Entiset pihit

kotitaloudet

Suomalaiset olivat nuukia, kun lainarahaa piti ruinata hattu kourassa. Mutta nyt sitä saa.

Teksti
Virpi Salmi
Kuvitus
Klaus Welp
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kävelimme beach clubilla vietetyn päivän jälkeen Hermèsin liikkeen ohi. Jokin sai minut pysähtymään liikkeen kohdalla ja sanomaan miehelleni: ’Käydäänkö nopeasti piipahtamassa tuossa Hermèsin liikkeessä?’ [- -] Ostopäätös oli siis täysin yllättävä, mutta samalla helppo. [- -] Ja kyllä – hintalappu kirpaisi ja pahasti! Mutta kyseessä on laukku, joka minulla tulee olemaan ikuisesti.”

Näin kirjoitti blogipostauksessaan 2. elokuuta Metti Forssell, somevaikuttaja ja ex-jalkapalloilija Mikael Forssellin vaimo. Ranskan-lomalla tehty heräteostos on Hermèsin Birkin-laukku, mallia 35 Veau Togo, joka maksaa arvioiden mukaan noin 10 000 euroa.

Laukkuostos herätti huomiota niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa. Siitä kerrottiin iltapäivälehtien ja MTV:n verkkouutisissa ja keskusteltiin keskustelupalstoilla. ”Keksisin muutakin käyttöä kymppitonnille”, ”sillähän tekisi keittiöremontin” ja myös ”oih, mun dream bag”.

Samana päivänä Helsingin Sanomat uutisoi Suomen Pankin tuoreesta tilastosta, jonka mukaan suomalaisten kulutusluotot nousivat kesäkuussa uuteen ennätykseen. ”Suomalaiset näyttävät tällä vuosikymmenellä oppineen, kuinka kulutetaan velaksi”, lehdessä kirjoitettiin.

Suomen Pankin arvioiden mukaan suomalaisilla on kulutusluottoja 22 miljardin euron edestä, mikä tekee noin 5 000 euroa jokaista yli 15-vuotiasta suomalaista kohti. Erilaisista lainoista, korttiluotoista ja osamaksuista koostuva summa on kasvanut melko tasaisesti koko kuluvan vuosikymmenen.

Viidellä tonnilla saisi Hermèsiltä 17 senttiä leveän ja kolmetoista korkean Plume II Mini -laukun, ja vielä jäisi muutama satanen samppanjaan.

Suomalaiset ovat mieltäneet itsensä järkeväksi, säästäväiseksi kansaksi, ja nuukuus ja velanpelko ovat olleet osa kansanluonnetta. Nyt suhteemme rahaan näyttää muuttuneen peruuttamattomasti.

Kulutusluottoja on otettu 22 miljardin euron edestä, melkein 5 000 euroa jokaista yli 15-vuotiasta suomalaista kohti.

Aikalaiset kertovat mieluusti, kuinka 1980-luvun alussa pankinjohtajan pakeille piti mennä nöyränä hattu kourassa ja ennakkosäästöt tilillä. Silti lainaa ei välttämättä herunut.

”Veljeni sai 1980-luvun alussa valtiontakauksen opintolainaan, mutta pankki ei myöntänyt lainaa”, muistelee kotitaloustieteen professori Minna Autio Helsingin yliopistosta.

Reilut kymmenen vuotta myöhemmin vuosina 1992–1994 Autio oli töissä perintätoimistossa. Siellä hän oli mukana perimässä luottoja, joita suomalaisille oli myönnetty vuonna 1989 ja joista ei kolmeen neljään vuoteen ollut lyhennetty markkaakaan.

Rahamarkkinat vapautuivat 1980-luvun lopussa, ja heti perään, kuin kostoksi, iski kaikkien aikojen lama. Niin luotonantajat kuin -ottajatkin olivat kokemattomia velan kanssa.

1980-luvun lopun kulutusjuhlasta tuli kuuluisa, vaikka se kesti hyvin vähän aikaa ja sitä vietti melko pieni piiri samppanjavispilöineen ja juppipukuineen. Pitkästä velkakrapulasta huolimatta se kuitenkin muutti suomalaisten suhtautumisen rahaan ja sen kuluttamiseen: aina ei tarvitse ensin säästää ja ostaa vasta sitten.

