Loistelias myöhäiskausi

Vuosi 1940 oli vaikea taidemaalari Henri Matisselle niin kuin varmaan kaikille ranskalaisille. Kesäkuussa Saksa oli miehittänyt Pohjois-Ranskan. Matisse oli Nizzassa Etelä-Ranskassa, jota hallitsi yhteistyössä Saksan kanssa Vichyn hallitus.

Vuosi oli 70-vuotiaalle Matisselle vaikea myös henkilökohtaisesti. Vaimon vaatimassa asumuserossa 41 avioliittovuoden jälkeen Matissen taideteokset jaettiin tasan. Teosmyynti oli alkanut takkuilla jo ennen sotaa. Näkö huononi ja terveys oli romahtamassa.

Pariisin suurnäyttelyn Matisse, 1941–1954 voisi siis luulla olevan synkkä.

Mutta ei. Pompidou-keskuksen ja Grand Palais’n yhteishanke on seesteisen kauneu­den runsaudensarvi, joka loistaa värejä maalauksissa ja pursuaa muotoja piirustuksissa ja paperileikkauksissa.

Oli hyvin lähellä, että mitään tämän näyttelyn teoksista ei olisi koskaan tehty. Matissen vuosia jatkuneiden vatsavaivojen syyksi paljastui lopulta suolistosyöpä, joka leikattiin talvella 1941. Leikkauksen komplikaatiot veivät Matissen lähelle kuolemaa. Kun Matisse vihdoin toipui, sairaanhoitaja-nunnat kutsuivat häntä kuolleista heränneeksi.

”On kuin minulle olisi annettu toinen elämä”, Matisse kuvasi tunnelmaansa leikkauk­sen jälkeen.

Ennen leikkausta Matisse toivoi lääkäreiltä kolmea vuotta lisäaikaa elämäänsä. Hän sai lisävuosia lopulta 13.

Leikkauksen jälkeenkin terveydentila vaihteli, eikä Matisse pystynyt seisomaan pitkiä aikoja vaan joutui työskentelemään vuoteessa tai pyörätuolissa. Taiteessa tästä ei näy jälkeäkään.

Maalaaminen oli ollut Matisselle aikaisemmin pitkä prosessi, joka käsitti useita versioita ja päällemaalauksia ennen kuin teos­ oli valmis. Sen sijaan piirustukset Matisse toteutti kerralla valmiiksi.

Näyttelyyn on koottu siveltimellä ja musteella tehtyjä kasvokuvia. Tyylitellyistä kuvista voi vieläkin aistia, kuinka sivellin on lentänyt paperilla rennon kevyesti mutta varmasti.

Piirustusten rentoutta ja vapautta siirtyi myös Matissen maalauksiin. Tämä näkyy erityisesti sarjassa sisäkuvia, jotka Matisse toteutti Vencen pikkukaupungissa. Sinne Matisse oli siirtynyt vuonna 1943 sotatoimien lähestyessä Nizzaa.

Vencen sisäkuvissa ei ole perspektiiviä. Maalaus on tasainen pinta, johon Matisse on yksinkertaisin vedoin hahmotellut hedelmiä tai kukkia pöydällä ja näkymän ikkunasta.

Enää ei ole väliä, mitä maalaus esittää. Se on värien ja viivojen yhteispeliä ja leikkiä kankaalla.

Kun maalaaminen alkoi käydä raskaaksi, Matisse löysi välineekseen paperileikkaukset. Hän leikkasi saksilla kuvioita värjätystä paperista samalla nopealla otteella kuin teki piirustuksiaan.

Yksi näyttelyn aarteista ovat taiteilijakirja Jazzin alkuperäiset paperileikkaukset, jotka Matisse leikkasi vuoteessa maaten. Jazz-musiikin kanssa kirjalla ei ole muuta tekemistä kuin se, että kuvat ovat vapaita variaatioita väreistä ja muodoista. Jazz on yksi kaikkien aikojen hienoimmista taiteilijakirjoista.

Matissen loisteliasta myöhäiskautta mahdollistivat ensin lääkärien tekemä onnistunut leikkaus ja sitten Lydia Delectorskaya.

Delectorskaya oli syntynyt Siperiassa vuonna 1910 ja päätynyt monien vaiheiden jälkeen Pariisiin. Hänestä tuli Matissen malli, studioapulainen, sihteeri ja kumppani. Matisse saattoi keskittyä taiteeseen, Delectorskaya hoiti kaiken muun.

Hilary Spurlingin Matisse-elämäkerran mukaan Matissen vaimon Amélien asumus­erovaatimuksen taustalla oli katkeruus ennen muuta siitä, että Matisse oli vaihtanut Lydian asioidensa hoitajaksi invalidisoituneen vaimonsa sijaan. Taide oli Matisselle tärkeämpi kuin vaimo tai perhe.

Henri Matisse työskenteli loppuun saakka. Hänen viimeinen työnsä oli Nelson Rockefellerin tilaaman lasimaalausikkunan suunnitelma. Se valmistui marraskuun 1. päivänä 1954.

Kaksi päivää myöhemmin Matisse kuoli. Elämäkerrassa todetaan, että Lydia Delectorskaya lähti välittömästi sen jälkeen mukanaan matkalaukku, joka oli koko ajan ollut valmiiksi pakattuna. 

Henri Matisse: Matisse, 1941–1954. Grand Palais (17 Avenue du Général Eisenhower, Pariisi) 26.7. asti.