Hillaryn vuoro

Marko Maunula
Ulkomaat 23.1.2007 11:39

Hillary Rodham Clinton ilmoitti vihdoin päätöksestään pyrkiä presidentiksi. Ratkaisua uumoiltiin jo kesällä 2003, jolloin SK pääsi ainoana suomalaisena tiedotusvälineenä haastattelemaan tahtonaista Washingtonissa.

Teksti Marko Maunula, Washington
(SK 38/2003)

Senaattori Hillary Rodham Clinton, 55, marssii washingtonilaiseen hotellihuoneeseen nopein askelin. Hän ojentaa kätensä tervehdykseen jo ovella, kasvoilla on aidosti ystävällinen hymy:

»Hei, hauska tavata.»

Hänen vanavedessään huoneeseen saapuvat uupuneen näköiset avustajat. Kello lähestyy iltakahdeksaa. Senaattorin työrytmi on normaalistikin liki epäinhimillinen, mutta viime päivien haastatteluruljanssi on tuonut ylimääräisiä paineita paitsi hänelle itselleen, myös sihteereille ja turvamiehille.

Koko haastattelua edeltäneen viikon Hillary Clinton on ollut avustajineen keskellä maailmanlaajuista markkinointi- ja mediamylläkkää. Living History, omaelämänkerta ja muistelmateos Valkoisen talon vuosilta, ilmestyi neljä päivää ennen haastatteluamme.

Kirja on herättänyt ennen näkemätöntä kiinnostusta, ja kirjakaupat ympäri Amerikkaa ovat ruuhkautuneet. Teoksen kustantaja Simon and Schuester otti teoksesta heti miljoonapainoksen. Kirjan kirjoittajan arvellaan ansaitsevan muistelmillaan jopa kahdeksan miljoonaa dollaria.

Haastattelu haastattelulta Hillary Clinton on kohteliaasti vastannut kysymyksiin puolisonsa suhteesta Monica Lewinskyyn (»Halusin vääntää Billin niskat nurin.»), avioliittonsa tilasta (»Hyvä.») ja omista poliittisista tavoitteistaan (»Minulla ei ole aikomusta pyrkiä presidentiksi.»).

Mikäli hän on väsynyt tai kyllästynyt, hän kätkee sen taitavasti. Hän kuuntelee kysymykset tarkasti ja harkitsee vastauksiaan huolellisesti. Mikäli kysymys on hänelle tuttu, hän vastaa huolellisesti harjoitellun ja mieleen painetun kaavan mukaisesti.

Henkilökohtaisiin kysymyksiin hän vastaa velvollisuudentuntoisesti mutta syttyy saadessaan tilaisuuden puhua poliittisesta vakaumuksestaan tai ilmaistessaan syvää epäluottamustaan Bushin hallintoon. Kahdeksan vuotta Valkoisessa talossa ja reilut kaksi vuotta senaatissa eivät ole heikentäneet hänen uskoaan politiikkaan ja vakaumuksensa oikeudenmukaisuuteen.
Poliitikon oppivuodet

Kasvoitte poliittisesti jakaantuneessa perheessä ja olitte nuorena republikaani. Miten teistä tuli demokraatti?

»Se oli evoluutiota. Isäni poliittiset mielipiteet vaikuttivat ajatteluuni nuorempana, mutta myös äitini arvot ja mielipiteet muokkasivat minua. Kun näin maailmaa, menin yliopistoon ja luin enemmän, ryhdyin kehittämään omia poliittisia näkemyksiäni.»

»Uskon edelleen moniin isäni perinteisen republikaanisiin arvoihin mutta en tähän nykyään ilmenevään radikaaliin oikeistolaisuuteen. Isäni olisi järkyttynyt, jos hän eläisi tänään ja näkisi, mitä nykyinen republikaanien presidentti on tekemässä budjetillemme – sen jälkeen kun aviomieheni yritti saada sen tasapainoon.»

Miksi päätitte itse mennä mukaan politiikkaan miehenne presidenttikauden loppusuoralla?

»En ollut koskaan harkinnut sitä vakavasti, mutta kun senaattori Daniel Patrick Moynihan jäi eläkkeelle, moni newyorkilainen pyysi minua harkitsemaan asiaa. Todennäköisesti näin kävi siksi, että he tarvitsivat korkean profiilin kandidaatin kilpailemaan pormestari Rudi Giuliania vastaan. Sovin kuvaan, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin ollut ehdolla mihinkään virkaan.»

