Venäläinen historioitsija yllättää: ”Vallanpitäjät ovat nyt heikkoja – tilanne Venäjällä ei ole hallinnassa”

Vuoden 2018 presidentinvaalit muokkaavat jo nyt Venäjän kulttuurielämää, sanoo Anatoli Golubovski.

Aleksei Navalnyi
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän viimeaikaiset kulttuuriskandaalit kertovat yhteiskunnan sairaudesta, sanoo tunnettu kulttuurivaikuttaja Anatoli Golubovski.

Hän katsoo, että vahvalta näyttävä valtakoneisto on todellisuudessa heikko eikä valtaapitävillä suinkaan ole virallista toimintalinjaa kuin joissakin ulkopoliittisissa kysymyksissä.

”Sisäpolitiikkaa ja maailmankatsomusta koskevissa asioissa linja puuttuu, koska vallassa olevilla ei ole maailmankatsomusta. Valta vain reagoi tapahtumiin eikä toimi kehityksen edistämiseksi niin, että nostettaisiin venäläisten elämisen laatua”, Golubovski sanoo.

“Ainoa päämäärä on, millä keinoilla säilytetään valta ja nykytilanne.”

Kun varsinainen valtakoneisto ainoastaan seuraa tapahtumia, erilaiset vanhoilliset voimat vaikkapa ortodoksikirkon sisällä voivat toimia täysin vapaasti. He voivat puhua asioita, jotka ovat täysin vastakkaisia sille, mitä sanoo esimerkiksi presidentti Vladimir Putin.

“Presidentti on kuitenkin tällä hetkellä ikään kuin ainoa instanssi, joka tekee päätöksiä, mikä on ongelmallista maalle. Silti hänkin vain seuraa tilanteita ja yrittää toimia operatiivisena johtajana. Lisäksi päätökset tehdään viime hetkessä.”

Golubovski on filosofian tohtori, sosiologi ja historioitsija. Hän kuuluu historiaa uudesta näkökulmasta tutkailevan ammattihistorioitsijoiden perustaman kansalaisjärjestön Volnoje istoritseškoje obštšestvon perustajiin ja johtoon. Järjestö haluaa turvata historian aseman tieteenä ja torjua sen politisoinnin ja käytön propagandana.

Suomen Kuvalehti julkaisi tiivistelmän järjestön tuoreesta raportista lokakuussa 2017. Raportin mukaan Venäjällä yritetään lujittaa historialla yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei ole.

 

Kolmesta syksyn 2017 suuresta skandaalista yksi liittyy Aleksei Utšitelin elokuvaan Matilda. Se kuvaa viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja tähtiballerina Matilda Kšesinskajan suhdetta.

Toinen skandaali koskee oikeusjuttua kotiarestiin laitettua kansainvälisesti arvostettua ohjaaja Kirill Serebrennikovia ja hänen kahta ryhmäänsä, Gogol-keskusta ja Sedmaja studijaa vastaan.

Syytösten mukaan esityksiä varten myönnetty valtionapu on kavallettu, vaikka näytelmät ovat valmistuneet esitettäviksi.

Kaiken kruunaa kulttuuriministeri Vladimir Medinskin väitöskirja, jonka hyväksymisen perumista on suositellut muun muassa historioitsijoista koostuva asiantuntijaneuvosto. Sen sijaan eri alojen edustajista koostuva valtion ylin tieteen asiantuntijaneuvosto säilytti Medinskin oppiarvon 20. lokakuuta 2017. Päätös syntyi opetus- ja tiedeministerin painostuksesta.

Golubovskin mielestä jokainen kolmesta skandaalista juontaa juurensa pohjimmiltaan kansalaisten aktiivisuuteen.

Kokonaan toinen asia on, mitä niiden ympärillä on tapahtunut, kun kiisteleviin valtaryhmiin kuuluvat toimijat ovat pyrkineet ottamaan niistä irti kaiken mahdollisen.

Serebrennikovin osalta juuret menevät vuoteen 2012, jolloin hänet nimitettiin Gogol-keskuksen taiteelliseksi johtajaksi. Päätöksen takana oli tuolloinen Moskovan kaupungin kulttuuriasioista vastannut liberaali Sergei Kapkov.

