Kallista konsultointia

Keskustaministeri Katri Kulmuni käytti Harri Saukkomaan viestintäyhtiön palveluita tiiviisti puolen vuoden ajan. Ministeriöt kuittasivat yli 50 000 euron laskun.

Katri Kulmuni
Teksti
Karoliina Paananen Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ministeri Katri Kulmuni (kesk) on syksystä 2019 lähtien käyttänyt tiiviisti viestintäkonsultti Harri Saukkomaan yrityksen palveluita.

Kulmunin palvelut on maksanut kaksi ministeriötä. Laskua on arvonlisäveroineen kertynyt noin puolessa vuodessa yhteensä 56 203 euroa.

Tekir Oy on valmentanut Kulmunia esimerkiksi puheen pitämiseen ja esiintymisiin, mutta myös yksittäistä haastattelua varten. Usein Kulmunille sparrausta on antanut Saukkomaa itse.

Tämänkaltaisen valmennuksen lisäksi Saukkomaan yritys on tarjonnut ministerille yksittäisiä lyhyitä konsultointeja, “sparrauksia”.

Muiden Tekirin konsulttien osalta sparraus on maksanut 350 euroa tunnilta, mutta Saukkomaan konsultoinnin hinta on ollut 700 euroa tunnilta ilman arvonlisäveroa.

Kulmuni on valtiovarainministerinä puhunut verorahojen tarkan käytön puolesta.

Suomen Kuvalehti esitti ministerille useita kysymyksiä hänelle hankituista palveluista. Viiden päivän jälkeen Kulmuni lähetti ainoastaan lyhyen sähköpostikommentin avustajansa välityksellä.

“Ministeri on paljon julkisuudessa ja jokaisessa esiintymisessä on onnistuttava. Esiintymisvarmuus vaatii harjoittelua sekä monimutkaistenkin hallinnonalan viestien tiivistämistä kansantajuisiksi. Siksi on tarpeellista saada esiintymisvalmennusta.”

 

Kulmuni on ollut viimeisen vuoden aikana paljon julkisuudessa. Kesäkuussa 2019 hänet nimitettiin Antti Rinteen (sd) hallituksen elinkeinoministeriksi, syyskuussa keskustan puheenjohtajaksi.

Joulukuussa nimitetyssä Sanna Marinin (sd) hallituksessa Kulmuni sai valtiovarainministerin salkun.

Elokuun 2019 alussa Tekir ja työ- ja elinkeinoministeriö sopivat viestintävalmennuksen järjestämisestä ministerille. Viestintäjohtaja Mikko Koivumaan mukaan ministeriön sisällä aloite palvelujen ostamiseen tuli Kulmunin esikunnasta.

Tarjousasiakirja kertoo palvelun luonteesta.

“Harjoitukset valmentavat Kulmunia vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joita toimittajat juuri hänen asemassaan toimivilta henkilöiltä kysyvät”, Tekirin tarjouksessa luvataan.

Tarjouksen mukaan konsultit perehtyvät pohjatyönä muiden johtavien poliitikkojen väittelytekniikkaan ja poliittisiin ulostuloihin. Tarkoituksena on siis ollut opastaa paitsi ministerin virkatyöhön liittyvissä tavanomaisissa esiintymisissä, myös poliitikkojen keskinäisissä väittelyissä.

“Valmennuksen tavoitteena on kehittää Katri Kulmunin valmiuksia television keskusteluissa kaksintaistelumaisessa keskustelussa ja puheen pitämisessä”, tarjouksessa kirjoitetaan.

Syksyn aikana Kulmunille ostettiin Tekiriltä myös noin kymmenen tunnin edestä ”lisätyönä” laskutettavaa viestintäkonsultointia. Siitä kuusi tuntia oli Saukkomaan konsultointia.

Kaikkien Kulmunin syksyllä käyttämien palveluiden tarkkoja päivämääriä ei kerrota laskuerittelyissä.

Syyskuun 13. päivänä pidettiin yksi valmennus. Sen hinta veroineen oli 6 076 euroa. Seuraavana aamuna Kulmuni vieraili Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa.

Syyskuun loppuun mennessä Tekirille kertyi laskutettavaa ministeriöltä arvonlisäveron kanssa 21 452 euroa.

 

Joulukuussa yhteydenpito jatkui. Tuolloin Kulmuni sai viestintäkonsultointia laskujen perusteella 13,5 tuntia. Erittelyn mukaan se sisälsi neuvonantoa, analyysiä ja strategista konsultointia.

