Arvio: Lordi-dokumentti jää etäiseksi

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

 

Voi Tomi Putaansuuta. ”Tuntuu vitun pahalta, että Suomen kansa hylkäs meidät niin nopeasti”, Putaansuu alias Mr Lordi valittaa nimikkodokumenttinsa ensimmäisinä sanoina.

Sympaattinen, mutta pitkäveteinen Monsterimies tuntuu myöhästyneeltä. Ensin äiti kertoo, miten leffojen hirviöitä ihailleesta pikkupojasta kasvoi naamareita ja maskeerauksia rakastava heavyrock-teini. Aikuista Tomista ei ole vieläkään tullut, vakuuttaa kosketinsoittaja Awa eli Leena Peisa. Kaverit kertovat, että jättimenestys oli kuin kiusatun pojan kosto.

Varsinainen tarina alkaa vuonna 2011 ahdingosta. Rekvisiittaruumisarkkua kannetaan kadulla, kun Rovaniemen Lordi-ravintolaa lopetetaan. Bändillä on jättivelat. Rumpali Otus eli Tommi kuolee sairaskohtaukseen. Awa lähtee bändistä. Auttaako uuden levyn teko Yhdysvaltojen Nashvillessa, Metallicaakin tuottaneen Michael Wagenerin kanssa?

Monsterimiehessä riisutaan naamioita, mutta ei tarpeeksi. Putansuun kasvoja vältetään yhä näyttämästä selkeästi. Ratkaisu ei toimi, sillä hän ei ole enää Euroviisu-huuman aikainen mystinen voittaja, vaan ihan tavallinen jätkä. Putaansuu polttaa piippua, kiroilee vuolaasti ja katsoo espanjalaista kauhuelokuvaa Lapin-majassaan. Hän kiroaa suostumistaan Kuorosota-ohjelmaan. Dokumentti vihjaa erakoitumisesta, mutta päähenkilön ilmeitä ja katsetta jää kaipaamaan. Muuten tyyli ja rakenne ovat tasaista televisiodokumenttitasoa. 

 

Monsterimies elokuvateattereissa 26. syyskuuta alkaen.