

Vuonna 2018 Knesset hyväksyi paljon huomiota saaneen kansalaisuuslain, jonka mukaan Israel on juutalainen kansallisvaltio. Samalla myös arabian kielen virallinen asema poistui.

Arabivähemmistö pitää lakia syrjintänä.

Tilanne on aktivoinut vähemmistöä poliittisesti. Syyskuun uusintavaaleissa arabipuolueiden yhteislista keräsi merkittävän äänisaaliin ja nousi kolmanneksi suurimmaksi parlamenttiryhmäksi.

Tähän mennessä arabipuolueet eivät ole kertaakaan olleet mukana hallituksessa.

Sunnuntaina 22. syyskuuta arabilistan puheenjohtaja Ayman Odeh kertoi ryhmittymän tukevan Gantzia pääministeriksi. Vaikka osa listan puolueista veti myöhemmin tukensa pois, ilmoitus oli historiallinen. Edellisen kerran arabilista tuki julkisesti juutalaista pääministeriehdokasta vuonna 1992.

Gantz on ilmaissut halunsa neuvotella arabilistan kanssa. Sinisen ja valkoisen ja arabiliiton paikat eivät kuitenkaan yhdessäkään riitä enemmistöön.

Arabien ja esimerkiksi Avigdor Liebermanin Israel Beiteinu -puolueen mahtuminen samaan hallitukseen taas on käytännössä mahdotonta.

 

Miltei joka viides israelilainen elää köyhyydessä. OECD:n raportin mukaan köyhyys koskettaa erityisesti arabeja ja ultraortodokseja. Vuoden 2016 tilastojen mukaan 45 prosenttia ultraortodoksiperheistä eli köyhyysrajan alapuolella, arabiperheistä vielä useampi eli lähes 50 prosenttia.

Vuonna 2018 tehdyn kyselyn mukaan israelilaiset pitivät sosioekonomisia kysymyksiä tärkeimpinä poliittisina ongelmina yhdessä turvallisuuden ja korruption kanssa.

Netanjahun viimeisimmän hallituksen on arvioitu olleen Israelin historian oikeistolaisin. Eriarvoisuuden ja köyhyyden torjunta ei ole ollut kovin korkealla hallituksen tärkeysjärjestyksessä. Veroja ja sosiaalitukia on leikattu ja julkisia palveluita yksityistetty rajusti.

Tästä huolimatta köyhyyden tai sosiaaliturvan kaltaiset kysymykset eivät nousseet merkittäviksi vaaliteemoiksi sen enempää huhtikuun kuin syyskuunkaan vaaleissa.

Lisäksi Israelin yhteiskunnassa näkyy asetelma, joka on tuttu monesta länsimaasta. Keskiluokka on turhautunut ja kokee puolueiden unohtaneen heidät.

”Suoritimme asepalveluksen. Maksamme veromme. Olemme kunnon kansalaisia. Ansaitsemme saada yhteiskunnalta jotain vastineeksi”, professori Mizrachi kuvailee keskiluokan tuntoja.

Keskiluokan tyytymättömyys on näkynyt vuosia.

Jo vuoden 2011 heinäkuussa satojatuhansia israelilaisia marssi Tel Avivin ja muiden kaupunkien kaduilla. Erityisesti nuoret aikuiset olivat kyllästyneet siihen, että vuokrat ja asuntojen hinnat olivat karanneet heidän ulottumattomiinsa.

Myöskään keskiluokan ahdinko ei noussut syyskuun vaaleissa merkittäväksi puheenaiheeksi.

Sinisen ja valkoisen tärkein vaalilupaus oli yksinkertaisesti esiintyä vaihtoehtona Netanjahulle. Asumismenojen pienentäminen ja terveys- ja koulutuspalveluiden parantaminen olivat vasta toisella sijalla.

 

Iso osa nykyisestä umpisolmusta henkilöityy Benjamin Netanjahuun, sanoo professori Mizrach. Pitkäaikainen pääministeri on ristiriitainen hahmo.

Omien kannattajiensa parissa Netanjahun asema on yhä vankka. Uskollisille kannattajilleen hän on ”kuningas Bibi”, jota media kohtelee väärin.

Vastustajat sen sijaan suhtautuvat häneen jyrkästi.

Muiden puolueiden johtajista Avigdor Lieberman on ilmoittanut, että ei lähde hallitukseen Netanjahun kanssa tai tue tätä pääministeriksi. Tosin myöskään Benny Gantz ei saa Liebermanin ääntä.

Gantz on pitänyt yhteistyötä Netanjahun kanssa mahdollisena. Hänen ehtonaan kuitenkin on, että pääministerin nimi on Gantz, ei Netanjahu.

Presidentti Reuven Rivlin on taivutellut Gantzia ja Netanjahua aloittamaan neuvottelut kahden suuren puolueen hallituksesta ja jaetusta pääministerin salkusta. Vastaava järjestely toteutettiin Shimon Peresin ja Jitzhak Shamirin välillä vuonna 1984.

Keskiviikkona 25. syyskuuta Rivlin nimesi Netanjahun hallitustunnustelijaksi.

Jokaisessa vaihtoehdossa ainakin jonkun pääpelureista olisi kuitenkin pyörrettävä lupauksensa tai astuttava syrjään. Myös kolmansien vaalien mahdollisuutta on esitetty, mikäli umpisolmua ei saada purettua.

Netanjahulla on päivänpolitiikan lisäksi muitakin huolia.

Israelin oikeuskanslerin on määrä nostaa Netanjahua vastaan syytteet korruptiosta ja lahjonnasta. Kuuleminen on määrä järjestää vielä syksyllä 2019.

Netanjahu on kutsunut syytteitä noitavainoksi. On spekuloitu, että hän pyrkisi pääministeriksi osin saadakseen uudessa parlamentissa läpi lakipaketin, joka takaisin syytesuojan istuvalle pääministerille.

Sisältö