Puheenvuoro: Laumasuojaa haikaillaan huterin perustein – Great Barrington -julistus on ideologiaa, ei tiedettä

Se, että korona-sulkurajoituksista on haittaa terveydelle, ei tarkoita, että laumasuojan tavoittelu olisi hyvä strategia, kirjoittavat Pauli Alin, Thomas Brand ja Esa-Pekka Pälvimäki.

kansanterveys
Teksti
Pauli Alin Thomas Brand Esa-Pekka Pälvimäki
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koronavirustartuntojen lisääntyessä lisääntyy myös julkinen keskustelu optimaalisesta koronastrategiasta. Hybridistrategiaan siirtymisen myötä Suomi valitsi keväällä linjaksi epidemian hidastamisen alkuvuoden laumasuojastrategian sijaan.

Tämä valinta oli linjassa lisääntyvän epidemiologisen ymmärryksen kanssa: koronavirus osoittautui liian vaaralliseksi ja ennakoimattomaksi, jotta epidemian voisi antaa kulkea väestön läpi ilman rajoitteita.

Viruksen vaarallisuudesta huolimatta laumasuoja-ajattelu ei ole kadonnut.

Lokakuun alussa Harvardin yliopiston professori Martin Kulldorffin, Oxfordin yliopiston professori Sunetra Guptan ja Stanfordin professori Jay Bhattacharyan johtama työryhmä vieraili Valkoisessa talossa puhumassa ikähaarukoituun laumasuojaan ja kohdennettuun suojaamiseen perustuvan koronastrategian puolesta. Strategia perustuu ajatukseen siitä, että riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset eristetään kohdennetusti jonkinlaiseen suojaan siksi ajaksi, kun muu väestö oletettavasti ottaa taudin vastaan.

Kolmen professorin ryhmä on myös julkaissut tätä ajatusta edistävän Great Barrington -julistuksen. Julistuksen allekirjoittajiin kuuluu tätä kirjoittaessa myös suomalaisia tieteentekijöitä, lääketieteen ammattilaisia, asiantuntijoita ja kansalaisia.

Julistuksen päättely on valitettavasti epäloogista ja julistus perustuu olettamuksille ja väitteille, jotka eivät perustu nykyiseen ymmärrykseen SARS-CoV-2-koronaviruksesta ja sen aiheuttamasta taudista.

 

Julistuksen keskeisen väitteen mukaan sulkurajoituksilla (lockdown) on terveydelle haitallisia vaikutuksia, minkä vuoksi yhteiskuntien tulisi pyrkiä saavuttamaan väestötason laumasuoja perusterveiden ihmisten sairastumisen kautta. Väite on looginen päättelyvirhe: siitä, että sulkurajoituksilla on haitallisia seurauksia – mikä on sinänsä totta – ei loogisesti seuraa se, että laumasuojan tavoittelu sairastamalla olisi paras tai edes hyvä koronastrategia.

Sekä teoria että käytäntö osoittavat, että sulkurajoitusten haittoja voidaan välttää, vaikka laumasuojaa ei tavoitella. Joukko Aasian maita ja Uusi-Seelanti toteuttavat strategiaa, joka ei enää sisällä juurikaan sulkurajoituksia, eivätkä maat täten kärsi rajoitusten haitoista. Maat eivät myöskään salli viruksen leviämistä eli eivät toteuta laumasuojastrategiaa.

Viimeisen kymmenen kuukauden kerääntynyt näyttö näiden maiden koronastrategioiden hyödyistä sivuutetaan julistuksessa täysin. Näytön sivuuttaminen on joko huolimattomuutta tai tahallista. Kummassakin tapauksessa tieteen näkökulmasta kyseessä on virhe: tieteellisen ajattelun keskeinen periaate on, että kaikki saatavilla oleva näyttö on huomioitava.

Lisäksi julistus perustuu kuudelle oletukselle, jotka eivät perustu SARS-CoV-2 -viruksesta saatuun tieteelliseen näyttöön.

 

Oletus yksi: Sulkurajoituksista saavutetut hyödyt ovat pienempiä kuin toimien aiheuttamat haitat, koska rajoitukset ovat aina voimakkaita ja kestävät kauan.

Torjuntatoimien hyödyt ja haitat on tietenkin aiheellista punnita tarkkaan.

Julistus kuitenkin olettaa, että sulkurajoitukset ovat aina niin voimakkaita ja kestävät niin kauan, että niistä on väistämättä enemmän haittaa kuin hyötyä. On epäselvää, mihin tämä oletus perustuu.

Esimerkiksi Kiinassa tammikuussa toteutettujen paikallisten ja osin ankarien sulkurajoituksen seurauksena Kiina on elänyt sittemmin enimmäkseen ilman sulkurajoituksia.

Ei ole perusteltua väittää ilman näyttöä, että eri maissa – kuten Suomessa keväällä – toteutetut rajoitukset aiheuttivat enemmän haittaa kuin hyötyä.

