Valmistettu ehkä Suomessa: sinivalkopesu saa tuotteet näyttämään kotimaisilta

Minna Kontkanen
Talous 3.9.2012 11:00

Kuvitukset Outi Kainiemi.

Kyllä sen huomaa, jos osaa katsoa: sinivalkopesua esiintyy siinä missä viherpesuakin.

Viherpesu on tutumpi. Tehdas tai brändi syyllistyy siihen, jos se esittää julkisesti ympäristön ystävää mutta kuluttaa runsaasti luonnonvaroja.
Sinivalkopesussa taas on kyse kuluttajalle annettavasta mielikuvasta, joka ei ole totta.

Yritys syyllistyy sinivalkopesuun, jos se esittää tuotteensa tai itsensä suomalaisena kuin siniristilippu, vaikka suurin osa tuotannosta on Suomen rajojen ulkopuolella.

Otetaan esimerkiksi suomalaisista suomalaisin tuote, Suomen lippu. Niitäkään ei kaikkia enää tehdä Suomessa, vaan osa valmistetaan muun muassa Kiinassa.
Sinivalkopesusta voi puhua myös silloin, kun Suomessa toimiva monikansallinen ruoka- tai juomajätti myy meille suorastaan arkkityyppisen suomalaisnimistä ruokaa ja juomaa.

Pienessä Suomessa yritykset jäisivät kiinni, jos ne valehtelisivat tekevänsä täällä tuotteita, joita ne eivät täällä tee. Useampi kuin yksi tai kaksi yhtiötä käyttää erilaisia harhautuksia, joilla yksittäisten tuotteiden annetaan ymmärtää olevan tyystin suomalaisia.

Kikkailut ovat käytössä erityisesti kulutustavaroiden maailmassa. Esineiden ja tekstiilien alkuperämerkintä ei ole ollut pakollinen vuoden 1995 jälkeen. Suomi liittyi sinä vuonna EU:hun.

Unioni toisaalta määrää, että elintarvikkeissa on pakko lukea alkuperämaa. Se viittaa maahan, jossa tavara tai palvelu saa lopullisen muotonsa. Raaka-aineet saavat olla mistä vain.

Elintarvikkeissa sinivalkopesua esiintyy enemmän tuotteiden nimissä. Siksi meillä on esimerkiksi Pirkka-tuotteita ja Aino-jäätelöä.

Pesun rajatapauksia ovat suomalaisina syntyneet brändit, jotka jatkavat vanhalla nimellä, vaikka omistus tai valmistus on muualla. Tunnetuin lienee Turun Sinappi, joka tehdään Puolassa, tai Lapin Kulta, jonka valmistus muutti Lapista Etelä-Suomeen ja joka kuuluu maailmanlaajuiselle panimojätille, Heinekenille.

Kyse on tietysti rahasta. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Katsotaan vielä kerran Suomen lippuja.

Pirkanmaalaisen Aitoon lipputehtaan sivuilla neuvotaan, että suomalaisen siniristilipun etiketissä lukee Valmistettu Suomessa tai Made in Finland. Vain Helsingin lipputehtaan tuotteilla on avainlippumerkki.

Tuossa merkissä yhdistyvät Suomen lippu ja avain, ja sen tunnistavat melkein kaikki suomalaiset. Avainlippu on monelle tae suomalaisesta työstä ja Suomessa tehdystä tuotteesta.

Tunnuksen myöntää Suomalaisen Työn Liitto, jonka jäsenet ovat yrityksiä, pienempi osa kuntia tai järjestöjä. Se myönnetään vain liiton jäsenyrityksille tai niiden valmistamille tuotteille ja vain eri hakemuksesta.

Suomalaista työtä on monenlaista – ja yllättävän pieni määrä sitä riittää luomaan koko tuotteesta sinivalkoisen mielikuvan.

Avainlippu on ensi sijassa Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritysten markkinointiviestintää, ei siis kuluttajille suunnattu takuutodistus tavaran tai palvelun täydellisestä suomalaisuudesta.

”Sataprosenttinen suomalaisuusaste on yleensä mahdottomuus, koska raaka-aineet tulevat muualta”, liiton toimitusjohtaja Pekka Tsupari sanoo.

”Siksi avainlipun saamisen rajaksi on määritelty, että tavaran on oltava vähintään 50-prosenttisesti suomalainen.”

