Keskitysleiriltä selvinnyt: Pahinta olivat hirttäjäiset
Norjalainen poliittinen vanki joutui myös avittamaan natsien sotateollisuutta.
12
MIN
SACHSENHAUSEN – Juna pysähtyi viimein. 20-vuotias norjalainen Bernt Lund ja 33 muuta vankia komennettiin ulos asemalle. Raivoisasti haukkuvat schäferit ja komentojaan karjuvat SS-sotilaat ympäröivät heidät. Vankeja osoiteltiin ja tuupittiin aseilla.
Lund ei ollut tiennyt matkansa tarkkaa määränpäätä. SS-sotilaiden huudoista varmistui, että oltiin Sachsenhausenin keskitysleirillä, Oranienburgissa lähellä Berliiniä. Päiväkausien ajan Lund oli matkustanut ensin Norjasta laivalla meren yli Saksan Stettiniin, sitten junassa.
Hän pelkäsi henkensä edestä.
Mitä työtä osaat tehdä? natsisotilas tivasi häneltä.
Lund vastasi saksaksi, jota hän oli opiskellut koulussa seitsemän vuotta:
Olen vain ylioppilas, työkokemusta minulla ei ole.
Ryhmä marssitettiin pysäkiltä keskitysleiriin. Rähisevät koirat pyrkivät norjalaisten kimppuun, SS-sotilaat huusivat.
”Olin sokissa, kaikki meistä olivat”, Lund sanoo.
Nyt, huhtikuussa 2015 seisomme Bernt Lundin kanssa Sachsenhausenin keskitysleirin pääportilla. Sama raudasta taottu natsien teksti Arbeit Macht Frei (työ vapauttaa) tervehtii portin yllä.
Kaiken nähneeksi, 90-vuotiaaksi mieheksi Lund näyttää olevan fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Ryhti on suora.
On kulunut 70 vuotta hänen vapautumisestaan ja toisen maailmansodan päättymisestä.
Bernt Lund oli vain 17-vuotias koulupoika Oslossa, kun hän liittyi natseja vastustavaan vastarintaliikkeeseen 1941. Saksa oli hyökännyt Norjaan edellisenä vuonna.
Yllätyksekseen natsijohtaja Adolf Hitler kohtasi vastarintaa maalla ja merellä. Liittoutuneet antoivat apuaan Norjalle.
Vuonna 1941 käytiin kiivaita taisteluita. Natsit vangitsivat ja murhasivat Norjan työväenliikkeen johtoa. Miehittäjä alkoi samalla takavarikoida norjalaisten radiovastaanottimia.
Natsipropaganda täytti median. Mutta jos onnistui pitämään kätköissään radion, oli onnekas; brittiläinen radioyhtiö BBC oli vastarintaliikkeen elämänlanka.
Bernt Lund oli piilottanut radion. Ystävineen hän kuunteli BBC:n norjankielisiä lähetyksiä.
He kirjoittivat kuulemansa paperille, monistivat sen ja jakoivat salaa kansalle.
”Toimintamme oli amatöörimäistä, mutta tärkeätä”, hän sanoo.
Sitten yksi ryhmäläisistä jäi kiinni. Häntä kidutettiin, ja lopulta hän paljasti toverinsa.
Lund pidätettiin 29. toukokuuta 1942. Norjalaisten SS-poliisien kuulustelut jatkuivat viikkoja, koko eristysselliaikanaan Lund ei saanut tavata muita.
SS-poliisi uhkaili häntä: ”Ellet kerro totuutta, pidätämme isäsi ja äitisi.”
Uhkaus mursi Lundin puhumaan. Hänet toimitettiin Grinin keskitysleirille, joka sijaitsi lähellä Osloa. Olot olivat ankeat, ruoka huonoa, ruumiillinen työ raskasta.
Grini oli välietappi tuhansille norjalaisille poliittisille vangeille, jotka lopulta passitettiin natsi-Saksan keskitysleireille.
Samaan aikaan Norjasta toimitettiin Saksaan myös noin 800 juutalaista, pääosin Auschwitz-Birkenauhun. Heistä ainoastaan yhdeksän säilyi hengissä.
Maaliskuussa 1944 alkoi Lundin matka Grininistä kohti Saksaa.
Kaksi ensimmäistä viikkoa Lund ja hänen vankitoverinsa pidettiin eristyksissä Sachsenhausenin keskitysleirillä. Sachsenhausen oli Hitlerin mallileiri.
Tulokkaille opetettiin huutamalla vartijoiden komentosanoja.
