ME SORTAJAT

Suomalaiset sortavat, alistavat, kolonisoivat ja hyväksikäyttävät alkuperäiskansaansa, sanoo poliittinen saamelaisliike. Mutta miten me sen teemme?
Aida Rosales ja Miguel Beltran porosafarilla Paistunturin erämaa-alueen laidalla Utsjoella. Opas Eetu Valle sanoo, että espanjalaisturistit näkivät kauden komeimmat revontulet.

ME SORTAJAT

Suomalaiset sortavat, alistavat, kolonisoivat ja hyväksikäyttävät alkuperäiskansaansa, sanoo poliittinen saamelaisliike. Mutta miten me sen teemme?
Kotimaa
26.2.2017 10:32

Sillan kaiteesta riippuu kaksi saamelaisnaista. Veltot raajat, siniset lapinpuvut, alla hyinen rajajoki. Päät retkottavat hervottomina.

Saamensilta kurottaa yli Tenojoen. Sen pohjoispuolelle jää kaistale Norjaa, eteläpuolelle melkein koko Suomi.

Köydet narahtelevat, korpit raakkuvat.

Yhtäkkiä jostakin alkaa kuulua pahaenteistä musiikkia. Ruutuun ilmestyy kysymys:

Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?

Hirttotilanteen oli lavastanut aktivistiryhmä Suohpanterror.

Lokakuussa julkaistu video on vastalause Norjan ja Suomen väliselle sopimukselle, jolla rajoitetaan sekä paikallisten että matkailijoiden kalastusta Tenojoella. Tarkoitus on saada vesistön lohikanta elpymään.

Kalastusrajoitus on ilmeisesti vain yksi saamelaiskulttuurin pyövelöinnin muoto. Jo ennen kuin Teno-sopimuksesta oli tietoakaan, Suohpanterrorin puhenainen Jenni Laiti kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa ryhmän tavoitteista. Tarkoitus on ”yllyttää [saamelaisia] kapinaan Suomen sortovaltaa vastaan”.

Saamelaiskäräjät laati ohjeet lapinpuvun esittämisestä matkailumainoksissa.

Kapinaan yllyttämisen ei luulisi olevan vaikeaa, sillä ainakin lehtiotsikoissa saamelaiset ovat jo valmiiksi loukkaantuneita, ärsyyntyneitä, suuttuneita ja hermostuneita.

Saamelaiset suuttuivat Kiasman hankinnasta – vähäpukeiset naiset tanssivat saamenpuvussa.

Saamelaiskulttuurin käyttäminen Frozen-elokuvassa närästää.

Nykytaiteen ja animaatioelokuvan lisäksi on tuohduttu design-yritys Lumi Accessoriesin mainoskyltistä, Putouksen sketsihahmosta, Uniikki-nimisen räppärin kappaleesta, missin asuvalinnasta, alppihiihtäjä Tanja Poutiaisen puvusta ja norjalaisten aikeesta lahjoittaa suomalaisille tunturinhuippu.

On hermostuttu siitäkin, että media on luonnehtinut näitä reaktioita ärsyyntymiseksi – kyse ei ole tunteista vaan yhteiskunnallisesta kritiikistä.

Sanotaan siis vaikka näin: saamelaiset ovat viime aikoina esittäneet paljon yhteiskunnallista kritiikkiä. Usein se on liittynyt lapinpukuun.

”Alkuperäiskansojen tilanne on samanlainen ympäri maailmaa. Tässäkin voi olla kyse valkoisesta vallasta, siitä, että suomalaiset haluavat käyttää hyväkseen vähemmistöä”, arvioi saamelaiskäsityöläinen Meeri Ojanperä, kun Lahden maailmancupin kisatytöt kolme vuotta sitten esiintyivät epäaidoissa lapinpuvuissa.