Avainlipun ulkoasua uudistettiin viime syksynä. Nyt siinä lukee Tehty Suomessa, Made in Finland. Tehtaan on sijaittava Suomessa, mutta raaka-aineet saavat tulla mistä päin maailmaa tahansa. Keskimäärin avainlipputuotteiden kotimaisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia.

Avainlippu yksittäisessä tuotteessa ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki saman yrityksen tuotteet olisivat Suomesta.

Siksi ostoksilla saa olla tarkkana: avainlippu yhdessä hyllyssä saattaa pestä naapurihyllynkin tuotteet sinivalkoisiksi.

Hämmennys iskee Helsingin Arabiakeskuksen tehtaanmyymälöissä.

Finlaysonilla avainlippu on painettu koristetyynyjen hintalappuun, mutta pyyhkeiden lapuista lippu puuttuu.

”Avainlippu on myönnetty vain tietyille Finlayson-tuotteille”, kertoo markkinointipäällikkö Johanna Widomski.

”Se on osassa ommeltuja tekstiilejä, kuten koristetyynyissä ja päiväpeitoissa, jotka valmistetaan Kankaanpäässä. Siellä teemme myös Familonin tyynyt ja peitteet, joilla myös on avainlippu. Familon-sängyt, -patjat ja -sijauspatjat tehdään Finlaysonin vuodetehtaalla Heinolassa.”
Pentikin myymälässä avainliput ja muutkaan alkuperämerkinnät eivät vilahtele. Lautasten pohjaleimassa lukee ainoastaan Pentik Finland. Yritys ei kuulu Suomalaisen Työn Liittoon.

Soitto ostopäällikkö Satu Teperille selvittää, että kaikki Pentikin keramiikka poltetaan yhä Posiolla.

”Linjanamme on, että valmistusmaata ei korosteta missään tuotteessa. Tiedot saa kysymällä myymälähenkilökunnalta, joilla on listat kaikista valmistusmaista”, Teperi sanoo.

Muiden kuin keramiikka-pentikien alkuperä on värikäs. Lasitavaraa tulee Puolasta, Thaimaasta, Indonesiasta, Unkarista ja Kiinasta, tekstiilejä Latviasta, Liettuasta, Intiasta ja Kiinasta.

Kahdeksan kilometrin päässä Arabiakeskuksesta koilliseen löytyy Marimekon tehtaanmyymälä. Maritalossa Helsingin Herttoniemessä painetaan myös suurin osa Marimekon sisustuskankaista. Ennen kuvioimista kankaat on kuitenkin kudottu Saksassa ja Perussa. Marimekko-vaatteiden ohuet trikoot on viime vuosina neulottu muun muassa Portugalissa ja Italiassa.

Marimekkokaan ei kuulu Suomalaisen Työn Liittoon, eikä sillä ole oikeutta avainlippuun.

Klassinen Ristomatti Ratia -olkalaukku ommellaan Sulkavalla, kukkarot ja Tasaraita-paidat Kiteellä. Kakkoslaadun kankaat kierrätetään muodikkaiksi kangaskasseiksi Virossa. Muutama vuosi sitten lanseeratut Marimekko-astiat on teetetty Thaimaassa.

Alkuperämaa lukee laukkujen lapuissa ja posliinien pohjissa eleettömästi, keskikokoisin kirjaimin. Neljä viidestä Marimekon tuotteesta valmistetaan EU:n alueella, niistä 36 prosenttia Suomessa.

Teollisuuden katoaminen Suomesta on ollut nopeaa. Ennen 1990-luvun lamaa ja Neuvostoliiton romahdusta Suomessa työskenteli esimerkiksi kymmeniä tuhansia ammattiompelijoita, nyt enää nelisentuhatta.

Halpatuonti pakotti suomalaiset tavaranvalmistajat tavaroiden valmistuttajiksi. Lisäksi me kuluttajat tahdomme monenlaista kivaa halvalla.

Uusi tunnus on myös sinivalkoinen, totta kai.

Suomalaisen Työn Liitto otti vuodenvaihteessa käyttöön Design from Finland -tunnuksen. Se näyttää Suomen kartalta, jonka kyljessä on kiinni valtava Design from Finland -lappu.

”Myös design on työtä”, Pekka Tsupari huomauttaa.

Uutta tunnusta tarvittiin, sillä Suomessa on yhä paljon suunnittelua ja muuta tuotekehitystä. Ne vain eivät työllistä läheskään yhtä paljon kuin valmistus.

