MTK uhkaa kirkkolehden kolumnistia oikeustoimilla – Professori: Laki ei tunne kiihottamista ammattiryhmää vastaan

Maataloustuottajien etujärjestö hermostui eläinten tehotuotantoa roimineen kolumnistin kirjoituksesta. Rikosoikeuden professorin Matti Tolvasen mukaan teksti mahtuu asiallisen arvostelun rajojen sisälle.
Kotimaa 25.1.2021 18:06
Samuli Suonpää
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan lihantuotantoa kritisoiva kolumni sai järjestön kartoittamaan vaihtoehtojaan oikeudellisiin toimiin. © Mikko Stig/Lehtikuva

Kauniaisissa asuva pastori Kari Kuula tuomitsi lihansyönnin ja puolusti eläinten oikeuksia kolumnissaan pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Lähes kolmen vuoden ajan lehden vakiokolumnistina toiminut Kuula rinnasti 18. tammikuuta julkaistussa kolumnissaan eläinten olot tehotuotannossa keskitysleirien kauhuihin.

Kritiikkinsä Kuula perusteli Raamatulla ja luomisen teologialla. Kuula on teologian tohtori ja eksegetiikan eli raamatunselitysopin dosentti. Hän rinnasti tehotuotannon ”Saatanan tuhotekoihin”. Aiemmin hän on kirjoittanut teoksen Paholaisen biografia, joka kertoo kristinuskon paholaisen historiasta.

Kolumnissaan Kuula kirjoittaa Jumalan luoneen ihmisen ”viljelemään ja varjelemaan, ei omistamaan ja orjuuttamaan”. Kuulan mukaan Jumala sallii eläinten hyödyntämisen , ”mutta vain tiettyyn mittaan asti.” Maatalouden tehotuotantoa, jossa eläimiä ”säilytetään ahtaissa häkeissä, navetoissa ja altaissa”, Jumala sen sijaan ei hänen mukaansa hyväksy.

”Viaton maitokin on kauhea tuote”, Kuula kuvasi.

”Lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti.”

Kolumni nosti nopean kohun viimeistään Maaseudun Tulevaisuuden uutisoitua siitä seuraavana päivänä. Samana päivänä Kuula pyysi Maaseudun Tulevaisuudessa kolumniaan anteeksi kertoen sen olleen ”kirjoitettu tyhmästi ja tahdittomasti”.

Kuula kertoi halunneensa kiinnittää huomiota ”tehotuotantoon”, ei niinkään kritisoida suomalaista maataloustuottajaa. ”He tekevät rehellistä, rankkaa työtä kovan talouden ehdoilla”, hän selitti.

Kuulan mukaan vastuu eläintuotannon laadusta on kuluttajilla, ei tuottajilla.

Anteeksipyyntö ei riittänyt maataloustuottajille. Viikonloppuna Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila uhkasi sekä Kuulaa että seurakuntien lehteä oikeusjutulla.

”[J]ärjestö tutkii parhaillaan, millaisiin oikeudellisiin toimiin se ryhtyy sekä kirjoittajan että julkaisun osalta”, Marttila kertoi Maaseudun Tulevaisuudessa 23. tammikuuta.

Marttilan mukaan kolumni oli ”käytännössä paitsi kunnianloukkaus myös kiihotus yhtä ammattiryhmää vastaan”.

 

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kertoo lukeneensa Kuulan kolumnin heti tuoreeltaan.

”En ole samaa mieltä, mutta Kuulalla on oikeus omaan mielipiteeseensä ja sen ilmaisemiseen. Se oli kärjekäs, mutta ei käynyt mielessäkään, että tässä voisi jonkun rikoksen tunnusmerkistö täyttyä”.

”Rikoslaki ei tunne kiihottamista ammattiryhmää vastaan eivätkä maataloustuottajat ole sellainen erityisen suojelun tarpeessa oleva kansanryhmä, joita rikosnimike kiihottaminen kansanryhmää vastaan tarkoittaa.”

Tolvanen muistuttaa myös, ettei Kuulan kritiikki kohdistunut kehenkään tiettyyn maataloustuottajaan eikä siksi ole kunnianloukkaus.

”Eihän tässä nimetty edes suomalaisia syyllisiksi vaan ylipäänsä tehotuotanto. MTK katsoo tämän kohdistuvan suomalaisiin tuottajiin, mutta minä en lukenut sillä tavalla.”

Tolvanen kertoo silti ymmärtävänsä maataloustuottajien närkästyksen. Se on hänestä paljon helpompi ymmärtää kuin ajatus oikeusjutusta.

”Kolumnissa käytetty kieli on äärimmäisen kovaa, mutta ei se lopulta paljon poikkea siitä, mitä jotkut eläinoikeuksia puolustavat oikeustieteilijätkin käyttäisivät. Kyllä se asiallisen arvostelun rajojen sisälle mahtuu.”

 

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan MTK on käynyt asiasta ”vakavaa keskustelua” Kirkon ja kaupungin kanssa. Tämän keskustelun jälkeen lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki pahoitteli kolumnin julkaisemista ja se poistettiin lehden verkkosivulta.

Myös ainakin viisi piispaa on irtisanoutunut julkisesti kolumnin sisällöstä.

”He jotka tuottavat meille puhdasta kotimaista ruokaa, ansaitsevat tukea ja tunnustusta, ei kolumnien kevyitä heittoja”, kirjoitti Oulun piispa Jukka Keskitalo.

Tällä viikolla Kirkossa ja kaupungissa aloittaa uutena kolumnistina Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö Rebekka Naatus. Hän on kertonut haastattelussa aikovansa kolumneissaan kyseenalaistaa ”mitä tahansa, jos sattuu huvittamaan”.