Valkoisen vallankäytön vähentämiseksi saamelaiskäräjät laati syksyllä ohjeet lapinpuvun esittämisestä matkailumainoksissa. Jos valokuvassa näkyy tällainen puku, sen on oltava puettu perinteisen tapaoikeuden mukaan. Lisäksi on varmistettava, että puvun kantaja on saamelainen.

Saamelainen räppäri Ailu Valle selitti Perjantai-ohjelmassa syyskuussa, miksi pukukeskustelu on saanut niin suuret mittasuhteet.

”Tähän liittyy niin monta asiaa. Tää on pintareaktio syvemmällä kytevästä sortamisesta.”

Sortamista oli kommentoimassa myös Niillas Holmberg, runoilija, teatterintekijä, Vuoden Saamelainen 2016:

”Kun tätä paskaa on tässä vuosisatojen aikana tonneittain nielty, enää ei ole varaa niellä.”

”Saamelaiset reagoivat edelleen rauhanomaisin keinoin”, hän sanoi.

”Hätä voi olla jo lähellä.”

Saamensilta kaareutuu yli Tenojoen.

Kun Saamensillalta astuu Suomen maaperälle, ensimmäisenä vastassa on Utsjoki, Suomineidon päälaki.

Vastaantulija kylänraitilla heilauttaa käden rauhanomaiseen tervehdykseen.

Bures!

Utsjoki on Suomen kunnista pohjoisin ja saamelaisin. Vähemmistökansan edustajia asuu täällä noin 700, suomalaisia 500.

Pientalojen pihoilla seisovat moottorikelkat ja lumen täyttämät trampoliinit.

Kas tuossa on Vuoden saamelaisen Niillas Holmbergin lapsuudenkoti, punatiilistä rakennettu omakotitalo.

Nykyään artisti vaikuttaa Helsingissä, keskellä ”valkoista valtakulttuuria”. Pääkaupungissa asuu Suomen noin 10 000 saamelaisesta tuhat. Helsinkiä sanotaankin leikkimielisesti Suomen suurimmaksi saamelaiskyläksi.

Kerrostaloja ei ole koko Utsjoen kunnassa yhtään. Miksi rakentaa ylöspäin, kun sivuillakin on tilaa.

Nelostie eli eurooppatie E75 johtaa Inariin, jatkuu Helsinkiin, muuttuu lauttayhteydeksi Puolaan ja päättyy yli viiden tuhannen kilometrin päässä Kreetan lämpöön. Täällä Utsjoen kirkonkylän kohdalla se on nimeltään Ohcejogageaidnu, Utsjoentie.

Siinä järjestyksessä, vaikka saamelaisenemmistöisen kunnan puhutuin kieli on itse asiassa suomi.

Kaikki saamelaiset eivät osaa kansansa kieltä, osittain 1900-luvun karun koulutuspolitiikan takia. Siitä on monella kipeitä muistoja.

Saamelaiset ja suomalaiset lapset ympäri Lappia kerättiin samoihin koulukoteihin, joista monissa ei vähemmistökielen puhumista suvaittu. Saamen puhumisesta saatettiin rangaista jopa lyömällä.

Yhteisissä kouluissa saamelaiset alkoivat sulautua valtaväestöön.

Kielijakaumasta viis – Utsjoella on viime vuosina tilattu kyltit saame edellä, kunnioituksesta etnistä enemmistöä kohtaan.

Junnu Halosen saamea ei kannata yrittää korjata. ”Älkää pitäkö minua pöljänä!”

Saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on ohjeistanut ottamaan sortoa käsittelevän jutun lähtökohdaksi ihmisten omat kokemukset. Lehtola, saamelainen itsekin, on kehottanut kyselemään, millaiset kysymykset paikallisia saamelaisimmassa kunnassa vaivaavat.

Kahvila Giisássa ihmiset istuvat ulkotakit päällä kuin olisivat muka vain piipahtamassa.

Ikkunapöydässä on virinnyt keskustelu Yhdysvaltain presidentistä.