”Aloimme suunnitella tunnusta kaksi vuotta sitten. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen porukoiden kanssa totesimme, että työn arvo muodostuu nykyään yhä vähemmän valmistuskuluista. Eikö muukin kuin valmistaminen ole työtä?”

Asiaa pohti lisää yritystyöryhmä, jossa oli edustajia muun muassa Nansosta, Aarikasta, Finlaysonista ja muun muassa kännyköiden suojalaitteita suunnittelevasta Gollasta. Työryhmää johti verho- ja maahantuontiyritys Vallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner.

Liitto suosittelee Design from Finland -merkkiä yritykselle, jonka tuotteiden arvosta ”valtaosa syntyy suunnittelupöydällä”.

Juhannukseen mennessä Design from Finland -merkin käyttöoikeus oli 90 suomalaisella yrityksellä tai tuotteella. Mukana oli myös Vallila Interior, jonka kankaat kudotaan ja kuvioidaan Suomen ulkopuolella.

Kauppakierroksella käteen tarttuu Aarikan kynttilänjalka, 92 euroa. Pakkaustekstissä ei ole avainlippua eikä Design from Finland -tunnusta vaan perheyrityksen syntytarina, jossa korostetaan suomalaisen puun merkitystä.

Aarikan puukorut ovat kaikki Suomessa tehtyjä, mutteivät enää välttämättä suomalaisesta puusta.

”Nykyään metsiä lannoitetaan ja puu kasvaa nopeasti. Puuaines alkaa olla liian pehmeää meidän käyttöömme”, Aarikan toimitusjohtaja Sarianna Partanen harmittelee.

Aarikan kynttilänjalan puuosat tehdään nykyään Virossa, kynttilää lähinnä oleva metalliosa Suomessa. Kynttilä kootaan Suomessa.

Aarikan klassiset, alumiiniset sydänmobilet on tehty Suomessa saksalaisesta alumiinista. Juomalaseja tehdään muun muassa Italiassa.

Jätetään designmyymälät ja suunnataan ruokakauppaan. Sörnäisten K-kaupassa tutkittavaa riittää.

Pirkka-tuotteista myslit on tehty Keski-Euroopassa, sukkahousut ja tiskiharjat Suomessa. Ivana Helsinki -kuvioidut paperilautasliinat tulevat Kotkasta.

Kylmähyllyn Pirkat kertovat valmistajansa tehtaan tarkkuudella: grillimaustettu porsaanfilee on saatettu viimeiseen pakkaukseensa Poutun tehtaalla, kinkku-ananaspizza Naarajärvellä, porkkanaohukaiset Nurmossa.

Pakatuilla ruoilla on omat siniristitunnukset. Suomalaisia kasviksia merkkaa sirkkalehtilippu, vähintään 75-prosenttisesti kotimaisia muita ruokia Hyvää Suomesta -merkki.

Nämä kaksi tunnusta Pekka Tsupari Suomalaisen Työn Liitosta hyväksyy avainlipun lisäksi mutta tuomitsee kaikki muut viritelmät, kuten Lidlin tiettyjen tuotteiden Suomi Finland -palleron. Kuplajuomien ja raejuustojen suomalaisuutta valvoo vain Lidl, ei mikään ulkopuolinen järjestö.

Pakastealtaassa lepää rasiakaupalla suomalaisista suomalaisinta tuotetta, ainakin nimen perusteella. Aino-jäätelöiden kyljessä on avainlippu ja vanhasta Valiojäätelöstä muistuttava pingviini.

Ainon synty liittyy yrityskauppaan.

Valiojäätelö myytiin vuonna 2004 monikansalliselle Nestlé-konsernille, jonka pääkonttori sijaitsee Sveitsissä. Myynti aiheutti Suomessa närää, koska Nestlé oli takavuosina boikottikampanjan kohteena.

Ainot saapuivat kauppoihin sopivasti yrityskaupan jälkeen vuonna 2005. Suomen Nestlé Oy:n mukaan Aino on suosittujen jäätelöiden joukossa. Markkinaosuuksista ei kuitenkaan enää ole julkista tietoa, sillä AC Nielsen lopetti niiden tuottamisen vuoden 2007 jälkeen.

Mutta Valiojäätelökin on jo historiaa. Aino on yksi Nestlé Finlandin jäätelöistä, jotka tehdään Turengissa Hämeessä.

