Siniset pyrkivät pois perussuomalaisten varjosta – puolueella on omia painotuksia, mutta riittäävätkö ne?

Essee: Sinisten ongelma on profiilin hahmottomuus, joka näkyy myös kannattajakunnassa, kirjoittavat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen.
Politiikka 20.1.2019 20:50
Ville Pitkänen ja Jussi Westinen

© Vesa-Matti Juutilainen

Sinisen tulevaisuuden ja perussuomalaisten kannattajat eroavat toisistaan erityisesti maahanmuuttoasenteiden jyrkkyydessä, muuten erot ovat pieniä. ”Sinisten ja perussuomalaisten kannattajat ovat monissa asiakysymyksissä hyvin lähellä toisiaan”, kirjoittavat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen Kanava-lehden numerossa 1/2019.

Suomen Kuvalehti julkaisee artikkelin kokonaisuudessaan.

 

Perussuomalaisten jakautumisesta perussuomalaisiin ja sinisiin on kulunut puolitoista vuotta. Sinisille on käymässä samalla tavalla kuin aiemmillekin välirikon seurauksena syntyneille uusille puolueille (esimerkiksi Tpsl, Skyp ja Deva): sillä on ollut vaikeuksia saada kannatusta. Sinisiä kannattaa vain alle kaksi prosenttia suomalaisista.

Oman paikan hakeminen puoluekartassa on ollut sinisille pulmallista. Puolue on asemoinut itsensä keskustaoikeistolaiseksi konservatiivipuolueeksi, ja se vaikuttaa olevan ideologisesti perussuomalaisten miedompi versio.

Keskustaoikeistolaisuudessaan sillä on ollut vaikeuksia erottautua hallituskumppaneistaan keskustasta ja kokoomuksesta. Ainoastaan pesäero punavihreisiin on selkeä. Lisäksi puolue saa kyseenalaista kunniaa olemalla eduskuntahistorian ensimmäinen hallituspuolue, joka ei ole mittauttanut kannatustaan vaaleissa.

Sinisten kannattajakunnasta tiedetään hyvin vähän, koska mielipidekyselyiden vastaajamäärä ei riitä sinisten erilliseen tarkasteluun tilastollisesti luotettavasti. Tässä artikkelissa käytetään yli 6 000 vastaajan kyselytutkimusaineistoa (N=6 398, keruuajankohta 5.10.2017–11.1.2018), joka mahdollistaa Sinisen tulevaisuuden kannattajien analysoinnin ensimmäistä kertaa.

Onko sinisten äänestäjäkunnassa erityispiirteitä, joiden varaan kannatusta voitaisiin rakentaa? Kuinka erilaisia siniset ja perussuomalaiset ovat – ovatko erimielisyydet todellisia vain poliitikkojen tasolla?

Taulukko 1 havainnollistaa, mitkä ominaisuudet luonnehtivat sinisten kannattajakuntaa. Vertailua tehdään perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen kannattajakuntiin.

Populistipuolueet ovat tyypillisesti Euroopassa miesvoittoisia, eikä siniset ole poikkeus: kaksi kolmesta heidän kannattajastaan on miehiä. Osuus on identtinen perussuomalaisten kanssa. Sukupuolijakauma on vielä jyrkempi puolueiden eduskuntaryhmissä. Sinisten ryhmässä naisia on 28 prosenttia ja perussuomalaisten ryhmässä 24 prosenttia.

Sinisten kannattajakunnan ikärakenne poikkeaa selvästi perussuomalaisista. Yli 60-vuotiaiden osuus on sinisissä lähes kolminkertainen perussuomalaisiin verrattuna. Alle 30-vuotiaita kannattajia on vain viisi prosenttia, kun perussuomalaisissa nuorten osuus on viisinkertainen (26 %). Tulos ei heijastele eduskuntaryhmien ikäjakaumaa, vaikka perussuomalaisten ryhmä on keski-iältään sinisiä nuorempi.