Erkki Alahuhta ei arvosta Donald Trumpia.

”Trumppi on rasisti.”

”Aivan pelle.”

Junnu Halonen puolustaa.

”Huippujätkä se on.”

”Johtaja paikallaan.”

Halonen vertaa Trumpia entiseen Utsjoen kunnanjohtajaan, joka oli virassa 1980-luvulla:

”Trumppi on niin kuin Topi. Pitää oman kansansa puolta.”

Mikä oli Topin kansa, saamelaiset vai suomalaiset?

Eivät kummatkaan, varsinaisesti. Topi puolusti utsjokelaisia.

”Jos sanoivat, että ei ole johonkin rahaa, Topi löi nyrkkiä pöytään ja sanoi että rahaa on”, Halonen sanoo.

Halonen on itse saamelainen, ”revontulten alla syntynyt”.

Nyt jotkut saamelaiset ovat alkaneet lyödä nyrkkiä pöytään oikeuksiensa puolesta.

”Se on niin mukava olla marttyyrina.”

”Olisivat hiljaa!”

Halonen ei ymmärrä, mistä jotkut saamelaiset puhuvat, kun he puhuvat sorrosta. Hänestä kansanryhmän asemassa ei ole mitään korjattavaa.

”Ei mitään.”

Painostettuna Halonen suostuu keksimään yhden asian, joka hiertää suhteessa valtaväestöön.

Häntä ärsyttävät ihmiset, jotka muuttavat pohjoiseen, opettelevat saamen kielen ja käyttäytyvät sen jälkeen ylimielisesti. Alkavat korjata hänen saameaan.

”Älkää pitäkö minua pöljänä. Puhukaa suomea!”

Utsjoen kunnassa on vähän virallisia kelkkareittejä, mutta paikalliset saavat maastoajoluvan ansiosta kulkea kelkalla muita vapaammin.

Utsjoen kunnassa on vähän virallisia kelkkareittejä, mutta paikalliset saavat maastoajoluvan ansiosta kulkea kelkalla muita vapaammin.

Raine Tapiola pujottelee moottorikelkalla risukoivujen välistä. Olemme menossa poroja ruokkimaan. Moottorikelkan perässä kulkee suuri puinen reki, johon on lastattu satoja kiloja märkää heinää.

Tapiola on 32-vuotias, utsjokelainen yhdeksännessä polvessa. Etnisyydeltään saamelainen, äidinkieleltään saamenkielinen, ammatiltaan poronhoitaja.

Maisemasta kohoilevat valkeat tunturit kasvavat kituliasta puuta kuin parransänkeä. Pian rinnettä alas jolkottaa ensimmäinen lauma poroja. Heittelemme niille suuria heinätukkoja reestä.

”Tuo jolla on jalka puoliksi valkoinen”, Tapiola osoittaa.

”Se on minun siskon poro.”

Heitämme syötävää myös kunnanjohtajan porolle. Eläimet eivät pärjää pelkällä tunturista löytyvällä jäkälällä.

Tapiola polttaa tupakkaa ja juo Batterya.

”Kyllä kai nykyään on saamelaisten asiat vähän paremmin kuin aikaisemmin.”

Vähän paremmin, ei täydellisesti. Parannettavaa on, nimittäin Tapiolan mielestä oppikirjoissa pitäisi olla enemmän tietoa saamelaisista. Hän muistelee opuksia omilta kouluajoiltaan.

”Siellä oli joku poron kuva ja yksi lause, että saamelaiset hoitavat poroja.”

Tosiasiassa vain reilu kymmenesosa saamelaisista työskentelee poronhoidon parissa. Myös monilla suomalaisilla Lapissa on poroja. Suomalaisilla eli lättänöillä tai lantalaisilla, kuten täällä sanotaan. Skandinaavisesta sanasta ”land” johdettu termi on jäänyt elämään, vaikka monet lättänät ovat jo luopuneet ”perinteisestä” elinkeinostaan maanviljelystä.

