Ateneumin johtaja ihmettelee Aino-kohua – #metoo-liike ei ole vaatinut taulua alas seinältä
Gallen-Kallelan Aino-triptyykin suurempi alaston Aino on ahven.
Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson kummeksuu kohuotsikoita, joita hänen maanantaina museon sivuilla julkaistu blogitekstinsä on kirvoittanut.
”Medialukutaito on ihan olennainen asia”, Pettersson sanoo. ”Täytyy lukea tarkasti, miettiä mikä kokonaisuus on, ja otsikoida sen mukaisesti.”
Blogitekstin otsikko on ”Susanna Petersson: Aino-taru pysyy seinällä”.
Blogiteksti alkaa lauseilla: ”Aika ajoin minulle esitetään kysymys, miksi Akseli Gallen-Kallelan maalaama Aino-taru (1891) ’saa’ olla Ateneumin seinällä. Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi ja Ainokin on kuvattu alastomana. Eikö museota yhtään hävetä?”
Seuraavaksi Pettersson kertoo kahdesta maalauksesta, jotka ovat hiljattain joutuneet paheksunnan kohteiksi New Yorkin Met-museossa sekä Manchesterin kaupungin taidemuseossa Pohjois-Englannissa ‒ Pettersonin sanojen mukaan #metoo-ilmiön myötä.
Met-museon kohu koski esipuberteettisiin tyttöihin maalaustensa malleina mieltyneen ranskalaisen Balthusin teosta Thérèse unelmoi (1938), jonka poistamisen puolesta kampanjoinut nettiadressi keräsi joulukuun alussa 8 000 allekirjoitusta, raportoi Huffington Post.
Museo jätti teoksen paikoilleen.
Manchesterin taidemuseo puolestaan siirsi varastoon prerafaeliitti-koulukuntaa edustavan John William Waterhousen maalauksen Hylas ja nymfit, Guardian uutisoi viikko sitten.
Kumpikaan uutinen ei mainitse #metoo-liikettä. #Metoo- tai suomalainen #memyös-liike ei ole vaatinut Aino-triptyykkiä poistettavaksi, toisin kuin muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti antoivat ymmärtää.
Kuinka laajaa paheksuntaa teos on todellisuudessa herättänyt?
”Olen ollut Ateneumin johtajana kolme ja puoli vuotta, ja sinä aikana olen saanut tämän teoksen tiimoilta muutamia kymmeniä yhteydenottoja, eli määrähän ei ole mitenkään suuri.”, Pettersson sanoo.
”Kysymykset ovat keskittyneet kahteen teemaan, eli Ainon ja Väinämöisen suureen ikäeroon ja ahdistelumielikuvaan, ja Ainon alastomuuteen.”
Petterssonin tietoon ei ole tullut, että yleisö olisi esittänyt muista Ateneumin oman kokoelman teoksista poistopyyntöjä. Vaihtuvien näyttelyjen teoksia on hänelle joskus paheksuttu, mutta useammin kyselyt koskevat esimerkiksi sitä, miksi jokin teos ei ole Ateneumissa näytteillä, kuten kyselijä oli museoon mennessään olettanut.
Tällöin teos on voinut esimerkiksi olla lainassa jossakin toisessa museossa.
Blogistaan johdetuista otsikoista Petterssonille tuli mieleen Mauri Kunnaksen kuvakirja Etusivun juttu.
Jotkut Kalevalan Aino-tarua tuntemattomat näyttelykävijät ovat siis tulkinneet Gallen-Kallelan maalauksen seksuaalisen ahdistelun kuvaksi. Elias Lönnrotin pitkälti itse kirjoittamassa kansalliseepoksen tarinassa Väinämöinen ainoastaan kosii Ainoa, mutta Aino menee järveen ja muuttuu ahveneksi, jonka Väinämöinen kalastaa veneeseensä.
Triptyykin keskimmäisessä maalauksessa ahven on lipsahtanut tietäjän käsistä omiensa joukkoon ahvenparven keskelle, mutta näyttäytyy vielä hetken ajan Väinämöiselle hänen epäonnistuneen kosintansa kohteena.
”Gallen-Kallela on sijoittanut triptyykin paneelien väliin Kalevalan säkeet, joihin teos viittaa. Kalevalaisten runojen ulkoa osaaminen ei välttämättä kulje ihan jokaisen päivittäisessä varustuksessa mukana”, Pettersson toteaa.
Ainon kalaolemus tuodaan esille myös museon opastetuilla kierroksilla ja teoksen laajennetussa esittelytekstissä, joka löytyy myös netistä.
Gallen-Kallela teki jo vuonna 1889 vähemmän tunnetun Aino-triptyykin, joka sijaitsee nykyisin Suomen Pankin pääkonttorissa Helsingissä. Siinä Aino näyttää tunnetumpaa hahmoaan nuoremmalta, ja kehyksiä hallitsevat hakaristit.
Blogistaan johdetuista otsikoista Petterssonille tuli mieleen Mauri Kunnaksen kuvakirja Etusivun juttu (1990). Siinä iltapäivälehden etusivulla lukee jättikirjaimilla ”Tavaratalossa räjähti” ja sen alla pienemmällä tekstillä: ”Onneksi se oli vain ilmapallo”.