»Alussa hylkäsin ajatuksen täysin. Pidin sitä naurettavana, en ollut kiinnostunut ja uskoin, että newyorkilaiset löytävät jonkun muun. He eivät antaneet periksi vaan jatkoivat suostutteluani. Ajan myötä idea alkoi kuulostaa ainakin mahdolliselta, ja tapahtumat ohjasivat minua pikkuhiljaa harkitsemaan kampanjaa. Lopulta olin sovussa ajatuksen kanssa.»

Oliko teidän helppo oppia senaatin tavoille?

»Tein runsaasti töitä sopiakseni senaattiin, oppiakseni työn ja rakentaakseni suhteita muihin senaattoreihin. Se oli kuin mikä tahansa uusi haaste ja vei aikansa. Senaatti on erittäin perinteinen instituutio rituaaleineen ja tapoineen. Ensimmäiset kaksi vuotta järjestelimme toimistoni töitä, etsimme sopivaa henkilökuntaa ja teimme lainsäädäntö- ja komiteatyötä.»

»Syyskuun 11. päivän tapahtumat sälyttivät uuden nipun tehtäviä minulle ja henkilökunnalleni. Mutta olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta auttaa New Yorkia.»

Bushin suosio ei yllättänyt

Kirjassanne tuotte monesti esiin uskonne kansainväliseen yhteistyöhön ja moniarvoiseen ulkopolitiikaan. Miten kiinnostunut olette ulkopolitiikasta?

»Olen erittäin kiinnostunut ulkopolitiikasta ja olen myös erittäin huolissani. On äärimmäisen tärkeää, että Yhdysvallat jatkaa kanssakäymistä muun maailman kanssa kaikilla tasoilla, ei pelkästään sotilaallisesti vaan myös diplomaattisesti, avustaa ja ilmaisee kunnioitusta erilaisista kulttuureista tuleville kansakunnille. Pelkään, että muun maailman mielestä emme toimi näin.»

»Kirjoitin kirjassani monista paikoista, joissa olen vieraillut. Halusin kertoa amerikkalaisille, miksi kansainväliset suhteet ovat niin tärkeitä. Täällä Yhdysvalloissa uutisista ei juuri saa tietoa muusta maailmasta, eikä moni amerikkalainen tiedä mitä muualla tapahtuu ja miten kansainväliset tapahtumat vaikuttavat elämään. Ny- kyään kaikki riippuu kaikesta. On tärkeää, että olemme kiinnostuneita ja omistaudumme kehittämään kunnioittavia ja hyödyllisiä suhteita muihin maihin.»

Uskotteko, että nykyisen hallinnon ulkopolitiikan voisi haastaa?

»Toivon niin. En vastusta sotilaallisen voiman käyttöä, jos tarve sitä vaatii. Äänestin Irak-päätöksen puolesta saamani tiedon perusteella. Uskon kuitenkin, että unilateralismi (yksipuolisuuteen pohjautuva katsomus) ei ole strategia. Unilateralismi voi olla tilanteesta riippuen pakollinen valinta, mutta sen ei pitäisi olla amerikkalaisen ulkopolitiikan peruskivi. Yksipuolisuus on umpikuja.»

Oletteko yllättynyt tai pettynyt Bushin ulkopolitiikan suuresta kansansuosiosta Yhdysvalloissa?

»En, sillä syyskuun 11. päivän ja sen aiheuttamien traumojen jälkeen on melko ymmärrettävää, että amerikkalaiset yhdistyivät ja tukivat presidenttiään. Tämä olisi tapahtunut riippumatta siitä, kuka presidentti on. Mutta uskon myös, että amerikkalaiset pitävät tilannetta tarkasti silmällä. Olen vaatinut riippumatonta tutkimusta tiedustelusta, jota käytettiin todistamaan lausunnot Irakin joukkotuhoaseista.»

»Näistä kysymyksistä tulee iso teema vuoden 2004 presidentinvaaleissa: Amerikan ulkopolitiikan suunta, informaatio, jota hallinto käytti hyväkseen argumenteissaan Irakin joukkotuhoaseista, päätös harrastaa unilateraalista ennemmin kuin multilateraalista ulkopolitiikkaa…. Kysymykset eivät ehkä päätä vaalien lopputulosta, mutta niillä on oma roolinsa.»

Kerro, kerro kuvastin…

Mainitsette kirjassanne monta sydäntänne lähellä olevaa aihetta, kuten lasten asiat ja kansalaisoikeudet. Onko senaattorin virka riittävä ajamaan muutoksia?

»Uskon, että se voi tarjota tilaisuuden puhua niiden asioiden puolesta, joita haluamme edustaa sekä ajaa läpi lakeja. Tähän olen pyrkinyt senaattorina. Toivon, että meillä on edelleen kylliksi valtaa kongressissa, jotta voimme estää nykyistä hallintoa heikentämästä perusarvojamme.»