”Laina, laina, laina, laina”, lapsi rallattaa auton takapenkillä radiosta soivan mainossävelen tahdissa. ”Eikö sulla meinaa saldo riittää”, toistellaan television humoristisessa luottomainoksessa kuin sketsiohjelmassa.

Tällä vuosituhannella Suomessa on eletty luottoyhteiskunnassa, jossa lainaa saa yhtä helposti kuin kupin kahvia.

Ennen vanhaan oli kunnon kansalainen ja sai alennusta, kun maksoi ison ostoksensa kerralla käteisellä. Nykyään sellaista katsotaan kaupassa karsaasti.

”Menin ostamaan uutta pesukonetta, ja minulle tyrkytettiin luottoa puoliväkisin. Myyjien asenne on se, että luotto pitää ottaa, se kuuluu kulttuuriin”, professori Autio sanoo.

Luotolla maksaminen houkuttelee myös siksi, että samalla voi kerätä erilaisia bonuksia, kuten lentoyhtiöiden pisteitä.

Suomalaiset ottavat nyt etenkin vakuudettomia luottoja, sillä niiden ottaminen on nopeaa ja kätevää. Mutta se on myös kallista. Vakuudellisten kulutusluottojen keskimääräinen korko oli kesällä 2,4 prosenttia, kun vakuudettomissa se on 5,5 prosenttia.

Julkisuudessa puhutaan paljon maksuhäiriöistä, joita on 8,1 prosentilla aikuisista, mutta suurin osa kulutusluotoista maksetaan kunniallisesti pois.

Koron määrä ei tunnu erityisesti haittaavan, sillä suurimmalla osalla kulutusluoton ottajista on siihen varaa.

Aution mukaan meille onkin tullut uusi kulutusvelkaisten ryhmä: hyvätuloiset.

”Nyt velkaantuvat myös ne, joilla on ihan hyvät tulot. He käyvät töissä ja saavat velkansa maksettua, eikä talous välttämättä kriisiydy. Mutta se tarkoittaa sitä, että eletään koko ajan kuukausi tai pari miinuksella. Se tulee tietysti korkojen takia kalliiksi.”

Jos tähän yhtälöön lisätään työttömyys tai asuntolainojen korkojen nousu, syömävelkainen huusholli voi ajautua katastrofiin. Korot ovat olleet niin kauan alhaalla, että monien talous on viritetty rullaamaan ikuisten alhaisten korkojen maailmassa.

Kulutusluotolla ostetaan auto, vene, kesämökki, ulkomaanmatka tai kallis harrastusväline itselle tai lapselle. Säästäminen on alkanut tarkoittaa sitä, että sijoitetaan rahat pitkällä tähtäimellä poikimaan rahastoihin tai osakkeisiin. Niihin ei kosketa arkipäiväisen hankinnan takia.

Minna Aution mukaan enemmistö suomalaisista kuitenkin mieltää itsensä harkitseviksi kuluttajiksi.

”Se on ihmisen oma arvio. Hän voi ihan vilpittömästi ajatella olevansa tarkka siitä, ottaako lainan vai ei”, Autio sanoo.

Mutta asenne voi muuttua nopeastikin. Jo joka tuutista tuleva markkinointi voi saada uusiin aatoksiin.

 

Marraskuussa 2016 Yle kertoi: ”Suomen rahoitusjärjestelmä on haavoittuvainen kotitalouksien velkaantuneisuuden takia, varoittaa Euroopan järjestelmäriskikomitea, ESRB.”

Heinäkuussa 2017 Yle jatkoi: ”Euroopan järjestelmäriskikomitea varoitti Suomea kansalaisten liiallisesta velkaantumisesta viime syksynä. Varoitus kaikui kuuroille korville, velkaantuminen on vain kiihtynyt.”

1980-luvun kulutusjuhla muutti kuluttamisen lisäksi yleisen asenteen kotitalouksien velkaan.

Aiemmin siitä ei tarvinnut olla huolissaan, koska lainaa sai niin nihkeästi, mutta viime vuosikymmeninä kotitalouksien velasta on säännöllisesti puhuttu otsa huolirypyissä.

