Venäjän vallanpitäjiä Leviathan-elokuva ei miellytä: ”Ei oikeita venäläisiä”

Ohjaajan mielestä nyky-Venäjällä ei ole varsinaista elokuvasensuuria.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kulttuuriministeri Vladimir Medinski ei ollenkaan pidä elokuvasta Leviathan, joka edustaa Venäjää Oscareissa.

Kun Leviathanin kerrottiin kuuluvan viiden parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista kilpailevan teoksen joukkoon, ministeri antoi Izvestija-sanomalehdelle haastattelun.

Jos korruptiota käsittelevä elokuva sijoittuisi muuhun maahan kuin Venäjälle, se ei olisi kerännyt lännessä samaan tapaan palkintoja, Medinski sanoi. Hän suorasukaisesti syytti ohjaaja-käsikirjoittaja Andrei Zvjagintsevia opportunistisesta kansainvälisen suosion tavoittelusta ja totesi, ettei tunnista elokuvan hahmoista oikeita venäläisiä.

Kulttuuriministerin äksyily on yllättävää, sillä kolmasosa elokuvan budjetista tuli julkisista varoista, tosin edellisen kulttuuriministerin aikaan.

Leviathanin valitsi Venäjän Oscar-edustajaksi komitea, jota johti presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva elokuvantekijä Nikita Mihailkov. Vielä Leviathanin voittaessa Golden Globe -palkinnon muutama päivää aiemmin tammikuussa Medinskikin lähetti onnentoivotuksensa.

Leviathan on palkituin venäläiselokuva vuosikausiin.

 

Leviathan sijoittuu Barentsinmeren rannalle. Vallasta humaltunut pormestari haluaa automekaanikon maapläntin ja talon rakentaakseen tilalle oman rantatalonsa. Alempiarvoinen mies ei annakaan periksi ja vie tapauksen Moskovaan asti.

Elokuva on erittäin epäoikeudenmukaisesta ja hierarkisesta yhteiskunnasta kertova tragedia, josta ei puutu huumoria. Useammin kuin kerran se liittyy kohtuuttomaan vodkanjuontiin.

Ohjaaja Andrei Zvjagintsev ei kiistä, etteikö elokuva kertoisi venäläisestä mentaliteetista tässä ajassa.

“On eräänlainen keskiaika”, hän sanoo.

“Me olemme enemmän aasialaisia kuin eurooppalaisia. Eurooppalaista ajattelua on Venäjällä vaikea ymmärtää. Vallanpitäjät voivat tehdä tavallisille ihmisille mitä vain.”

Elokuvassa asetelma on paikallistasolla, mutta katsoja tekee siitä omat johtopäätöksensä.

“Pikku oligarkit ovat heijastuksia suurista oligarkeista”, Zvjagintsev myöntää.

Inspiraationsa hän sai tosielämän tapauksesta Yhdysvalloissa. Coloradossa mies nimeltä Marvin Heemeyer riitaantui paikallishallinnon kanssa, rakensi maansiirtokoneesta eräänlaisen panssarivaunun ja kaatoi kaksi hallintorakennusta.

“Heemeyer kieltäytyi rahasta, hän halusi vain oikeutta. Aihe on ikuinen. Amerikkalaistarina kasvoi mielessäni vuosien ajan, ja rakensi yhteyksiä: Jobin kirja, Heinrich von Kleistin pienoisromaani Michael Kohlhaas… Tarina olisi voinut tapahtua missä tahansa, mutta se sopi hyvin Venäjälle.”

Esille nousee myös kirkon ja poliitikkojen suhde. Elokuvan hieman yksinkertaiselta vaikuttava pappishahmo on häikäilemättömien vallanpitäjien puolella.

“Hän sanoo poliitikolle, että olemme samoissa hommissa, sinulla on oma kenttäsi ja minulla toinen. Repliikki on suora lainaus televisiohaastattelusta, jossa eräs korkea-arvoinen kirkonmies sanoi sen. Venäjällä kirkon ja valtion suhde on hyvin läheinen.”

Zvjagintsevin mukaan nyky-Venäjällä ei ole varsinaista sensuuria, vaikka viralliset mielipiteet taideteoksista saattavat olla hyökkääviä ja ristiriitaisia.

