Niko Nirvi on suomalaisen pelijournalismin pioneeri, jonka olemassaoloa moni ehti epäillä – kameran karttamisesta tuli pakkomielle

60 vuotta täyttävä Nirvi aloitti uransa 1980-luvulla Mikrobitti-lehdessä. Hän loi kulttimaineen värikkäällä kirjoitustyylillään ja salaperäisyydellään.
Kulttuuri 16.2.2021 16:43
Niko Nirvi oli perustamassa Pelit-lehteä vuonna 1992. Hän työskentelee lehdessä edelleen. © Jarmo Wright/ OM

Onko Niko Nirvi oikeasti olemassa?

Vielä 1980-luvulla suomalaisen tietokonepelikulttuurin ja pelijournalismin uranuurtajan eksistenssiä saatettiin epäillä tosissaan. Mikorobitti-lehteä lukeneet Commodore-kasvatit spekuloivat, oliko kulttimaineen saanut ”Nnirvi”-nimimerkki pseudonyymi, vai yksi todellinen Niko Nirvi.

Myöhemmin varsinkin vanhempien pelipolvien silmissä auktoriteetin aseman saaneen skribentin olemassaoloa on pohdittu jo humoristiseen sävyyn. Arvuuttelu on saanut pontta Nirvin haluttomuudesta esiintyä valokuvissa.

16. helmikuuta 60 vuotta täyttävästä Nirvistä ei ole edelleenkään julkaistu yhtään valokuvaa. Eikä julkaista nytkään.

Edelleen Pelit-lehdessä työskentelevä Nirvi on luvannut antaa harvinaisen haastattelun – syntymäpäivän kunniaksi – mutta vain sillä ehdolla, että kuvaa ei oteta.

Lohjalaisen puutalon pihalla toimittajaa vastaan ottava mies ei halua ulkonäköään edes kuvailtavan.

”Laita sinne, että näytän Sean Conneryn aviottomalta lapselta”, Niko Nirvi, 60, sanoo.

 

Kaksikerroksinen puutalo sijaitsee vähän matkan päässä Lohjan keskustasta. Sen rakennutti Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Sextus Otto Lindberg vuonna 1883.

Talon nykyinen isäntä alkoi niittää mainetta satakunta vuotta myöhemmin.

Niko Nirvi alkoi kirjoittaa peliarvosteluja Mikrobitti-lehteen vuonna 1986, kun tietokoneet olivat vielä pienen piirin harrastus. Myös pelejä käsittelevä journalismi oli uusi ilmiö. Nirvistä tuli lajin suomalainen pioneeri.

Hänen tekstinsä olivat tiukan asiantuntevia, mutta samalla äärimmäisen viihdyttävä; ne muistuttivat verbaalista ilotulitusta. ”Nnirvistä” tuli pian lukijoiden suosikki.

Nirvin teksteistä ei koskaan tiennyt, mitä oli luvassa.

Erään peliarvostelun hän riimitteli loruksi, ja erään pelin hän tyrmäsi lyhyesti kahdella sanalla. Kerran hän kirjoitti hämmästelevän artikkelin ”maailman parhaasta pelistä” nimeltä Illuminatus. Artikkeli aiheutti kohua jopa Suomen ulkopuolella. Lopulta peli paljastui aprillipilaksi.

Tietotekniikkalehti Mikrobitti oli luonteva paikka ensimmäisille peliarvioille. Oman lehtensä pelit saivat vuonna 1992, kun niihin erikoistunut Pelit-lehti perustettiin.

Nirvi siirtyi heti uuden lehden leipiin.

Hän allekirjoitti edelleen arvostelut nimimerkillä ”Nnirvi”, mutta väänteli välillä taitelijanimeään arvostelemansa pelin nimiä mukaillen. Oids-pelin arvion kuittasi ”Nnirvoid”, Barbarian-arvion ”Nicon The Barbarian”.

Nimileikit loivat mielikuvaa kirjoittajasta, jonka henkilöllisyydestä ei saanut tolkkua. Moni pohti, kuinka monta kirjoittaa ”Nnirvin” nimimerkeillä.