”Links, links, links (vasemmalle), Kopf hoch (pää ylös) ja niin edelleen. Jos ei ymmärtänyt tai noudattanut käskyä, sai huutoryöpyn tai lyöntejä osakseen. Koska Saksan sotaonni oli jo kääntynyt, rangaistukset eivät olleet yhtä armottomia kuin ennen.”
Viidentoista maanmiehensä kanssa Lund lähetettiin Trebnitzin sivuleirille rakentamaan parakkeja SS-sotilaille. Leiri sijaitsi itäisessä Saksassa lähellä Puolan rajaa.
Yksi Lundin ystävistä kuoli Trebnitzissä. Sairastuttuaan hän ei saanut hoitoa, ja muut tajusivat, että sama voisi kohdata kenet tahansa.
Kerran Lund hakattiin Trebnitzissä. Kun leirille tuotiin kuljetusneuvolla uusia SS-upseereita, hän luuli, ettei yksi sotilaista pääse omin avuin alas autosta.
”Se oli virheeni.”
Sachsenhausenin pääleirille oli eri teitä joutunut myös Lundin saksalainen ystävä, kommunisti Hans Holm. Hän oli aiemmin paennut natseja Norjaan. Hän oli mennyt naimisiin norjanjuutalaisen nuorikon kanssa, joka synnytti pariskunnalle tyttären vuonna 1942.
”Sekä Hans Holm että hänen vaimonsa Edith Rafael lähetettiin Saksaan keskitysleireille. Matkaltaan Auschwitz-Birkenauhun Edith Rafael onnistui lähettämään äidilleni kirjeen, jossa hän pyysi tätä huolehtimaan Inger-tyttärestään, joka oli norjalaisessa lastenkodissa”, Lund kertoo.
Lundin äiti Siegrid Helliesen päätti toimia nopeasti. Hän haki tytön lastenkodista ja toimitti hänet turvapaikkaan Etelä-Norjaan.
Sachsenhauseniin päätynyt Lundin saksalainen ystävä sai leirille viestin tyttärensä pelastumisesta. Hans Holm lupasi nyt, että on hänen vuoronsa auttaa Lundia.
Saksalaisilla poliittisilla vangeilla oli syntyperänsä takia leirillä vaikutusvaltaisempia tehtäviä kuin muilla. Hans Holmin ansiosta Bernt Lund palautettiin parakkien rakentamisesta pääleirille ja sisätöihin, kuten hän oli Holmille toivonut.
Hänen tehtävänään oli ommella ja korjata kranaattien suojuksia.
”Oli hirveätä tajuta uusi asemani. Suojusten tarkoituksena oli varjella kranaatteja, kun ne olivat matkalla sodan etulinjaan liittoutuneita vastaan. Tietoisuus osallisuudestani natsien sotakoneistossa ei ole jättänyt minua koskaan rauhaan.”
Lundin vaikutusvaltaiset vankitoverit näkivät, että hän kärsi. Pian he ehdottivat, että Lund siirtyisi tekemään sihteerin töitä leirin SS-tehtaan konttoriin.
Yhtä kaikki myös uusi toimi oli osa sotateollisuutta. Tehdas, jonka toimistossa Lund työskenteli, valmisti osia lentokoneiden moottoreihin Saksan ilmavoimille.
Toimistossa oli lisäksi SS-upseeri, joka piti Lundia silmällä.
”Hän ei kuitenkaan syyllistynyt kohtuuttomuuksiin. Oltiin hyvän matkaa vuoden 1945 puolella, kun hän sanoi: ’Tiedämme jo, että Saksa häviää sodan. Pyydänkin teitä, että autatte minua sodan jälkeen, sillä olen ollut reilu teitä kohtaan.’”
Lund ei sittemmin kuullut, mitä saksalaiselle vahdille myöhemmin tapahtui.
”Hänen virheensä oli se, että hän oli liittynyt SS-joukkoihin. Mutta hän ei vaikuttanut ihmisenä pahalta.”
Kävelemme Lundin kanssa leirin hirttopaikalle. Taakse jää pääportin vahtitorni. Leiri oli rakennettu kolmion muotoon siten, että vahtitornin vartijalla säilyi näköyhteys kaikille käytäville ja parakkien väliin.
Ken yritti karkuun, sai hetkessä niskaansa konekiväärin luotiryöpyn.