Kun kaikki heinät on ripoteltu ympäri tuntureita, moottorikelkkailemme takaisin kirkonkylälle. On kiire. Täällä kauppojen aukiolon vapauttaminen ei näy missään. Uulan Säästö sulkee lauantaina neljältä.

Illalla sähköpostissa odottaa viesti. Otsikko: Näkökulmia saamelaiskeskusteluun.

Inarissa asuva saamelainen on kuullut juttuhankkeesta. Hänellä olisi paljon sanottavaa saamelaisten ja suomalaisten suhteesta.

Sovimme tapaamisen Inariin.

Siida-museossa on saamelaisen elokuvan festivaali. Yleisö nauttii kulttuurista ulkoilmateatterissa.

Inarissa käydessä on hyvä vierailla saamelaismuseo Siidassa paikkaamassa puutteellisen kouluopetuksen jättämiä aukkoja. Museo esittelee saamelaisten kulttuuria ja historiaa kahdessa kerroksessa.

Se historia ulottuu kauas.

Ei tosin niin kauas kuin Suohpanterrorin sosiaalisessa mediassa levittämä kuva antaa ymmärtää.

Sápmi 10 000, Saamenmaa 10 000, siinä lukee.

Kuva on tehty Suomi 100 -logoa jäljitellen, muistutukseksi siitä, että satavuotisjuhlaansa viettävässä valtiossa asuu myös alkuperäiskansa.

Sana ”alkuperäiskansa” ei tosin tarkoita, että saamelaiset olisivat jotenkin alkuperäisempiä kuin suomalaiset.

”Se on hieman harhaanjohtava termi”, sanoo arktisten alueiden historiaan erikoistunut dosentti Matti Enbuske Oulun yliopistosta.

Saamelaiset on määritelty alkuperäiskansaksi siksi, että heitä elää edelleen samoilla alueilla kuin Norjan, Ruotsin ja Suomen nykyisten valtionrajojen määrittelyn aikaan.

”Kun kansallisvaltioiden rajat muodostuivat, saamelaiset joutuivat ikään kuin valtioiden väliin”, Enbuske sanoo.

Saamelaiseteivät ole 10 000 vuotta vanhaa kansaa. Eivätkä ole suomalaisetkaan.

Jää oli 10 000 vuotta sitten juuri väistynyt eteläisen Suomen kamaralta. Maa oli alkanut puskea kasvillisuutta. Ensin tulivat eläimet, niiden perässä ensimmäiset jääkauden jälkeiset ihmiset. Arkeologit kutsuvat heitä ”pioneerijoukoksi”.

Saamelaisia he eivät olleet.

Noin 3 000 vuotta myöhemmin pioneerijoukon sekaan tuli ihmisiä kaakon suunnasta, tuhat vuotta sen jälkeen uutta verta nykyisestä Ukrainasta päin.

Sitten ilmasto viileni ja suuri osa ihmisistä kuoli. Kun ilmat olivat uudelleen lauhtuneet, tänne vaelsi uutta väkeä sekä idästä että Skandinaviasta.

Suomi on asutettu pikkuhiljaa, vähän joka suunnasta.

Siksi on vaikea määritellä vuotta, vuosisataa tai edes vuosituhatta, jolloin saamelaiset tai suomalaiset olisivat saapuneet tänne.

Suomalaisten ja saamelaisten kohdalla ei ylipäänsä pitäisi puhua ”saapumisesta”.

Siinä missä esimerkiksi Australian historiassa erottuu selkeä käännekohta – eurooppalaisten invaasio purjelaivoilla – Suomen asutushistoria on vaiheittaista sekoittumista.

Aiemmin ajateltiin, että nykyiset suomalaiset olisivat vaeltaneet tänne Volgan mutkasta joskus ennen ajanlaskun alkua.