 

Oletus kaksi: Yksilön sairastamalla saavutettu immuniteetti kestää niin kauan, että epidemia ehtii kulkea väestön läpi, ennen kuin ensimmäiset tartunnan saaneet yksilöt sairastuvat uudelleen.

Tällä hetkellä yksilötason immuniteetin kestosta ei ole näyttöä pitkällä aikavälillä. Uudelleen sairastumisista sen sijaan on näyttöä, vaikka toistaiseksi tapaukset ovat tiettävästi harvinaisia.

Toki on mahdollista, että immuniteetin kesto osoittautuu suurimmalla osalla ihmisistä riittäväksi, jotta uuden tartunnan saamisen todennäköisyys pandemian aikana on tarpeeksi pieni laumasuojastrategian onnistumisen näkökulmasta.

Jotta tarvittava kriittinen analyysi olisi mahdollista, julistuksen kirjoittajien tulee ilmaista oletus immuniteetin kestosta selkeästi ja esittää vähintään alustavia laskelmia siitä, millä nopeudella epidemian tulee kulkea väestön läpi immuniteetin eri kestoilla, jotta laumasuoja sairastamalla olisi edes teoreettisesti mahdollista saavuttaa.

Lisäksi kirjoittajien tulee esittää perusteltuja arvioita siitä, onko epidemian kulkeminen väestön läpi kyseisillä nopeuksilla realistista. Mitään tällaisia laskelmia tai arvioita ei julistuksessa esitetä.

 

Oletus kolme: Riskiryhmään kuuluvien henkilöiden tehokas suojaaminen on mahdollista.

Julistus olettaa, että riskiryhmien suojaaminen olisi mahdollista riippumatta riskiryhmien koosta. Esimerkiksi Suomessa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos arvioi keväällä, että riskiryhmiin voisi kuulua jopa miljoona suomalaista. On täysin epäselvää, miten näin suuren väestönosan suojaaminen olisi mahdollista tilanteessa, jossa virus kiertää muualla väestössä.

Näyttöä onnistuneesta riskiryhmien suojaamisesta ei ole koronapandemian aikana olemassa lainkaan. Esimerkit Ruotsista, Yhdysvalloista, Kanadasta ja jopa Suomesta osoittavat, että niin hoivakodeissa kuin itsenäisestikin asuvien vanhusten ja muiden riskiryhmien suojaaminen on erittäin vaikeaa varsinkin silloin, kun virusta esiintyy yhteiskunnassa runsaasti.

Onnistunut hoivakodeissa asuvan väestön suojeleminen edellyttäisi mahdollisesti koko hoitopalvelujärjestelmän merkittävää muuttamista, kuten esimerkiksi pitkäaikaisten eristyskuplien rakentamista hoivakotien ympärille. Ei ole mitenkään selvää, onko tällainen muutos käytännössä mahdollista toteuttaa laumasuojastrategian edellyttämässä aikataulussa tai laajuudessa.

Jotta julistuksen väite siitä, että laumasuojan saavuttaminen vain riskiryhmiä suojelemalla olisi mielekäs, kirjoittajien tulisi vähintään esittää perusteltu argumentti siitä, mitä riskiryhmät tarkalleen ottaen ovat, sekä siitä, että näiden ryhmien suojaaminen olisi käytännössä mahdollista. Nyt tällaista argumenttia ei kuitenkaan esitetä.

 

Oletus neljä: Viruksen leviäminen väestössä ei vaaranna terveydenhuollon kantokykyä ja yhteiskunnan toimintaa laajemmin, kun vain riskiryhmät suojataan.

Tämän oletuksen ongelma liittyy siihen, ettei riskiryhmien käsitettä tai laajuutta ole mitenkään määritelty julistuksessa.

Terveydenhuollon ylikuormittuminen ja epidemian hoitoa seuraava hoitovelan kasvu ovat mahdollisia haittoja, vaikka suurin osa riskiryhmistä menestyksekkäästi eristettäisiinkin muusta yhteiskunnasta. Suomessa on jo nyt havaittavissa hoitojonojen kasvua, vaikka todettuja koronatartuntoja on tätä kirjoitettaessa vain noin 10 000.

Suomen tapauksessa laumasuoja edellyttäisi varovaisenkin arvion mukaan noin kahden miljoonan perusterveen ihmisen sairastumista, mukaan lukien suuren osan terveys- ja sosiaalialan henkilöstöstä.

Oletus siitä, että näin suuren ihmismäärän sairastuminen epidemian aikana olisi hyväksyttävää tai edes toteuttamiskelpoista, edellyttäisi vähintään huolellisiin laskelmiin nojaavat perustelut. Mitään tällaisia perusteluja ei kuitenkaan julistuksessa esitetä.

 

Oletus viisi: Koronavirustaudin sairastaneilla henkilöillä ei ilmene sellaisia pitkäaikaissairauksia, joista aiheutuisi yhteiskunnalle enemmän haittaa kuin epidemian torjumisesta.