Lund pysähtyy hirttämällä murhattujen muistomerkille ja hiljentyy kunnioittamaan heidän muistoaan. Hetken kuluttua hän aloittaa hauraalla äänellä:
”Näen sen kaiken yhä edessäni. Vankeja otettiin hengiltä – mielivaltaisesti. Syyksi riitti epäkunnioittava käytös SS-sotilasta kohtaan.”
Lund pitää puheessaan tauon, kunnes pystyy jatkamaan.
”Aina ennen työpäivää ja sen jälkeen vankien ryhmät koottiin hirsipuiden tuntumaan. Ryhmien ympärillä sotilaat huusivat, koirat haukkuivat. Laskettiin, että kaikki olivat tallella. Jotkut vangeista hivuttautuivat sähköisten piikkilankojen lähelle ja heittäytyivät niihin. Heidän kärsimyksensä loppuivat siihen.”
Eri osastojen ja parakkien vangit eivät saaneet puhua toisilleen. Myös tämän säännön uhmaamisesta saattoi seurata kuolema.
Lund huomasi, että joukossa oli suuria juutalaisryhmiä eri maista. Juutalaiset tulivat ja menivät, eivät koskaan palanneet.
”Emme vielä aavistaneet, kuinka järjestelmällisesti heitä murhattiin, mutta epäilykset kasvoivat. Krematoriosta nousi alituinen savu. Krematorion vieressä oli toinen rakennus, kaasukammio.”
Pahamaineisimmalta leiriltä, Auschwitz-Birkenausta, joka oli teollisen tappamisen keskus miehitetyssä Puolassa, palasi kuitenkin joskus työntekijöitä Sachsenhauseniin. Heiltä Lund kuuli välikäsien kautta uutisia, jotka vahvistivat käsitystä siitä, mikä myöhemmin tunnettaisiin holokaustina, juutalaisten kansanmurhana.
Kun lähes viimeiset juutalaiset oli vuoden 1944 lopulla tyhjennetty Sachsenhausenin ”juutalaisparakeista”, heidän tilalleen parakkeihin numero 38 ja 39 siirrettiin norjalaisia.
Lund asutettiin jälkimmäiseen yhdessä 500 miehen kanssa. Parakki on edelleen paikallaan.
”Parakki oli jaettu kahteen tilaan, kummassakin asui 250 ihmistä neljässä laverikerroksessa. Kun yksi mies käänsi kylkeään, myös toisten oli käännyttävä. Peseytymiskoppiin mahtui kaksi miestä kerrallaan, wc-pyttyjä oli alle kymmenelle. Lämmitystä ei ollut.”
Toisin kuin juutalaisilla, poliittisilla vangeilla ei ollut pulaa ruoasta. ”Poliittiset” saivat vastaanottaa ruokalähetyksiä ulkomaailmasta, tavallisesti Punaiselta Ristiltä.
Siitä huolimatta puute ja taudit varjostivat myös norjalaisia.
”Tavalla tai toisella kuolema oli läsnä joka päivä.”
Hiljainen taivallus Sachsenhausenissa jatkuu.
”Tuossa oli parakkeja, jotka oli eristetty muusta leiristä. Niissä työskenteli juutalaisia kirjapaino- ja käsityöammattilaisia. Heidän tehtävänsä oli väärentää Hitlerille Englannin puntia.”
Sachsenhausenissa väärennettiin kaikkiaan 134 610 810 puntaa. Setelit oli tarkoitus pudottaa lentokoneista Britanniaan, jotta sen koko talous horjuisi ja inflaatio kiihtyisi huippuun.
”Käsittämätön määrä rahaa sen ajan maailmassa. Ja pelkkää väärennöstä”, Lund sanoo.
Operaatio Bernhardiksi nimetystä hankkeesta luovuttiin, mutta rahoilla natsit ostivat sotatarvikkeita ja palkitsivat agenttejaan ulkomailla.
Huippusalaisen hankkeen teki tunnetuksi slovakianjuutalainen kirjasinsuunnittelija Adolf Burger, jonka muistelmat julkaistiin 1983.
”Emmekä me muut leiriläiset tienneet salaisuudesta mitään.”
Yhä elossa oleva Burger työskenteli Sachsenhausenin rahanväärennösyksikön vankina. Hänen muistelmistaan tehtiin itävaltalais-saksalainen elokuva Väärentäjä. Se sai Oscarin 2007.
Lund jatkaa kulkuaan. Rahanväärennösyksikön paikalla ei ole enää mitään. Vanhat muurit ympäröivät meitä kaikkialla. Niistä oli käyttöä myös sodan jälkeen DDR:ssä, kun Neuvostoliitto perusti Sachsenhauseniin uuden vankileirin.
