Ilmaiset sakset eivät pelasta
Kolumni: Entä jos oppivelvollisuuden pidentämisen sijasta miljoonat eurot käytettäisiin perusasteen kunnostamiseen? kysyy Tommi Kinnunen.
Hallitus kaavailee oppivelvollisuuden pidentämistä. Koulutuksellisen tasa-arvon lisäksi hanketta perustellaan julkisuudessa vahvasti nuorten syrjäytymisen torjuntana ja yrityksenä vähentää koulupudokkaita. Kun jokaisen nuoren täytyisi hankkia itselleen jatkokoulutuspaikka, vähentyisi niiden määrä, jotka lopettavat opintonsa peruskouluun.
Jos kouluttautuminen on pakollista, tulee sen myös olla maksutonta. Hankkeen hinnasta ei vielä ole varmaa tietoa, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan kokonaiskustannukset ovat 87–142 miljoonaa euroa vuodessa. Lukiokoulutuksen osuus olisi noin 52–85 miljoonaa ja ammatillisen koulutuksen 35–57 miljoonaa euroa. Kuntaliito arvioi, että hinta saattaisi nousta jopa yli 158 miljoonan. Laskelmissa ei ole mukana koulukuljetuksia.
Koska koulutuksen vuoksi veroja harvemmin korotetaan, jostakin olisi pakko säästää. Koulupuolella se tarkoittaa yleensä kurssivalikoiman kaventumista ja ryhmäkokojen kasvattamista entisestään. Oppikirjoja kierrätetään riekaleinakin, eikä koulun ulkopuolelle ole varaa mennä tutustumaan.
Entä jos oppivelvollisuuden pidentämisen sijasta miljoonat eurot käytettäisiin perusasteen kunnostamiseen?
Opettajan näkökulmasta hankkeen perustelu syrjäytymisen estämisenä on kummallinen.
En luulisi pakollisen toisen asteen maistuvan oppilaalle, jolla on ehkä ollut ongelmia jo peruskoulun suorittamisessa. Kun jatko-opinnoissa ryhmäkoot ovat jo nyt suuria, erityisopetusta on olemattoman vähän ja opintojen suunnittelusta täytyy vastata itse, vaikuttaa epärealistiselta, että syrjäytymisuhan alla oleva nuori yhtäkkiä lakkaisi syrjäytymästä.
Koulupudokkuuteen voitaisiin kuitenkin vaikuttaa. Keinoja on jo olemassa, ja ainakin joustava perusopetus on omien kokemusteni mukaan ollut toimiva ratkaisu. Valitettavasti perusopintojen vaihtoehtoisen suorittamisen oppilaspaikkoja tuntuu olevan kovin vähän tarjolla.
Entä jos miljoonat eurot käytettäisiinkin perusasteen kunnostamiseen? Joukosta tipahtaneen nuoren etsiminen ja uudelleen mukaan saaminen on hankalaa puuhaa, ja koulun nykymalli saattaa vielä edistää putoamista. Kannattaisiko huolehtia siitä, ettei kukaan pääsisi eksymään?
Itse olen opettanut jopa 32 oppilaan äikänryhmiä, jolloin yksittäisen teinin huomaamiseen ei jää paljonkaan aikaa. On myös eri juttu yrittää eriyttää opetusta 20 kuin 30 oppilaan ryhmässä. Eikä luokan- tai aineenopettaja edes osaa kaikkea sitä, mihin pätevä erityisopettaja pystyy. Ja kuinka monen lapsen oppimista ja kasvua edistäisi, jos koulunkäynninohjaajia olisi riittävästi?
Myös integraatio pitäisi hoitaa kuntoon. Nykyistä mallia, jossa rahan säästämiseksi erityistä apua tarvitsevat lapset viskattiin ilman tukea perusopetusryhmiin, ei pitäisi edes kutsua integraatioksi vaan heitteillejätöksi.
Ja jos laitettaisiin viimein kuntoon oppilashuolto? Nostettaisiin oppilaanohjaajien, kuraattorien ja koulupsykologien määrä sille tasolle, että he ehtisivät tavoittaa jokaisen apua tarvitsevan nuoren. Laajennettaisiin erityisopetusta kunnolla varhaiskasvatuksen puolelle, niin että mahdollisia oppimisen ongelmia voitaisiin koettaa ratkaista jo ennen kuin ne kasvavat suuriksi.
Syrjäytymistä voisi torjua paljon kätevämminkin kuin tarjoamalla kaikille toisen asteen opiskelijoille maksuttomat tietokoneet, parturisakset ja koulukuljetukset.
Peruskoulu olisi ihan oikeasti toimiva paketti, jos sen monipuolinen toiminta mahdollistettaisiin.
Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja kirjailija.