Finnairista vaihteeksi hyviä uutisia

Talous 10.4.2012 08:50

Kysyntä ja tuotot ovat keväällä parantuneet selvästi. Myönteiset liikenneluvut helpottavat Finnairin ongelmia mutta eivät ratkaise niitä.

Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.

Näinkin varmasti ajatellaan kohujen keskellä kärvistelevässä Finnairissa. Poliisi tutkii toimitusjohtajan asuntokauppoja ja uusi hätätilahallitus yrittää kuumeisesti perehtyä yhtiön asioihin samaan aikaan kun sen perusliiketoiminta on kehittynyt hyvin myönteiseen suuntaan.

Niin voisi päätellä ainakin maaliskuun liikenneluvuista. Kysyntä kasvoi vahvasti, koneet lensivät entistä täydempinä ja mikä tärkeintä, tuotanto pystyttiin myymään myös entistä parempaan hintaan.
Viimemainittua mittaa lentoyhtiössä tunnusluku, jonka lyhenne on RASK (Revenue per Available Seat Kilometre eli yksikkötuotto tarjottua henkilökilometriä kohti). Finnair julkistaa sen vuosineljänneksittäin, yleensä neljännesvuosikatsauksensa yhteydessä.

Ensimmäisen neljänneksen talousluvut kerrotaan 27. huhtikuuta, mutta maaliskuun RASK-luku oli niin hyvä, että se kiirehdittiin julkistamaan jo nyt. Finnair sai jokaisesta tarjoamastaan henkilökilometristä 5,27 eurosenttiä eli 7,2 prosenttia edellisen vuoden ensimmäistä neljännestä enemmän.

Finnairin vahvimmaksi kasvumarkkinaksi on kevään mittaan ehkä vähän yllättäenkin noussut yhtiön suurimmaksi ongelmaksi mainittu Euroopan-liikenne. Se kasvoi myydyillä henkilökilometreillä mitattuna jopa 26 prosenttia eli lähes tuplavauhtia verrattuna Aasian-lentojen kysyntään.

Euroopan kasvun takana on lähinnä se, että Finnair on lähtenyt entistä aktiivisemmin mukaan alennuskampanjoihin. Maaliskuussa Euroopan koneiden paikoista onnistuttiinkin myymään jopa 75 prosenttia, joka oli 13 prosenttiyksikköä suurempi luku kuin vuotta aikaisemmin. Myös kaikista reittiliikenteen paikoista kävi maaliskuussa kaupaksi yli kolme neljäsosaa.

Ainakin liikenneluvuilla mitattuna Finnairin ongelmabisnestä on nyt tilauslentotoiminta. Valmismatkatuotanto kärsii ylitarjonnasta, ja Finnairin lomalentojen kysyntä oli alkuvuodesta yli viiden prosentin alamäessä. Seuramatkalaisten lennättely on yhtiölle kuitenkin marginaalibisnestä. Sen osuus viime vuoden lentokuljetustuotoista oli vain 2,5 prosenttia.

Myönteiset liikenneluvut helpottavat Finnairin ongelmia mutta eivät suinkaan ratkaise niitä. Polttoaine kallistuu yhä, mikä tekee 140 miljoonan euron kustannusjahdin jatkamisen välttämättömäksi. Yhtiön odotetaan yhä kirjaavan tappiota ensimmäiseltä neljännekseltä.

Uusia säästöratkaisuja odotellaan jo lähiaikoina. Uhanalaisin toiminto lienee tekniikan moottori- ja laitekorjaustoiminta, joka työllistää yli 300 finnairilaista. Yhtiö on tutkinut jo pitkään sen ulkoistamista. Nyt neuvotellaan enää yhden tarjoajan kanssa.