Varsinkin 1980-luvulla Commodoren 64 -koneiden ja Mikrobittien äärelle kasvaneelle ensimmäiselle pelisukupolvelle Niko Nirvi on kulttihahmo.

Lokakuussa 2020 Nirvi ilmoitti Facebookin Commodore Finland -ryhmässä, että aikoi myydä vanhat pelikoneensa. Seurauksena oli sosiaalisen median kohu, josta uutisoitiin Helsingin Sanomia myöten.

Ryhmän jäsenet päättivät ostaa koneet yhdessä lahjoittaakseen ne Suomen pelimuseoon Tampereelle. Kun museo kuuli asiasta ja ilmoitti olevansa kiinnostunut, lahjoitti Nirvi koneet oheismateriaaleineen museolle.

Nyt ne ovat näytillä museon vitriinissä, Nirvin nimikirjoituksella varustettuina.

 

Jalustalle nostaminen vaivaannuttaa 60-vuotiasta pelijournalistia.

”Tulee heti torjuntareaktio, että ei tämä ole totta. Minulta puuttuu sellainen kosketuspinta ihmisiin”, Nirvi sanoo.

Valokuvien välttely lähti päähänpistosta.

Mikrobittiin tuli lukijakirje, jossa haluttiin minun valokuvani lehteen. Sanoin, että ei käy, ja sitten se alkoi tuntua hyvältä idealta. Jokainen saa kuvitella, millainen olen.”

Ajan mittaan kameran karttamisesta tuli Nirvin mukaan pakkomielle. Hän halusi nähdä, miten kauan pystyy jatkamaan piileskelyä.

Kun Nirvi palkittiin vuoden 2012 pelijournalistina, ei hän tullut hakemaan palkintoa,

Mystisen miehen maine huvittaa Nirviä. Hän ei suinkaan ole pyrkinyt oikaisemaan häneen liittyviä väärinkäsityksiä.

”Eräässä kolumnissani paljastin, että itse asiassa olen seitsemäs Nirvi, ja kerroin, mitä niille kaikille muille on käynyt. Turhan moni uskoi sen ja yksi peruutti tilauksen, koska hänelle oli valehdeltu koko elämänsä.”

 

Nirvi syntyi Jokioisissa, mutta pitää itseään porilaisena, koska eli siellä ”kulttuuri-identiteettivuotensa”. Hänen koulumenestyksensä oli vaihtelevaa.

”Jäin lukiossa luokalleni. Tuplasin kakkosluokan keskiarvolla 4,9. Ainekirjoituksesta tuli ratkaiseva nelonen. Kun opettaja sitten vaihtui, vedin yhtä ainetta lukuun ottamatta kiitettäviä ja kirjoitin äidinkielestä laudaturin”, Nirvi muistelee.

Lukion jälkeen Nirvi opiskeli Porissa laskentamerkonomiksi ja myöhemmin datanomiksi. Pelit olivat hänelle harrastus, josta hän imi kaiken saamansa tiedon.

Kun Nirvi haki Mikrobitin avustajaksi, hän peliasiantuntemuksensa oli huomattava ja kirjoittamisrutiini olematon. Ennen pelijournalistin uraa Nirvi oli kirjoittanut vain kouluaineita.

”Sen verran uskoin omiin kirjoittajan kykyihini, että ajattelin pystyväni kirjoittamaan paremmin kuin Mikrobitin sen aikaiset peliarvostelijat. Sen takia sinne hainkin.”

Nirvi otettiin lehteen avustajaksi tekemään peliarvosteluja ja Uutuudet-palstaa. Kaksi vuotta myöhemmin hänet pyydettiin vakituiseksi työntekijäksi.

Nirvi arvelee olleensa valmis kirjoittaja siksi, että oli aina lukenut paljon. Helppoa tekstin tuottaminen ei silti ole hänelle koskaan ollut.

”Luen nopeasti ja kirjoitan aivan helvetin hitaasti. Kirjotustekniikastani ei kukaan saisi ottaa oppia. Se on paskin ikinä.”

Nirvin metodina on kirjoittaa ensin suuri määrä sinne tänne hyppivää tekstiä ja alkaa sitten editoida massaa vailla käsitystä lopputuloksesta. Esimerkiksi kuukausittaista kolumnia edeltää kahdesta kuuteen raakatekstiä.