On varoiteltu liian suurista asuntolainoista, joita otetaan, koska korot ovat alhaalla. On varoiteltu liian suurista taloyhtiölainoista, jotka lankeavat uusissa asunnoissa maksuun. On varoiteltu ulkomaisilta luotontarjoajilta, kuten Bank Norwegianilta, otettavista vakuudettomista kulutusluotoista, joissa on kovat korot. On puhuttu huolestuneena pikavipeistä ja nuorista, jotka tilaavat baarissa kännykällä satasen jatkaakseen bailaamista.

Onko suomalaisten velanotto jotenkin holtitonta, ja kuinka huolissaan siitä pitäisi olla?

”Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste eli velan suhde käytettävissä oleviin tuloihin on 128 prosenttia. Se kuulostaa pahalta, mutta vuonna 2015 Tanskassa luku oli 262 prosenttia, Hollannissa 250 prosenttia ja Ruotsissakin 170 prosenttia”, sanoo kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen Helsingin yliopistosta.

Heinosen korviin ei ole kantautunut huolestunutta lainapuhetta näistä maista.

”Tanskassa ja Ruotsissa on yleinen varallisuustaso muutenkin korkeampi. Heillä on ehkä huolettomampi suhtautuminen talouteen.”

Kotitalouksien velkaantumisaste on Suomessa kasvanut 1980-luvulta asti, 1990-luvun laman notkahdusta lukuun ottamatta. Velaksi kuluttaminen on silti suhteellisen uusi 2000-luvun ilmiö.

Suuret ikäluokat kasvatettiin noudattamaan kulutusetiikkaa, jota Heinonen kutsuu talonpoikaiseksi. Eli pärjätään mahdollisimman vähällä eikä osteta muuta kuin aivan välttämätöntä. Rumat ne vaatteilla koreilee.

Talonpoikainen kuluttaja ostaa kaupasta vain sen, mitä hän ei mistään muualta saa. Hän marjastaa satojen litrojen arkkupakastimet täyteen, leikkaa terassituolin pehmusteet vanhasta vaahtomuovipatjasta ja nappaa ojassa lojuvan tölkin kestokauppakassiinsa.

”Se, että otetaan laina ja kulutetaan, oli pitkään hyvin vierasta suomalaisille.”

Tilastot näyttävät, että vaikka suuret ikäluokat onkin ehkä koulussa ja kotona kasvatettu säästäväisyyteen, nykyään he eivät enää ole niin nokonuukia. Varsinainen säästäväinen, velkaa vieroksua elämänasenne jäi sota- ja pula-ajan eläneen sukupolven ominaisuudeksi.

”Ennen suhtautuminen velanottoon meni sukupolvittain, mutta nykyään 35- ja 65-vuotiaiden asenteet eivät juurikaan eroa toisistaan. Asenne velkaantumiseen on muuttunut myönteisemmäksi kaikissa ikäryhmissä”, sanoo sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

Ei sentään aivan kokonaan myönteiseksi, sillä kyllä suomalainen vielä paheksuu turhaa kuluttamista lainarahalla. Kahvipöytäkeskusteluissa ne ovat jotkut muut, jotka sellaista harrastavat, luultavasti nuoret. Eikö meillä olekin kasvamassa sukupolvi, joka paitsi saattaa jäädä vanhempiaan köyhemmäksi on sometähtien luksuskulutuksen sokaisema ja kuvittelee, että Hermèsin laukku kuuluu kaikille?

”Meillä on hyvin vähän evidenssiä siitä, että nuoriso törsäisi holtittomasti”, Visa Heinonen sanoo.

Nuorten maksuvaikeuksista puhutaan paljon, mutta itse asiassa erot ikäluokkien välillä eivät ole suuria. Viime vuosina nuorten osuus maksuhäiriöistä on jopa vähentynyt.

”Maksuhäiriöt alkavat yleistyä yli 25-vuotiailla, ja eniten niitä on 25–44-vuotiailla. Kolmekymppisenä alkaa elämäntilanne, jossa menot ovat suurimmillaan”, professori Minna Autio sanoo.