Virvokehyllyllä janoinen löytää Suomessa kehitellyn Battery-energiajuoman, jonka valmistaa Sinebrychoff, jonka omistaa maailman suurin panimojätti Carlsberg Tanskasta.

Vastapäisessä hyllyssä  ovat oluet.

Karhu-olut tulee myös Sinebrychoffilta, mutta yhtä suomalaisen kuuloiset Halko ja Suomalainen Sauna sen sijaan Olvilta, joka on suurista panimoista ainoa itsenäinen suomalainen.

Olvi itse on laajentunut Baltian maihin ja Valko-Venäjälle, mutta sen A. Le Coq -mallasjuoma tulee tehtaalta, joka on sataprosenttisesti iisalmelaisessa omistuksessa.

Kauppakassit keittiöön ja telkkari auki. Avainlippu pelmahtaa ruudun oikeaan yläkulmaan lomanviettosarja Karavaanarien alussa.

Suomalaisen Työn Liitto antoi vuonna 2008 avainlipun käyttöoikeuden MTV3:n, Subin ja niiden sisarkanavien ”Suomessa valmistetuille ohjelmille”. Vain MTV Median tv-kanavat kuuluvat liittoon.

MTV Media kuului jo avainlipun myöntämisvuonna ruotsalaiseen Bonnier-konserniin sataprosenttisesti.

Käytännössä MTV ja sen pikkusiskot avainliputtavat Suomessa toimivien tuotantoyhtiöiden tosi-tv- ja draamasarjat, mutta eivät esimerkiksi uutisia tai Huomenta Suomea.

Karavaanarit-sarjan on tehnyt tyystin suomalainen tuotantoyhtiö Blue Media. Toisaalta Suomen katsotuimmat, avainliputetut viihdesarjat Tanssii tähtien kanssa, Maajussille morsian, Salatut elämät, Idols sekä Diili tulevat Fremantle Medialta, joka on osa saksalaista viestintäjättiä RTL Groupia.

Diilissä pitää tehdä rahaa. Pohditaan siis siitä.

Konserneissa liikkuu raha. Kun saman konsernin eri yhtiöt tekevät bisnestä keskenään, konserni saa määrätä sisäisten liiketoimien hinnat. Raaka-aineiden tai tavaroiden myynti yhdestä yhtiöstä toiseen, tavaramerkin käytöstä maksettavat korvaukset ja konsernin eri yhtiöiden keskinäinen rahoitus sujuvat niin sanotun siirtohinnoittelun avulla.

Antaako siirtohinnoittelu monikansallisille yrityksille luvan kiertää veroja? Tai myydä suomalaiselta kalskahtavia ruokia ja tavaroita Suomessa ja siirtää niistä syntyneet tuotot sisaryhtiöille pienemmän veroprosentin maihin?

Ei anna, vastaa johtava veroasiantuntija Sami Laaksonen. Hän työskentelee verohallinnon siirtohinnoitteluhankkeessa, joka alkoi tämän vuoden alussa.
Siirtohinnoitteluongelmia syntyy tyypillisesti silloin, kun liiketoimintoja järjestellään uudelleen esimerkiksi tehtaita sulkemalla. Aineetonta omaisuutta voidaan samassa yhteydessä siirtää keveämmän verotuksen maahan.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jossain maassa kehitetty arvokas tavaramerkki kerryttää uudelleenjärjestelyjen jälkeen verotuloja toisessa maassa, jossa veroprosentti on pienempi.

Suomessa toimiva yhtiö voi myös ottaa korkeakorkoista lainaa saman kansainvälisen konsernin erilliseltä rahoitusyhtiöltä. Lainasta maksettavat rahoituskulut pienentävät Suomessa toimivan yhtiön verotettavaa tuloa.

Suomen Nestlén tilinpäätöksen kohta ”korko- ja muut rahoituskulut” pomppasi vuonna 2011 satakertaiseksi, lähes neljään miljoonaan euroon. Vuoden lopussa yhtiö oli konsernin muille yrityksille 37 miljoonan euron veloissa.

Yhtiö ei suostu kertomaan, menivätkö miljoonakorot esimerkiksi kansainväliselle rahoitusyhtiölle, jollaisen Nestlé-konserni omistaa.