”Silloin päätökseen tyytymätön ryhmä teatterintekijöitä alkoi kirjoittaa kanteluita FSB:lle, valtiolliselle poliisille, syyttäjänvirastoon ja tutkintakomiteaan eli kaikkiin elimiin, jotka ovat nyt Serebrennikovin ja hänen ryhmänsä kimpussa.”

“Näiden vanhojen kanteluiden tekemiseen ei ollut painostettu, mutta ne kaivettiin esiin kun tuli tarve muuttaa tavalla tai toisella maan kulttuurielämää.”

Tarve selittyy Golubovskin mukaan maaliskuun 2018 presidentinvaaleilla. Ne pakottavat yhteiskunnan kokoamaan rivinsä.

”Nyt sitten mukana jutussa on raskas ideologinen tykistö ja siihen on sotkettu poliittisia syytöksiä. Samalla on noustu aivan ennenkuulumattomalle tasolle, mutta alku oli siinä, että jotkut kansalaiset olivat tyytymättömiä Moskovan kulttuuripolitiikan linjauksiin.”

Protestit sotkivat Putinin presidenttikampanjan.

Golubovskin mielestä ei ole sattuma, että kotietsinnät ja pidätykset Gogol-keskuksen ja Sedmaja studijan ympärillä alkoivat toukokuun 2017 lopulla.

”Valta tunsi heikkoutensa 26. maaliskuuta pidettyjen Aleksei Navalnyin koolle kutsumien suurten mielenosoitusten jälkeen. Sitten tulivat vielä mielenilmaisut 12. kesäkuuta.”

Hän viittaa siihen, miten presidentin hallinnon apulaisjohtaja Sergei Kirijenko on asettanut tavoitteeksi, että maaliskuun 2018 vaaleissa äänestysprosentti on 70 ja 70 prosenttia äänistä menee Putinille.

Kevään ja kesän protestit sotkivat Putinin presidenttikampanjan johtajien kortit.

”Tavoite tuskin toteutuu, ellei tehdä jotain erityistä”, Golubovski ennakoi.

“Mitä se voisi olla? Likvidoidaan kriittisiä ajatteluja, kuten Gogol-keskus, ja laitetaan Ksenia Sobtšak ehdolle Aleksei Navalnyitä vastaan. Alkaa kummallinen poukkoilu. Lisäksi vaihdetaan kuvernöörejä, ja on selvää, ettei tilanne ole hallinnassa.”

 

Matilda-elokuvan vastaista kampanjaa on johtanut Krimiltä suurena tähtenä Venäjän duumaan ponkaissut Natalja Poklonskaja.

Hän on vaatinut elokuvan kieltoa, koska se käsittelee pyhimykseksi julistetun tsaarin esiaviollista suhdetta. Perusteluna on ollut lakipykälä, joka rankaisee uskovaisten tunteiden loukkaamisen.

Yksi selitys skandaalille on salaliittoteoria, jonka Golubovski tyrmää roskapuheensa mutta selittää samalla, miksi monet tulkintaan uskovat.

”Kun Venäjällä erilaiset salaliitot ovat oikeastaan rutiinia, jotkut tulkitsevat valtaapitävien itsensä junailleen kohun. Sen varjolla voitaisiin ohittaa kokonaan vuoden 1917 vallankumouksen muistaminen.”

Hän arvelee, että valta itse asiassa on halunnut juuri näitä puheita keisarin loukkaamisesta. Se selittää osaltaan, miksi Poklonskaja on voinut hyökätä hämmästyttävän kauan elokuvan ja ohjaajan kimppuun.

Putinin tiedottajalta Dmitri Peskovilta kysyttiin 25. lokakuuta 2017, miksi valtiovalta ei juhli vallankumouksen satavuotispäivää, vaikka kaikkialla maailmassa julkaistaan paljon siihen liittyvää aineistoa ja järjestetään näyttelyitä.

“Peskov vastasi, että emme me ole luopuneet lokakuun vallankumouksen juhlinnasta, koska emme ole mitään aikoneetkaan juhlia. Päälle hän totesi, mitä juhlimista siinä on.”

“Eli oikeastaan mitään ei ole tapahtunut 1917. Tämä on nykyisen valtakoneiston asenne.”

Nyt Matilda on elokuvateattereissa ja ensi-ilta sujui rauhallisesti. Ainoastaan Tšetšeniassa filmiä ei esitetä. Katsojaluvut jäivät kuitenkin ensimmäisenä viikonloppuna alhaisiksi.

