Pelkkä teknologia ei riitä: Osallistuva demokratia edellyttää kansalaistaitoja ja riippumattomia asiantuntijoita

PUHEENVUORO: Ollaan kaukana ajasta, jolloin kansalta kysyttiin neljän vuoden välein, kirjoittaa Henrik Rydenfelt.
Henrik Rydenfelt
Mielipide 20.5.2017 13:15

Digitalisaation myötä siirrymme kohti osallistuvaa demokratiaa. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet uudenlaisen demokratian edellytykset.

Länsimaiden päätöksentekotapaa on kutsuttu elitistiseksi demokratiaksi. Poliittinen eliitti tekee päätökset, jotka journalistinen media selittää kansalle. Kansan poliittinen vaikutus rajoittuu vaaleihin.

Teoksessaan The Public and Its Problems (1927) filosofi John Dewey esitti, että kansan tulisi muuttua passiivisesta yleisöstä aktiiviseksi toimijaksi. Osallistuvassa demokratiassa ongelmia ratkotaan yhdessä. Politiikan ammattilaiset vievät ratkaisut käytäntöön.

Sotienjälkeinen Suomi oli elitistisen demokratian mallimaa. Olemme kuitenkin siirtyneet kohti osallistuvaa demokratiaa.

Viestintä ja keskustelu sosiaalisessa mediassa synnyttää yhteiskunnallisia liikkeitä ja nostaa yksilöitä valtaan. Journalistinen media ei ole ainoa aiheiden määrittäjä vaan yksi keskustelun osapuoli.

Vaikka demokratiamme muoto on edustuksellinen, kansalaisten reaktiot ohjaavat jo päivänpoliittisia ratkaisuja. Kannatusmittaukset luovat painetta vaihtaa puolueiden johtohahmoja ja siirtyä nopeutetulla tahdilla hallitusvastuusta oppositioon.

Ollaan kaukana ajasta, jossa kansalta kysyttiin neljän vuoden välein.

Kriittisyydestä on tullut lähinnä yksiulotteista vastustamista.

Usein digitalisaatiolla tarkoitetaan informaation saatavuutta ja mobiililaitteiden yleistymistä. Mutta osallistuva demokratia edellyttää muutakin kuin teknologiaa.

Ensimmäinen edellytys ovat yhteiskunnallisen osallistumisen tasapuoliset mahdollisuudet. Ne eivät tarjoudu jokaiselle yhtäläisesti, vaikka nettiyhteys on jokaisen saatavilla. Eri ikäryhmien välillä ja erityisryhmien kohdalla on digitaalisia kuiluja, joiden poistamiseksi on tehtävä työtä.

Toinen edellytys ovat taloudellisesta ja poliittisesta painostuksesta vapaat viestinnän kanavat.

Viestintäverkon tietoliikenteen tasapuolisuus on EU:ssa jo pyritty takaamaan lainsäädännöllä. Hitaammin ollaan havahtumassa siihen, että sisältöjä suodattavat ja valikoivat sosiaalisen median palveluntarjoajat ovat nousseet koko maailman päätoimittajiksi. Niiden olisi syytä tehdä toimintatapansa läpinäkyviksi.

 

Kolmas edellytys ovat kansalaisten osallistumistaidot sekä vahva, riippumaton asiantuntijuus.

Elitismin murtuminen on luonut tilaa populismille. Digitalisaation myötä epätotuuksia ja valheita on helppo tuottaa ja levittää.

Kriittisille valmiuksille on nyt erityistä tarvetta. Kritiikistä on kuitenkin tullut populismin uhri. Maahanmuuttokriittisyys, EU-kriittisyys, mediakriittisyys tai rokotekriittisyys on lähinnä yksiulotteista vastustamista, ei ennakkoluulojen kyseenalaistamista.

Päätöksenteossa halu nopeisiin ratkaisuihin on korvannut syvällisen asiantuntemuksen. Kriittisiä huomiota ei sovi esittää, ellei tarjoa parempaa ehdotusta. Vaarana on, että menetämme kykymme luoda uutta tietoa. Opimme lisää vain kysymällä sellaista, mihin emme heti osaa vastata.

Kriittisten valmiuksien kehittämisessä ja asiantuntijuuden vahvistamisessa keskeisiä ovat koulu ja koulutus. Osallistuvan demokratian onnistuminen ei silti saa jäädä yksin niiden harteille, vaan jokaiselta edellytetään vuorovaikuttamisen halua.

Wikipedia osoittaa, mitä digitaalisessa ympäristössä voidaan saavuttaa, kun on yhteinen tavoite. Myös osallistuvan demokratian onnistuminen riippuu siitä, onko meillä kykyä ja halua hakea yhteisiä ratkaisuja.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Oulun yliopistossa.

Keskustelu

Kirjoituksessa esitetty ”kolmas edellytys” on melkoinen haaste, kun asiaa tarkastelee ns. kansan parista: Päätöksenteon perusteet eivät jaksa kiinnostaa tai seurauksia ei ymmärretä. Asioihin otetaan kantaa pienten ärsykkeiden ja tunteiden pohjalta.
Riippumaton asiantuntijuus tuottaa tietoa, minkä vain osa ihmisistä pystyy omaksumaan. Heidän osansa on jäädä vähemmistöön nykyisessä demokratiassa.
Poliitikot ja eturyhmien lobbarit puolestaan hyödyntävät tehokkaasti ymmärtämättömän kansan tuntoja omien tavoitteidensa ajamiseen.