”Tällaisesta alkukotiajatuksesta on nykyisin luovuttu”, sanoo Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento.

Tuhansia vuosia sitten eläneitä ihmisiä on hankala luokitella etnisiin ryhmiin, koska nykyisten etnisten ryhmien tunnusmerkkejä ei ollut tuolloin olemassa.

Käsitteet suomalainen ja saamelainen ovat liian uusia sovellettaviksi esihistoriallisiin aikoihin.

Vaikea on sovitella nykyisiin etnisiin lokeroihin esimerkiksi Suomen ensimmäisiä paimentolaisia, jotka elivät 5 000 vuotta sitten. He pitivät eläimiä, todennäköisesti lampaita tai vuohia.

Suomessa on edelleen lammastiloja, mutta se ei tee lammastilallisista 5 000 vuoden takaisten ihmisten perillisiä.

Uskontokaan ei auta muodostamaan suoraa jatkumoa muinaisista esi-isistä saamelaisiin tai suomalaisiin. Ennen kuin katolinen usko levittäytyi Suomeen, pakanoita olivat kaikki.

Kielitieteestäkään ei ole apua. Sekä saamen että suomen kieli ovat alle tuhat vuotta vanhoja.

Saamelaiset sen paremmin kuin suomalaiset eivät ole 10 000 vuotta vanhaa kansaa millään mittarilla.

Eetu Valle kulkee kelkalla asioille Utsjoen kirkonkylälle.

Eetu Valle kulkee kelkalla asioille Utsjoen kirkonkylälle.

Museon seinätaulu kertoo, että ”saamelaisuuden yhteiskunnalliset ja kulttuuriset peruspiirteet” alkoivat kehittyä 1300-luvulla. Kehitys jatkui seuraavina vuosisatoina. 1600-luvulla alkoi poronhoito, jota harjoittivat alusta lähtien myös suomenkieliset. 1800-luvulla omaksuttiin venäläisiltä merimiehiltä neljäntuulenlakki.

1990-luvulle ajoittuu tärkeä virstanpylväs. Silloin Suomen hallitusmuotoon kirjattiin saamelaisten asema alkuperäiskansana. Samalla muuttui myös tapa, jolla saamelaisista puhutaan.

”Alettiin verrata saamelaisia inuiitteihin ja intiaaneihin”, sanoo Maria Lähteenmäki, arktisten alueiden ja Suomen historian professori Itä-Suomen yliopistosta.

Nyt tällaisia vertailuja harrastavat niin saamelaiset kuin valtaväestönkin edustajat.

Alkuvuodesta toimittaja Riku Rantala kirjoitti Helsingin Sanomissa, että saamelaisten alistaminen on itsenäisyyden juhlavuoden häpeä. Kolumnissaan hän kertoi todistaneensa vastaavaa alkuperäiskansojen alistamista niin Myanmarissa, Länsi-Papuassa kuin Etelä-Amerikan Amazoniassakin.

Intiaanivertausten lisäksi on alettu viljellä termiä siirtomaa täsmentämättä, milloin Suomi olisi siirtomaansa vallannut.

Kun autonominen Suomi vuonna 1809 syntyi, Lapissa ei ollut alkuperäisyhteisöä tai neitseellistä erämaata, johon olisi rynnätty.

”Teoria, että saamelaisia olisi väkisin ajettu eteläisestä Suomesta koko ajan ylemmäs, ei pidä paikkaansa. Sulauttaminen suomalaisiin ei ole ollut väkivaltaista. Pikemminkin on tapahtunut vapaaehtoista väestöryhmien sekoittumista”, Maria Lähteenmäki sanoo.

”Ei myöskään ollut mitään yhtenäistä suomalaista valtakulttuuria, joka olisi rynninyt pohjoiseen. Suomessa oli monia heimoja, kuten tänäkin päivänä.”

