Tyytymätön

Arvio: Niko Hallikaisen esikoisromaani on omalaatuinen seksin ja romantiikan keitos.

romaani 22.01.2021 06:00
Herman Raivio

Pimeässä huoneessa hohtaa tietokoneen ruutu. Nimetön mieskertoja tyydyttää sen kylmässä valossa lähes taukoamatta itseään. Mieli poukkoilee syvän melankolian ja korkean intensiteetin välillä. Kukaan ei lähetä sähköpostia.

Niko Hallikaisen (s. 1989) esikoisromaani Kanjoni esittelee vuoden kolkoimman ihmiskohtalon. Miehellä ei ollut koskaan edes mahdollisuuksia, joita menettää. Koulussa köyhän perheen poikaa kiusattiin.

Erään taidenäyttelyn avajaisissa hän havahtuu siihen, että näyttelyn pitää yksi rikkaista piinaajista. Paniikkipaon sijaan kertoja ihastuukin Niklakseen, tatuoituun komistukseen, jolla on ”jäiset, vihreät, anteliaat” silmät.

 

Niklas ei muista poikaa koulusta, mutta ei torjukaan häntä. Ilta päättyy sänkyyn. ”Ajattelin, että minun täytyy olla vain kiitollinen siitä, että sain naida häntä hetken.” Pari tapailee, kertoja rakastuu, mutta ei saa vastakaikua. Taas tappio.

Eron jälkeen hän upottaa itsensä nettikamera-seksiin. Ruudulla ilmaantuu ja katoaa masturboivia miehiä, kovalla paineella, kaikkialta maailmasta. Heistä jää tahmeita, toisaalta kiihottavia muistoja.

Tätä kuvataan kymmeniä sivuja turruttavalla, hakkaavalla rytmillä. Toistolla korostetaan, että mikään ei muutu, paitsi pahemmaksi. Muutaman lauseen pituiset kappaleet tuovat tiheään kerrontaan silti ilmavuutta. Hallikaisen tyylitaju ei petä oikeastaan missään vaiheessa.

Seuraava käänne nostaa tarinan toiselle tasolle. Yksi netin miehistä on näyttelijä Benicio del Toro. Hän kutsuu kertojan Los Angelesiin asumaan kanssaan. Näkymätön poika saa kerralla kaiken haluamansa: hyväksyvän katseen, ylellistä elämää, loistavaa seksiä ja mikä tärkeintä, rakkautta.

Kaikki tapahtuu tietenkin hänen päässään. Benicio-fantasia on balsamia haavoille. Hän tekee jopa ”maailman komeimmasta miehestä” suhteessa altavastaajan. Kun fantasia romahtaa, palataan lähtöruutuun.

 

Niko Hallikainen.

Niko Hallikainen. © Jonne Räsänen/otava

Kanjonin seksi on todella raffia, oikeastaan homopornoa, mutta kekseliästä ja lyyristä.

”Benicio panee minua vasten motellin seinää ja kokolattiamattoa ja sängynpäätyä, kuin ammottavaa remontoitavaa reikää, jota sementoidaan umpeen, hän tekee sen tavattoman lujaa.”

Suomesta ei löydy tyylillisiä tai laadullisia verrokkeja, maailmalta tulee mieleen amerikkalaisen Dennis Cooperin aggressiivinen homopornofiktio.

Tanssikritiikkiä tehnyt Hallikainen tuntee selvästi ruumiin ulottuvuuksia. Ne ovat Kanjonissa kokonaisvaltaisesti käytössä aukkoineen, ulokkeineen ja eritteineen. Homoseksiä myös parodioidaan liioittelemalla sitä. Tästä tulee kirjan huumori.

Kertoja on romantikko, jos romantiikan ymmärtää päättymättömänä kaipauksena. Seksin kautta haetaan tietenkin yhteyttä toiseen ihmiseen. Niklakselle hän tunnustaa rakkautensa aktin aikana. Itsen ja muiden välillä aukeaa kanjonin kokoinen kuilu, jota kertoja yrittää täyttää siemennesteellä.

Yksinololle ja tuskalle löytyy yksinkertainen selitys. ”Uskon, että meihin kaikkiin on jo ennalta kaiverrettu syvälle, mitä me tarkalleen haluamme, ja olemme täällä maailmassa etsimässä tunnusmerkkejä siitä, mitä se voisi olla.”

Jatkuva itsetyydytys on kertojalle vankila ja vapautus. Muuta ei ole. Kanjonin voi nähdä kärjistettynä ajankuvana: makaamme pitkät päivät tietokoneen ääressä, toisia etsien, itseämme pakonomaisesti hellien. Kanjoni vakuuttaa ja vaikuttaa.

Niko Hallikainen: Kanjoni. 185 s. Otava, 2021.

Valinnat
Romaani

Tommy Orange ei leikkinyt lapsena cowboyta ja intiaaneja.

Arkkitehtuuri

Alvar Aallon kirkoista on julkaistu kirja. Hänen arkkitehtuuriaan yritetään saada Unescon maailmanperintökohteeksi.

sarjatärpit

Sarjatärpeissä Industry, Your Honor ja Sisäilmaa.

Tietokirja

Strategina ”Lumikuningas” Kustaa edusti uudenlaista ajattelua.

levy

Uudella levyllä Taylor Swift seuraa polkua syvemmälle metsään.

Sisältö