Tuntuuko siltä, että jokainen ateria on arpapeliä kuoleman kanssa?

SK:n arkistoista: Näin syömisestä tuli vaikeaa – terveyden asiantuntijoita on jo kaikkien makuun.
Kotimaa 9.8.2016 18:40
Tuomo Tamminen
Kun klikkat kuvaa, näet sen kokonaan. © KUVA JONNE RÄSÄNEN, RUOKASTAILAUS JOUNI TOIVANEN

Terveellinen elämä tuntuu riippuvan siitä, ketä uskoo, ei siitä, mitä syö. Kaikki kun eivät olekaan samaa mieltä vaikkapa terveellisestä ruokavaliosta.

Suomalaiset ovat auktoriteettiuskoista väkeä, mutta epäluuloisuus on yleistynyt. Tutkijoita turhauttaa, sillä asiantuntemus asetetaan verkkokeskusteluissa ja lehtijutuissa usein samalle viivalle itseoppineiden bloggaajien tietämyksen kanssa.

Toimittaja Tuomo Tamminen selvitti kesällä 2015, ketä pitäisi uskoa, kun ostaa ruokaa jääkaappiinsa.

 

Tuntuuko joskus siltä, että jokainen ateria on arpapeliä kuoleman kanssa? Tai jos ei kuoleman, niin ainakin diabeteksen, sepelvaltimotaudin, verenpainetaudin ja syövän kanssa.

Eikä tarvitse olla luulotautinen. Ruoasta puhutaan niin paljon, niin kiivaasti ja niin ristiriitaisesti, että kenen tahansa itsesuojeluvaisto herää. Tukkiako suonensa eläinrasvalla vai mussuttaako hiilareilla itselleen diabetes?

Olisi lohdullista ottaa mallia viisaammistaan.

Alan ammattilaisista koostuva Valtion ravitsemusneuvottelukunta on laatinut suomalaiset ravitsemussuositukset, joita havainnollistavat ruokapyramidi ja lautasmalli. Lautaselle puolet kasviksia, vajaa neljännes perunaa, täysjyväpastaa tai -viljaa ja neljännes lihaa, kalaa tai proteiinipitoista kasvisruokaa. Leivän päälle kasviöljypohjaista levitettä ja lasiin vettä, rasvatonta maitoa tai piimää – jos hieman yksinkertaistetaan.

Mutta sitten arvostetun aikakauslehden kannessa käsketään syömään voita, julkkislääkäri lyttää suositukset tekijöineen ja naapurin Eskokin kertoo voivansa paremmin, kun jätti viljat pois ja korvasi kevyttuotteet rasvaisilla.

Terveellinen elämä tuntuu riippuvan siitä, ketä uskoo, ei siitä, mitä syö.

 

Ruokakeskustelu pyörii Suomessa paljon kahden miehen ympärillä. Virallista linjaa edustaa Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, joka on ollut laatimassa ravitsemussuosituksia.

Kriitikoista näkyvin ja kuuluvin on itseään ”Suomen johtavaksi ravintoasioihin perehtyneeksi lääkäriksi” tituleeraava, vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhuja Antti Heikkilä.

Hänen mielestään suositukset on tehty vailla tieteellistä pohjaa, elintarvike- ja lääketeollisuuden etuja edistämään.

[Pekka ]Puska, Fogelholm ja monet muut ovat vieneet koko terveellisen ruuan idean täysin hakoteille. He edustavat teollisuutta, eivät ihmisiä, Heikkilä kirjoitti blogissaan maaliskuussa 2014.

Hänen mukaansa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen yleistyminen johtuu ravitsemussuosituksista, jotka tuputtavat sokeria ja muita hiilihydraatteja sekä margariinia.

Fogelholm on kansainvälisesti aktiivinen tutkija, joka on väitellyt ravitsemustieteestä vuonna 1992.

Heikkilä on taustaltaan ortopedi ja traumatologi.

 

Suomalaiset ovat auktoriteettiuskoista väkeä. Tietty epäluuloisuus on kuitenkin yleistynyt. Ihmiset etsivät tietoa ja huomaavat, että kaikki eivät ole samaa mieltä vaikkapa terveellisestä ruokavaliosta. Rokotekriittisyys on toinen esimerkki samasta ilmiöstä.

Tutkijoita tämä turhauttaa. Asiantuntemus asetetaan verkkokeskusteluissa ja lehtijutuissa usein samalle viivalle itseoppineiden bloggaajien tietämyksen kanssa. Toisinaan se jää jopa alakynteen.

Asiantuntijoiden viesti ei puhuttele juuri minua.

