Jan Vapaavuori nostettu hallituksen sote-kiistan ratkaisijaksi

Elinkeinoministerin uudesta roolista on haluttu vaieta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallitus hakee kehysriihen edellä kuumeisesti kompromissia sote-uudistukseensa. Suomen Kuvalehdelle on vahvistettu useasta eri lähteestä, että kokoomuslainen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on nostettu vastuulliseksi neuvottelijaksi avaamaan sote-järjestämislakiesitykseen liittyviä solmuja.

Vapaavuoren rooli kompromissin rakentajana on pyritty pitämään poissa julkisuudesta. SK pyysi Vapaavuorelta haastattelua tämän uudessa roolissa sote- ja kuntakysymyksistä 3. maaliskuuta.

Avustajakunnasta pahoiteltiin ministerin kiireitä, mutta kysymystä Vapaavuoren roolista sote-neuvottelijana avustajakunta ei kommentoinut mitenkään. Väitettä ei kiistetty – mutta ei myöskään myönnetty.

Hallitus on SK:n tietojen mukaan asettanut sote-järjestämislain etenemisen juuri nyt kärkikysymykseksi. Ellei ratkaisuja löydy kehysriiheen mennessä, Kataisen hallitukselta loppuu aika sote-uudistuksensa kanssa.

 

Miksi Vapaavuoren roolista on haluttu vaieta?

Hallituspuolueita lähellä olevat vaikuttajat arvioivat, että ”tiukalla asenteellaan” sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ylin johto on pelannut itsensä ”ulos niistä pöydistä, joissa elinkeino- ja talouselämän vaikuttajat pohtivat terveydenhuollon markkinoiden mahdollisuuksia tuottaa kunnille palveluja”.

Sanotaan myös, että Vapaavuoren pitkäaikainen kokemus Helsingin kaupunginvaltuutettuna on tuonut hänelle perspektiiviä sote-kysymyksiin.

Muutama haastatelluista arvioi, että vaikeneminen johtuu siitäkin, että liian moni hallitusvaikuttaja on jo saanut särön kilpeensä kunta- ja sote-uudistuksista.

Pitkään on puhuttu  ministerien keskinäisistä tiukoista väännöistä uudistuksen linjakysymyksissä: ensin peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok) välillä – ja sittemmin peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd) ja Risikon välillä.

Pääministeri Katainen siirsi vuosi sitten  sote-sotkut kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon luotsaaman työryhmän ratkaistavaksi.

Nyt uudelle kierrokselle lähtee Jan Vapaavuori, joka on ilmeisesti saanut vapaammat kädet kompromissin rakentamiseksi kuin Orpo vuosi sitten.

Vapaavuori astuu ainakin osittain ministeri Risikon tontille.

 

Kataisen hallituksen sote-uudistus on edennyt poukkoillen ja uudistus on ollut tuskallista seurattavaa. Takana on raskas prosessi.

Hallitus on ajanut yli kaksi vuotta sote-ratkaisujaan tähtäimessään kuntaliitosten vauhdittaminen. Sote-linjauksilla on pyritty pelastamaan hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) johtama kuntauudistushanke, joka ei ole edennyt yhtään paremmin kuin sote-uudistus.

Sote-uudistuksen monet keskeiset vaikuttajat ovat ehtineet jo poistua takaviistoon: esimerkiksi STM:n kansliapäällikkö Kari Välimäki (sd) irtisanoutui tehtävästään ja lähti syksyllä 2012 Merimieseläkekassan toimitusjohtajaksi, peruspalveluministeri Guzenina-Richarson jätti ministerin pestinsä keväällä 2013, ja STM:n nykyinen kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee (kok) sivuutettiin sote-järjestämislakia valmistelevasta työryhmästä.

Asiantuntijatyöryhmien työskentely on venynyt – ja linjauksista on väännetty julkisuudessakin lujasti. Hallitus ehti jo käyttää pelastusjoukkoinaan alueellisia selvitysmiehiä alkuvuodesta 2013, mutta kuitenkin hallitus hyllytti selvitysmiesten esityksen ennen viime kevään kehysriihtä.

Loppukeväästä 2013 sote-solmua yrittivät selvittää hallituspuolueiden keskeiset poliitikot Petteri Orpon johtamassa koordinaatioryhmässä.

Toukokuun lopussa 2013 aloitti Susanna Huovinen pestinsä peruspalveluministerinä. Hän on pitäytynyt aiemmin linjatuissa ratkaisuissa.

 

Näihin päiviin asti hallitus on vannonut Orpon työryhmän julkistamiin linjauksiin vastuukuntamallista, vaikka hallituspuolueiden riveistä on tullut irtiottoja kaiken aikaa – ja vaikka valtiosääntöasiantuntijat sekä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd) ovat varoittaneet malliin liittyvistä perustuslaillisista ongelmista.

Jos hallitus haluaa tuoda tällä vaalikaudella eduskuntaan sote-järjestämislain, joka olisi asiantuntijoiden, kuntien ja kenties jopa opposition sekä elinkeinoelämän mielestä toteuttamiskelpoinen, meneillä on nyt viimeinen yritys – ja SK:lle kerrotun mukaan tuo yritys on annettu elinkeinoministeri Vapaavuoren käsiin.

Vapaavuorta luonnehditaan äärimmäiseksi realistiksi, joka ei sotke omia tunteitaan politiikan asiakysymyksiin. Häntä kuvaillaan myös asiakeskeiseksi neuvottelijaksi, joka kuuntelee muita neuvotteluosapuolia.