Vankien hirttämiset jatkuivat. Niiden katsomiselle ei annettu vaihtoehtoa.
”Toisinaan hirttämisten väliin saattoi jäädä muutama viikko, mutta sitten kaikki alkoi uudelleen.”
Tavallisin tapa rangaista vankeja oli ruoskiminen. Syyksi nöyryytykselle riitti, ettei vanki ollut SS-upseeria kohtaan riittävän nöyrä tai osoittanut tälle kunnioitustaan.
”Kunnian ruoskijana toimimisesta sai toinen vanki. Hän ei voinut kieltäytyä. Rangaistukseen kuului 5–25 raipaniskua. Lyönnit olivat niin kovia, että 20 iskun jälkeen vanki oli luhistumaisillaan.”
Lundin silmät kostuvat. Hän muistaa, kuinka yksi vangeista sai ensin 25 ruoskaniskua ja hirtettiin sen jälkeen.
”Kuinka raukkamaista vandalismia. Minkä takia hänet piti ensin hakata henkihieveriin?”
Hän muistaa myös, mitä tapahtui ruoskimista katselleelle hollantilaisvangille. Koska hollantilainen ei kestänyt näkemäänsä, hän huusi: ”Natsit ovat barbaareja!”
Välittömästi myös hollantilainen ruoskittiin.
Lund ei joutunut hakkaamaan vankitovereitaan eikä häntä itseään ruoskittu. Hän piti matalaa profiilia ja selvisi siksi loppuun asti.
Vasta vapauduttuaan hän todella tajusi, mikä oli ollut kauheinta.
”Toistuva hirttäjäisten seuraaminen, työskenteleminen natsi-Saksan sotateollisuudelle. Sellainen ei häivy mielestäni.”
Talvella 1945 Lund sai leirille viestin äidiltään. Se oli kirjoitettu omatekoisella salakielellä.
Äiti käytti pojastaan hellittelynimeä ”Titen”, pikkuinen.
”Äiti kirjoitti, että ’pieniä lapsia’ tuli pian Ruotsiin”, Lund kertoo ja sanoo ymmärtäneensä heti, mitä äiti tarkoitti.
Äiti lähetti tervehdyksen myös Lundin saksalaiselle vankitoverille, Hans Holmille.
”Muistan, miten toverini kiipesi parakissa neljännen kerroksen laverilleni. ’Voiko se todella olla niin’, Holm tivasi minulta.”
Toisaalta Lund oli yhtä epätietoinen kuin leirin muut poliittiset vangit. Norjasta heitä oli tuolloin Sachsenhausenissa jo 2 000.
Yksi heistä oli Norjan työväenpuolueen tuleva pitkäaikainen johtaja Halvard Lange. Hän otti Lundin puhutteluun.
”’Mitä oikein luulet tekeväsi’, Lange moitti minua. ’Emmekö mielestäsi ole jo kyllin masentuneita ja alistettuja? Jaat vangeille turhaa toiveikkuutta levittämällä tällaisia huhuja.’”
Lund kertoo, että Lange jatkoi hänen läksyttämistään ja lisäsi, että vaikka viesti vapautumisesta olisikin totta, tieto voisi nyt tavoittaa leirin SS-johdon.
Lange oli Sachsenhausenin norjalaisvankien henkinen päällikkö, ja Lund muistaa pahoitelleensa käytöstään Langelle.
Tieto ei heidän onnekseen vuotanut SS-johdolle.
”Mutta elimme piinassa sanojeni takia. Vapautumiseemme oli vielä yli kuukausi aikaa.”
Hälinä täytti 20-vuotiaan Bernt Lundin korvat. Kevät oli tullut Pohjolaan toisen maailmansodan viimeisen talven jälkeen. Ilmassa oli optimismia, Punaisen Ristin henkilökuntaa kiiruhti eri suuntiin hänen silmiensä alla.
Lund oli pakolaiskeskuksessa Ruotsissa. Takana oli matka ensin valkoisella bussilla Sachsenhausenista, sitten sotilaskyydillä Tanskan kautta Etelä-Ruotsin Helsingborgiin.
”Valkoisten bussien operaatio” oli ruotsalaisen kreivi Folke Bernadotten neuvottelema kansainvälinen ohjelma. Se pelasti keskitysleireiltä lopulta yli 27 000 vankia. Selviytyjät olivat pääasiassa skandinaaveja, natsi-Saksan miehittämien Norjan ja Tanskan kansalaisia, mutta joukossa oli myös ruotsalaisia ja muita kansallisuuksia.