Sama pätee saamelaisiin. Inarinsaamelaisilla, kolttasaamelaisilla ja pohjoissaamelaisilla oli eri kielet ja elinkeinot, ortodoksisilla kolttasaamelaisilla eri uskontokin.

 

Saamenmaa, joka ulottuu kartalla Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosiin, keksittiin 1980-luvulla.

”Identiteettinä suomalaisuus on ollut olemassa reilut sata vuotta, saamelaisuus alle sata vuotta”, sanoo kollegiumtutkija Janne Saarikivi.

Suomalaisten ja saamelaisten suhdetta ei pitäisi verrata valkoisten eurooppalaisten ja Amerikan alkuperäiskansojen suhteeseen.

”Sorto- ja kolonialismipuhe on pitkälti tuontitavaraa angloamerikkalaisesta kulttuurista, sen alkuperäisväestöiltä.”

Inka Kangasniemi ateljeessaan. Hänestä saamelaisilla menee aivan hyvin.

Vielä tämän vuosituhannen alussa Inka Kangasniemi työskenteli parturi-kampaajana Helsingissä. Hän ei juuri törmännyt puheeseen sorrosta.

Kymmenen vuotta sitten inarinsaamelainen Kangasniemi muutti takaisin Inariin. Hän opiskeli saamelaisten koulutuskeskuksessa perinteisiä käsitöitä ja aloitti teollisen muotoilun opinnot Lapin yliopistossa. Nyt hän pyörittää muotoilualan yritystä ja tekee nykytaidetta.

Kangasniemi on se, joka lähestyi sähköpostilla. Tarjotakseen oman näkökulmansa saamelaisten asemaa käsittelevään juttuun.

Hänen näkökulmansa on se, että saamelaiset puhuvat julkisuudessa aivan liikaa sorrosta.

”Siitä on tullut vähän niin kuin pakkomielle”, Kangasniemi sanoo.

”Kytätään paikkoja, joissa saatetaan nähdä sortoa. Soitellaan eri firmoihin, että taas on käytetty saamelaishattua. Otetaan kuvia suomalaisista, jotka käyttävät saamelaisvaatteita ja jaetaan omalla sivulla, että kattokaa taas näitä.”

Kangasniemen mielestä pukukohut ovat vain pukukohuja – eivät pintareaktioita jostain suuremmasta.

”Minun mielestäni meillä menee aika hyvin. Meidän kulttuuria tuetaan”, Kangasniemi sanoo.

Kunnat ja valtio rahoittavat saamelaiskäräjien toimintaa noin kuudella miljoonalla vuodessa, minkä lisäksi saamelaisten yhdistykset voivat hakea tukea.

”Voisi tietysti tukea enemmänkin, mutta Suomessa on muitakin avuntarvitsijoita kuin saamelaiset”, Kangasniemi sanoo.

Saamenkielisistä opettajista on kyllä pulaa, hän myöntää.

Siksi hän on itsekin yrittänyt ehtiä muilta töiltään sijaistamaan Inarin koululle, jos rehtori on soittanut ja pyytänyt.

Mutta jos saamelaiset nuoret eivät halua opettajiksi, ei heitä oikein voi pakottaa.

Kangasniemen mielestä saamelaisten ja valtaväestön suhteessa ei ole ongelmia. Ongelmat ovat saamelaisyhteisön sisällä.

”Suomi on näyttänyt väkivaltaisesti oman voimansa.”

Kangasniemi on tietysti vain yksi huolestunut saamelaiskansalainen, mutta hän ei ole näkemyksineen yksin. Samaa mieltä on esimerkiksi Anu Avaskari, viime saamelaiskäräjävaalien äänikuningatar.

Hänestä pahinta on se, ”kun oma kansa syrjii”.

Jotta voi olla ”virallinen saamelainen”, on päästävä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Siihen pääsemisestä päättää käräjien hallitus.

