Ihmisiä umpikujalla – Miki Liukkonen kirjoitti itsetietoisen ja itsevarman romaanin
Arvio: Liukkonen hallitsee pelinsä ja tietää mitä tekee. Pelkästään se nostaa hänet korkealle kotimaisessa kirjallisuudessa.
Miki Liukkonen esittää Parnassossa (2/2017) kirjallisen ohjelmansa. Hän puolustaa kokeellista kirjallisuutta ja luettelee esikuviaan, muun muassa amerikkalaisen jälkimodernin kirjallisuuden painavat nimet David Foster Wallacen ja Thomas Pynchonin.
Molempien vaikutus näkyy Liukkosen toisessa romaanissa O, ja se toteuttaa käytännössä Liukkosen ohjelman. Kirjan lause ”maailmaan mahtuu kaikennäköistä, niin miksei sitten tämmöistäkin” kuvaa myös tapahtumien ja hahmojen kirjoa.
Kirjallisuudenopiskelijatar hyppää talon katolta. Seurataan tytön isää, tanskalaista liukumäkisuunnittelijaa.
Toisaalla uimajoukkue harjoittelee olympialaisiin. Meilahden sairaalassa esiintyy outoja pyörtymistapauksia, joilla voi olla yhteys aikamatkaileviin romaneihin. Taustalla häärii pakkomielteinen keksijä ja sähköenergian kehittäjä Nikola Tesla.
”Asioita tapahtuu ja ei tapahdu ja siinä välissä on kaikki loputon muu.”
Kvanttifysiikkaa, vahvoja huumeita ja vainoharhaa. Hessu Hopo -avaimenperän ja jalan kylmenemisen välillä saattaa olla kytkös. Ihmiset ovat useimmiten ihan umpikujalla. Hoetaan, että ei saa stressata ja sitten stressataan sitä. Ollaan tietoisia omien ongelmien vatvomisen banaaliudesta, mutta se ei poista ahdistusta.
Teemat tulevat suoraan jälkimodernin kirjallisuuden manuaalista, kommunikoinnin kitkaisuudesta informaatiopommitukseen.
Aiheet ja rakenne, sisältö ja muoto, osuvat yksiin. O pursuaa informaatiota ja ajatuksia. Pohditaan aikavääristymiä ja venytetään aikaa dramaturgisella tasolla. Tapahtumien aikajänne on vain viikko.
Kirja toteaa, miten ”nykyään on yhä vaikeampi sanoa mitään varmasti, kaikki hajoaa linkkeihin, alaviitteisiin ja alaviitteiden alaviitteisiin”.
Lauseet on ahdettu täyteen, alaviitteissä laajennetaan yksityiskohtia. On sanottava kaikki mahdollinen vaikka tiedostetaan, että se on mahdotonta.
Liukkonen saa hölmön idean ja paisuttaa siitä hauskan tarinan.
Eräässä mies kärsii tinnituksesta. Se ei ole yhtäjaksoista, vaan pätkii. Joku haluaa ilmiselvästi välittää viestin, joten mies alkaa opiskella morsetusta. Koodi aukeaa ja paljastaa Hank Williamsin kappaleiden sanoituksia. Juttu on silkkaa Pynchonia.
Kirjaa voi hahmottaa kahden vastakkaisen navan kautta. O jännittyy napojen välille.
Toinen napa edustaa kaaosta ja rajattomuutta. Sitä kuvaa internet, jossa tarpeellista ja tarpeetonta ainesta on hankala erottaa toisistaan. Asiat voivat olla kiinnostavia tai yhdentekeviä, verkko on ääretön.
Liukkoselle todellisuuden peili on juuri internet, ja todellisuudesta O:kin haluaa kertoa.
O:n reuna sulkee sisäänsä, rajoittaa. Reunan sisällä on tyhjää.
Toinen napa ilmentää kontrollia ja äärellisyyttä. Tämä näkyy luetteloina ja arjen rituaaleina, kuvataan tarkkaan esimerkiksi ruoanlaittoa.
Hallinta tarkoittaa myös hallintapakkoa.
Hilpeimmät jaksot esittelevät pakkoneuroosien ja fobioiden moninaisuutta. Nainen pelkää sairaalloisesti pyöreitä laseja. Kirjallisuuden professorin pakkomielle keskittyy munakoisoihin. Tutustutaan neurootikoille tehtyyn keittokirjaan. Annosten mittasuhteet eivät saa olla epämääräisiä tyyliin ”hyppysellinen”, muuten kokin todellisuudentaju hämärtyy.
Valmistusohjeissa ei lipsuta: broileri täytyy asettaa keskelle pöytää, keskikohta arvioidaan mittanauhalla. Kontrollipakko lisääntyy samassa tahdissa informaatiotulvan kanssa.
Kirjan nimessä, ympyrässä tai kehässä, voi nähdä saman jännitteen. O:n reuna sulkee sisäänsä, rajoittaa. Reunan sisällä on tyhjää. Tässä tapauksessa tyhjä ei tarkoita ei-mitään vaan mitä tahansa. Tilan voi täyttää yhtä hyvin munakoiso, identiteettipohdinta kuin näkökyvyn menetys.
Liukkonen hallitsee pelinsä ja tietää mitä tekee. Pelkästään se nostaa hänet korkealle kotimaisessa kirjallisuudessa.
Miki Liukkonen: O. 858 s. WSOY, 2017.