Joskus ekonomistikin onnistuu: Julistus taloustieteen vararikosta on ennenaikainen

Talous 14.6.2010 07:00

MaalitauluMoni on ihmetellyt taloustieteen roolia globaalissa talouskriisissä.

Tunnetuin kummastelija on Englannin kuningatar Elisabet II. Hän vieraili London School of Economicsissa (LSE) 5. marraskuuta 2008, vajaat kaksi kuukautta Lehman Brothers -investointipankin kaatumisen jälkeen.

”Mikseivät taloustieteilijämme pystyneet ennustamaan finanssikriisiä ja miksi heillä on niin vähän ajatuksia siitä, miten sen toistuminen estetään?” kuningatar kysyi isänniltä.

Samoja hyviä kysymyksiä käsittelee myös Petri Rouvisen ja Pekka Ylä-Anttilan toimittama uusi kirja Kriisin jälkeen (Sitra ja Taloustieto 2010), etenkin talousnobelisti Paul Krugmanin siihen kirjoittama luku ”Kuinka taloustieteilijät saattoivat olla niin väärässä?”

”Taloustiede joutui vaikeuksiin, koska visio täydellisen kitkattomasta markkinataloudesta hurmasi sen harjoittajat.” Krugmanin mukaan markkinat eivät olleetkaan niin vakaat ja tehokkaat, kuin ekonomistit olivat kuvitelleet niiden olevan.

Valtavirtataloustieteen kriitikoiden tulilinjalla ovat varsinkin oletukset ihmisen rationaalisuudesta eli järkiperäisyydestä ja käytettävissä olevan informaation täydellisyydestä.

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Juha Tarkka arvioi, että vallitseva lähestymistapa osoittautui liiaksi ”hyvän sään teoriaksi” (Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2010). Häiriöt ja tasapainottomuudet, kuplat ja lamat, irrationaalisuus ja paniikki jäivät selittämättä ja ennustamatta.

Tarkka suosittelee taloustieteilijöille tutustumista taloushistoriaan, jotta he ymmärtäisivät paremmin alansa todellisia kysymyksiä.

Samaan aikaan toisaalla…

Ammattikunnan itseruoskinnan jälkeen tuntuu vaihteeksi piristävältä lukea teksti, jossa ekonomisti ylistää kollegojensa älyllistä panosta kriisin ymmärtämisessä.

Lontoossa toimivan CEPR-tutkijaverkoston johtajan Richard Baldwinin mukaan usea ekonomisti ennusti jo pari vuotta sitten myös euroalueen päätyvän kriisiin.

”Nykykriisin pääpiirteet olivat selvät jo kuukausia sitten; EU-johtajien viivyttely pahensi asioita”, Baldwin kirjoittaa.

Carmen Reinhart ja Ken Rogoff muistuttivat jo 2008, että pankkikriisit syöksevät usein myös valtioita velkakriisiin. Perusteet olivat selvät: rahoituskriisissä valtiot sosialisoivat pankkien ongelmat ja joutuvat kamppailemaan myös taantumaa vastaan.

Barry Eichengreen väitti tammikuussa 2009, että Kreikka voisi pelastua maksukyvyttömyydestä vain EU:n ja IMF:n avulla ja muuttamalla talouspolitiikkaansa. Hän ennusti, että EU-johtajat hyväksyvät lopulta vastahakoisesti Kreikan pelastuspaketin – kuten kävikin toukokuussa 2010.

Mistä huippuekonomistit mahtavat puhua nyt? Daniel Gros ja Thomas Mayer arvioivat, että euroalueen toukokuinen vakautuspaketti ei riitä. Lisäksi tarvitaan Euroopan riskipankkien lisäpääomittamista tai jopa huonoimpien pankkien sulkemista.

Charles Wyplosz taas kirjoittaa: ”On epätodennäköistä, että velkakriisi väistyisi. Rahaliitto pitää rakentaa uudelleen kollektiivisen budjettikurin periaatteen luomiseksi uudelleen.”
Tämä diagnoosi on sopusoinnussa ETLAn toimitusjohtajan Sixten Korkmanin tulkinnan kanssa. Korkmanin mukaan EMUsta voi tulla ”tulonsiirtounioni” tai ”konkurssien unioni”.

”Näissä tapauksissa se voi hajota”, hän arvioi (Onko EMUlla tulevaisuutta, EVA 2010).

Tai sitten euroalueella opitaan noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Silloin euron tulevaisuus on lupaavampi.

Kuvitus Janne Tervamäki