Kansanedustaja Niikko sanoo maksaneensa kiinalaismieheltä saadun vaalilainan pois

VTV ei ole itse pyytänyt tositteita vaalilainan takaisinmaksusta yhdeltäkään kansanedustajalta.

Mika Niikko
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kysyi Valtiontalouden tarkastusvirastosta, kuinka moni kansanedustaja on muuttanut vaalitukensa lainaksi vaalivuosina 2015 ja 2019. Yksi VTV:n tehtävistä on valvoa vaalirahoitusta.

Tietopyynnön tulos oli, että ainoastaan yksi ilmoitusvelvollinen kansanedustaja on muuttanut osan saadusta tuesta lainaksi. VTV ei mainitse edustajan nimeä, sillä kyse on salassa pidettävästä tiedosta.

SK kysyi lisäksi, kuinka moni edustaja toimitti VTV:lle kuitin tai tiliotteen lainojen takaisinmaksusta vuosina 2015 ja 2019. VTV vastasi, ettei se ole pyytänyt yhdeltäkään ilmoitusvelvolliselta kuitteja tai tiliotteita lainojen takaisinmaksusta.

Tämän jutun julkaisun jälkeen VTV kuitenkin antoi toimitukselle tiedon, että kansanedustaja Mika Niikko (ps) oli itse vuonna 2017 toimittanut selvityksen lainan takaisinmaksusta viranomaiselle.

 

Suomen Kuvalehti on uutisoinut perussuomalaisten kansanedustajien Niikon ja Ville Vähämäen salanneen osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä.

Niikko on myös saanut vaalirahaa Suomessa vaikuttaneelta kiinalaiselta Hang Siltä, joka oli Niikon ja Vähämäen yhtiökumppani.

Niikko on kertonut medioille lähettämässään vastineessa, että hän on maksanut vuonna 2015 saamansa vaalituen takaisin Hang Si:lle. Summa oli noin 5 000 euroa.

Vaalituki on siis muutettu virallisesti vaalilainaksi. Samalla kiinalaisrahoittajan nimi hävisi julkisesta rahoitusilmoituksesta, sillä lainan antajaa ei tarvitse nimetä.

 

Vaalirahoituslaki mahdollistaa, että valvova viranomainen saa pyytää tositteita lainanmaksusta, jos se kokee asian tarpeelliseksi valvonnan kannalta.

Miksi viranomainen ei ole pyytänyt kansanedustajilta kuitteja lainan maksusta?

Vastaus on yksinkertainen: kansanedustajan ei tarvitse todistaa lainan maksua. Vaalirahalain mukaan ”ilmoitusvelvollinen vastaa ilmoituksensa sisällöstä”.

Viranomaisen ja äänestäjien pitää siis luottaa siihen, mitä kansanedustajat vaalirahailmoituksiin kirjoittavat.

 

Juttua korjattu 19.2. kello 14.20: Juttuun on lisätty tieto siitä, että VTV:n myöhemmin SK:lle toimittaman tiedon mukaan kansanedustaja Mika Niikko oli itse lähettänyt virastoon tositteen vaalilainan takaisinmaksusta. Myös jutun otsikkoa ja ingressiä on muutettu.