Armeijan liikuntakoulutus ei toimi – tässä syy

Talous 27.11.2009 11:58

Armeijan liikuntakoulutus ei toimi kunnolla eikä tieto kulje, kertoo Ruotuväki. Samaa sanovat nuorisotutkijat, jotka kävivät intin.

Armeija liikunta Parolannummen Panssariprikaatin varusmiehet pelasivat lumijalkapalloa maaliskuussa 2009.  Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.

Puolustusvoimien Ruotuväki-lehti kertoo, että varusmiesten kuntokoulutus ei toimi halutulla tavalla. Alokkaat on jaettu ryhmiin lähtötasonsa mukaan, mutta ainakaan Panssariprikaatissa Parolannummella jako ei käytännössä toimi.

Jaon idea on, että heikompikuntoiset saisivat armeijalleen kevyemmän alun eivätkä joutuisi keskeyttämään.

Ruotuväen jutussa Panssariprikaatin liikuntakasvatusupseeri Jyrki Latvala tuskailee, että ”liikuntanormin toteutuminen on todellinen haaste. Toivottavasti asiat paranevat tammikuussa, mutta voin sanoa, että pelkään ettei niin tapahdu.”

Puolustusvoimien liikuntapäällikkö Matti Santtila myöntää, että liikuntakoulutuksessa saattaa olla puutteita vajaan ohjeistuksen vuoksi. Hän epäilee, että joka varuskunnassa ei ole ehditty reagoimaan ohjeisiin kunnolla ja että tieto ei ole kulkenut kaikkiin yksiköihin.

Tämänkaltainen tilanne ei tule yllätyksenä, jos on lukenut syksyllä ilmestyneen tutkimuksen Tunnetut sotilaat. Siinä kolme nuorisotutkijaa kävi intin ja raportoi kokemuksesta varusmiehen kannalta. Tutkijat arvostelivat armeijaa muun muassa siitä, että johto elää eri todellisuutta kuin varuskuntien arki. Myös liikuntakoulutusta tutkijat kritisoivat. SK:n haastattelussa dosentti Mikko Salasuo sanoi, että kuntoryhmiä voisi armeijassa olla enemmänkin, ja ne voisivat koostua kokonaisista yksiköistä (komppania, patteri).

Mitä armeijalle ja alokkaalle muuten kuuluu nykyään? SK esitti alokas-sosiologeille yhdeksän väitettä intistä:

Yhdeksän kovaa

Tällaista ei ole aiemmin nähty. Kolme nuorisotutkijaa – kaksi sosiologia ja yksisosiaalihistorioitsija – pääsi katsomaan Puolustusvoimia sisältä. Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala ja dosentti Mikko Salasuo astuivat palvelukseen alokkaina Kainuun prikaatissa Kajaanissa tammikuussa 2008, VTM Anni Ojajärvi Panssariprikaatissa Parolassa heinäkuussa 2008.

Tutkimuksen tulokset on koottu kirjaan Tunnetut sotilaat (2009). Nämä tutkijat osaavat kertoa, mitä kuuluu armeijan polttoaineelle, varusmiehille ja tuleville reserviläisille, nyky-Suomessa.

Näin he ajattelevat yhdeksästä yleisestä käsityksestä, jotka usein liitetään armeijaan:

1. Armeija tekee miehen

Todennäköisesti tekee. Ainakin sellaisesta, jolla ei ole paljon sosiaalisia kokemuksia tai raskaita fyysisiä kokemuksia ja joka ei ole tottunut toimimaan ryhmässä tai ottamaan vastuuta saati käskyjä. Tässä tapauksessa ”mies” ei kuitenkaan tarkoita maskuliinista miestä vaan aikuista. Osalla armeija taas pitää pojan hengissä.

Etenkin hiljaiset tyypit saattavat saada armeijassa paljonkin varmuutta, koska siellä annetaan ja otetaan paljon vastuuta.

”Ja kun sanotaan, että armeija tekee miehen, heti tulee mieleen kysymys, että millaisen miehen. Etenkään terveyden näkökulmasta armeija ei tarjoa pelkästään positiivisia miesmalleja”, Anni Ojajärvi sanoo.