Lisäksi tiistaina 3. joulukuuta Kulmunille pidettiin valmennus, jonka verollinen hinta oli 6 324 euroa.

Valmennuksen ajankohta herättää kysymyksiä. Tiistai oli hyvin dramaattinen päivä, sillä Antti Rinne erosi tuolloin pääministerin tehtävästä.

Kulmunilla oli asiassa näkyvä rooli: Rinne taipui eroamaan sen jälkeen, kun Kulmuni oli ilmoittanut keskustan luottamuksen loppuneen Posti-jupakan seurauksena. Maanantaina 2. joulukuuta illalla Rinne oli Kulmunin epäselvien lausuntojen jälkeen vaatinut keskustaa kertomaan selvästi, mitä he haluavat.

Tiistaina 3. joulukuuta Kulmuni kommentoi Rinteen asemaa medialle ennen puoluevaltuuston kokousta. Myöhemmin päivällä Rinne jätti eroilmoituksensa tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.

Illalla Kulmuni oli Ylen A-studiossa keskustan puheenjohtajan roolissa keskustelemassa hallituksen tulevaisuudesta Rinteen eron jälkeen.

Tekirin lähettämän laskun perusteella Kulmuni oli siis tuona päivänä osallistunut myös yli 6 000 euron hintaiseen valmennukseen. SK kysyi Kulmunilta, liittyikö joulukuinen konsulttipalvelu Rinteen tapaukseen. Kulmuni ei vastannut kysymykseen.

Kaikkiaan joulukuun konsultointien hinta oli veroineen 13 702 euroa.

 

Kysymyksiä herättää sekin, miten joulukuun konsultoinnit on laskutettu. Rinteen eropäivänä 3. joulukuuta pidetyn valmennuksen lasku on osoitettu valtiovarainministeriölle, joka on myös maksanut laskun.

Kulmuni ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin valtiovarainministeri. Hän toimi elinkeinoministerinä 10. joulukuuta saakka.

Suomen Kuvalehti tiedusteli asiaa molemmista ministeriöstä.

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Thomas Sund selittää, että VM päätti maksaa toisen ministeriön tilaaman valmennuksen kulut, koska Kulmuni oli laskun saavuttua toiminut valtiovarainministerinä jo jonkun aikaa.

“Toinen vaihtoehto olisi ollut laskuttaa jälkikäteen työ- ja elinkeinoministeriötä, mutta tämä koettiin turhana toimenpiteenä, koska kyse on kuitenkin saman konsernin (valtion) rahoista ja kyseenomainen lasku on joka tapauksessa pieni”, Sund kertoo.

Normaali käytäntö kuitenkin on, että laskun maksaa se, joka on palvelun tilannut.

Sund kertoo, ettei tiedä, mitä valmennus 3. joulukuuta piti sisällään. Tätä tietoa ei ole myöskään työ- ja elinkeinoministeriön viestintäjohtaja Koivumaalla.

Tammikuun 15. päivänä Kulmunia valmennettiin vielä kertaalleen, verolliseen hintaan 6 324 euroa. Tämän valmennuksen sisällöstä laskussa ei ole tarkempaa tietoa.

Valtiovarainministeriö ei tehnyt Tekirin kanssa etukäteen kirjallista sopimusta joulu- ja tammikuun konsultoinneista ja valmennuksista. Valtiovarainministeriö allekirjoitti sopimuksen vasta 4. helmikuuta.

 

Maaliskuussa julkista keskustelua hallitsi koronavirusepidemia. Silloin Saukkomaa “sparrasi viestejä” Kulmunin kanssa kolmea hallituksen tiedotustilaisuutta varten. Tätä “strategista konsultointia” annettiin 12., 15. ja 19. maaliskuuta.

Tiedotustilaisuuksissa kerrottiin Suomen varautumisesta pandemiaan. Esimerkiksi 16. maaliskuuta pidetyssä tiedotustilaisuudessa hallitus julisti poikkeusolot Suomeen.

Toinen Tekirin edustaja kävi vielä jälkikäteen läpi maaliskuun 19. päivänä pidetyn tiedotustilaisuuden.

Lisäksi 30. maaliskuuta Saukkomaa sparrasi Kulmunin viestejä Kauppalehden haastatteluun. Seuraavana päivänä toinen Tekirin edustaja suoritti “Kauppalehden viestien läpikäynnin”.

Maaliskuun viestintäpalveluiden lasku oli veroineen 6 293 euroa.

 

SK esitti Kulmunille useita kysymyksiä.

