Kansanedustaja Kaj Turusen loikka uhkaa kaataa Sipilän hallituksen - siniset lähtökuopissa

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho haluaa hallituspuolueiden johtajat koolle.

Kaj Turunen
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansanedustaja Kaj Turusen loikka sinisistä kokoomukseen uhkaa hallitusyhteistyön jatkoa.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan asiassa on odotettavissa nopeaa reagointia sinisten puolelta. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon mukaan hallituksen sisäinen luottamus on vaakalaudalla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä aloitti tiedotustilaisuuden kello 12. Turunen kertoi siellä pohtineensa asiaa jo kesällä 2017 ja lähestyneensä kokoomusta helmikuussa 2018.

“Oma henkilökohtainen näkemykseni on ilmiselvästi lähempänä kokoomusta. Jaan hyvin pitkälle kaikki kokoomuksen poliittiset linjaukset”, Turunen perusteli.

Savonlinnalainen Turunen valittiin eduskuntaan perussuomalaisten listoilta vuoden 2011 vaaleissa. Kesällä 2017 hän oli mukana loikkaamassa perussuomalaisista uuteen eduskuntaryhmään. Turunen on talousvaliokunnan puheenjohtaja.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen sanoi uskovansa ja toivovansa, että hallitusyhteistyö jatkuu. Jokinen totesi pitävänsä myös hyvänä sitä, että hallituksen ja opposition väliset voimasuhteet eivät muutu.

 

Sinisten eduskuntaryhmä on kutsuttu hätäkokoukseen pohtimaan tilannetta. Puheenjohtaja, ministeri Sampo Terho kommentoi tilannetta tiedotusvälineille eduskunnassa. Hän kertoo, että loikkausaikeet oli pidetty sinisiltä visusti piilossa. Hän kuuli Turusen ratkaisusta vasta tänään.

“Herää kysymys kokoomuksen motivaatiosta. Mistä tässä on kyse koko operaatiossa”, Terho totesi silminnähden ärtyneenä.

Terho paheksui myös sitä, että kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei ollut kertonut hänelle asiasta aamulla.

Sinisten ryhmässä käsitellään Ilta-Sanomien mukaan sitä, ottaako puoluehallitus käsiteltäväksi hallituksesta eroamisen epäluottamuksen takia.

Sinisten kansanedustaja, puoluesihteeri Matti Torvinen kertoi esittävänsä tätä vaihtoehtoa ryhmäkokouksessa.

Juttua on täydennetty ja korjattu kello 13.07: hätäistuntoon on kutsuttu sinisten eduskuntaryhmä, ei puoluehallitus.