Armeijassa on voimakkaasti vallalla suomalaisen miehen mentaliteetti, äijäkulttuuri. Siihen kuuluu esimerkiksi se, ettei lääkäriin mennä ennen kuin pää on kainalossa.

”Armeija sinetöi sellaiset ’älä kuuntele itseäsi’ -ajatukset. Hurja ero naisten ja miesten välillä oireiden kokemuksissa tai avun hakemisessa on todistettu, eikä armeija ainakaan auta tällaisissa tilanteissa”, Ojajärvi jatkaa.

Armeija lyö leiman suomalaisen miehen suureen kertomukseen, eikä se kertomus ole välttämättä synkkä. Varusmiehet ovat esimerkiksi hyvin solidaarisia toisiaan kohtaan. Yksi syy tähän on kollektiivirangaistuksen puuttuminen. Enää kaikki eivät kärsi, kun yksi mokaa, erilaisesta ei automaattisesti tule silmätikkua.

2. Läski on vihollinen nro 1

Kymmenen vuoden aikana varusmiesten paino on noussut keskimäärin kymmenen kiloa. Armeijan mielestä miehet ovat niin huonossa fyysisessä kunnossa, että heistä ei saada koulutettua kunnon sotilaita.

”Koulu tai armeija ei halua ottaa vastuuta varusmiesten fyysisestä kunnosta, vaan siirtää vastuun kodille. Kodin vaikutus täysi-ikäisten liikuntatottumuksiin ei kuitenkaan ole se tehokkain. Tästä päästään lopputulokseen, että vastuu on pelkästään yksilöllä”, Mikko Salasuo sanoo.

”Luulisi, että armeijasta viestitettäisiin, että ’koetamme tehdä tälle ongelmalle jotakin, toivottavasti myös koulut, peruskoulu ja koti lähtevät mukaan’.”

Yksi vaihtoehto armeijassa olisivat kuntotasot, joihin voisi jakaa kokonaisia yksiköitä. Varusmiehet ovat yksinkertaisesti liian eritasoista puristettavaksi yhteen muottiin. Tutkimusten mukaan armeija myös hyödyttää fyysisesti kaikkein eniten lihavia varusmiehiä.

”Esimerkiksi siviilikriisinhallinta on entistä tärkeämmässä roolissa armeijassa. Myös varusmiesten tietokonetaitoja voisi hyödyntää paljon paremmin kuin nyt. Voi perustellusti kysyä, onko mitään järkeä, että armeija odottaa suurimman osan varusmiehistä muistuttavan Ramboa?”

Armeija on myös koettanut siirtää varusmiesten kunnon kohottamista heidän vapaa-ajalleen.

”Ei kuitenkaan ole kauhean realistista odottaa, että varusmiehet liikkuisivat omalla ajallaan ilman porkkanaa. Osa on lähtökohtaisesti huonosti motivoituneita ja huonokuntoisia”, Salasuo sanoo.

Joissakin varuskunnissa on porkkanana käytössä kuntoisuusloma. Jos varusmies liikkuu tietyn määrän, hän ansaitsee kuntoisuusloman, esimerkiksi ylimääräisen vapaan viikonlopun.

Viime aikoina Puolustusvoimat on myös viritellyt Kunnossa kasarmille -tyyppisiä hankkeita, joiden tavoite on saada varusmiehet kohottamaan kuntoa jo ennen palvelukseen astumista.

3. Armeija on suurin Suomen miehiä yhdistävä tekijä

”Ei ehkä suurin, mutta todella merkittävä”, Salasuo sanoo.

70-90 prosenttia miehistä käy armeijan. Nykyajan pirstaloituneessa kulttuurissa se on yhdistävänä kokemuksena aivan poikkeava. Itse asiassa se on ainoa kokemus, jonka voi katsoa läpäisevän koko miehisen ikäluokan.

Armeija voi olla varusmiehelle joko ahdistava tai eheyttävä kokemus. Yleensä varusmiehet tulevat maailmasta, jossa mahdollisuus erilaisten virikkeiden kokemiseen on loputon. Armeija puolestaan yhdistää eri taustoista tulevat ja eri asioista kiinnostuneet varusmiehet. He joutuvat pukeutumaan samalla tavalla ja sietämään ihmisiä, joista eivät välttämättä pidä. Kaikilla on myös yhteiset pelisäännöt.