MTV Oy jäi vuoden 2011 konserniavustuksissa 8,5 miljoonan euron nettomaksajaksi Bonnier-emolle tai pohjoismaisille sisarilleen. MTV Oy maksoi voitostaan veroa 259 000 euroa.

Sinebrychoff taas jätti viime vuonna Carlsberg-konsernin muihin firmoihin noin 35 miljoonaa euroa niin sanottua konserniavustusta. Tuloveroja se maksoi 7,6 miljoonaa euroa, 12 prosenttia liikevoitosta.

Laakosen mukaan siirtohinnoitteluhankkeen asiakkaat – pörssiyhtiöt tai muuten näkyvässä asemassa olevat yhtiöt – ovat aina maksaneet mätkynsä, jos verottaja on tehnyt oikaisun verotukseen.

Minttutee on jo valmiiksi kylmää, joten sen ääressä on aikaa miettiä työtä ja sen tekijöitä, häviäjiä ja voittajia.

Niin kauan kuin jossakin päin maailmaa on enemmän ihmisiä, jotka tekevät tavaroita paljon pienemmällä palkalla kuin me suomalaiset suostumme tekemään, valmistuksen paluumuutto Suomeen ei käynnisty. Ei varsinkaan, jos me kuluttajat hyväksymme nykytilanteen.

Ja kehitysmaidenkin ihmisillä on oikeus töihin. Tätä ei ehkä kannata lausua ääneen äsken irtisanotun suomalaisen teollisuustyöntekijän seurassa.

Rahasta on kyse myös silloin, kun suomalaisia yrityksiä myydään ulkomaille, mutta toiminta jää Suomeen. Monikansalliset yhtiöt saavat verosopimusten puitteissa siirtää rahojaan sisar- tai emoyhtiöille pienemmän verotuksen maihin.

Myös konserniavustukset ovat pienentävät veroja, joita monikansallisen yhtiön tytär maksaa Suomeen. Äskeiset tulonsiirrot kutistivat Suomen Nestlén, Sinebrychoffin ja MTV Oy:n tulosta yhteensä yli 47 miljoonalla aivan laillisesti.

Mutta toki valtiollekin jää.

Esimerkiksi Suomen Nestlé tuotti vuonna 2011 Suomen valtiolle yhteensä noin 80 miljoonan euron verotulot, kun mukaan lasketaan yhteisövero eli yrityksen voitosta peritty vero, jäätelön valmisteverot, arvonlisävero ja keskimäärin 450 työntekijän tuloverot. Yhteisöveronsa yhtiö oli kutistanut 122 000 euroon.

Eri maiden verottajat valvovat kansainvälisiä suuryrityksiä tarkasti. Pienikin muutos suuryrityksen verotettavassa tuloksessa voi tehdä suuren loven valtion kassaan.

Entä sinivalkopesu? Sitä eivät valvo viranomaiset, vaan me kuluttajat.

Sinivalkopesu ei ole tavaroiden, ruoan tai juomien valmistusta, vaan harhaanjohtavaa markkinointia. Ei valehtelua, vaan totuuden kertomatta jättämistä tai pienellä pränttäämistä EU:n sallimissa rajoissa.

Me emme sitä aina huomaa.

TV1:n Kuningaskuluttaja pyysi viime talvena toistakymmentä suomalaista arvioimaan, missä maassa kolmekymmentä ”suomalaisella mielikuvalla varustettua” tuotetta oli tehty. Suomessa valmistettuja niistä oli vain kahdeksan, mutta raati arvioi, että suomalaisia olisi ollut yksitoista.

Sinivalkopesijät toivovat, että ihmiset ovat kaupassa liian kiireisiä etsimään alkuperämerkintöjä, vaikka tahtoisivat suosia suomalaista.

Kuitenkin juuri asiakaspalaute on saanut ainakin yhden Finnish design -yrityksen muuttamaan käytäntöjään läpinäkyvämmäksi.

”Olemme jo alkaneet merkitä valmistusmaan kaikkiin tuotepakkauksiimme kuluttajien pyynnöstä”, kertoo Fiskars Homen tiedottaja Siru Nori. Yhtiö vastaa Iittalan, Arabian ja Hackmanin astioista sekä Fiskarsin kirveistä ja saksista. Ne tehdään suureksi osaksi Suomessa, mutta myös Keski-Euroopassa ja Aasiassa.

Aikaisemmin tarkat tiedot valmistusmaasta sai henkilökunnalta – jos osasi kysyä.

