Etteikö Venäjä muka kykene muuttumaan!
NÄKÖKULMA: Valkovenäläinen nobelisti Svetlana Aleksijevitš väittää, etteivät venäläiset halua vapautta, kirjoittaa Anna-Lena Laurén.
Istuin Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa Moskovan konetta ja salakuuntelemassa muita matkustajia. Yksi lempiharrastuksistani. Niin tuottoisaa – saa ilmaista materiaalia vaikka mihin.
Huoliteltu, kauniisti meikattu keski-ikäinen venäläinen nainen puhui kännykkäänsä. Äänikin oli kaunis ja huoliteltu. Ja tiukka.
”Lopeta itkeminen ja hymyile! Kaikki kääntyy parempaan päin. Kaikki ehdottomasti kääntyy parempaan päin! Sinun pitää päättää, että uskot parempaan”, nainen sanoi.
Ajattelin pitkään jälkeenpäin, että elämässä pitää joskus tehdä päätös uskoa parempaan, vaikka järki sanoo, että toivoa ei ole.
Haastattelin pari viikkoa sitten Nobel-palkittua valkovenäläistä kirjailijaa Svetlana Aleksijevitšia puhelimitse. Kesäkuussa hän oli antanut haastattelun pietarilaislehti Delovoi Peterburgille. Silloin hän oli puolen tunnin kuluttua ilmoittanut lopettavansa”idioottimaisen” haastattelun ja kielsi toimittaja Sergei Gurkinia julkaisemasta tekstiä.
Gurkinin näkemykset olivat itse asiassa aika tavallista venäläistä valtavirtaa. Hän kysyi, miksi venäjän kieli pitää kieltää Ukrainassa, piti Maidanin vallankumousta laittomana vallankaappauksena ja väitti virheellisesti, että Itä-Ukraina oli aina kuulunut Venäjään.
Keskustelu muistutti aika paljon niitä vuoropuheluja, joita olen itse käynyt moskovalaisten ystävieni kanssa. Tiedän siis hyvin, miten ärsyttäviä ne ovat. Gurkin oli paitsi tietämätön myös ylimielinen. Mutta mikään provokaattori hän ei selvästi ollut.
Vapaissa vaaleissa enemmistö venäläisistä äänestäisi Putinia.
Vaikka haastattelu oli tehty ja nauhoitettu Aleksijevitš siis päätti, että sitä ei saanut julkaista. Delovoi Petersburg suostui, Gurkin ei. Hän päätti luovuttaa haastattelun Regnum-uutissivulle, joka on tunnetusti Kremlille myötämielinen.
Regnumissa julkaistussa haastattelussa käy muun muassa ilmi, että Aleksijevitšin mielestä on hyväksyttävää lopettaa venäjänkieliset koulut Ukrainassa ukrainalaisen kansankunnan ”sementoimiseksi”. Kysymykseen, miten Aleksijevitš suhtautuu ukrainalaisen, provenäläisen toimittajan Oles Buzinan murhaan, hän vastasi ymmärtävänsä murhaajan motiivit.
Tästä on Venäjällä nostettu mediamyrsky, ja Aleksijevitšia mustamaalataan valtamediassa russofobina ja lännen sylikoirana.
Kun itse haastattelin kirjailijaa, hän väitti, että hänen sanansa oli irrotettu kokonaisuudesta. Se on totta.
Silti tämä haastattelu – jonka nauhoitettu versio on myös julkaistu netissä (olen sitä kuunnellut ja teksti pitää paria pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta paikkansa) – todistaa, että Aleksijevitšin kuva Venäjästä on melko kaavamainen.
Hän muun muassa väittää, että venäläiset eivät halua vapautta ja että Navalnyilla on vähän seuraajia. Nobel-kirjailija vaikuttaa täydellisen tietämätttömltä siitä, että Navalnyilla on yli 80 000 vapaaehtoista Venäjällä, ja että hänen videonsa Medvedevin omaisuudesta on nähty yli 22 miljoonaa kertaa Youtubessa.
Navalnyi on kahdesti vuoden aikana saanut kymmeniätuhansia ihmisiä yli sadassa venäläisessä kaupungissa osoittamaan mieltä Putinia vastaan.
Vapaissa vaaleissa enemmistö venäläisistä äänestäisi silti Putinia eikä Navalnyia. Väite siitä, että ”Venäjä” ei yksinkertaisesti halua vapautta, osoittaa ettei Aleksijevitš kaikesta päätellen ole kovin hyvin perillä naapurimaan tilanteesta.
Palataan venäläiseen naiseen, joka lentokentällä vakuutti ystävälleen, että on päätettävä uskoa parempaan. Hän sai minut ajattelemaan Boris Nemtsovia.
Nemtsov oli venäläinen oppositiopoliitikko, joka taisteli vastatuulessa 15 vuotta ennen kuin hänet ammuttiin parin kivenheiton päästä Kremlinistä.
Uusi dokumenttielokuva Nemtsovista, Sliškom svobodny tšelovek (Liian vapaa ihminen), kertoo muun muassa Ukrainan vallankumousten merkityksestä hänelle henkilökohtaisesti. Ukrainan tapahtumat antoivat Nemtsoville uutta uskoa siihen, että Venäjälläkin demokratia on mahdollinen.
Nemtsoville ukrainalaiset vallankumoukset siis todistivat muutoksen mahdollisuudesta, mutta Aleksijevitšille ne todistavat, että ukrainalaiset haluavat vapautta, venäläiset eivät.
En sano, että Aleksijevitš on täysin väärässä. Se on varmaa, että demokratian ja vapauden halu on huomattavasti vahvempi Ukrainassa kuin Venäjällä.
Mutta kysymys on siitä, onko mielestämme Venäjällä ylipäänsä olemassa mitään mahdollisuutta edistykseen. Voimmeko oikeasti päättää, että on olemassa maita, joissa edistys ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen?
Minusta sellainen ajatus on mahdoton. Historia todistaa, että muutos ei pelkästään ole mahdollinen. Se on osa ihmiskuntaa ja tapahtuu aina, haluamme tai emme.
Venäjällä muutos on venäläisten itsensä tehtävä.
Emme voi olla varmoja siitä, mitä tapahtuu Venäjällä, puhumattakaan Pohjois-Korean kaltaisesta todellisesta diktatuurista. Mutta varmaa on, että sielläkin tulee muutos ennemmin tai myöhemmin.
Venäjällä muutos on venäläisten itsensä tehtävä. Ulkomaailma ei pysty siihen heidän puolestaan. Emmekä voi tietää, mihin suuntaan muutos etenee.
Mutta käsityksestä, että juuri venäläiset kaikista kansoista eivät halua vapautta, ei ole paljon apua Venäjän ymmärtämisessä.
Kirjoittaja Anna-Lena Laurén on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Moskovassa.