Armeijakokemus on yksi sukupolvelta toiselle jaettavia kokemuksia. Isät saattavat kysellä pojiltaan lomilla, millaista on ollut. Muut perheessä eivät tajua inttijutuista yhtään mitään.

4. Kaveria ei jätetä

Armeijan idea on, että siinä joukossa, johon peruskoulutuksen jälkeen siirrytään, syntyy ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetti. Osa varusmiehistä kokee sen niin, että tiimityöllä saa aikaan parasta tulosta.

Yleensä nämä varusmiehet palvelevat täydet 12 kuukautta. Sen sijaan kuusi kuukautta palveluksessa olevilla loppuaika on enemmän yksilön selviämiskamppailua ja sen miettimistä, mitä mielekästä keksisi loppuajaksi.

”Ryhmähenki tietenkin vahvistuu ryhmässä tekemisen ja tehtävästä selviämisen kautta. Jos on aivan älytön tehtävä, niin yhdessä mietitään, miten saadaan vedettyä juttu huumorilla läpi. Jos joku on todella puhki, toinen saattaa kantaa väsyneen kivääriä. Näin tällaista itsekin monta kertaa”, Salasuo muistelee.

Suurella osalla suomalaisia miehiä onkin ystävyyssuhteita, jotka on solmittu armeijassa.

5. Kasarmille, ettei suku suutu

Armeijaan mennään tottumuksesta. Vaikka palveluksen keskeyttää yhä useampi, noin neljä viidestä ikäluokan miehestä sen silti suorittaa. Tähän vaikuttaa isien, isovanhempien, sukulaisten, jopa tyttöystävien esimerkki ja asenne.

Joillekin armeijan käynti voi olla rakentava kokemus, nuori pääsee pois stressaavasta tulevaisuuden suunnittelusta ja saa samalla verrattua itseään oman ikäluokkansa muihin nuoriin.

Entistä useammin käy kuitenkin niin, että nuori alkaa kasarmilla pohtia, miksi oikeastaan on siellä – ja huomaa, ettei syytä oikeastaan ole. Nyt elämmekin taitekohtaa.

Nykyvarusmiehet ovat syntyneet 1980-1990-lukujen taitteessa. Heidän isovanhempansa eivät enää välttämättä ole osallistuneet sotaan. Tämä on yksi iso syy, jonka vuoksi nuoret kokevat armeijan käymisen entistä vieraammaksi. Sukupolvien välinen yhteys alkaa rakoilla, talvi- ja jatkosodasta on jo paljon aikaa. Siksi armeijan on entistä vaikeampi perustella merkitystään nuorille, joille talvisota ei ole sen läheisempi kuin kansalaissota.

6. Se on nykyään pullamössöjen hommaa

Ei se ole. On totta, että palvelus on muuttunut, helpottunutkin.

”Järjettömyydet ja ylikova fyysisyys on karsittu pois”, Salasuo sanoo.

Avainkysymys onkin, millaisista oloista varusmies palvelukseen tulee. Vaikkapa 1960-luvulla nuoret olivat paremmassa kunnossa sekä tottuneet kovaan kuriin jo koulussa.

Kun armeijaan menee tämän päivän nuori, jolla arkiliikunta on usein vähäistä ja joka on suorastaan riippuvainen netistä ja kännykästään, kokemus on raju. Voisi sanoa, että 2000-luvun varusmiehelle armeija on rajumpi kokemus kuin hänen isälleen. Se on sitä sekä henkisesti että fyysisesti – yhteiskunta armeijan ympärillä on muuttunut nopeammin kuin armeija.

”Ei siellä nykyäänkään mitään löysäilyä ole, fyysisesti armeija ei ole dramaattisesti kevyempi kuin ennen”, Salasuo sanoo.

7. Taistelija pärjää vähällä unella

Armeijan pedagogiikka saa tutkijat mietteliääksi. Ainakaan Salasuon päähän ei mahdu, kuinka varusmiehestä tulee parempi sotilas, jos hän joutuu taistelemaan viikon maastoharjoituksen läpi lähes nukkumatta.