Nuoria kuluttajia tutkinut Autio huomasi myös, että pikavipeillä ostetaan vaippoja ja pesukoneita, eikä niitä käytetä läheskään aina bailaamiseen ja kerskakulutukseen.

Pikavippien määrää ei tilastoida minnekään, joten ne tulevat esiin vasta, kun niiden takaisin maksamisessa on vaikeuksia.

Ennen suhtautuminen velanottoon meni sukupolvittain. Nykyään 35- ja 65-vuotiaiden asenteet eivät juuri eroa toisistaan.

”On helpompi nuukailla, kun ei ole rahaa”, professori Autio sanoo.

Elintason nousu on väistämättä vaikuttanut siihen, että sotien jälkeen jälkijunassa kulutusyhteiskuntaan kiiruhtaneet suomalaiset hankkivat nyt sujuvan arkisesti laadukkaita viinejä, tuhannen euron espressokeittimiä ja tuhansien eurojen polkupyöriä triathlon-harrastustaan varten.

”Rahankäyttö on analogista sille, että jokainen haluaa esittää parasta puolta itsestään”, Autio sanoo.

Suomessa ehkä paheksutaan kymppitonnin käsilaukun hankkimista, mutta harrastuksiin, elektroniikkaan ja kodin sisustamiseen saa kuluttaa niin paljon kuin sielu sietää.

Suomalaisen kuluttamisen erityispiirre on, että kännyköihin, tietokoneisiin ja kodin älyjärjestelmiin on riittänyt kotitalouksilla rahaa myös taantumavuosina.

”Ne ovat miehisiä investointeja”, Autio sanoo. Sellaisia ei perinteisesti katsota niin karsaasti kuin naisten kuluttamista, joka suuntautuu muotiin tai ulkonäköön.

Talonpoikainen kulutusajattelu on muuttunut keskiluokkaiseksi kulutusajatteluksi. Se tarkoittaa, että kuluttaminen on hyväksyttyä, kun se on omalla työllä ansaittua. Kuluttamalla on mukana yhteiskunnassa. Kunnon kansalainen kuluttaa, jotta pitää kansatalouden rattaat pyörimässä.

”Kuluttajan asema on nykypäivänä aika skitsofreeninen”, professori Terhi-Anna Wilska sanoo. ”Valtava digitaalinen markkinakoneisto tuputtaa meille rahaa ja tavaraa, ja toisaalta pitäisi ottaa ilmasto huomioon ja kuluttaa vähemmän.”

 

Digiajan kuluttaja näkee, kuinka suosikkitubettajan kokomusta keittiö on sisustettu täydellisesti toisiinsa sopivilla mustilla Smegin kodinkoneilla, mutta rahaa hän ei välttämättä näe koskaan. Kulutusluotto otetaan älypuhelimella, jolla myös hankinnat maksetaan.

Wilska pohtii, miten se vaikuttaa lapsiin ja nuoriin.

”Vanhat opit järkevään kuluttamiseen eivät enää päde. Tavara, raha ja markkinointi liikkuvat aivan eri reittejä kuin ennen.”

On myös opittava ymmärtämään, ettei tubettaja ole maksanut kodinkoneistaan ja hän mainostaa niitä, vaikka videon otsikkona olisikin ”Minun ihan tavallinen päivä”.

Toisaalta järjettömän kalliiden luksustuotteiden hamuaminen, johon nuorison usein pelätään lankeavan, on Wilskan mukaan trendi, joka näyttää hiipumisen merkkejä.

”Luksustuotteiden hankkiminen alkaa olla länsimaissa jo pikkuisen banaalia. Elintaso on noussut niin korkeaksi, että luksustuotteista on mennyt hohto. Keskiluokkakin voi hankkia kalliin käsilaukun. Yhä useammat myös ajattelevat, että voiko hölmömpää olla kuin maksaa järkyttävä summa merkkilaukusta tai -kellosta.”

Suomalaisilla kotitalouksilla on edelleen selvästi enemmän varallisuutta kuin velkoja. Vaikka kuluttaminen ja rahan muodot muuttuvat, oman taloutensa saa Visa Heinosen mukaan pidettyä tasapainossa melko yksinkertaisella neuvolla:

”Kunhan pitkällä aikavälillä tulot ovat vähän suuremmat kuin menot.”