Yritys suomalainen, valmistusta ulkomailla

  • Aarikka: Kaikki korut valmistetaan Suomessa. Sisustusesineet Suomessa, Virossa ja Italiassa.
  • Airam: Hehkulamput Suomessa, Valko-Venäjälla ja Unkarissa. Halogeenilamput Kiinassa ja Unkarissa. Loisteputket Saksassa. Megaman-alabrändin energiansäästölamput Kiinassa.
  • Asko, Sotka: Huonekalut Suomessa ja Baltian maissa. Pienesineet Kiinassa, Intiassa, EU-alueella (muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa).
  • Finlayson: Suomessa, Kaukoidässä, EU-alueella (esimerkiksi reilun kaupan pyyhkeet Belgiassa).
  • Hackman: Keitto- ja paistoastiat Suomessa, aterimet Kaukoidässä ja EU-alueella.
  • Halti, Raiski: Teltat, reput, rinkat ja makuupussit Kiinassa. Vaelluskengät Italiassa, Kiinassa, Romaniassa ja Albaniassa. Vaatteet Vietnamissa, Kiinassa, Portugalissa, Turkissa, Suomessa ja Virossa.
  • Iittala, Arabia: Suomessa, paitsi siirtokuvioidut posliinimallit Aasiassa (esimerkiksi Taika-astiat ja muotoilupääkaupunkivuoden juhlamallisto HEL2012)
  • Isku: Kodin huonekalut Suomessa, pienesineet Virossa, Pohjoismaissa ja muualla EU-alueella. Puutarha- ja rottinkikalusteet enimmäkseen Kaukoidässä.
  • Kantola: Suklaaunelma- ja Vadelmaunelma-keksit Alankomaissa.
  • Keskon Pirkka-tuotteet: Suomessa, Saksassa, Puolassa jne.
  • Kultarypsi-margariini: Ruotsissa (valmistuttaja kansainvälisen jätin tytäryhtiö Unilever Finland).
  • Luhta- ja Rukka-ulkoiluvaatteet: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Portugalissa, Italiassa, Turkissa, Kiinassa ja Vietnamissa.
  • Marimekko: Sisustuskankaiden painanta Suomessa saksalaisille ja perulaisille kankaille. Muita tekstiilien valmistusmaita Viro, Latvia, Liettua ja Portugali. Lasit ja astiat Thaimaassa.
  • Muumi-pikkutavarat (muut kuin lelut ja Iittalan mukit): Taiwanissa ja Kiinassa.
  • Nopsa-polkupyörät: Taiwanissa ja Vietnamissa.
  • Paulig: Cupsolo-alabrändin kahvi- ja kaakaokapselit Saksassa.
  • Pentik: Kaikki keramiikka Suomessa. Lasitavara Puolassa, Unkarissa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Kiinassa. Tekstiilit Latviassa, Liettuassa, Intiassa ja Kiinassa.
  • Polar-sykemittarit: Polar Electron omalta tehtaalta Kiinasta.
  • Seppälä: Tekstiilit Kiinassa ja Inyiassa, pienemmissä määrin myös Bangladeshissa. Laukut, kengät ja muut asusteet Kiinassa.
  • Suomen jääkiekkomaajoukkue: Fanipaidat Vietnamissa.
  • Suomen olympiajoukkue Lontoossa 2012: Edustusasut Haltilta, valmistusmaat Portugali, Turkki, Vietnam ja Kiina.
  • Suunto: Suomessa, Core- ja Quest-urheilukellot Kiinassa.
  • Taffel: Kartanon perunalastut -alabrändin valmistus Ruotsissa.
  • Tunturi: Kuntopyörät Kiinassa, lastenpyörät Taiwanissa ja Thaimaassa. Aikuisten pyörät omalta tehtaalta Unkarista.
  • Turun Sinappi: Puolassa (valmistuttaja Unilever Finland).
  • Tutta, Reima: Villapipot Sri Lankassa, muut lastenvaatteet Kiinassa.

Lista ei ole kattava.

