Sarjahukuttaja sai jatkaa rauhassa vuosia – Miksi Itä-Suomen poliisi yhä vaikenee Pekka Seppäsen tapauksesta?

”Kyllähän Seppäsen kanssa on oltu paljon tekemisissä”, myöntää apulaispoliisipäällikkö.
Aurora Rämö
Kotimaa 20.3.2017 07:32

Miksi poliisi ei puhu Pekka Seppäsen tapauksesta?

Kontiolahtelaisen Seppäsen maatilalla ja kesämökillä kuoli vuosina 2004–2014 kahdeksan ihmistä. Lisäksi 15 oli hengenvaarassa.

Tammikuussa 2017 Seppänen sai neljäntoista ja puolen vuoden vankeustuomion. Hänet tuomittiin kahdesta hukuttamalla tehdystä taposta, kolmesta tapon yrityksestä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, pahoinpitelystä, alkoholirikoksesta ja parituksesta. Sekä Seppänen että syyttäjä ovat valittaneet tuomiosta hovioikeuteen.

Tuomio annettiin keskusrikospoliisin esitutkinnan perusteella. Krp oli aloittanut tapausten uuden tutkinnan keväällä 2015.

Suomen Kuvalehti julkaisi laajan artikkelin Seppäsen rikostapauksesta.

SK pyysi Itä-Suomen poliisilta tietoja siitä, miten kuolemantapauksia oli vuosien varrella tutkittu ja miksi tutkinnat eivät olleet aiemmin johtaneet syytteisiin.

Poliisi ei halunnut kommentoida.

 

Rikosylikomisario Jorma Alvila ei halunnut puhua tapauksesta lainkaan. Hän on maakunnan rikostorjuntasektorin johtaja ja johtanut lukuisia Seppäseen liittyneitä esitutkintoja.

Alvilan mukaan tapaus ”on ollut julkisuudessa ihan tarpeeksi”.

Kontiolahden poliisiaseman päällikkö Vesa Kostamokaan ei kommentoinut. Hän sanoi, ettei tunne asiaa tarpeeksi hyvin.

Krp:n tutkintaa johtanut Jarmo Vallius ei halunnut avata tutkintaa. Tiedotusvastuu on esitutkinnan päätyttyä syyttäjällä, hän sanoi.

Syyttäjä Seppo Tiittanen ei ottanut kantaa poliisin toimintaan.

Paikallispoliisin toiminnasta vastaa Itä-Suomen poliisipäällikkö Taisto Huokko. Hän välitti soittopyynnön apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhoselle.

Seppo Korhonen soitti rikosylikomisario Kalle Toivaselle, joka työskentelee rikostorjunnan johtajana yhdessä Jorma Alvilan kanssa.

Toivanen otti yhteyttä ”esimiehen käskystä” ja sanoi, ettei tiedä asiasta mitään eikä voi kommentoida, koska Seppäsen tuomio ei valituksen vuoksi ole lainvoimainen.

”Jos tulee lainvoimainen tuomio, pitää miettiä, pitääkö tehdä jotain laadullista tarkkailua. Oppimisnäkökulmasta”, hän sanoi.

Mitä laadullinen tarkkailu tarkoittaa?

”Ihan normaalia itsearviointia. Että onko asiat mennyt niin kuin pitää.”

Kuka Joensuussa vastaa siitä, että asiat menevät niin kuin pitää?

”Tuohon aikaan se on ollut Kai Markkula.”

Markkula työskentelee nykyään Itä-Suomen poliisin johdossa, Taisto Huokon apulaispoliisipäällikkönä.

Markkula lopulta vastasi.

”Siihen en kyllä oikein pysty vastaamaan.”

Kai Markkula, miksi paikallispoliisin tutkinnat eivät olet johtaneet samaan lopputulokseen kuin keskusrikospoliisin?

”Useammasta jutusta oli esitutkintaa silloin aikoinaan. En muista millä rikosnimikkeillä. Mutta kokonaisuutena Seppäsen tapaus ei ole koskaan ollut tutkinnassa.”

Miksi ei?

”Siihen en kyllä oikein pysty vastaamaan.”

Rikosnimikkeinä ei koskaan ole ollut tappo tai tapon yritys.

