Myös eloton luonto on monimuotoinen
Luonnon monimuotoisuus ei ole sama asia kuin elonkirjo, vaikka näitä kahta käytetään toistuvasti synonyymeinä.
Luontokato on ilmastonmuutoksen ohella aikamme merkittävimpiä ympäristökriisejä. Sen vuoksi on tärkeää ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus tarkoittaa.
Alue, jolla elää erilaisia kasveja ja eläimiä, on toki eliöstöltään rikas. Myös maaperä ja kallioperä, vesistöt, muodostumat ja pinnanmuodot ovat kuitenkin osa luontoamme. Niiden vaihtelua kutsutaan elottoman luonnon monimuotoisuudeksi eli geodiversiteetiksi.
Harva on todennäköisesti kuullut puhuttavan geodiversiteetistä aiemmin. Teema on ollut esillä lähinnä tieteellisessä keskustelussa, esimerkiksi luonnonsuojelun tutkimuksessa.
Siinä missä elonkirjolla ei tarkoiteta vain harvinaisia lajeja, ei geodiversiteetillä tarkoiteta yksittäisiä mineraaleja. Monimuotoisuutta on kaikkialla. Sekä elollisen että elottoman luonnon osat voivat olla harvinaisia ja uhattuja.
Linnulle saattaa hyvän suojelustrategian seurauksena löytyä uusi pesäpaikka entisen tuhoutuessa. Geodiversiteetin kannalta tilanne on ongelmallisempi. Jos geologisesti arvokas kohde tuhotaan, sen palauttaminen ennalleen on lähes mahdotonta.
Eloton luonto on kuin näyttämö, jolla näyttelijät eli eliöt elävät. Mitä monimuotoisempi näyttämö on, sitä enemmän erilaisia näyttelijöitä siellä pystyy toimimaan. Suojelemalla näyttämöä suojelemme myös näyttelijöitä. Ilmaston muuttuessa monimuotoinen eloton luonto toimii puskurina, sillä se tarjoaa vaihtoehtoja ja turvapaikkoja eliöille.
On siis mahdollista, että suojelemalla maiseman, jossa on vaihteleva geologia, paljon korkeuseroja ja eri muodostumia, suojelemme samalla alueen, jossa lajien on mahdollista elää monimuotoisina myös tulevaisuudessa.
Suojelun lisäksi geodiversiteettiä hyödynnetään eri tavoin. Matkailu on tästä hyvä esimerkki. Jylhät tunturit, kauniit jokilaaksot ja mutkittelevat harjut houkuttelevat ihmisiä pitkienkin matkojen päästä. Elottoman luonnon vetovoimaa hyödynnetään UNESCO Global Geopark -verkostoon kuuluvilla alueilla ympäri maailman.
Suomessa sijaitsee kaksi Geopark-aluetta. Niistä kauemmin verkostoon kuulunut, Oulun kupeessa sijaitseva Rokua, on rakentanut imagonsa jääkausiteemalle. Vaikka jääkausi päättyi jo tuhansia vuosia sitten, alueel- le virtaa kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita ihastelemaan jään muovaamaa luontoa.
Alueen lukiot ovat profiloituneet Geopark-lukioiksi. Lisäksi alueella myydään Geofoodia, eli geologiseen perintöön sidoksissa olevaa lähiruokaa. Paikallista leipää haukatessasi pääset osaksi miljoonien vuosien geologista kertomusta. Geoparkit ovat edelläkävijöitä elottoman luonnon monimuotoisuuden esittelyssä ja hyödyntämisessä.
Vaikka elotonta ja elollista luontoa korostetaan eri asiayhteyksissä erillään toisistaan, ne eivät ole toistensa vastakohtia. Ne ovat kudelma yhtä ja samaa, vastavuoroista kokonaisuutta. Eloton ja elollinen muodostavat yhdessä monimuotoisen luontomme, sellaisena kuin me sen tunnemme ja koemme.
Tukiainen on maantieteen tutkijatohtori Oulun yliopistossa ja Toivanen maantieteen väitöskirjatutkija Oulun yliopistossa Nesslingin säätiön apurahalla.