Valmistus Suomessa, omistus ulkomailla

  • Aino-, Pingviini- ja Puffet-jäätelöt: Nestlé (nimellä Nestlé Finland).
  • Battery- ja Hyvää Päivää -energiajuomat, Karhu-, Koff- ja Nikolai-oluet, Golden Cap -siiderit, Kurko-lonkerot: Carlsberg Group (omistaa Sinebrychoffin).
  • Finnkino-palvelut: Elokuvateatteriketjun omistaa sijoitusyhtiö Ratos (Ruotsi).
  • Kingis- ja Jättis-jäätelöt: Unilever Finland (ent. Ingman Ice Cream).
  • Lapin Kulta-, Karjala-, Aura-, Sininen- ja Urho-oluet, Original Gin Long Drink -lonkerot, ED-energiajuomat, Jaffa- ja Pommac-limonadit, Novelle-kivennäisvedet: Heineken (omistaa Hartwallin).
  • Marli- ja Mehukatti-mehut: Eckes-Granini Finland (ent. Marli).
  • MTV:n uutiset: Koko MTV Media kuuluu ruotsalaiselle Bonnier-konsernille.
  • Tammen ja WSOY:n kirjat: Bonnier-konserni (Ruotsi).

Lista ei ole kattava.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 34/2012.

Keskustelu

Tämä on sitä EU on maailman kilpailukykyisin teemaa ja toteutusta parhaimmillaan.
Kansainvälisten yritysten lobbarit ovat onnistuneet loistavasti lainsäädännössä jossa isänmaallisia kuluttajia huijataan ja valehdellaan. Tuotteet voi valmistaa missä tahansa ja voitot siirtää minne tahnsa verotettaviksi ja silti olla kirkasotsaisia suomalaisten suosijoita.
Pääministeri Matti Vanhanen opetti aikoinaan että nimenomaan suomalaisten etu on kun tuotantoa siirretään Kiinaan.
Koska voittaa alaa periaate jossa oikeassa valmistuksen ja veronsa tänne maksavan tuotteen hinta voi olla hieman korkeamapi. Monet halpavalmisteet on hinnoiteltu korkeiksi ja katteet ovat kovia kun pystytään ”vääntämään” ne kotimaisiksi. Erityisesti halveksin Mehiläisen ja kaupan keskusliikkeiden toimintaa.

”Linjanamme on, että valmistusmaata ei korosteta missään tuotteessa.”

Onpa takaperoisen impiwaaralaista. Suuressa maailmassa; Australiassa, vessapaperirullasakin lukee ”Proudly made in Australia by australian owned company”.

t: sieltä suuresta maailmasta

Tuskin mikään muu maa pistäisi pahakseen, jos Suomi käyttäisi vähän jääräpäisesti tuota em. Australian-menetelmää.

Kolumnissa käsitellyssä mielikuvamarkkinoinnissa on perusideana patriotismi ja suomalaisen yritystoiminnan kannattaminen (eurot jäävät lähtöpisteeseen, paikalliseen kiertoon), on täysin selvää että illuusion ruokkiminen nostaa myyntiä, koska moni haluaa uskoa joulupukkiin.

Yrityksen näkökohdasta olisi suoranaista tyhmyyttä olla käyttämättä suomi-markkinointia, koska hyvin monelle asiakkaalle näkökohta valintaperusteissa on korkeassa kurssissa, kunhan pidetään huolta että juridiset perusteet täytetään, jotka ovatkin sopivan löyhät.

Jokainen täysjärkinen tiedostaa yritystoiminnan lainalaisuudet, tuotantokustannukset pidetään maksimaalisen alhaisina, suomalainen työ ja raaka-aine ei hinnalla pysty kilpailemaan.

”Esimerkiksi Suomen Nestlé tuotti vuonna 2011 Suomen valtiolle yhteensä noin 80 miljoonan euron verotulot, kun mukaan lasketaan yhteisövero eli yrityksen voitosta peritty vero, jäätelön valmisteverot, arvonlisävero ja keskimäärin 450 työntekijän tuloverot. Yhteisöveronsa yhtiö oli kutistanut 122 000 euroon.”

Nestlé ei maksa arvonlisäveroa, sen maksavat kuluttajat.
Nestlé ei myöskään maksa työntekijöidensä tuloveroa, vaan sen maksavat työntekijät.
Se, että Nestlé välittää nämä kerätyt verot valtiolle ei tee Nestléstä näiden verojen maksajaa.

Muutoin hyvän jutun pilasi tämä tyypillinen kokoomuslainen propagointi veronmaksusta. Lasketaan nyt vielä vaikka polttoaineista kertyvä vero Nestlén hyväksi, pitäähän jäätelöä ostavien päästä kauppaankin?