Google tuntee sinut kohta entistä paremmin – mistä tietojen keruussa on kyse?

Lauri Vanhala
Ulkomaat 28.2.2012 09:07
Kuvakaappaus Googlen Web History -palvelusta, jossa voi tarkastella omaa hakuhistoriaansa.

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava EFF suosittelee Googlen käyttäjiä pyyhkimään pilveen tallentuneen selaushistoriansa yksityisyytensä suojaamiseksi.

Jo vuodesta 2009 Google on seurannut hakukoneen kaikkien käyttäjien tottumuksia. Jokainen hakusana tallentuu henkilökohtaiseen tietokantaan samoin kuin tieto siitä, mitä hakutuloksia on klikattu. Historiatietojen perusteella hakukone yrittää nostaa kiinnostavimmat tulokset listan kärkeen.

Nämä ovat kikkoja, joilla Google pystyy tarjoamaan räätälöityjä ja osuvia hakutuloksia erilaisille käyttäjille. Mutta toiminnolla on haittapuolensa: hakusanat voivat paljastaa käyttäjästä hyvinkin henkilökohtaisia asioita.

Tietokantojen hyödyntäminen kaupallisesti on kuuma aihe. Yhdysvalloissa Target-kauppaketju säikäytti asiakkaansa, kun kävi ilmi, että se pystyy ostoksia analysoimalla arvaamaan esimerkiksi sen, onko asiakas raskaana ja milloin hän synnyttää. New York Times kertoo tapauksesta, jossa Target tiesi tytön raskaudesta jo ennen tytön isää.

Googlen tapauksessa käyttäjistä kertyy paljon helposti hyödynnettävää dataa, mikäli tämä on rekisteröitynyt johonkin yrityksen palveluista, kuten Gmailiin. Tähänkin asti yritys on yhdistänyt hakukonehistorian käyttäjän nimeen ja muihin tietoihin. Rekisteröitymättömien käyttäjien hakuhistoria tallentuu nimettömänä.

EFF suosittaa estämään ylimääräisten tietojen keräämisen, mikä onnistuu helposti Googlen asetuksista.

Vinkki on ajankohtainen, sillä Googlen käyttöehdot muuttuvat maaliskuun alussa. Uusien ehtojen myötä Google saa luvan koota palveluistaan löytyvät tiedonmurut käyttäjien tottumuksista yhdeksi profiiliksi. Näin Googlen tilastonikkarit voivat piirtää entistä tarkemman kuvan käyttäjästä ja tämän mieltymyksistä.

EFF näkee uudistuksessa yksityisyysongelman, mutta muutos mahdollistaa myös fiksumpien palveluiden tekemisen.

Maaliskuun ensimmäisen päivän jälkeen palvelut, joihin kirjaudutaan samalla Google-tunnuksella, voivat alkaa jakaa tietoja keskenään. Esimerkiksi YouTuben katselutottomukset voivat alkaa vaikuttaa siihen, mitä tuloksia hakukone näyttää. Periaatteessa muutos on looginen: Googlehan omistaa kaikki tiedot jo valmiiksi.

Joitakin käyttäjiä vaivaa se, että muutos mahdollistaa myös mainonnan kohdistamisen entistä tarkemmin. Google lupaa, etteivät mainostajat jatkossakaan saa käsiinsä henkilökohtaista tietoa.

”Kun näytämme sinulle räätälöityjä mainoksia, emme yhdistä evästettä tai anonyymiä tunnistetta arkaluontoisiin aihepiireihin, kuten rotuun, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen tai terveydentilaan”, yritys lupaa verkkosivuillaan.

Usein unohtuu se, että Google ei myy käyttäjien tietoja vaan käyttäjiään. Ero on merkittävä: käyttäjiä koskevia tietoja ei tarvitse päästää Googlen konesalien ulkopuolelle.

Google voi joutua luovuttamaan henkilökohtaisia tietoja lähinnä oikeuden päätöksellä, mutta silloinkin käyttäjäprofiilin joutuminen vääriin käsiin tuntuu ongelmista vähäisimmältä. Todelliset salaisuudet löytynevät sähköposteista eikä käyttäjäprofiilista.