Oletus on sekä yksilöiden että kansanterveyden ja -talouden kannalta keskeinen. Jos kaksi miljoonaa ihmistä sairastuu koronaan, ja heistä esimerkiksi 5–10 prosenttia kärsii pitkäaikaisista jälkioireista (long-haulers, long COVID), laumasuojan saavuttaminen yksilöiden sairastamisen kautta voi tuottaa yli 100 000 pitkäaikaissairasta. Emme myöskään tiedä, miten jälkioireet ja uudelleen sairastumisen vaara liittyvät toisiinsa; onko uusi infektio aiempaa lievempi vai voimakkaampi?

Vaikka mahdollisten pitkäaikaissairauksien laadusta tai kestosta onkin tässä vaiheessa mahdotonta sanoa mitään varmaa, olemassa olevan näytön perusteella pitkittyneen tautimuodon merkittävää esiintyvyyttä ei voida sulkea pois.

Julistuksen kirjoittajien tulisikin esittää olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen perustuva menetelmä mahdollisten pitkäaikaissairauksien kustannusten arviointiin ja osoittaa, että kustannusten taso voidaan mielekkäästi arvioida sellaiseksi, että luontaisen laumasuojan saavuttaminen on kustannustehokas vaihtoehto. Mitään tällaista arviointia julistuksessa ei ole.

 

Oletus kuusi: Ihmisten taloudellinen toimeliaisuus ei vähene, vaikka virus leviää yhteiskunnassa.

Julistuksen kirjoittajat eivät käsittele ihmisten vapaaehtoisessa käyttäytymisessä ja vuorovaikutuksessa tapahtuvia muutoksia tilanteessa, jossa virus leviää vapaasti perusterveiden ihmisten keskuudessa.

Siltä osin, kun talous edellyttää ihmisten fyysistä vuorovaikutusta lähikontaktissa – kuten kontakteja vaativien palveluiden kuluttaminen, kontakteja vaativat työtehtävät – taloudellinen toimeliaisuus vähenee, kun ainakin osa ihmisistä välttelee tällaista vuorovaikutusta sairastumisen tai muiden sairastuttamisen pelossa. Tästä on näyttöä, ja Suomesta yhdeksi esimerkiksi voi nostaa tyhjentyneet urheilutapahtumien katsomot.

Lisäksi vuorovaikutuksen välttely jo itsessään hidastaa epidemian mahdollista ihanteelliseksi määriteltyä leviämisnopeutta, ja täten hidastaa laumasuojan saavuttamista. Julistuksen kirjoittajien tulisikin esitellä perusteltu arvio siitä, missä määrin ihmisten välinen vuorovaikutus, ja täten taloudellinen toimeliaisuus, voi jatkua yhteiskunnissa, joissa virus leviää vapaasti ei-riskiryhmissä. Nyt mitään tällaista arviota ei esitetä.

 

Julistuksen keskeinen väite – yhteiskuntien tulisi tavoitella laumasuojaa perusterveiden ihmisten sairastamisen kautta – perustuu siis uuden koronaviruksen osalta sekä virheelliseen päättelyyn että perustelemattomiin olettamuksiin.

Julistuksen kirjoittaneen työryhmän lähestymistapa muistuttaakin influenssaa vastaan suojautumista.

Influenssakausina riskiryhmiä pyritään suojaamaan muun muassa rokottein ja muistuttamalla tavanomaisista kansanterveydellisistä suojaustoimista, kuten hyvästä käsihygieniasta ja oikeasta yskimistekniikasta. Lisäksi influenssan ehkäisyyn ja hoitoon on saatavilla toimiviksi todettuja viruslääkkeitä. COVID-19-tautia vastaan ei ole rokotteita tai vakiintuneita lääkehoitoja.

Julistuksen oletukset ja niistä seuraava johtopäätös laumasuojastrategian järkevyydestä voisivatkin olla influenssapandemian torjunnan näkökulmasta mielekkäitä. Julistuksessa näytetään kuitenkin ajattelevan, että strategia, joka voi olla influenssapandemian hallinnassa mielekäs, on sitä automaattisesti myös koronapandemian hallinnassa.

Tieteen näkökulmasta tämän päättelyn mielekkyys riippuu kuitenkin täysin siitä, miten perusteltuja julistuksen keskeiset oletukset ovat. Sekä olemassa olevan tutkimuksen että itse julistuksen tekstin valossa sen kuusi keskeistä oletusta eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Julistusta onkin pidettävä koronaviruspandemian kontekstissa lähinnä eräiden tutkijoiden ideologisena ja poliittisena kannanottona, joka ei perustu tieteelliseen analyysiin ehdotettujen toimenpiteiden hyödyistä, haitoista tai kustannuksista.

 

Kirjoittajista tekniikan tohtori Pauli Alin on teknologiajohtamisen apulaisprofessori, valtiotieteiden maisteri Thomas Brand on EndCoronavirus.org- ja Eroon koronasta -vapaaehtoisverkostojen jäsen ja lääketieteen tohtori Esa-Pekka Pälvimäki on EndCoronavirus.org-vapaaehtoisverkoston jäsen.