Sodan vielä jatkuessa Bernadotte oli Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtajana neuvotellut pelastusoperaatiosta saksalaisten natsien kanssa.
”Bernadotte onnistui uhkapelissään. Hän otti riskin epäonnistumisesta, mutta hänen pelastusoperaatiostaan tuli urotyö”, Lund kertoo.
Tuona huhtikuun 28. päivänä 1945 Helsingborgissa Lund katseli helpottuneena ympärilleen. Vuosien jälkeen hänen jalkansa tavoittivat maankamaran, jota sota ei ollut koetellut.
Ja kohta hän näkisi äitinsä.
Jatkamme kulkuamme kohti leirin pääporttia. Lund osoittaa tiilitaloa ja sen vieressä olevaa pientä rakennusta.
”Tuossa asui Rudolf Höss, ja tuo tuossa on hänen koiransa asumus.”
Rudolf Höss oli toiminut Sachsenhausenissa SS-Obersturmführerin eli korkea-arvoisen työntekijän ominaisuudessa. Menestytyksensä myötä hän siirtyi myöhemmin Auschwitz-Birkenaun johtajaksi. Siellä murhattiin kaikkiaan noin puolitoista miljoonaa ihmistä.
Kokemuksistaan huolimatta Lund sanoo, että hän ei ole koskaan vihannut tavallisia saksalaisia. Hän päinvastoin ihailee niitä, jotka auttoivat kärsiviä.
Vuosi sitten Lund tapasi Saksassa hänen äitinsä pelastaman Inger-tytön, jonka oma äiti murhattiin Auschwitz-Birkenaussa.
”Tytön äidin kirje on yhä esillä norjalaisessa holokaustimuseossa.”
Sodan jälkeen Inger muutti isänsä Hans Holmin mukana Saksaan.
”Ingerillä oli nyt ympärillään koko suuri perheensä. Se oli liikuttavaa nähdä, ja puhuimme pitkään.”
Kuvottava haju. Haju, jota ei voi sanoin kuvailla. Haju, joka tuli krematorion piipuista. Sitä ei enää ollut, vaan ilma oli ihmeellisen raikas, Lund muistaa ajatelleensa, kun hän palasi Sachsenhauseniin kesällä 1979.
Lund opastaa Sachsenhausenissa usein norjalaisia ryhmiä ja kertaa myös omaa historiaansa. Vuosien 1936–1945 välillä yli 200 000 vankia joutui Sachsenhauseniin. Heistä noin 2 500 poliittista vankia oli Norjasta.
Kaikkiaan natsien leireille lähetettiin 4 000 poliittista norjalaisvankia. Naisia toimitettiin erityisesti Ravensbrückiin.
”Liittoutuneiden lähestyessä natsit komensivat tuhansia ja tuhansia kuolemanmarsseille. Useimmat nääntyivät, muutamat selvisivät hengissä”, Lund sanoo.
Kun puna-armeija 23. ja 24. huhtikuuta 1945 vapautti Sachsenhausenin, leirillä oli 3000 huonokuntoista vankia, jotka natsit olivat jättäneet kuolemaan. Näky oli painajaismainen.
Sitä Lund ei ollut enää näkemässä. Hän oli tuolloin jo Helsinborgissa. Ja odotti äitiään.
’Äitini näkeminen on yhä elämäni onnellisin hetki. Siellä hän seisoi. Kohta halasimme. Sitten oli isän vuoro”, Lund kertoo.
Uuden elämänsä kynnyksellä nuorimies ahnehti vapautta. Suoritettuaan akateemisen tutkinnon politiikan alalta hän loi pitkän uran Oslon paikallishallinnossa, Norjan työväenpuolueessa ja maansa ulkoasiainhallinnossa. Hänestä tuli Norjan ensimmäinen suurlähettiläs Namibiaan, hän on myös Suomen Leijonan ritarikunnan jäsen.
”Jos minulta nyt kysytään, mitä mieltä olen siitä, että länsimaat boikotoivat 9. toukokuuta voitonpäivän juhlaa Moskovassa, olen kai samaa mieltä. Mutta toivon hartaasti, että suhteet Venäjään voisivat parantua.”
Miten Lund selvisi vankeusajastaan? Mitä hän ikävöi keskitysleireillä eniten?
”Ikävöin vanhempiani ja vapautta päättää omista asioistani. Selvisin leiriltä, koska en kadottanut optimismiani. Olin varma, että natsit kaatuvat, muuten en olisi pysynyt hengissä.”