Käy katsomassa oma hakukonehistoriasi Googlen palvelussa. Tietojen poistamisella ei ole kiire – sen voi tehdä myös maaliskuun jälkeen, jos koet Googlen hyödyntävän tietojasi väärin.

Tietokulma: Mainosten kohdistaminen

Google rahoittaa ilmaispalvelunsa verkkomainonnalla. Sen asiakkaita eivät ole palveluiden käyttäjät vaan mainostajat. Ja mainostajat haluavat käyttää rahansa fiksusti.

Verkkomainonnassa suuri ongelma on se, että mainosbudjetit valuvat hukkaan. Mitä useampi ihminen klikkaa mainosta, sitä enemmän ilmoittaja joutuu siitä maksamaan. Ja suurin osa verkossa surffailijoista tuskin kuuluu mainostajan kohderyhmään.

Siksi Google itse asiassa pyrkii välttämään mainosten näyttämistä. Se yrittää luokitella surffailijat heidän oletettujen kiinnostuksenkohteidensa mukaan ja näyttää vain asiaankuuluvia ilmoituksia. Joskus se onnistuu, mutta usein käyttäjästä tiedetään liian vähän mielenkiintoisten mainoksien näyttämiseksi.

Katso Googlen verkkosivuilla, mitä tietoja sinusta käytetään mainonnan kohdistamiseen.

Keskustelu

Asiaan liittyen ainakin allekirjoittanut on poistanut selaimesta kokonaan Googlen nykyisin käyttämän linkkien uudelleenohjauksen. Google-linkithän eivät osoita hakukohteeseen vaan aina Googlelle itselleen joka tallettaa klikkauksesi ja sitten edelleenohjaa sinut hakukohteeseen. Tämä aiheuttaa tarpeetonta nettiliikennettä ja hitautta, puhumattakaan tuosta klikkausten tallentamisesta.

Google itse ei tarjoa keinoja tuon ns link trackingin estämiseksi, mutta jonkin verran tekniikkaa tuntevalle homma kuitenkin onnistuu hakemalla esim (Googlesta ;-) hakusanoilla ”disable google link tracking” + oman selaimen nimi.

Eihän tuo Googlen toimintatapa mikään uusi keksintö ole. Ammattilehdet ovat kautta aikain myyneet lehtiasiakkaitaan yrityksille profiloiden asiakkaansa kyseisestä aihealueesta kiinnostuneiksi. Jos tilaat ammattilehteä, todennäköisesti olet jotenkin ammatin kanssa tekemisissä, jolloin yritys voi ostaa mainoksen kyseiseen lehteen ja täsmentää mainontaansa. Google vaan pitää kuluttajat asiakkaina ilmaisuudella ja tekee profiloinnin kattavammin seuraamalla tottumuksia. Analogia löytyy suurista lehtitaloista, jotka julkaisevat useampia ammattilehtiä ja tekevät paperilehtimaailmassa täsmälleen samaa kuin Google tekee netissä.







Nike Shox NZ Womens Shoes in Orchid/Black

More Views

Price:


$142.00  $72.00
Save: 49% off

Availability: In Stock

Please Choose:




Add to Cart:


Product Description

Nike Shox with the added bonus of fresh new colors and textures.Adjustable upper straps with pads for perfect fit and comfort.With superior cushioning technology it will keep you comfortable and supported,and with rubber outsole.Nike Shox NZ will be more durability and traction.Synthetic and breathable upper for support.Phylon midsole with flexible Air-Sole unit.Nike Shox technology in heel for responsive,cushioned ride carbon rubber outsole for durability.If you are interested,don’t hesitate to contact us.High quality and low price!Best Service and Fast shipping!Business Days Delivery To You Door!



Nike Shox Experience+ 2
discount Nike Shox Experience+ 2
buy Nike Shox Experience+ 2
cheap Nike Shox Experience+ 2
Nike Shox Experience+ 2 sale