Tutkimus: Tällainen on suomalainen eliitti

Kotimaa 18.9.2010 15:00
Kuka kukin on Kuka kukin on -teokset olivat aineistona, kun tutkittiin, ketkä ovat eliittiä. Kuva Petri Kaipiainen.

Suomalaisen eliitin tyypillinen edustaja kuulostaa määriteltynä melko tavalliselta kadunmieheltä. Hän on pääkaupunkiseudulla asuva suomenkielinen kolmen lapsen isä, joka työskentelee jonkin sortin asiantuntijana ja harrastaa kuntoliikuntaa. Nimeltään hän on ehkä Mäkelä tai Korhonen. ”Eliittiin” hänet luetaan siksi, että hänet on mainittu Kuka kukin on -kirjassa (Kko).

Suomen Akatemia on käyttänyt Valta Suomessa -tutkimusohjelmansa aineistona juuri ”Kukakukimia” sadan vuoden ajalta. Niiden perusteella on tutkittu, millaisia maamme vallanpitäjät ovat ja miten heidän tyypilliset ominaisuutensa ovat vuosien mittaan muuttuneet.

Silmiinpistävin piirre eliitissä on vankka koulutuspohja, jonka merkitys on vain kasvanut. Koulutus on yhä selvemmin korvannut aiempia yhteiskunnallisen nousun tekijöitä, kuten aatelistaustan tai ylipäänsä syntyperän. Sama kehitys on tapahtunut myös muualla Euroopassa sadan vuoden aikana.

Naisia kolmannes

Koulutuksen merkitys on toki korostunut jo varhain. Sata vuotta sitten ensimmäisiin Kko-kirjoihin (silloisiin Aikalaiskirjoihin) kelpuutetuista henkilöistä, jotka olivat syntyneet vuosina 1821-1878, yli puolet oli suorittanut korkeakoulututkinnon.

Myöhempinä vuosina entistäkin harvempi suomalainen on päässyt nousemaan korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan ilman korkeakoulutusta. Nykyisin jo yhdeksällä kymmenestä eliitin jäsenestä on korkeakoulututkinto ja kolmanneksella tutkijakoulutus, eli he ovat joko tohtoreita tai lisensiaatteja.

Naisia on kansakunnan kaapin päällä alkanut olla viime vuosina selvästi aiempaa enemmän, tuoreimmissa aineistoissa jo kolmasosa, mutta koko sadan vuoden aineistossa heitä on edelleen vain 12 prosenttia. Ilmiö on sama, joka näkyy esimerkiksi Suomen Kuvalehden syntymäpäiväsivuilla; niiden perusteella voisi luulla, että miesten keski-ikä Suomessa on paljon korkeampi kuin naisten, koska 50-100-vuotiaista syntymäpäiväsankareista arviolta 90 prosenttia on miehiä.

Vuosien 1909-2005 Kko-matrikkeleista luotiin kaikkiaan 20 000 suomalaisen henkilöaineisto, ja Suomen aatelisista on koottu vertailuaineistoksi 30 000 henkilötiedon tietokanta. Tällaiset laajat pienoiselämäkertoihin perustuvat aineistot osoittautuivat antoisiksi tutkimuskohteiksi sekä yksilöitä että ryhmiä tutkittaessa, kertoo vanhempi tutkija Olli-Pekka Ruuskanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

”Eri aineistojen yhdistäminen herätti uusia mielenkiintoisia historiallisia ja taloudellisia tutkimuskysymyksiä, joihin on syytä perehtyä tulevaisuudessa.”

Professori jyrää

Kko:n henkilöt on jaoteltu kuuteen ryhmään syntymäaikojen perusteella. Vanhimmat heistä syntyivät vuonna 1821, nuorin 1979. Vanhimpien ”valtakausi” osui autonomian ajan loppuvaiheeseen ja Suomen itsenäistymiseen, nuorimpien nykyiseen hyvinvointi- ja EU-Suomeen.

Koko satavuotisen kauden on sentään ollut jotain pysyvää: yleisin KKO-titteli on koko ajan ollut professori. Toisena oli pitkään toimitusjohtaja/johtaja, mutta viime vuosina sitä yleisemmäksi on noussut kansanedustaja. Tiiviisti kärjen tuntumassa ovat pysyneet myös kirjailijat ja neuvokset, naisista myös näyttelijät ja oopperalaulajat.

Kirkon ja sotaväen yleisimmät edustajat (rovasti ja eversti) olivat mukana matrikkelin viisi kärjessä -listalla alkuvaiheessa, mutta eivät enää toisen maailmansodan jälkeen. Yhteiskunnan muutos näkyy myös siinä, että alkuvaiheessa yleiset maaseutumaiset tittelit, kuten maanviljelijät ja agrologit, ovat nykyisin harvinaisia.

Jakaumassa näkyy osin se, että tietoja matrikkeliin kysytään automaattisesti esimerkiksi kansanedustajilta, johtavilta virkamiehiltä, piispoilta ja päätoimittajilta. Pyydetyt kuitenkin päättävät itse, antavatko tietojaan käyttöön. Kunkin ilmestymisvuoden kirjassa on esitelty keskimäärin 3 500 henkilöä.

Vaikka uudet asiantuntija-ammatit ovat ryhmänä nousseet eliitin ja ammattien arvostuslistojen huipulle, ne eivät matrikkeliaineistossa erotu aivan tittelilistan kärkeen, koska ne jakautuvat hyvin moniin nimikkeisiin. Tietysti esimerkiksi kaikkia professoreja voidaan pitää tämän joukon edustajina.

Nykyeliitin eräänlaisen demokraattisuuden osoituksena voitaneen pitää sitä, että Kko:ssa esiintyvät nimet ovat suurelta osin samoja kuin suomalaisten yleisimmät nimet väestörekisterissä: Mäkelä, Korhonen, Hämäläinen, Lehtonen, Laine, Seppälä, Järvinen, Kallio, Mäkinen ja Koskinen. Kaikki kymmenen yleisintä suomalaisnimeä löytyvät myös Kko:n 20 yleisimmän nimen joukosta.

Ruotsinkielisten osuutta ei ole pystytty kovin tarkoin mittaamaan, mutta ensimmäisissä matrikkeleissa puoluekantansa ilmoittaneista lähes kolmannes kannatti Rkp:tä, tuoreimmissa kirjoissa enää neljä prosenttia.