”Joo, ei sen tyyppisillä rikosnimikkeillä ole tutkittu.”

Seppäsen kiinteistöillä on käynyt toistuvasti poliisi, ja usein paikalla ovat olleet samat poliisimiehet. Eikö heille ole muodostunut käsitystä tai epäilystä Seppäsen toiminnasta?

”Ymmärrän sinänsä kysymyksen, että olisi ollut havaittavissa jotain sellaista, mikä olisi voinut synnyttää yhdistävän tutkinnan. Mutta niillä tiedoilla, mitä silloin oli käytettävissä, näköjään sellaista ei ole ollut.”

Mikä on ollut tämä puuttuva tieto?

”Olettaisin, että uudet tiedot voivat liittyä Seppäsen lähipiirissä olleiden ihmisten muuttuneisiin kertomuksiin tilanteista.”

Paikalla olleet Seppäsen kaverit ovat useiden tapausten yhteydessä kertoneet poliisille, että Seppänen kaatoi veneitä tahallaan. Miksei heitä uskottu?

”Niin. En kyllä osaa lähteä arvioimaan.”

Kaverit ovat myös kertoneet, että pelkäävät Seppästä. Miksei tähän ole suhtauduttu vakavasti?

”Niin. En tällaisen yksittäisen kommentin perusteella pysty arvioimaan.”

 

Vuonna 2010 Seppäsen mökillä hukkui mies, jonka taposta Seppänen sai nyt tuomion.

Miehen omaiset sanovat käyneensä toistakymmentä kertaa Kontiolahden poliisiasemalla, koska epäilivät, ettei hukkuminen ollut onnettomuus. He olivat tuoneet mukanaan tavaroita, jotka heidän mielestään todistivat, ettei mies lähtenyt vapaaehtoisesti Seppäsen mukaan. Tavaroita ei otettu vastaan. Miksei?

”En ole tällaistakaan asiaa aikaisemmin kuullut, enkä pysty sen takia sanomaan siihen yhtään mitään.”

”Mutta varmaankin se olisi ollut asia, mikä olisi pitänyt tarkistaa.”

Omaisten mukaan poliisi oli suositellut pitämään miehen hautajaiset salassa, ettei Seppänen kuulisi niistä. Eikö tällaisessa tilanteessa ole melko selvää, että uhka oli ollut olemassa?

”Tuollaisesta kuulen ensimmäisen kerran.”

Jutun ensimmäisen esitutkinnan päätöksessä todetaan, ettei rikosta ollut tapahtunut.

Päätöksessä sanotaan, että souturetkellä ”kaikki neljä henkilöä näyttävät olleen yhdenvertaisessa asemassa”. Seppänen on kuitenkin ollut ryhmästä ainoa, joka on ollut selvin päin.

Seuraavana aamuna kaksi mukana ollutta puhalsi noin kaksi promillea ja hukkuneen verestä mitattiin 3,3 promillea. Seppänen puhalsi 0,01 promillea. Miten nämä ihmiset ovat ”yhdenvertaisessa asemassa”?

”En osaa arvioida, mikä tämä yhdenvertaisuuskäsite on tässä yhteydessä ollut.”

”Todistajina kuultujen henkilöiden kertomukset ovat muuttuneet.”

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Pekka Seppäsen vaikutuspiirissä olleet ihmiset ovat joutuneet itse vastaamaan turvallisuudestaan.

”Niin. Olen kyllä sen päätöksen lukenut”, Kai Markkula sanoo. ”Ja… voi olla, että se kuva, mikä poliisilla on aiemmassa vaiheessa ollut, on ollut toisenlainen kuin nyt.”

Minkälainen kuva poliisilla on aiemmin ollut?

”Kyllähän Seppäsen kanssa on oltu paljon tekemisissä. Tapahtumahistoriat kertovat, millaisissa yhteyksissä.”

Eli minkälainen kuva poliisilla on aiemmin ollut?

”Tämä tapahtumasarjahan on pitkälti henkilötodisteluiden varassa. Todistajina kuultujen henkilöiden kertomukset ovat muuttuneet. Aiemmat kertomukset ovat olleet ratkaisu silloiselle poliisitoimenpiteille.”

Keskustelu