Leirin lapset

Palestiinalaisten pakolaisleirit Libanonissa perustettiin 70 vuotta sitten. Yhä edelleen leireillä puhutaan paluusta kotiin.

Israel
Teksti
Viola Tokola Venla Tokola Joel Markkanen
Kuvat
Oona Markkanen

Libanon on pakolaisten maa. Pienelle alueelle on tungettu noin 1,5 miljoonaa pakolaista Lähi-idän kaikista sodista sadan viime vuoden ajalta. Uusimmat tulijat ajoi liikkeelle Syyrian sisällissota.

Palestiinasta vuonna 1948 ajetuille pakolaisille perustetut leirit täyttävät 70 vuotta. Ne rakennettiin muutamalle tuhannelle ihmiselle, nyt asukkaita on satojatuhansia.

 

Pakolaisleirien ahtaissa asunnoissa asuu isoja perheitä, joihin kuuluu monta sukupolvea. Tämän perheen esikoistyttö käy koulua, hän haaveilee tulevansa isona opettajaksi.
Pakolaisleirien ahtaissa asunnoissa asuu isoja perheitä, joihin kuuluu monta sukupolvea. Tämän perheen esikoistyttö käy koulua, hän haaveilee tulevansa isona opettajaksi.