”Minä vain kirjoitan tekstejä ja katson, lähtevätkö ne etenemään jonnekin. Se ei ole hyvä tekniikka. Se perustuu siihen, että assosioin asioita ja saan ideoita, ja loppujen lopuksi teksti asettuu uomiinsa.”

 

Vuonna 1987 Mikrobitin sisarlehdeksi perustettiin Commodore-tietokoneisiin keskittynyt C-lehti. Molempia tekivät pitkälti samat ihmiset.

Niko Nirvi alkoi kirjoittaa myös C-lehteen. Lisäksi hän teki Pelit-vuosikirjoja tulevan vaimonsa Tuija Lindénin kanssa.

Pelit-kirjoihin koottiin aiemmin Mikrobitissä ja C-lehdessä julkaistuja peliarvosteluja. Niihin tehtiin myös uusia arvosteluja sekä pelejä käsitteleviä artikkeleita. Kirjoja myytiin kauppojen ja kioskien lehtihyllyillä, ja niiden suosio oli valtava.

Kirjat olivat askel kohti Nirvin suurta unelmaa.

Mikrobitin pienet arvostelut eivät olleet se, mitä visioin, että peliasioista pitäisi kirjoittaa. Olin jo pitkään halunnut pelilehteä. Pelit-kirjat todistivat, että sellaiselle oli kysyntää.”

Commodore 64 ja Amiga olivat mullistaneet pelaamisen 1980-luvulla. Sitten tehojaan kasvattaneet PC-tietokoneet jyräsivät niiden ohi.

1990-luvun alussa Commodoren aika alkoi olla lopussa. Se tiesi C-lehden loppua, mutta myös uuden aikakauden alkua.

”Kun C-lehti kaatui kuusnepan kuollessa niin saimme sumplittua, että Pelit-lehti tuli sen tilalle.”

Nirvi ja Lindén perustivat yhdessä Pelit-lehden. Lindén oli lehden päätoimittaja perustamisesta vuoteen 2017 saakka.

Pariskunta meni naimisiin 1997. Heillä on yhteinen poika.

 

Pelit-lehden ja koko lehtialan – kultaiset vuodet ovat jo takanapäin. 1990-luvulla Pelit-lehden toimitukseen kuului enimmillään seitsemän henkilöä. Nyt vakituisia toimittaja on kaksi ja päälle puolipäiväinen taittaja. Lehti porskuttaa silti edelleen vahvasti.

”Hyvinhän meillä on pullat uunissa verrattuna moneen muuhun. Pelit-lehden tulevaisuus on stabiili, onhan se voittoa tuottava lehti. Merkittävin kilpailijamme on internet.”

Nirvi on ollut päätoiminen pelijournalisti jo yli 30 vuotta.

”Parasta on, että harrastus on työtäni. Kääntöpuolena on, etten voi aina pelata mitä haluan ja niin kauan kuin haluaisin, koska on pakko pelata työpelejä.”

Nirvi ei osaa nimetä teksteilleen kohderyhmää.

”Kirjoitin jutut aina itselleni. En ikinä ajatellut, kenelle ne suuntaan. Enkä juuri tee sitä vieläkään.”

Hetken mietittyään Nirvi lisää: ”Ehkä jonkun verran joitain hämärimpiä juttuja jätän pois.”

 

Pelimiehellä on muitakin harrastuksia.

Nirvi tarjoaa keittiössä tekemäänsä fetapiirakkaa. Hän kertoo harrastavansa käytännön ruoanlaittoa.

”Minulla on kaksi kasvihuonetta. Olen kasvatellut sellaisia chilejä, mitä ei saa Suomesta, ja tomatilloja, mitä ei saa kuin ehkä yhdestä kaupasta Helsingissä säilykkeinä”, Nirvi sanoo.

Hän harrastaa myös kirjojen, sarjakuvien, elokuvien ja tv-sarjojen keräilyä. Hänen kirjastoksi kutsumansa huone muistuttaa antikvariaattia, tosin lehtikansiot ja kirjat ovat paremmassa järjestyksessä.