”Miksi opettaa unettomuutta, kun varusmiehet kotiuduttuaan kuitenkin ’unohtavat’ sen taidon?” Salasuo pohtii.

Tilanne on eri ammattiarmeijoissa, joissa sotilaat ensin koulutetaan ja joissa he sitten toimivat koulutuksensa kaltaisissa oloissa – tekevät sitä työkseen. Salasuo huomauttaakin, että sotilaspedagogiikka ei ole universaalia.

Suomalainen järjestelmä valmentaa armeijaa reserviin, tulevan mahdollisen uhan varalle. Mitä kauemmin aikaa koulutuksen ja taitojen käytön välillä on kulunut, sen tärkeämpää olisi osata asiat kunnolla. Väsynyt ja uupunut nuorukainen ei ole herkimmillään vastaanottamaan uutta oppia.

”Äärioloissa toimiminen on kyllä taito sinänsä. Mutta voisimmeko edes pohtia sellaista, että opettaisimme ensin asiat mahdollisimman hyvin? Millään muulla pedagogiikan saralla siihen ei kuulu väsymys”, Salasuo esittää.

8. Aina on kiire odottamaan

Varusmiesliitto esitti, että palveluksesta voisi napsaista kuukauden pois, niin paljon aikaa hukataan.

Alokas-sosiologien mukaan armeijassa todella on tyhjäkäyntiä. He lyövät pöytään kovan väitteen: kuuden kuukauden koulutuksen kehittäminen on jäänyt paitsioon.

Ongelman ydin on, että armeijan ylin johto ei tiedä, mitä kentällä tapahtuu. Paperilla varusmiespalvelu on korkeatasoinen ja hyvin öljytty järjestelmä. Mutta kun tutkijat raportoivat, että jonottamiseen kului aikaa noin puoli tuntia päivässä, pääesikunnassa ei oltu uskoa.

Pulmia ei tiedetä olevan, koska ”ei ole tullut palautetta.”

”Armeija on kuriin ja käskyvaltaan perustuva organisaatio, ei siellä palaute koskaan pääse ylätasolle suodattumatta matkalla”, Salasuo kertoo.

Jonotusta ei voi poistaa täysin koskaan. Kun kaksituhatta ihmistä käy kolme kertaa päivässä syömässä samassa rakennuksessa, on selvää, että jonkin verran pitää jonottaa. Ja jos yksi osasto välissä myöhästyy, muut jonottavat sitäkin enemmän.

9. Asevelvollisuus on tiensä päässä

Kaikista esille tulleista ongelmista huolimatta tutkijoiden vastaus on ei – varusmiespalvelus pitää säilyttää, mutta viritettynä.

Parannettu intti olisi tutkijakolmikon mukaan sellainen, jossa olisi erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja. Olisi esimerkiksi sotilaslinja, teknologialinja, siviilikriisinhallintalinja. Kaikissa näissä opitut taidot palvelisivat myös armeijan perimmäistä tarkoitusta: maan puolustamista sodan aikana.

Nykyarmeija yrittää olla liikaa – toisaalta hierarkkinen sotilaskoulutuslaitos, toisaalta yksilön huomioiva kuntokoulu. Se turhauttaa henkilökuntaa, joka ei aina tiedä, miten toimia.

Henkilökunnan turhautuminen heijastuu varusmiehiin, joilta häviää motivaatio.

Tutkijoiden ehdottama ”linja-armeija” ottaisi mukaan kaikki, myös huonokuntoiset. Heikkokuntoinen tietokonevelho on yhteiskunnalle hyödyllisempi armeijassa koneiden parissa kuin kotona. Lisäksi palveluksen aikana huono kuntokin paranisi asteittain. Mutta niin, että jokainen kehittyisi omantasoistensa kanssa samassa ryhmässä.

”Organisaatiomuutoksia tehdään yhteiskunnassa koko ajan, ei armeijan uudistaminenkaan voi viedä ikuisuutta”, Mikko Salasuo sanoo.

Lue puolustusvoimien vastaus tutkijoiden kritiikkiin.

Yhdeksän kovaa -jutun teksti Laura Koljonen ja Juho Salminen.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.