Sanonnan mukaan jokainen Washingtonin poliitikko on joskus tuijottanut itseään peilistä ja kuvitellut itsensä presidentiksi. Entä te?

»En (nauraa), mutta ehkä siksi, että olen jo ollut Valkoisessa talossa, ja tiedän, miten raskas työ presidentin virka on. Se on maailman raskain. Miltei kaikkialla muualla maan ja hallituksen johtajan tehtävät on erotettu toisistaan. Me sälytämme molemmat yhdelle ihmiselle. Tämä on valtava taakka. Ehkä tiedän presidentin työstä enemmän kuin jotkut näistä peiliin katsojista.»

Ette siis aio pyrkiä Valkoiseen taloon vuonna 2008?

»Olen sanonut, että minulla ei ole aikomusta asettua ehdolle.»

Taistelu Amerikan suunnasta

Uskotteko yhä, että maassa oli laaja oikeistolainen salaliitto puolisonne presidenttiyden ja teidän poliittisen uranne tuhoamiseksi? Entä onko se edelleen olemassa?

»Mielestäni siitä ei ole enää epäilystäkään. Täsmentäisin ainoastaan, että en usko sen olevan varsinaisesti salaliitto. Sana salaliitto vihjaa, että kyseessä on suljettujen ovien takana toimiva, salaisesti johdettu operaatio. Tämä hyvin johdettu ja rahoitettu radikaali kampanja pyrkii kääntämään Amerikan kellot taaksepäin. Siinä ei ole mitään salaista. Väitteelle on paljon todisteita. Oikeusistuimet on täytetty äärioikeistolaisilla tuomareilla, jotka eivät usko tasa-arvoon, kansalaisoikeuksiin tai ympäristönsuojeluun. Talouspolitiikassa olemme palaamassa takaisin budjettivajeeseen ja velkaantumiseen. Nykyinen hallinto suosii rikkaita kaikkien muiden kustannuksella.»

»Tällainen poliittinen ostoslista ei mennyt läpi, kun puolisoni oli presidenttinä. Äärioikeistolaiset eivät voineet päihittää häntä vaaleissa, he eivät päihittäneet minua. He eivät voineet estää Billiä ajamasta läpi omaa politiikkaansa, kuten budjetin tasapainottamista tai tiukkaa aselinjaa, joten he päättivät yrittää henkilökohtaisen tuhoamisen politiikkaa. He käyttivät paljon aikaa ja rahaa tähän kampanjaan.»

»Tämä maa on nyt jakautunut poliittisesti. Viivan toisella puolella on nykyinen hallinto ja republikaanien johto. Kun Bill jätti viran, he ryhtyivät systemaattisesti tuhoamaan hänen saavutuksiaan. Amerikkalaisten on päätettävä, kumpaan suuntaan he haluavat mennä.»

Miksi niin moni vihaa teitä ja puolisoanne?

»Politiikassa vaikuttaa useita ihmisiä, jotka eivät pidä Billistä tai minusta monista eri syistä. Heillä on siihen täysi oikeus. He uskovat, että me jotenkin uhkaamme heidän valtaansa. Paitsi vallasta kyse on myös arvoista ja valinnoista, jotka koskevat maamme suuntaa. Republikaanit hallitsivat Valkoista taloa neljää vuotta lukuun ottamatta 1968-1992. Uskon, että he eivät pitäneet tappiota presidentinvaaleissa enää mahdollisena. He ryhtyivät näkemään itsensä oikeutettuina valtaan, mikä on hyvin vaarallinen ajatus demokratiassa.»

»Puolisoni voitto uhkasi heitä. Kun he eivät pystyneet voittamaan vaaleja, he pyrkivät tuhoamaan Billin aseman muilla keinoin, tutkimusten ja valtakunnanoikeuden avulla. Käsittelen aihetta kirjassani on, koska haluan soittaa hälytyskelloa ja kertoa, mitä itse koin.»

»Vallan väärinkäyttö ja voiman ylimielisyys uhkaavat demokratiaa. Amerikkalaiset ovat yleensä hyvin herkkiä tälle uhalle. Koska Bill ja minä selvisimme, ihmiset ajattelevat, ettei uhka ollut kovin voimakas. Mutta me selvisimme, koska olemme paksunahkaisia. Lisäksi ymmärsimme, että vaikka hyökkäykset olivat henkilökohtaisia, ne merkitsivät myös jotain suurempaa. Taistelu koski maan suuntaa. Olen selvinnyt tapahtuneesta, mutta on tärkeää oppia, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan uudelleen.»

