Nasa rahoitti teologeja ennakoimaan tilannetta, jossa avaruudesta löytyy elämää

Uskontojen suhtautuminen Maan ulkopuoliseen elämään on ollut nuivaa. Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen – entä alienit?

avaruus
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nasa on rahoittanut ohjelmaa, jossa 24 teologia on pohtinut uskontojen suhtautumista siihen, että maapallon ulkopuolelta löytyy elämää. Vuosina 2015–2017 toteutettuun ohjelmaan osallistuneet teologit edustivat suurimpia uskontokuntia ja olivat eri puolilta maailmaa. Ohjelmassa pyrittiin ennakoimaan, miten maailman valtauskonnot reagoisivat maapallon ulkopuolisen elämän löytymiseen.

Ohjelman toteutti Princetonin yliopiston Center for Theological Inquiry -yksikkö, ja sen rahoittivat Nasa ja John Templeton -säätiö. Nasan mukaan virasto on selvittänyt jo vuodesta 1998, millaisia sosiaalisia vaikutuksia maan ulkopuolisen elämän löytymisellä voisi olla.

Projektissa mukana ollut brittiläinen pappi Anderw Davison on myös biokemiasta väitellyt tohtori. Hänen mukaansa mahdollisuus maapallon ulkopuolisen elämän löytymiseen kasvaa koko ajan. Davison julkaisee aiheesta ensi vuonna kirjan Astrobiology and Christian Doctrine.

Parhaillaan on meneillään useita eri avaruusprojekteja, joiden arvioidaan vievän yhä lähemmäs maapallon ulkopuolisen elämän tai ainakin sen jälkien löytymistä. Joulupäivänä Ranskan Guyanasta laukaistu James Webb -avaruusteleskooppi kykenee analysoimaan etäisten tähtijärjestelmien planeettojen kaasukehiä huomattavasti aikaisempaa yksityiskohtaisemmin. Tavoitteena on selvittää, voisiko planeetoilla olla saman kaltaista elämää kuin Maassa.

Myöhemmin ensi vuonna Euroopan avaruusjärjestö ESA lähettää Marsiin Rosalind Franklin -mönkijän, joka kykenee poraamaan näytteitä mahdollisesta vedestä tai fossiloituneista mikrobeista jopa kaksi metriä marsperän pinnan alta.

Vuonna 2024 laukaistavaksi suunnitellun Europa Clipper -aluksen on puolestaan tarkoitus etsiä elämää tai sen jälkiä Jupiterin jäisesta Europa-kuusta.

 

Historiallisesti kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden kaltaisten monoteististen uskontojen suhtautuminen maapallon ulkopuoliseen elämään on ollut nuivaa. Elämän syntymistä maapallolle on pidetty jumalan ainutlaatuisena luomistyönä.

Nyt jo bakteerien löytyminen maapallon ulkopuolelta olisi vakava järkytys Raamattuun perustuvalle maailmankäsitykselle, jonka mukaan Jumala loi elämän nimenomaan Maahan.

Vielä suurempi mullistus uskontojen kannalta olisi maapallon ulkopuolisen älyllisen elämän löytyminen. Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jos muualta löytyy yhtä lailla älyllistä elämää, olisiko Jumala luonut senkin omaksi kuvakseen?

Elämän mahdollista löytymistä maapallon ulkopuolelta on verrattu muun muassa 1500-luvun kopernikaaniseen vallankumoukseen. Tuolloin katolinen kirkko joutui myöntämään, että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Samoihin aikoihin kirkon piirissä käytiin keskustelua myös muun muassa siitä, kuuluuko kaste muilta mantereilta löydetyille alkuperäiskansoille tai peräti ihmisapinoille.

 

Muun muassa katolisessa kirkossa on omaksuttu pelastusoppi, jonka mukaan ihmiskunta on Jumalan valittu kansa, jonka tehtävänä olisi viedä evankeliumia avaruuden muille älyllisille olennoille, jos sellaisia löytyisi. Liberaalina pidetty Paavi Franciscus sanoi vuonna 2014, että marsilaiset olisi kastettava, jos he sitä pyytäisivät. Kuinka tähtienvälinen lähetystyö sitten toimisi käytännössä, on kokonaan toinen asia.

Nasan tutkijoiden mukaan voi hyvin kulua sata vuotta, ennen kuin avaruudesta löytyy elämää. Yhtä hyvin siihen voi mennä vain viikko. Anderw Davisonin kaltaisten teologien mukaan uskontojen on ennemmin tai myöhemmin kyettävä käsittelemään sitä, että Jumala on vointu luoda elämää myös muille taivaankappaleille.

 

Oikaisu Juttua on päivitetty 4.1.2021 kello 10.43: Muutettu jutun alkua. Lisätty tiedot, että projekti, johon teologit osallistuivat, toteutettiin jo vuosina 2015–2017 eikä sitä rahoittanut yksin Nasa. Aiemmin jutussa annettiin virheellisesti ymmärtää, että projekti olisi vasta alkamassa ja se olisi ainoastaan Nasan rahoittama. Otsikosta on poistettu tieto, että Nasa olisi värvännyt teologit, heidät palkkasi projektin toteuttanut Center for Theological Inquiry. Juttuun on myös lisätty tieto, että Nasa on ollut jo 1990-luvulta kiinnostunut maan ulkopuolisen elämän löytymisen vaikutuksista. Korjatut tiedot ovat peräisin uutistoimisto AP:n artikkelista, jossa se tarkensi muun muassa The Times aiemman artikkelin pohjalta levinneitä vääriä tietoja.