Ulkopuolelle on jätetty ihmisiä, jotka ovat Avaskarin mielestä selvästi saamelaisia. Esimerkiksi Kari Kyrö pääsi vaaliluetteloon vasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

Tuomioistuimen mielestä Kyrö pystyi osoittamaan olevansa inarilaisen kalastajasaamelaissuvun jälkeläisiä. Hän sai virallisen saamelaisen statuksen, asettui ehdolle käräjävaaleissa ja sai kolmanneksi eniten ääniä.

Kyrön jälkeen Korkein hallinto-oikeus on luokitellut etniseen vähemmistöön kuuluviksi lähes sata muutakin saamelaiskäräjien mielestä lantalaista.

Tätä voi varmaan turvallisesti kutsua tunnereaktioksi:

”Ensimmäinen tunne oli kauhu ja järkytys. Pahimmat pelkoni ovat käyneet toteen.” Näin kommentoi saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi Yleisradiolle kuultuaan Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä.

”Suomi on näyttänyt väkivaltaisesti oman voimansa”, hän jatkoi.

Näkkäläjärvi ilmoitti eroavansa saamelaiskäräjiltä; Korkein hallinto-oikeus oli pilannut hienon instituution päästämällä lantalaisia jäseniksi.

”Suomi on rasistinen maa, joka suojelee suomalaisuutta ja suomalaista valtiota, ja polkee oman alkuperäiskansansa ja vähemmistöjensä ihmisoikeuksia häikäilemättömästi ja törkeästi. Oikeuslaitos heijastaa Suomen moraalista ilmapiiriä.”

Näkkäläjärven lohduksi sentään kaikki tuomioistuimeen valittaneet eivät ole pystyneet todistamaan kuuluvansa etniseen vähemmistöön. Ilman virallista saamelaismääritelmää jäi esimerkiksi keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala. Siitä piittaamatta Maijala asteli viime Linnan juhliin lapinpukua muistuttavassa asussa, jonka oli teettänyt lapsuudenkodistaan löytyneen asun mallin mukaan.

Saamelaiskäsityöläinen Elli-Maarit Helander esitti yhteiskunnallista kritiikkiä:

”En ymmärrä mikä siinä on, että heidän pitää kuin väkisin päästä saamelaisiksi. Olisivat hekin ylpeitä omasta kulttuuristaan eivätkä yritä toisten kulttuuriin ja pilata meidän saamelaiskulttuuria.”

Helander nimitti Maijalaa ”leasing-saamelaiseksi”.

Utsjoen saamenkieliset koululaiset käyvät kerran viikossa koulua Norjan puolella. Norjalaiset käyvät kerran viikossa vastavierailulla. Saamenkielisistä opettajista on pulaa.

’The most potent weapon of the oppressor is the mind of the oppressed.”

Niillas Holmberg vastaa puhelimeen Helsingissä ja siteeraa Steve Bikoa.

Eteläafrikkalainen Biko oli apartheidinvastaisen Musta tietoisuus -liikkeen perustaja, jonka mukaan sortajan paras ase on sorretun mieli. Biko kuoli vankilassa, kun eteläafrikkalaiset poliisit olivat hakanneet häntä. Kansalaisoikeustaistelija korosti, että kaiken vastarinnan on oltava väkivallatonta.

Saamelaistenkin keinot ovat ”edelleen rauhanomaisia”, kuten Holmberg Perjantai-ohjelmassa muotoili, mutta ”hätä on lähellä”. Vielä pitäisi tietää, mikä tarkalleen ottaen on hätänä.

”Korkein hallinto-oikeus on jyrännyt saamelaisten oikeuden määritellä itse itsensä, vaikka YK painottaa jokaisen maailman kansan oikeutta määritellä itse, kuka kansaan kuuluu”, Holmberg sanoo.

Jos lättänät päästetään osaksi alkuperäiskansaa, koko kulttuuri vesittyy.