Kenen aloitteesta yhteistyö Tekirin kanssa on alkanut? Onko laskutetulla summalla saavutettu sen arvosta hyötyä? Millaista? Kulmuni ei vastannut näihin kysymyksiin.

Ministeriöt korostavat sitä, että ne maksavat viestintäpalveluista, jotka liittyvät ministerin virkatyöhön, eivät poliitikon muuhun rooliin.

Aineiston perusteella herää kuitenkin kysymyksiä Kulmunin saaman palvelun luonteesta.

Oliko syyskuussa 2019 hyödynnetty ministeriön maksamaa palvelua myös keskustan puheenjohtajavaalia varten? Liittyikö joulukuun konsultointi keskustan luottamuspulaan, jota seurasi Antti Rinteen ero pääministerin tehtävästä?

SK kysyi vielä Kulmunin esikunnasta, kiistääkö valtiovarainministeri käyttäneensä konsultointia myös poliittisen menestyksensä varmistamiseen. Molemmissa ministeriöissä Kulmunille työskennellyt erityisavustaja Kari Jääskeläinen vastasi sähköpostitse:

“Kuten aiemmasta vastauksesta käy hyvin ilmi, niin valmennuksissa on kyse ministerin hallinnonalan asioista.”

 

Työ- ja elinkeinoministeriön viestintäjohtaja Koivumaa arvioi, että ministeriön on vaikeaa tarkkaan seurata, mitä tarkoitusta varten konsultointia käytetään.

“Eihän roolien erotus ole aina kauhean yksinkertaista. Puoluepolitiikkaa pyritään aina rajaamaan ministerin työstä erilliseksi, mutta viestinnässä se ei ole aina täysin yksioikoista.”

Koivumaa ei halua ottaa kantaa Kulmunin tapaukseen. Hän kertoo, ettei tiedä, milloin Kulmuni syksyllä tarkalleen käytti konsulttipalveluja.

“En rehellisesti sanottuna tiedä yhtään, sillä asia on edennyt ministerin kalenterin mukaan.”

Työ- ja elinkeinoministeriössä pelisäännöt ovat hänen mukaansa yhtä kaikki selvät.

“Hankintojen pitäisi liittyä ministerityöhön, kun se valtion rahoista maksetaan. Se on ehdottomasti lähtökohta.”

Valtiovarainministeriön Thomas Sundilla ei ole kattavaa tietoa siitä, kuinka usein hallituksen ministerit hyödyntävät mediakoulutuksia.

Yksittäisiä haastatteluja edeltäviä sparrauksia hankitaan kuitenkin “erittäin harvoin”. Sundin mukaan hänen tiedossaan ei ole, että virkamiehille olisi hankittu tällaista ainakaan vuosien 2019 ja 2020 aikana.

Mediakoulutusta voidaan hänen mukaansa hankkia, jos kyse on ministeriön toiminnan kannalta merkittävästä tilanteesta, jossa on vaarana, että esiintymisen seurauksena syntyisi virheellinen käsitys jostakin ministeriön vastuulla olevasta asiasta.

Yleistä esiintymiskoulutusta on viime vuosien aikana hankittu yhdestä kolmeen kertaan vuodessa, Sund kertoo.

 

Suomen Kuvalehden pyytämistä laskutiedoista ilmenee, että myös keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on ollut Tekirin mediavalmennuksessa.

Tilaisuuksia on ollut kuitenkin vain yksi, 3. maaliskuuta 2020. Valmennuksessa käytiin ministeriön viestinnän mukaan läpi “televisiohaastattelun perusasiat”.

Mediavalmennuksen hinta verojen kanssa oli 2 480 euroa. Lasku meni opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Valmennuksessa mukana ollut Kososen avustaja Eeva Kärkkäinen kertoo, että koulutuksessa käytiin läpi, miten haastattelutilanteet yleensä etenevät ja miten vastauksia tiivistetään televisiohaastatteluun sopiviksi. Samalla tehtiin harjoitushaastattelu, joka kuvattiin ja katsottiin yhdessä läpi.

Avustajan mukaan keskusteluja valmennuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta käytiin viestintäjohtajan kanssa, ja yhdessä päätettiin pyytää tarjous Tekiriltä.

Valmennuksen tarkoituksena oli saada ”yleisiin tarpeisiin” oppeja, mutta siinä käytiin läpi oikean, tulossa olleen televisioesiintymisen aihetta, avustaja kertoo.