Vertailu vuoden 2015 eduskuntavaalien puoluevalintaan osoittaa, että kaksi kolmesta sinisten kannattajasta on entisiä perussuomalaisia. Myös kokoomuksesta, keskustasta ja Sdp:stä on tullut sinisiin hieman kannattajia.

Perussuomalaisista sinisiin siirtyneiden osuus on kahdessa vanhimmassa ikäryhmässä hieman muita suurempi. Tulos liittyy mahdollisesti puoluehajaannuksen jakolinjoihin – osa sinisiin siirtyneistä puolueveteraaneista koki, että perussuomalaiset oli maahanmuuttovastaisuudessaan erkaantunut Smp:n aatteellisilta juurilta.

Sinisten ja perussuomalaisten kannatus nojaa ammatillisesti koulutettuihin ja noin viidesosa on yliopistokoulutettuja. Tämä on mielenkiintoista, koska sinisten eduskuntaryhmästä peräti 61 prosentilla ja perussuomalaisten ryhmästä vain 35 prosentilla on yliopistokoulutus.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä muistuttaa siis koulutustasoltaan enemmän kannattajakuntaansa kuin siniset. Yliopistokoulutettujen joukossa siirtyminen perussuomalaisista sinisiin on ollut yleisintä, mutta heistäkin selkeä enemmistö on jäänyt perussuomalaisiin.

Perussuomalaiset on profiloitunut voimakkaasti duunaripuolueena, mikä näkyy sen kannattajakunnassa – perussuomalaiset on sinisiä selkeämmin työntekijäpuolue. Sinisten kannattajakunta muistuttaa ammattiasemaltaan hyvin paljon keskustan kannattajakuntaa. Siniset on pyrkinyt profiloitumaan pienyrittäjäpuolueena, mutta yrittäjien osuus (5 %) sinisten kannattajista on yhtä suuri kuin heidän osuutensa perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen kannattajakunnissa.

Perussuomalaisten kannatus on ollut muihin eduskuntapuolueisiin verrattuna asuinpaikan tyypistä riippumatonta. Taulukko 1 osoittaa, että siniset eivät eroa tässä suhteessa lainkaan perussuomalaisista. Sen enempää maaseutu kuin suuret kaupungitkaan eivät painotu sinisten kannatuksessa.

Perussuomalaiset on pitänyt esillä kristillissosiaalista arvopohjaansa, mutta nyky-perussuomalaisten kannattajista peräti 40 prosenttia ei ole lainkaan uskonnollisia. Sinisissä uskonnollisuutta on hieman enemmän, ja se muistuttaa tässä suhteessa kokoomuksen kannattajakuntaa.

Perussuomalaiset ovat eliitti- ja mediakriittisyydessään omaa luokkaansa.

Sinisten ja perussuomalaisten kannattajat ovat monissa asiakysymyksissä hyvin lähellä toisiaan. Ensinnäkin heitä yhdistää voimakas isänmaallisuus. Molempien puolueiden kannattajista noin 95 prosenttia pitää sekä vakaata maanpuolustushenkeä että kansallistunnetta myönteisinä asioina. Sinisistä 87 prosenttia ja perussuomalaisista 77 prosenttia olisi valmis puolustamaan maata asein sodan syttyessä.

Keskimääräistä enemmän isänmaallisia painotuksia on myös keskustan ja kokoomuksen kannattajien joukossa, kun taas vasemmistossa ja vihreissä niitä on keskimääräistä vähemmän.

Muitakin yhtäläisyyksiä on havaittavissa. Perussuomalaisten ja sinisten kannattajat eivät ole erityisen urbaaneja, sillä kummankin puolueiden kannattajista enemmistö viihtyy paremmin luonnon helmassa kuin kaupunkimaisessa ympäristössä. Ympäristöasioihin suhtaudutaan muita nihkeämmin ja kulttuurin tukemisen ajatellaan hyödyttävän ensisijaisesti eliittejä.