”Putin vaikenee, ja kaikki pelkäävät kysyä häneltä.”

Golubovski arvelee, että Matilda-elokuva unohdetaan kohta aivan samaan tapaan kuin ei muisteta suurta lokakuun vallankumousta.

Samalla hän ottaa esiin, miten hallitus oli päättänyt uudesta kansalaissodan sovituksen muistomerkistä. Sen piti tulla Krimille Kertšiin, mutta sitten paikka vaihdettiin Sevastopoliksi.

”Patsaassa on valtavaan kiveen kuvattuna äiti-isänmaa. Kaksi sotilasta seisoo monumentin edessä, valko- ja punakaartilainen. Sotilaat eivät katso toisiaan, mutta kuitenkin hahmojen pitäisi symboloida sovintoa.”

Muistomerkkiä ei ilmeisesti kuitenkaan voida paljastaa, sillä Sevastopolissa alkoivat yllättäen protestit hanketta vastaan. Niiden takana on vasemmistolainen järjestö Sut vremeni, “ajan ydin”, joka muuten kannattaa Kremlin politiikkaa.

”Ryhmä sanoo, ettei meiltä kysytty, valittaa kansalaiskeskustelun puuttumista ja sanoo, ettei patsasta sallita. Perusteluna on se, että valkokaartilaiset toivat Krimille ulkomaisia joukkoja ja kohtelivat pahoin bolševikkejä.”

Myös valkoisten joukkoon kuuluviksi laskettavat ryhmät vastustavat patsasta.

”He eivät muistomerkkiä halua, koska punaiset järjestivät punaisen terrorin eikä sovinnosta ole todellisuudessa tietoakaan. Nyt Sevastopolin johto ei tiedä, mitä tehdä, koska muistomerkistä on hallituksen päätös. Putin vaikenee, ja kaikki pelkäävät kysyä häneltä asiasta.”

 

Golubovski perkaa pohjamutia myöten myös kulttuuriministeri Medinskin kyseenalaisen väitöskirjan.

Hän muistuttaa, miten siihen kiinnitti huomiota filologi Ivan Babitski, joka on Dissernetin, väitöskirjojen plagiointia paljastavan järjestön, aktivisteja.

”Hän ja kaksi muuta historian tohtoria jättivät vaatimuksen väitöksen hyväksymisen perumisesta. Heitä tuki ylipäänsä koko historioitsijoiden yhteisö. Ammattihistorioitsijoiden joukko osoitti ennennäkemätöntä solidaarisuutta, tieteellistä ja eettistä vakaumusta ja saavutti paljon.”

Toistaiseksi oppiarvo on säilynyt, mutta valtakoneisto on ministeriä puolustaessaan rikkonut Golubovskin mukaan monia lakeja ja menettelytapoja.

Tohtorius ei Golubovskin mielestä ole oleellinen niinkään kulttuuriministerin aseman takia vaan siksi, että Medinski on Venäjän sotahistoriallisen yhdistyksen puheenjohtaja. Se saa huomattavaa rahoitusta valtion budjetista.

”Se taas on tällä hetkellä paljon vaikutusvaltaisempi ja tärkeämpi organisaatio kuin kulttuuriministeriö.”

Juuri samainen yhdistys pystytti Pietariin kesällä 2016 marsalkka Mannerheimin muistolaatan, joka sitten jouduttiin poistamaan syksyllä 2016.

Valta näyttää voimakkaalta – ulospäin.

Kaikesta kiehunnasta Golubovski tekee suorastaan yllättäviä päätelmiä.

Esimerkiksi Matildan ympärillä käytyä kohua hän pitää pelkkänä oikkuna mutta ei missään tapauksessa konservatiivisten voimien tukemana operaationa, kuten monet asian näkevät.

Matilda on roskaa näille vanhoillisille ryhmille. He jakavat omaisuuksia, eikä moinen heitä kiinnosta.”

Vanhoilliset voimat eivät ylipäänsä ole vielä saavuttaneet mitään, katsoo Golubovski, vaikka monet Venäjän oppositiossa ovat toista mieltä.

”Ei ole vielä mitään sellaista tunnetta, että on päätetty pistää kaikki istumaan. Jos laskettiin, että itsesensuuri lisääntyy, on käynyt päinvastoin.”