THL:n entistä pääjohtajaa Pekka Puskaa parjataan netissä edelleen siitä, kun hän vuonna 2010 A-Talkin Voita pöytään -keskustelussa totesi, että suosituksia ei voi rakentaa yksilöiden kertomusten varaan. Hän oli tietenkin oikeassa. Mutta jos oma kokemus puhuu suosituksia vastaan, väestöseurannat ja meta-analyysit jäävät helposti kakkoseksi.

”Kansanterveystyö on jo sadan vuoden ajan perustunut keskiarvoihin, riskiarvoihin ja normaalipainoille – ei yksilöihin. Näin toimiminen on ollut modernia ja tehokasta”, sanoo Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja, sosiologi Piia Jallinoja.

”Mutta kun herrat ovat vuosikymmeniä kieltäneet ja pakottaneet, nyt tulee vastaisku. Ajatellaan, että kyllä minä itseni tunnen parhaiten.”

 

Veikko Somerpuro luuli nelikymppiseksi asti eläneensä kuten piti. Hän urheili, vältti kovia rasvoja ja söi täysjyväviljaa. Sitten Helsingin kaupunki kutsui hänet terveystarkastukseen osana Kundit kondikseen -kampanjaa, joka pyrkii edistämään 40-vuotiaiden miesten sydänterveyttä.

Tulokset näyttivät pahalta: koholla olivat sekä kolesteroli, verenpaine että verensokeri. Jokin tässä ei täsmää, Somerpuro ajatteli ja alkoi itse perehtyä asiaan.

Hän luki kymmeniä etenkin vähähiilihydraattisen ja luonnonmukaisen ruokavalion puolesta puhuvien tutkijoiden ja kirjailijoiden, kuten Michael Pollanin ja Gary Taubesin, teoksia ja muutti ruokavaliotaan. Riisin ja perunan sektori lautasella pieneni, leipä ja jälkiruoat jäivät pois melkein kokonaan ja margariini vaihtui voihin. Kolmen kuukauden kuluttua veriarvot olivat huippuluokkaa ja painokin tippunut.

”Se fiilis oli mahtava. Olo oli uskomattoman energinen. Tajusin, miten iso merkitys on sillä, mitä syö.”

 

Somerpuron tarina on tyypillinen, eikä sitä ole helppo ohittaa. Hän on yliopistossa opiskellut valokuvaaja, yrittäjä ja isä, järkevän oloinen tyyppi. Ja sitä mieltä, että viralliset suositukset ovat pielessä.

”Minäkin olin kymmenien vuosien aikana sisäistänyt sen viestin, että rasva menee heti verisuoniin ja tukkii ne. Vaati ainakin sen kymmenen kirjaa, että uskalsin alkaa syödä rasvaa.”

Tällaisia kokemuksia löytyy läjäpäin verkon keskustelupalstoilta. Tutkijat kutsuvat näitä ”konversiotarinoiksi”, koska ne ovat usein sävyltään lähes uskonnollisia. Se, että ravitsemustieteilijät eivät tunnu antavan näille yksilöiden tärkeille kokemuksille mitään arvoa, tuntuu monesta loukkaavalta.

 

Piia Jallinoja on yksi harvoista, jotka ovat yrittäneet rakentaa siltaa ravitsemustieteilijöiden ja -kriitikoiden välille. Se ei aina ole onnistunut kovin hyvin. Näin hän kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan syyskuussa 2012:

Biotieteiden näkökulma ihmisten käyttäytymiseen on ollut varsin kapea ja jopa holhoava. Ihmisten toiveiden, tunteiden, paineiden ja hyvinvoinnin kokemuksia sekä kulutusvalintojen motiiveja on liian kauan vähätelty.

Moni tutkija ja lääkäri älähti. Professorit Timo Strandberg ja Veikko Launis kirjoittivat vastineessaan, että tässä on lääketieteen kannalta vaarana mennä takaisin kohti keskiaikaa, jolloin subjektiiviset tuntemukset ja mielipiteet (niin lääkärien kuin hoidettavien) ohjasivat hoitokäytäntöjä.

Jallinoja huokaa tapausta muistellessaan. Hän on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen ja uskoo väestötutkimuksiin perustuviin suosituksiin.

”Halusin sanoa, että terveysasioissa pitäisi löytää enemmän vuoropuhelua, jossa ihmisten huoliin ja epäilyksiin suhtauduttaisiin vakavasti. Autoritäärinen käskytyskulttuuri ei enää toimi. En tarkoittanut sitä, että ainoa terveydenhuoltoa ohjaava periaate olisi kuunnella potilaiden tuntemuksia.”

Vuoropuhelua ei helpota sekään, että kriitikoiden leirissä ravitsemustieteilijöitä lyödään kuin lehtipihviä. Etenkin Mikael Fogelholmia ja Pekka Puskaa syytetään toistuvasti suomalaisten myrkyttämisestä, motiivina elintarviketeollisuuden palveleminen. Yliampuvat salaliittoteoriat häiritsevät hieman myös Veikko Somerpuroa.