Se on ongelma numero yksi.

”Toinen asia, joka on aika paljon ollut esillä, on ILO-sopimus. Se on YK:n laatima ihmisoikeussopimus, jonka tarkoitus on turvata alkuperäiskansan asema.”

ILO-sopimus on tosiaan ollut paljon esillä. Vuonna 2015 Linnan juhlissa ohjaaja Pauliina Feodoroff ja teatterintekijä Milja Sarkola marssivat punaiselle matolle sopimuksen numero iholle maalattuna. 169, Feodoroffilla sivukaljussa, Sarkolalla käsivarressa.

Se oli rauhanomainen vastalause sille, ettei Suomi ollut ratifioinut alkuperäiskansasopimusta.

Sopimuksella tuskin olisi dramaattisia vaikutuksia saamelaisten tai suomalaisten elämään, joten luulisi, että sen voisi jo ratifioida.

Maan tai vesistöjen omistus- tai hallintaoikeuksiin sopimuksella ei puututtaisi. Se ei takaisi saamelaisille edes veto-oikeutta, kun maankäytöstä päätetään. Pitäisi ainoastaan ”parantaa saamelaisten osallistumisoikeuksia”.

Viime hallituskaudella käytiin jo lähellä ratifiointia.

Kävi kuitenkin niin, että lopulta sitä vastustivat ne, jotka sen puolesta nyt kiivaimmin puhuvat: saamelaiset itse.

Saamelaiskäräjät alkoi vastustaa ratifiointia, kun heille mieluinen toinen lakiesitys saamelaismääritelmän uudistamisesta oli kaatunut. Saamelaispäättäjät olisivat halunneet tiukentaa saamelaismääritelmää: alkuperäiskansaan hyväksyttäisiin vain ihmisiä, jotka olivat ”pitäneen yhteyttä saamelaiskulttuuriin”.

Perustuslakivaliokunta piti määritelmää liian epämääräisenä.

Niinpä ILO-sopimus jäi taas ratifioimatta.

Nyt käräjien kanta on taas muuttunut. Sopimus on ratifioitava, he sanovat, ja heidän ilokseen hallituksen esitys sopimuksen vahvistamisesta odottaa käsittelyä eduskunnassa.

Oletetaan, että ILO-sopimus saataisiin ratifioitua ja tuomioistuin lakkaisi päästämästä lantalaisia saamelaisiksi.

Olisiko Holmberg sitten tyytyväinen? Vieläkö Suomi olisi rasistinen maa, joka alistaa ja sortaa alkuperäiskansaa.

”Ei se ihan niin mustavalkoista ole, ei kaikki ratkea näillä asioilla.”

Lisäksi pitää lisätä suomalaisten tietoisuutta saamelaisista, hän sanoo.

Tyttöystävää katsoivat kieroon niin suomalaiset kuin saamelaiset.

Tietoisuus vähentää ennakkoluuloja.

On esimerkiksi typerää olettaa, että Utsjoen pitseria-baari Rastigaisan loosissa istuva vaaleatukkainen, sinisilmäinen mies, joka on vetänyt päähän sinisen trikoopipon Finland-painatuksella, olisi suomalainen.

Saamelainen, Oskari Helander korjaa.

Pipo on lahja edesmenneeltä suomalaiselta kalakaverilta.

Rastigaisassa vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Asiakkaat osaavat itse käytellä kassakonetta. Mies ottaa juomaa kylmäkaapista ja lyö sitten hinnan ja rahat kassaan itsenäisesti.

Oskari Helander kertoo kohdanneensa ennakkoluuloja ja syrjintää oikeastaan vain yhden kerran. Se oli silloin, kun hän löysi pääkaupungista uuden tyttöystävän. Naisen kanssa muutettiin yhdessä Utsjoelle.

Tyttöystävää katsoivat kieroon niin suomalaiset kuin saamelaiset. Nainen oli musta.