Hän ei tarkenna, mikä haastattelu oli kyseessä. Samana päivänä 3. maaliskuuta urheiluministeri oli joka tapauksessa Ylen A-studiossa keskustelemassa urheiluvalmennuksen ongelmista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön viestintäjohtaja Mari-Kaisa Brander kertoo, että ministeriö hankkii ulkopuolista viestintäosaamista “jonkin verran”. Brander aloitti tehtävässään elokuussa, ja hän on tilannut vain Kososen valmennuksen.

Branderin tiedossa ei ole, että valtionhallinnossa olisi jokin linjaus siitä, millaista konsultaatiota ministeriö ei kustanna. Hän itse katsoo, että hankintojen on oltava perusteltuja.

 

Viestintäkonsultti Harri Saukkomaa sanoo, että Tekirin asiakkaana on joskus puolueita, joskus ministeriöitä. Yksittäisten asiakkaiden asioista hän ei halua kertoa.

Kulmunille on ostettu myös valmennusta, jossa opetellaan ”kaksintaistelumaisia” keskusteluja. Milloin tällaista tarvitaan virkatehtävissä?

“En voi kommentoida sitä, koska se ei kuulu kommentoitaviini asioihin. En ole oikea ihminen vastaamaan tähän”, Saukkomaa sanoo.

Saukkomaa ei itse ole keskustellut ministeriöiden kanssa siitä, onko konsultointi sisällöltään sellaista, että se voitaisiin valtion varoista maksaa. Hän myös kertoo, ettei tiedä tällaisia keskusteluja käydyn.

Onko treenattu selkeästi poliittisiin esiintymisiin?

“En lähde näihin kommentoimaan ollenkaan yhtään mitään. Periaatteesta en kommentoi ketään yksittäistä asiakasta.”

Saukkomaa ei näe Tekiriä vallankäyttäjänä, kun se kouluttaa valtiojohtoa.

“Siihen liittyy harvinaisen vähän valtaa. Valmennuksissa pyritään kehittämään viestintätaitoja, jotta ihminen pystyy kertomaan mahdollisimman hyvin niitä ajatuksia, joita hänellä on ja hän haluaa välittää.”

Ministeri Kulmuni on hankkinut useita kertoja viestien sparrausta haastatteluihin ja tiedotustilaisuuksiin. Millaista sparraus on?

“Yleisesti, tämän tapaisilla ihmisillä viestit, joita halutaan sanoa, tulevat heidän omasta päästään. Kysymys on lähinnä siitä, että valmennuksella voi sparrailla niitä sellaiseen muotoon, että ne ovat ymmärrettäviä ja toimivat selkeästi, vaikkapa televisiossa.”

Konsultin työssä kertyy sisäpiiritietoa. Saukkomaa kertoo, että yrityksessä noudatetaan tarkkoja ”palomuureja” sen suhteen, ketkä saavat tietää mitäkin.

“Meillä liikkuu täällä paljon hyvinkin vahvasti sanktioitua sisäpiiritietoa esimerkiksi pörssiyrityksistä, joka on jo ihan toisella tasolla. Olemme tottuneet tällaiseen. Olemme jatkuvasti erilaisissa sisäpiirirekistereissä ja jopa keskenämme firman sisällä meillä on hirveän korkeat muurit.”

Kulmuni on käyttänyt eritoten strategista konsultointia. Mitä se on?

“Strateginen konsultointi tuottaa lisäarvoa asiakkaan ajattelulle siitä, miten asiat voi viestiä ymmärrettävästi ja tehokkaasti; esimerkiksi strategioiden, linjausten ja suunnitelmien viestimisen sparraus, johdon konsultointi ja viestinnällisen toimintaympäristön analysointi ovat strategisen tason viestintätöitä”, Saukkomaa selittää.

Saukkomaa perusti Tekir-yrityksensä vuonna 2008. Sitä ennen hän on työskennellyt toimittajana muun muassa Suomen Kuvalehdessä sekä julkaisu- ja sisältöjohtajana Yhtyneissä Kuvalehdissä.

Juttua korjattu 3.5. kello 19.51: Jutussa kerrottiin aiemmin, että Kulmunin saaman viestintäkonsultoinnin hinta olisi arvonlisäveroineen ollut reilut 47 000 euroa. Summasta puuttui elokuussa lähetetty lasku, joka huomioiden kokonaissumma on 56 203 euroa arvonlisäveroineen.

Avustaja myöntää: Konsultti valmensi Kulmunia Rinteen eropäivänä A-studiota varten – ohjelma ei liittynyt ministeritehtävään