“Yleensäkin valta osaa herättää reaktion, joka on päinvastainen toivotulle. Koskaan ei ole käyty näin avoimia keskusteluja taiteen ja ilmaisun vapaudesta kuin nyt. Ne alkoivat Serebrennikovin jutusta, eikä kukaan ole mitenkään rajoittanut sanomisiaan.”

Golubovski on ollut seuraamassa Serberennikovin ja juttuun liitetyn Gogol-keskusta vuosina 2012–2015 johtaneen Aleksi Malobrodskin tapausta selvittävissä oikeuden istunnoissa. Hän toteaa, että ilmapiiri niissä on raskas eikä sovi heikkohermoisille.

Samalla Golubovski muistuttaa, että toistaiseksi ei vielä ole päätetty tuomioista, vain pidätyksistä ja kotiaresteista.

“Reaktio oikeussalin ulkopuolella on jyrkkä ja yksiselitteinen. Koko juttu on eri voimien ja eri eliittien välistä taistelua. Kun katson näitä kuumeisia vallanpitäjien liikkeitä, tulen siihen tulokseen, että valta on heikkoa.”

Golubovski myöntää toki, että valta näyttää ulospäin voimakkaalta.

”Käytössä ovat erikoispalvelut, poliisiviranomaiset ja ohjattu oikeuslaitos, mutta toisaalta valta on erittäin epävarmaa.”

“Heikkous liittyy juuri epävarmuuteen. Vallassa olevat ymmärtävät, että tulos on päinvastainen kuin haluttiin eikä tilanne ole hallittavissa.”

 

Venäjän valtapelien vaikeasti avautuvia kuvioita Anatoli Golubovski havainnollistaa toteamalla, että valtaapitävät sietävät vapaata ajattelua, koska se voidaan ohittaa, jos sen ilmentymät eivät mitenkään liity vaatimuksiin valtaan pääsystä.

Hän ottaa esimerkiksi tunnetun puolalaisen toisinajattelijan ja päätoimittajan Adam Michnikin vierailun Venäjällä.

Michnik kävi Flanster-nimisessä laatukirjallisuutta myyvässä kirjakaupassa. Sitten hän ryhtyi ihmettelemään, onko tämä Putinin Venäjä. Miten annetaan julkaista moisia kirjoja, jotka nakertavat vallan perusteita?

”Eivät kirjat uhkaa perusteita, eikä kyse nyt ole siitä, ettei valtakoneisto siedä ajattelun vapautta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että valta ei tällä hetkellä tiedä, miten turvata presidentinvaalit rauhanomaisesti vuonna 2018.”

Ohjaaja Serebrennikovia ja muita epäiltyjä syytetään valtion varojen kavaltamisesta. Syytös on johtanut laajaan keskusteluun, voivatko taiteen tekijät ylipäänsä olla tekemisissä valtion kanssa ja saada siltä rahaa.

”On selvää, että on valtiollisia laitoksia, museoita ja teattereita, jotka eivät voi elää ilman valtion tukea. Kaikkialla maailmassa on sama tilanne mutta aikaisemmin keskustelu tästä ei ollut vakavaa”, Golubovski linjaa.

Hän viittaa tunnettuun ohjaajaan ja dramaturgiin Ivan Vyrypajeviin, joka on kehottanut boikotoimaan valtiota.

”Valtio on vastannut, että rahaa ei annetakaan sellaisille, jotka eivät sitä halua.”

“Vyrypajev ei kuitenkaan sanonut mitään rahasta vaan pelkästään sen, että ei pidä tukea Putinia vaaleissa ja pitää lopettaa ideologinen ja esteettinen valtion tukeminen.”

Vyrypajev ja kaikki muutkin tietävät Golubovskin mukaan hyvin, ettei saa luopua valtion rahoituksesta. Sen sijaan täytyy kaikin keinoin vastustaa valtion sekaantumista luovaan työhön.

”Valtion ei pidä sekaantua sisältöön vaan luoda edellytykset, jotta taide kukoistaisi.”

“Lisäksi rahat eivät ole valtion varoja vaan veronmaksajien. Kulttuuriministeri Medinskin mukaan tuetaan vain sitä, mikä vastaa valtion etuja, mutta näkemys on mahdoton.”

”Meillä on itsesensuuria ja kieltoja.”

Toki valtio ja ministeri voivat vaikuttaa laitoksiin, joissa perustajana on kulttuuriministeriö tai paikallishallinto, myöntää Golubovski.