Puolueiden kannattajat eivät kuitenkaan ole identtisiä. Perussuomalaisten kannattajakunnassa on huomattavasti voimakkaampi populistinen vivahde. Populistipuolueita on luonnehtinut niin Suomessa kuin muissakin Länsi-Euroopan maissa voimakas eliitti- ja mediakriittisyys. Tämä painotus on havaittavissa myös sinisten ja perussuomalaisten kannattajissa, mutta perussuomalaiset ovat kriittisyydessään omaa luokkaansa.

Kuvio 1 osoittaa, että perussuomalaiset suhtautuvat huomattavasti sinisiä kriittisemmin sekä perinteiseen mediaan että tutkijoihin. Perussuomalaisista enemmistö (51 %) on täysin samaa mieltä siitä, että media tuottaa yksipuolista tietoa. Myös siniset ovat keskimääräistä kriittisempiä (23 %), mutta perussuomalaisiin verrattuna suhtautuminen on huomattavasti maltillisempaa.

Sama painotusero näkyy myös suhtautumisessa tutkijoiden ”arvolatautuneisiin motiiveihin”.

Tuloksissa näkyy osin se, että perussuomalaiset ovat arvo-orientaatioltaan konservatiivisempia kuin sinisten kannattajat. Media- ja eliittikriittisyys on tavallisinta juuri kaikkein arvokonservatiivisimpien kansalaisten keskuudessa. Liberaaleiksi mielletyt äänenpainot hiertävät todennäköisesti heitä sekä toimittajien että tutkijoiden ulostuloissa.

Maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät kysymykset aiheuttivat perussuomalaisissa toistuvasti sisäisiä ristiriitoja ennen kesän 2017 puoluehajaannusta. Timo Soini pyrki lakaisemaan maahanmuuttokriittisen keskustelun marginaaliin samalla kun osa puolueen kansanedustajista piti sitä kaikkein tärkeimpänä teemana.

Viimeistään Jussi Halla-ahon valinta puolueen puheenjohtajaksi osoitti, että maahanmuuttosiivestä oli tullut puolueessa valtavirtaa. Juuri Halla-ahon maahanmuuttokriittiset mielipiteet olivat keskeinen syy siihen, ettei hallitusyhteistyötä ollut enää mahdollista jatkaa vanhalla kokoonpanolla. Havaitsimme aikaisemmassa tutkimuksessamme, että maahanmuutto oli vuonna 2016 yksi eniten hallituspuolueiden kannattajia jakaneista tekijöistä.

Saivatko keskusta ja kokoomus sitten sinisistä perussuomalaisia hillitymmän hallituskumppanin? Kannattajakuntatasolla vastaus on kyllä. Juuri suhtautuminen maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin on yksi sinisten ja perussuomalaisten kannattajia eniten jakavista teemoista.

Kuvio 1 osoittaa, että perussuomalaisten kannattajista peräti 44 prosenttia on täysin samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan suomalaisuus on kiinni ihmisen etnisestä taustasta. Sinisten kannattajista väittämän kanssa täysin samaa mieltä on vain 17 prosenttia, ja kaikista suomalaisista näin ajattelee 10 prosenttia.

Sama painotusero näkyy myös kannattajien arvioidessa turvapaikanhakijoiden asemaa (kuvio 2).

Selvä enemmistö (63 %) perussuomalaisista ajattelee, että turvapaikanhakijat ovat Suomessa liian hyvässä asemassa (vastaajat ovat valinneet vaihtoehdon 5 asteikolla 1–5, jossa 1=liian huonossa ja 5=liian hyvässä asemassa). Sinisistä tätä mieltä on paljon harvempi – 36 prosenttia – ja sama painotusero näkyy myös suhtautumisessa Suomessa pysyvästi asuviin ulkomaalaisiin.

Tulokset osoittavat, että maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä perussuomalaisten kannattajat ovat huomattavasti ehdottomampia kuin sinisten. Homogeenistä suomalaisuutta vaalivat, turvapaikanhakijoihin kielteisesti suhtautuvat äänestäjät ovat jääneet perussuomalaisiin.

