Viikonloppu uudessa Musiikkitalossa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuvakertomuksessa kuvat vaihtuvat oletuksena noin neljän sekunnin välein. Jos haluat vaihtaa kuvia itse, voit pysäyttää kuvakertomuksen ||-painikkeesta (vasen alalaita) ja käyttää nuolinäppäimiä. Kuvakertomuksen saa suurennettua painamalla neljän nuolen kuvaa oikeassa alalaidassa.

85 nuorta soittajaa ja maailmanluokan kapellimestari sulkeutuivat viikonlopuksi Musiikkitaloon.

Kyseessä on Nordea Jean Sibelius Orkesteri, kapellimestarina Jukka-Pekka Saraste. Iso levy-yhtiö lupasi julkaista orkesterin levyn, ja se saatiin äänittää uudessa Musiikkitalossa 19.-21. elokuuta – ennen talon avajaisia.

Orkesteri levytti EMI Classics -levymerkille Sibeliuksen 1. sinfonian, Finlandian sekä Beethovenin alkusoitto Coriolanuksen.

Kuten nimestä näkee, orkesteri on Nordean sponsoroima. Se saa pankilta vuosittain määrärahan, jonka turvin pidetään harjoitusleirejä ja muutama konsertti. Soittajia on 85, kuten isossa sinfoniaorkesterissa kuuluu. Ja jäsenet valitaan koesoittojen perusteella. Paikat ovat haluttuja.

Soittajat ovat nuoria, sillä tämä orkesteri on koulutusorkesteri. Nuorin on ala-asteikäinen, 12-vuotias, vanhin kolmekymppinen.

Kuvakertomus: Markus Pentikäinen

Lue reportaasi aiheesta SK:sta 35/2011 (ilm. 2.9.).