”Voidaan erottaa ilman syytä teatterin johtaja, jonka kanssa on tehty sopimus, mutta ei kaikille sentään voi antaa potkuja!”

Golubovski olisi valmis lopettamaan koko kulttuuriministeriön niin, että taiteen tukemisesta pääsisivät päättämään asiantuntijat.

Hän perustelee lopettamislinjauksen sillä, että ministeriö toimii samalla mallilla kuin jo Stalinin aikana 1940-luvulla.

”Vain kulttuuriministeriö ja tiedustelupalvelut ovat edelleen rakenteiltaan samanlaisia kuin Stalinin aikana. Molemmat instituutiot toimivat tällä hetkellä maan kehitystä vastaan. Ne ovat asemissa kuin ampumaan valmiina aivan kuten toveri Stalinin hallitessa.”

“Mutta aika on toinen ja tämä taktiikkaa toimii huonosti.”

Golubovski muistuttaa, että luova yhteisö voi vastustaa kaikkia sortotoimia enemmän kuin luullaan.

”Maassa ei ole sensuuria eikä ennakkosensuuria. Meillä on itsesensuuria ja kieltoja.”

“Kiellot tulevat kuitenkin eteen vasta sitten, kun on jotain toteutettu. Valtion toimet voivat johtaa vain itsesensuurin lisääntymiseen. Maassa ei voida vielä kieltää mitään muuten kuin rahoituksen tasolla eikä ole paluuta neuvostoaikaan, jolloin näytelmien harjoituksiakin seurattiin.”

Serebrennikovin juttu on Golubovskin mukaan näyttänyt luovalle älymystölle, että milloin hyvänsä voidaan kuka tahansa eristää yhteiskunnasta ja ottaa pois työnteon mahdollisuus.

”Valta on heikko ja tekee vain sen, mikä sallitaan. Jos ei ole aktiivista vastarintaa, jatkavat sortoa. En kuitenkaan usko, että se johtaa uusiin oikeusjuttuihin asti. Valta voi pelotella, mutta luova yhteisö suhtautuu entistä kypsemmin tilanteeseen.”

 

Kymmenien teattereiden näyttämöillä on jo vedottu Gogol-keskusta johtaneen Aleksi Malobrodskin puolesta.

”Nyt mietitään muita toimia, joita valta pelkää. Kyse on lakoista ja huomiota herättävistä eroista.”

Golubovski mainitsee Pietarissa 15.–19. marraskuuta 2017 pidettävän kulttuurifoorumin, jonka järjestää kulttuuriministeriö.

”Toivon, että siellä tapahtuu jotakin. Maailmalla tunnetuin venäläinen ohjaaja on kotiarestissa ja syyttäjänvirastoon jätetty ilmoitus, että ministerin väitöskirjaa tarkistettaessa on tehty petos. Ministeri Medinskin pitäisi osallistua foorumiin.”

Kokonaisuutena skandaalit ovat Golubovskin mukaan olleet poikkeuksellisen hyväksi maan älylliselle tilalle.

”Ne virkistävät yhteiskuntaa ja saavat ajattelemaan kysymyksiä ja ongelmia, joiden ratkaisusta kulttuuriväki on ollut pitkään kaukana, koska elämä on ollut hyvää eikä valtio ole sekaantunut luovan työn sisältöön.”

Miten sitten lännessä pitäisi suhtautua tilanteeseen? Pidätetty Malobrodski on kirjoittanut vankilasta kirjeen, jossa toivoo tukea.

”Maailmalla on reagoitu ja kirjoitetaan julistuksia, mutta eivät nämä protestit tehoa.”

Sen sijaan silloin, kun lännestä kutsutaan vieraita Venäjälle, kutsuttujen pitää miettiä, miten toimia.

“He voisivat kieltäytyä tulemasta ja ilmoittaa, mikseivät tule, tai tulla ja puhua suoraan eri tason virkamiehille, mitä ajattelevat. Ei paperilla eikä netissä vaan julkisesti ääneen venäläisiä tavattaessa. Kaikkien pitää ymmärtää, että on kyse kansalaissodasta, eikä sitä käydä paperilla.”

“Tarvitaan radikaalimpia toimia maan sisällä ja myös ulkomaisilta kollegoilta.”

 

Haastattelu on tehty lokakuussa 2017 Skypellä.