Maailmansodan ratkaisutaistelusta 100 vuotta: "Entä jos Marne pettää?"
Marnen ihme on Ranskan Raatteen tie ja Tali-Ihantala, kirjoittaa Marko Maunula.
Sata vuotta sitten Ranskan joukot ryhmittäytyivät puolustamaan Pariisia.
Edellisen kuukauden ranskalaiset olivat turhautuneina – jopa epätoivoisina – todistaneet puolustuslinjojensa pettämisen ja omien vastahyökkäysten surkeat epäonnistumiset. Hallitus oli jo evakuoitu Pariisista, miljoonat pelkäsivät pahinta. Saksan tykit ja zeppeliinit olivat hajottaneet kaupunkia.
Toinen turhautumisen kohde ranskalaisille oli brittien armeija ja erityisesti sen komentaja, marsalkka Sir John French.
Sir John oli ollut viikkotolkulla haluton sitoutumaan taisteluihin komentamansa armeijan koko voimalla. Päällimmäisenä miehen huolten listalla oli brittien tien pitäminen avoimena merelle, siis evakuointilinjojen toimivuus.
Marnen taistelu alkoi 5. syyskuuta, ja ranskalaiset uskoivat vastahyökkäyksen kykenevän eliminoimaan uupuneiden saksalaisten suunnitelmat.
Ranskan joukkojen komentaja, sotamarsalkka Joseph Joffre vaati tapaamisen englantilaisen kollegansa kanssa. Sotaan marginaalisesti sitoutunut French kuunteli Joffren kiihkeää mutta lyhyttä monologia.
”Kriittinen hetki on käsillä”, Joffre sanoi marsalkalle.
”Ranskan kansan kohtalo, Ranskan maaperä, Euroopan tulevaisuus riippuvat tulevasta taistelusta. En voi uskoa, että britit voivat kieltäytyä tekemästä heidän osuuttaan tässä valtavassa kriisitilanteessa. Jos ette osallistu taisteluun, historia tulee tuomitsemaan teidät ankarasti!”
Joffre lähestyi Sir Johnin työpöytää ja laski nyrkkinsä sen pinnalle: ”Herra marsalkka, Englannin kunnia on vaakalaudalla!”
Sir John kuunteli Joffrea. Kyynelet nousivat englantilaisen silmiin, kunnes ne noruivat alas hänen poskipäitään. Hänen ranskantaitonsa petti, ja hän kääntyi tulkkinsa puoleen:
”Paskat, en osaa selittää tätä ranskaksi. Kerro hänelle, että me teemme kaiken, mitä voimme.”
Sir Johnin päättäväisyyttä auttoi myös, että Lordi Kitchener, Ison-Britannian sotaministeri, oli jo muutamaa päivää aikaisemmin kieltänyt häntä vetäytymästä rannikolle. Myös Lontoo oli turhautunut armeijansa sotajohtoon Ranskassa.
Britit olivat nyt sitoutuneet taisteluun. Ranskalaiset kenraalit tiesivät, että jos Marne pettää, sota on ohi.
Kun toinen upseeri kysyi Pariisin puolustuksesta vastaavalta kenraali Joseph Gallienilta, missä he ryhmittäytyvät uuteen taisteluun, mikäli Marne pettää, Gallieni vastasi: ”Ei missään.”
Hän ja muut ranskalaiset komentajat arvioivat oikein, että saksalaiset ovat uupuneita pitkästä marssista ja ranskalainen élan herää uudelleen, kun sotilaat ymmärtävät tilanteen vakavuuden.
Kun saksalaiset hyökkäsivät kenraali Alexander von Kluckin johdolla 5. syyskuuta, ranskalainen ilmatiedustelu havaitsi reiän saksalaisten hyökkäyslinjassa – Saksan 1. ja 2. armeijakuntien välissä oli ison kiilan mentävä reikä.
Ranskalaiset aloittivat kiivaan vastahyökkäyksen.
Ensimmäistä kertaa noin kuukauden kestäneen sodan aikana saksalaiset joutuivat kunnolla puolustuskannalle.
Aikaisemmin ranskalaiset olivat reagoineet Saksan liikkeisiin, mutta nyt saksalaiset joutuivat juoksemaan ja vuodattamaan runsaasti verta estääkseen ranskalaisten – ja vastahyökkäykseen vihdoin sitoutuneiden brittien – suunnitelmat.
Viikon kestäneiden taistelujen jälkeen Pariisi oli pelastettu.
Kaupungin puolustajat olivat pakottaneet Saksan perääntymiskannalle. Kilpajuoksu merelle oli alkanut, ja Saksa joutui varautumaan vastahyökkäykseen, joka avaisi briteille ja ranskalaisille mahdollisuuden sodan siirtämiseen Saksan maaperälle.
Marnen taistelun ratkaisuhetkillä sadat Pariisin taksit kuljettivat kaupunkiin sijoitettuja sotilaita rintamalle, jatkuvana kolonnana. Pienestä taksista tuli taistelun ja sodan sekä ranskalaisen urheuden symboli.
Jopa saksalaiset kenraalit joutuivat ihailemaan ranskalaisten kykyä nousta kanveesista loputtoman hakkaamisen jälkeenkin taistelemaan vielä kerran – ja voitokkaasti.
Marnen ihme on Ranskan Raatteen tie ja Tali-Ihantala. Länsi-Eurooppa oli pelastettu, saksalaisten sotasuunnitelma ja unelma nopeasta voitosta oli murskattu. Asemasodan ja Saksan lopullisen tappion siemenet oli kylvetty Marnejoen rannoilla, 5.–12. syyskuuta 1914.
Kirjoittaja Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori (Associate Professor of American History) Atlantassa. Hän pitää paraikaa luentosarjaa maailmansodan syistä ja vuodesta 1914. Frenchin ja Joffren keskustelu on suomennettu Barbara Tuchmanin The Guns of August -kirjasta (1962).