”Myös perinteistä ravitsemuslinjaa kannattavat pönkittävät käsitystä, että vaihtoehtoisesti ravitsemuksesta ajattelevat ovat hörhöjä”, hän sanoo.

Somerpuro korostaa, että uskomusten varaan hän ei ole ruokavaliotaan rakentanut, vaan taustalla täytyy olla aina tiede.

”Tie-de”, hän sanoo ja naputtaa pöytää.

 

Ravitsemustutkijoiden ongelma ei olekaan siinä, että kriitikot eivät luottaisi tieteeseen. Suomalaisten luottamus tieteeseen näyttää vuonna 2013 julkaistun Tiedebarometrin mukaan pikemminkin vankistuneen 2000-luvulla.

Ongelma on se, että kriitikot eivät luota suomalaiseen ravitsemustutkimukseen. Yksi esimerkki tästä nähtiin viime talvena, kun joukko espoolaisia vanhempia olisi halunnut tuoda lapsilleen päiväkotiin ja kouluun margariinin sijaan voita. Vanhemmat perustelivat vaatimuksiaan lastensa terveydellä ja tieteellä.

Entä jos vanhemmat ovatkin oikeasti ottaneet asioista selvää? Entä jos vanhemmat viettävät lukuisia tunteja tieteellisten tutkimusten läpikäymiseen? yksi vanhemmista kirjoitti Safkatutka-sivustolla.

Kyseisessä kirjoituksessa oli kyllä lainattu ihan oikeaa yhdysvaltalaista tutkimusta, mutta tulkittu sitä virheellisesti. Kirjoitus on sittemmin poistettu Safkatutkan sivuilta.

Espoolaisvanhemmille naureskeltiin sosiaalisessa mediassa, vaikka heidän tarkoituksensa oli hyvä. Tapaus oli osoitus siitä, että vaikka monet tutkimukset löytyvät verkosta, niiden tulkinta ei maallikolta noin vain onnistu. Jopa asiantuntijoiden tulkinnat menevät usein ristiin – ja siitäkin voi kiistellä, ketkä ovat asiantuntijoita.

 

Niin. Miksi esimerkiksi Mikael Fogelholmin ja Antti Heikkilän näkemykset ovat niin kaukana toisistaan? Maallikon on mahdotonta sanoa, löytyykö totuus Heikkilältä vai Fogelholmilta.

”Fogelholmilta voi kysyä, mihin ravitsemusneuvottelukunnan suositukset perustuvat – ne ovat vain poliittinen päätös. Kun minä kirjoitan, laitan aina linkin tieteelliseen kirjoitukseen. Hän ei ole laittanut mitään tällaista”, sanoo Antti Heikkilä.

Heikkilä tosiaan liittää blogikirjoituksiinsa linkit viittaamiinsa, uskottavilta vaikuttaviin tutkimuksiin.

”Mutta ei minuakaan tarvitse uskoa. Sanon potilaille, että jos on ongelmia, ne voidaan hoitaa ravinnolla. Usko omaan kroppaasi ja siihen, mitä siinä tapahtuu”, Heikkilä sanoo.

Myös Mikael Fogelholmilta löytyy lista tutkimusviitteitä, kun pyydetään. Hän kuitenkin vierastaa yksittäisiin tutkimuksiin saati yksittäisiin elintarvikkeisiin keskittymistä. ”Silloin metsä hukkuu puilta”, hän toteaa.

 

Helppoja ja suoria totuuksia, joista voi tehdä otsikoita. Tällaista etenkin toimittajat kuulisivat Fogelholmin mukaan mielellään. Fogelholm kertoo miettivänsä tarkkaan, mitä tiedotusvälineille kommentoi. Sekään ei aina riitä.

”Keskustelin taannoin iltapäivälehden toimittajan kanssa margariineista. Sanoin, että minusta ei kannata käyttää kevytmargariineja, koska niissä on vähemmän rasvaa. Kannattaa käyttää rasvaisempia, koska niissä on enemmän terveellisiä rasvahappoja. Vähän myöhemmin näin huoltoasemalla lööpin: ’Professori: kevytmargariinit ovat vaaraksi sydämelle’. Ajattelin, että mikä helvetin professori noin sanoo. Ja sitten tajusin, että se olenkin minä.”

 

Antti Heikkilä kertoo olevansa ”vain Stadin kundi”, joka ei muotoile sanojaan salonkikelpoisesti.

Voi myös kysyä, miksi yhteiskunnan pitää maksaa palkkaa miehelle, joka on myynyt sielunsa Coca-Colalle ja korruptoinut oman laitoksensa, Heikkilä kirjoitti Mikael Fogelholmista blogissaan maaliskuussa.

Fogelholm sanoo, että Heikkilän ”yliampuvat” kirjoitukset eivät häntä liikuta.

