Vain hyvää ajatellen

Ennustettu sotakirjallisuuden kuolema ei ole aivan toteutunut, uudet kirjoittajat ovat löytäneet rintamalle. Ei tosin Tali-Ihantalaan, vaan Lappiin, joka tarjoaa mahtavan maiseman kirjailijalle – virallisia dokumentteja on vain vähän, tilaa mielikuvitukselle paljon.

Trendin aloitti Katja Kettu Kätilöllään (WSOY, 2011) jonka maailman Petra Rautiainen on ottanut omakseen. Tuhkaan piirretty maa on hätkähdyttävän samankaltainen, kuin selkokielinen versio, vaikka myös Rautiaisella on mukana runollisempaa tyylittelyä.

Kätilön tapaan kirjasta löytyy vankileirien arvoitus, naisten orjuuttaminen seksityöntekijöiksi, eksoottiset koltat, väkevä rakkaus mutavellin keskellä sekä originelli saksalaisupseeri. Ja jopa šamanistinen maailmaanpäästäjä – nyt sairaanhoitaja on nimeltään Saara, ”vanhakantainen verenseisauttaja”. ”Noita. Noadi.” Koltta.

Saksalaiset sijoittivat Suomeen parisataa vankileiriä. Syrjäisimmät niistä löytyvät raunioina maastosta, kuten Andreasnuorasta Inarilta, mutta suurin osa tuhottiin näkymättömiin. Jäljelle jäi vain orjatyövoimalla rakennettuja linnoitusasemia, lentokenttiä ja teitä, joista kuuluisin vie yhä Inarista Utsjoen Karigasniemelle.

Päiväkirjamerkinnöin Lapin sodan kynnykselle etenevä sotakertomus on vahva: sotilasviranomaisena saksalaisten raa’alle vankileirille saapuva Väinö Remes sotkeentuu kotimaiseen rodunjalostusprojektiin, ja salaisuus syntyy. Sitä varjellaan kirjan toisessa tarinalinjassa, jossa sodassa kadonnutta miestään etsivä journalisti Inkeri Lindqvist saapuu Enontekiöön ja asettuu taloon, jonne jää myös entinen vuokralainen Olavi Heiskanen.

Rautiainen kiinnittää katseen saamelaisiin, jotka assimiloitiin pakolla kantaväestöön. Nuori Bigga-Marja riistetään asuntolaan. Kotiin ei pääse kuin kesällä ja jouluksi, mutta esimerkiksi pohjoiskarjalaisista kohtalotovereistaan eroten vapauden lisäksi koulussa viedään myös kieli ja identiteetti.

Kirja kääntyy ratkaisua kohti samaan tapaan kuin Jonathan Littellin upeassa romaanissa Hyväntahtoiset (WSOY, 2008), joka pohtii yksilön roolia historian hirmuteoissa. Mutta pitäisikö saada hieman lisää lihaa hahmoille? Vaikka vuodet kuluvat, Inkeristä sukeutuu kiiltokuva; hän ja Olavi elävät vanhoihin rakkauksiinsa takertuen, nuorina aikuisina, yllättäen mitään uutta kohtaamatta.

Vaikka vaikutteet ovat nähtävillä, Rautiaisen Savonia-palkittu esikoisromaani on komea kirja yhä varsin vähän kolutuissa maisemissa.

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa. 298 s. Otava, 2020.