“Jos puhumme todellisesta taiteesta, kuten elokuvista, en tunne tapauksia, joissa taiteilija olisi pyritty valtiovallan toimesta vaientamaan”, hän sanoo.

“Se mikä vei Pussy Riotin jäseniä vankilaan ei ollut taiteellinen performanssi, vaan poliittinen teko.”

Esimerkiksi elokuvasta, jonka levitys osoittaa ettei sensuuria ole, Zvjagintsev ottaa Aleksei Balabanovin ohjaaman Cargo 200:n. Se oli vuonna 2007 kohtuullinen menestys, vaikka kertoi julman satiirisesti Afganistanin sodan aikaisesta korruptiosta ja Neuvostoliiton romahduksella rahaa tehneistä miehistä.

“Se toi vaikeita ja isoja yhteiskunnallisia asioita todella rohkeasti esiin.”

Kun alkoholismin runtelema Balabanov kuoli 2013, Zvjagintsev on ollut kansainvälisestä näkökulmasta kiistattomasti tärkein venäläisohjaaja. Hänen aiempia elokuviaan ovat Isän paluu, Karkotus ja Jelena. Ne ovat tyyliltään viipyilevämpiä ja perinteisemmällä tavalla venäläisiä. Leviathan on juonivetoisempi.

Leviathan voitti toukokuussa 2013 Cannesin elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Golden Globea ei venäläiselokuva ollut saanut sitten vuoden 1969, jolloin Sergei Bondartsukin Sota ja rauha palkittiin. Oscar-voittoa pidetään täysin mahdollisena.

Leviathanista tulee myös huhtikuussa ensimmäinen venäläinen elokuva, joka saa Suomessa kaupallisen teatterilevityksen sitten fantasiaseikkailun Night Watch – yövahti, joka tuotiin maahan syksyllä 2005.

 

Leviathan on melko toivoton tarina. Zvjagintsev on itse kertonut, ettei hän ole koskaan äänestänyt.

“Elokuva on synkkä, kyllä. Mutta toivoa ja valoa on, tosielämässä. Ei pidä antaa periksi.”

Venäjällä elokuva tuli levitykseen vasta helmikuun alussa. Se joutuu koko maassa osittain sensuurin uhriksi: viime vuonna läpi menneen siveellisyyslain vuoksi Leviathanista, kuten kaikista muistakin elokuvista, dubataan pois kirosanat.

Kulttuuriministeri Medinski on kritisoinut Leviathania myös siitä, että se antaa venäläisistä huonon kuvan. Zvjagintsev ei rakasta elokuvan hahmoja, Medinski havaitsi.

Niin, entäs se kohtuuton vodkanjuonti?

“Venäjällä viinanjuonti on elokuvassa taustaelementti, jota ei ihmetellä, koska se on osa todellisuutta”, Zvjagintsev sanoo.

“Ymmärrän kulttuurieron, että muualla se voi nousta etualalle. Mutta totta se on, monet venäläiset miehet juovat vodkaa ikään kuin kilpailumielessä.”

 

Leviathanin kieltoyrityksistä Venäjällä on enemmän huhuja kuin tosiasioita.

Murmanskin alueen pormestarin on kerrottu lähettäneen elokuvateatterien omistajille viestejä, joissa hän toivoo ettei Zvjagintsevin elokuvaa esitettäisi.

Ääneen kieltämistä ovat vaatineet ortodoksiaktivistit.

Elokuva on joka tapauksessa ollut jo pitkään saatavana piraattiversiona.

Myös Venäjällä on havaittu, että Leviathanin saama kohtelu muistuttaa neuvostovuosilta. Elokuvat, joiden ajateltiin antavan Neuvostoliitosta vääränlaisen kuvan, kiellettiin.

Kaikki viranomaismielipiteetkään eivät ole olleet vihamielisiä. Leviathan kuvattiin tuhannen asukkaan Teriberkassa (ent. Turjanperä), jonka kylänjohtaja Tatjana Trubilina antoi teoksesta hyvin kitkeriä kommentteja sen perusteella, mitä oli siitä kuullut.

New York Timesin mukaan Trubilina kääntyi elokuvan puolelle nähtyään sen itse erikseen järjestetyssä Teriberkan ennakkonäytöksessä.

 

Zvjagintsevin haastattelu on tehty Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2014. Leviathan elokuvateattereissa 17.4. alkaen.