Tavallisten ihmisten spontaanit herjaukset kuitenkin joskus harmittavat, kuten myös se, ettei asiantuntijuudelle anneta arvoa.

”Kaikkein eniten häiritsee se, että oletetaan, että valehtelemme ja että meidät on lahjottu. Jos tietäisimme, että suositukset ovat vääriä, johan meidät pitäisi saattaa oikeuden eteen”, Fogelholm sanoo.

Heikkilä ei ihmettele sitä, että ravitsemustieteilijät saavat katkeraa palautetta.

”Itse saan paljon palautetta etenkin keski-ikäisiltä miehiltä, jotka ovat syöneet kolesterolilääkkeitä ja voineet huonosti. Kun he muuttavat ruokavaliota ja hyvinvointi palaa, he ovat tosi vihaisia, kokevat, että heitä on huijattu.”

Jos Fogelholm ja kumppanit ovat saaneet tuta netin karppaajien raivon, se on pientä verrattuna painostukseen, jota Heikkilän mukaan häneen itseensä on kohdistettu ”virallisen puolen taholta”.

”Syksyllä gmailini katkaistiin kuukaudeksi, ja Facebookista on sensuroitu ja poistettu tekstejä. Jos ei olisi näin hyvät hermot, voisi mennä paranoidin puolelle.”

 

Miten moni suomalainen lopulta kyseenalaistaa ravitsemussuositukset – sitä ei ole tutkittu. Vähähiilihydraattisen (VHH) ruokavalion noudattajista tiedetään kuitenkin jotakin. Piia Jallinojan vetämässä, joulukuussa 2014 julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että seitsemän prosenttia suomalaisista pitää itseään VHH-dieetin noudattajina. Karppaajat syövät vähemmän pastaa, keitettyjä perunoita ja riisiä, mutta karkkia, suklaata ja ranskalaisia perunoita heillä kuluu lähes yhtä paljon kuin muillakin.

Leipänsä karppaajat voitelevat useimmiten kasviöljylevitteellä eivätkä voilla. Eläinrasvoja pitää terveellisinä vain 26 prosenttia karppaajista.

Kysely viittaa siihen, että suurin osa karppaajista ei elä kovin puhdasoppisesti. Tosin tämänkin tutkimuksen moni nettikeskustelija on lytännyt. Samoin Antti Heikkilä.

Jallinojalta on mennyt monta unetonta yötä miettiessä, miten räväyttää. Hän on sitä samaa ruokateollisuuden genreä kuin edellisetkin [Fogelholm ja Puska], Heikkilä kirjoitti tammikuussa.

 

Vaikka verkossa vellova ravitsemuskeskustelu ei suoraan näkyisi keskivertosuomalaisen keittiössä, se pyörii monen mielessä. Tämä on huomattu esimerkiksi Marttojen ruokakursseilla ja kotitalousneuvonnassa.

”Ihmiset ovat tuskastuneita, kun tulee niin monenlaisia ohjeita. Koetaan, että suosituksia ovat kaikki, mistä lehdissä kirjoitetaan, ja ihmetellään, miten nopeasti niitä tulee”, kertoo kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä Martoilta.

Helsingissä toimivassa Syömishäiriökeskuksessa ruokakeskustelun seuraukset on nähty vielä konkreettisemmin.

”2010-luvulta alkaen tilanne on lähtenyt jotenkin käsistä. Tuntuu, että joka vuosi tulee uusi dieetti tai kaksi, joita ravitsemusasiantuntijat asettelevat vastakkain. Jos on tunteidensa kanssa hukassa, ruokavalio nousee hyväksi kontrollin välineeksi eikä tarvitse miettiä muita, vaikeampia asioita”, syömishäiriöihin erikoistunut erikoissairaanhoitaja Merja Ruhala toteaa.

 

Ketä pitäisi uskoa? Valitettavasti tämä juttu ei tuo vastausta kysymykseen. Internet-ajan suomalaisen on siedettävä epävarmuus ja päätettävä itse, mitä jääkaappiinsa ostaa.

Antti Heikkilä on varmasti oikeassa siinä, että olemme yksilöitä. Se tarkoittaa sitä, että voimme kupsahtaa nelikymppisenä tai porskuttaa satavuotiaaksi ruokavaliosta riippumatta.

Ravitsemustieteilijät ovat oikeassa siinä, että väestötasolla ruokavalio korreloi elinajan kanssa.

”Joskus täältä jokainen lähtee, mutta sitä ennen kannattaa miettiä myös elämänlaatua”, sanoo Marttojen Kaisa Härmälä.

 

SK pyysi eri asiantuntijoilta arvosanan ravintosuosituksille – Antti Heikkilä lyttää täysin, Pekka Puska antaa täyden kympin. Lue juttu täältä.

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 31/2015.