Millaiset suhteet teillä on senaatin republikaaneihin, jotka olivat miehenne äänekkäitä poliittisia vastustajia ja ajoivat miestänne valtakunnanoikeuteen?

»Tulen toimeen heidän kanssaan melko hyvin. Työ ajaa henkilökohtaisten tuntemuksien edelle. Tehtäväni on edustaa new-yorkilaisia, mikä edellyttää, että kykenen työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa.»

Entä henkilökohtaiset hyökkäykset?

»He eivät enää juuri harrasta niitä. Osasyy on, että olemme oppineet tuntemaan toisemme ihmisinä. Se auttaa. He myös saattavat tarvita ääntäni jossain lakialoitteessa – tai minä saatan tarvita heidän ääniään. Tämäkin on auttanut meitä olemaan aikaisempaa kohteliaampia toisillemme.»

Tuskaa ja terapiaa

Miksi kirjoititte tämän kirjan?

»Miltei jokainen presidentin vaimo viime vuosikymmeninä on kirjoittanut kirjan. Nautin näiden teosten lukemisesta, heidän tarinansa olivat kiinnostavia. Kirjat myös myivät hyvin ja kiinnostivat lukijoita. Ajattelin, että ennen kuin tapahtumista kuluu liikaa aikaa, minun kannattaisi yrittää kertoa, miltä Billin kausi tuntui minusta. Jos olisin odottanut ja antanut ajan kulua, olisin ehkä unohtanut joitain minulle tärkeitä muistoja ja kokemuksia.»

Kirja kertoo myös tapahtumista, joiden täytyi olla teille erittäin tuskallisia. Oliko niistä kirjoittaminen terapeuttista vai tuskallista?

»Alussa se oli erittäin vaikeaa. Kun prosessi jatkui, se auttoi minua sulkemaan tämän luvun elämästäni. En olisi koskaan kirjoittanut näin henkilökohtaisista asioista, elleivät ne olisi olleet julkisia jo aikaisemmin, nehän tuotiin julkisuuteen poliittisista syistä. Maailma tietää tapahtumista. Ellen olisi käsitellyt asioita kirjassani, ihmiset olisivat oikeutetusti ihmetelleet hiljaisuuttani. Yritin selittää kokemukseni ja kertoa oman tarinani ja antaa ihmisten tehdä omat johtopäätöksensä.»

Millaiset mielikuvat teille jäi Valkoisesta talosta?

»Hyvin myönteiset. On uskomaton etuoikeus saada asua Valkoisessa talossa. Vuosiin liittyi paljon enemmän myönteisiä kuin kielteisiä kokemuksia. Olen myös erittäin ylpeä puolisoni saavutuksista presidenttinä. Hänen presidenttikautensa oli hyväksi Amerikalle ja maailmalle. Kun mieheni jätti viran, olimme menossa oikeaan suuntaan, mutta nyt olemme tuhonneet osan hänen saavutuksistaan. Historia tulee olemaan hyvin ystävällinen miehelleni. Hiljattain kansallinen gallup osoitti hänen olevan maan historian kolmanneksi suosituin presidentti. Ihmiset arvostavat hänen saavutuksiaan.»

Mikä on vikana demokraattisessa puo lueessa? Te olette puolueen suosituin presidenttiehdokas, ettekä ole edes ehdolla virkaan.

»Olen nähnyt monta kampanjaa elinaikanani ja tiedän, että joku nykyisistä kandidaateista erottuu pian selvästi. He ovat kaikki taitavia kampanjoijia, hyviä poliitikkoja. Kun lähestymme syksyä ja ihmiset alkavat kiinnittää heihin enemmän huomiota, ehdokkaat nousevat paremmin esiin. Ennustan, että vuoden 2004 vaaleista tulee paljon ennustettua tiukempi kisa.»

Miten olette muuttunut siitä asianajajasta ja kuvernöörin vaimosta, joka muutti Valkoiseen taloon vuoden 1992 vaalien jälkeen?

»Toivon olevani hieman viisaampi ja tehokkaampi työssäni. Olen kiitollinen ja erittäin onnekas saadessani elää tällaisen elämän. Joskus elämässä oppii enemmän virheistä ja tuskasta kuin hyvästä tuurista. Minusta tuntuu kuin olisin tehnyt uskomattoman matkan, jonka varrella olen oppinut paljon itsestäni ja arvoistani.»

Jos olisitte tiennyt etukäteen, mitä matka heittää eteenne, olisitteko silti tehnyt sen?