Mediahuoneen hyllyillä on muun muassa pitkä rivi Star Trek -tieteissarjaan liittyviä julkaisuja. Fanisuhteen merkiksi Mikrobitin ja Pelit-lehden kuvittaja Harri ”Wallu” Vaalio on piirtänyt Nirvistä aikanaan Mr. Spockia muistuttavan muotokuvan.

Nirvin uusin harrastus on ”locksport”, eli tiirikointi. Hän hakee tiirikkasetin ja riippulukon ja alkaa esitellä taitojaan.

”Tämä on ainoa urheilu, jota kannattaa harrastaa. Innostuin tästä puolitoista vuotta sitten”, Nirvi selittää lukkoa tiirikoidessaan. Sitten hän kiirehtii lisäämään: ”Näitä tiirikkasettejä saa netistä. Ne eivät ole laittomia.”

 

Nykyajan pelit ovat parhaimmillaan tajunnanräjäyttäviä audiovisuaalisia elämyksiä, jotka voivat näyttää hyvin realistisilta. Pelien kehitystä tähän pisteeseen oli Nirvin mukaan mahdotonta ennustaa.

”En ole ikinä pystynyt ennakoimaan tulevaa. Mieli sopeutuu siihen grafiikkaan, mitä on olemassa silloin.”

Vuonna 1983 julkaistiin Commodore 64:lle peli nimeltä Beach-Head, jossa ammutaan laivoja merellä. Nirvi näki amerikkalaisessa lehdessä kuvan pelistä.

”Silloin se näytti ihan valokuvamaiselta grafiikalta, vaikka eihän se ole sinne päinkään. Kun 3D-kiihdytyskortit tulivat, tuntui, että eihän näin hyvää grafiikkaa ole olemassakaan. Nyt kun katsoo niitä, tekstuurit näyttävät kammottavalta.”

Vanhoihin peleihin liittyvä nostalgia huvittaa Nirviä.

”Facebookin Commodore-ryhmässä ne peluuttavat lapsillaan vanhoja pelejä. Minä ajattelen, että lapsiparat.”

Nirvin uran alussa pelit olivat marginaalinen ilmiö, nyt ne ovat kaikkialla. Peliteollisuus on kasvanut elokuvateollisuutta suuremmaksi viihdeteollisuuden haaraksi.

Pelejä on vuosien varrella syytetty nuorison väkivaltaisuudesta, rasismista ja jopa saatananpalvonnasta.

”Minusta on aina ollut selvää, että peleistä tulee hyväksyttyjä. Toisaalta olen ollut niille myönteisessä ympäristössä.”

 

60 vuotta täyttävä Nirvi on hyvässä kunnossa. Hän kiittää siitä osaltaan pelejä.

”En laske itseäni vanhukseksi, mutta tiedän, että olen paremmassa neurologisessa kunnossa kuin monet muut vertailuryhmään kuuluvat. Vanhusten olisi hyvä pelata. Se pitää aivot ja refleksit kunnossa.”

Jokainen peli pakottaa oppimaan uutta; uusia sääntöjä, uusia luonnonlakeja, mitä milloinkin. Niiden omaksuminen pitää virkeänä. Nirvi suosittelee vanhuksille monipuolisia pelejä, kuten Civilizationia.

”Kuoleman kierre on sitä, että alkaa nelikymppisenä suhtautumaan oppimiseen vihamielisesti. Tämän asenteen seurauksena on vanhus, joka ei osaa painaa enteriä.”

Nirvin omia lempipelejä ovat tällä hetkellä Dark Souls -toimintaroolipelit.

”Ne ovat sellaisia, mitä videopelien usein mainostetaan olevan, mutta mitä ne lopulta harvoin ovat. Pelit tehdään yleensä niin, että ihmiset pärjäävät niissä. Dark Souls -peleissä pitää oikeasti oppia pärjäämään. Niissä ei koko ajan kuljeteta kädestä pitäen tai väännetä juonta rautalangasta.”

Juttua muutettu 17.2.2021. kello 8.38. Korjattu Tampereen pelimuseon nimi Suomen pelimuseoksi.