Suhtautumisessa muihin vähemmistöihin puolueiden kannattajien välillä on hieman pienempi painotusero. Perussuomalaisissa on jonkin verran enemmän niitä, joiden mielestä seksuaalivähemmistöjen asema on liian hyvä.

Suomenruotsalaisia kohtaan asenteet ovat molemmissa puolueissa hyvin samanlaiset. Sekä perussuomalaisten että sinisten kannattajissa on kuitenkin keskimääräistä selvästi enemmän vähemmistökielteisyyttä.

Kannatusta on vaikea rakentaa isänmaallisuuden varaan, sillä sama teema painottuu keskustassa, kokoomuksessa ja perussuomalaisissa.

Kannattajakunta-analyysi osoittaa, että sinisten pelitila on kapea, eikä hallitusasema tuo tilanteeseen helpotusta. Vuoden 2015 vaaleihin Timo Soini pystyi vielä kehittämään perussuomalaisille voittavan reseptin yhdistämällä EU-kriittisyyden duunarien ja pienen ihmisen asial- la olemiseen. Kakun kuorrutteena toimi räväkkä oppositiopolitiikka maahanmuuttokriittisyydellä täydennettynä.

Perussuomalaista irtaantuneilla sinisillä hyvän vaalikampanjan ainekset ovat nyt vähissä. Hallituspuolueena heidän on vaikea esiintyä julkisessa keskustelussa uskottavasti kriittisenä äänenä. Siniset on pyrkinyt profiloitumaan ”Suomen muutosvoimana hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden saavuttamiseksi”, mutta näillä teemoilla on vaikea erottua muista puolueista.

Kun tarkastelee sinisten kannattajien identiteettiä, asenteita ja arvoja, niistä ei löydy oikein mitään erityispiirteitä. Siniset ei ole edes yrittäjäpuolue, vaikka se on pitänyt yrittäjien asiaa paljon esillä. Selkein kannattajia yhdistävä ominaisuus on isänmaallisuus: maanpuolustustahtoa ja kansallistunnetta arvostetaan. Lisäksi puolueen kansallisuusmielisyys on vähemmän poissulkevaa kuin perussuomalaisten.

Tulos on hyvin linjassa sinisten kärkipoliitikkojen painotusten kanssa. Puolustusministeri Jussi Niinistö on innokas maanpuolustusmies, ja Sampo Terho on ollut Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja. Puoluetta ja sen kannatusta on kuitenkin vaikea rakentaa isänmaallisuuden varaan, sillä sama teema painottuu myös keskustassa, kokoomuksessa ja perussuomalaisissa.

Maahanmuuttokysymyksissä sinisten kannattajat ovat keskimääräistä jyrkempiä, mutta maahanmuuttovastaisuus on ennen muuta perussuomalaisten teema. Perussuomalaisten ja muiden puolueiden väliin asettuvalle maahanmuuttopolitiikalle ei ole toistaiseksi ollut tilausta.

Siniset ajaa ohjelmallisesti asioita, jotka vaikuttavat olevan jo muiden puolueiden hallussa. Puolue toteaa, ettei se sitoudu perinteiseen eturyhmäajatteluun, vaan sen ainoa eturyhmä on Suomen kansa. Kaikki muut puolueet ajavat kuitenkin vähintään välillisesti joidenkin väestöryhmien asiaa.

Poliittinen omintakeisuus on puolueiden olemassaolon perusta. Käykö sinisille samalla tavalla kuin Smp:stä aikoinaan erkaantuneelle Suomen kansan yhtenäisyyden puolueelle? Sillä oli vuosina 1972–1975 Smp:tä isompi eduskuntaryhmä, mutta se sai vuoden 1975 vaaleissa vain yhden paikan 1,7 prosentin kannatuksella. Puoluekartalta Skyp katosi 1980-luvulla.

 

Kirjoittajat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen ovat valtiotieteiden tohtoreita ja e2 Tutkimuksen tutkijoita.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 8/2018. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.