»Ehdottomasti, ei epäilystäkään.»


Presidentti Clinton II?

Vaikka Hillary Rodham Clinton kiistää aikomuksensa pyrkiä Valkoiseen taloon vuonna 2008, amerikkalaiset pitävät hänen ehdokkuuttaan jo kirkossa kuulutettuna.

Reilussa kahdessa vuodessa Hillary Clintonista on tullut eräs Washingtonin vaikutusvaltaisimmista senaattoreista. Menestyksekkääseen poliittiseen uraan ovat valmistaneet lakimiehen koulutus sekä kuvernöörin ja presidentin vaimona kerätty amerikkalaisen politiikan ymmärrys.

Karisma ja yhteistyökyky ovat tuoneet hänelle ihailijoita jopa konservatiivisten republikaanien riveistä. Kun hän saapui senaattiin, vanhemmat kollegat olivat positiivisesti yllättyneitä: hän halusi olla vain yksi senaattori sadasta. Hän on kerännyt arvostusta tekemällä työnsä nöyrästi ja ahkerasti ja kuuntelemalla kokeneempien senaattorien ohjeita.

Hillary Clintonin omistautuminen lasten, naisten ja rodullisten vähemmistöjen asialle on syvää ja vakaumuksellista. Hän on kuitenkin luunkova poliitikko ja poikkeuksellisen älykäs. Hän ymmärtää, että korkean tason amerikkalainen politiikka on kontaktiurheilua.

Hänellä on näkyvä rooli senaatin puolustusasiain valiokunnassa. Siellä hän pääsee näyttämään poliittista laaja-alaisuuttaan ja vahvistamaan imagoaan poliittista keskitietä kulkevana uutena demokraattina. Uusi julkinen kuva vastaa paremmin hänen todellista poliittista luonnettaan. Aikaisempi liberaali imago oli osittain virheellinen, poliittisten vastustajien medialle ja kansakunnalle markkinoima karikatyyri. Pohjimmiltaan hän on aina ollut miehensä tavoin maltillinen demokraatti.

Kuten Bill Clinton ja George W. Bush myös Hillary Clinton on sisäistänyt 51 prosentin periaatteen täydellisesti: niin kauan kuin poliitikolla on enemmistön kapea tuki, hänen ei pidä kiinnittää liikaa huomiota vähemmistön reaktioihin ja syytöksiin kansakunnan jakamisesta. Oikeisto vihaa Hillary Clintonia, mutta hänellä on enemmän ihailijoita kuin vihamiehiä. Kuten hänen puolisonsa ura osoitti, jyrkkä vastustus motivoi kannattajia.

Viileän tehokas ärsyttäjä

Hillary Clintonin kirja on tarkkaan harkittu ja huolellisesti rakennettu teos. Kirja on samanaikaisesti tyypillinen presidentin puolison muistelmateos, jossa maailman voimakkaimman miehen vaimo kertoo gaalaillallisista, valtionpäämiesten puolisoiden tapaamisista sekä loistokkaasta elämästä Valkoisessa talossa, mutta samalla se on kirjoittajansa poliittinen manifesti sekä taitava yritys esitellä Hillary Clinton ihmisenä.

Teos kattaa kirjoittajansa ideologian perusteet sekä esittelee poliittiset taidot ja kokemukset. Kirjan poliittinen sisältö on Clintonia parhaimmillaan. Hän liikkuu taitavasti henkilökohtaisten ja poliittisten näkökulmien välillä, tekee itsensä ja lähipiirinsä inhimillisiksi ja esittää poliittiset vastustajansa dogmaattisina, liki fanaattisina hahmoina. Hän yksinkertaistaa ja kärjistää poliittiset konfliktit siten, että ne on helppo myydä puolikiinnostuneelle äänestäjäkunnalle.

Moni amerikkalainen vierastaa Hillary Clintonin ärsyttävää täydellisyyttä ja viileää tehokkuutta. Kirjan sivuilla hän on paitsi poliitikko, myös petetty vaimo, rakastava äiti ja oikeutettua suuttumusta huokuva nainen.

Ainoastaan demokraattien yllättävä voitto vuoden 2004 vaaleissa tai Hillary itse voi estää hänen valintansa puolueen presidenttiehdokkaaksi vuonna 2008. Hän on puolueensa sisällä erittäin suosittu ja energinen hahmo, joka osaa yhdistää ja motivoida puolueen uskolliset kannattajat paremmin kuin kukaan muu – ehkä puolisoaan lukuun ottamatta. Kymmenet miljoonat demokraatit rukoilevat päivittäin Clintonin perheen paluuta Valkoiseen taloon.