Lastensuojelun myytit: Sijaishuolto auttaa – ”Turvallista, aikuisjohtoista kasvua!”

Kotimaa 3.11.2012 16:00

”Lastensuojelussa on nykyään neljä keskeistä epäkohtaa: tietosuoja estää viranomaisyhteistyön, lapsen etua valvota riittävästi ulkopuolisen edunvalvojan toimesta, resurssipula haittaa lastensuojelua. Lastensuojelua myös pelätään”, kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Maria Syvälä.

”Mutta onneksi sentään perusasiat ovat kunnossa: Turhia lastensuojeluilmoituksia ei tehdä eikä lapsia koskaan sijoiteta kodin ulkopuolelle väärin perustein. Sosiaalityöntekijät noudattavat aina lakia.”

”Hetkinen. Meniköhän se sittenkään ihan niin?”

Tässä juttusarjassa Maria Syvälä kirjoittaa kahdeksasta lastensuojelua koskevasta myytistä. Hän työstää paraikaa tietokirjaa lastensuojelun kriisistä.

Juttusarjan toisessa osassa perehdytään siihen, kuinka sijaishuolto toimii. Lisäksi pohditaan, miksi lastensuojelua pelätään. Lue muut sarjan osat täältä.


Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.

7) Sijaishuolto auttaa: ”Turvallista, aikuisjohtoista kasvua!”

Näin mainostaa toimintaansa sijaishuoltoyksikkö. Onko väite koko totuus?

Tutkijat ovat huomanneet nuorten huostaanottojen voimakkaan kasvun. Sijoitettu nuori on saattanut olla ongelmissa, vaikka kotioloissa ei olisi ollut mitään vikaa. Sijoituksen keskeisimpiä syitä ovat olleet nuoren koulunkäyntiongelmat, rajaton käytös ja psyykkinen oireilu.

Vanhemmat saattavat suostua sijoitukseen, koska se markkinoidaan perheelle ”apuna lapsen ongelmiin”. Mutta saako lapsi apua?

Hoivatalous pyrkii hyvään. Silti kaikki eivät selviä sijoituksesta ehjinä. Lehdissä julkaistaan välillä kuvia laitoksista karanneista lapsista. Yhden viikonlopun aikana poliisin tietoon voi tulla jopa 100-200 ”hatkanuorta” eli sijoitusyksiköstä karannutta. Jotkut näistä ”katulapsistamme” mieluummin myyvät itseään saadakseen yösijan ja päihteitä kuin palaavat laitokseen.

Ei siitä ole kauaakaan, kun koulukotipoika hyökkäsi puukko kädessä lääkkeitä tuoneen hoitajan päälle. Kuulusteluissa poika kertoi halunneensa tappaa jonkun, jotta pääsisi hoitoon. Niin hän teki. Ja pääsi lopulta hoitoon.

Kelan tutkimuksen mukaan sijaishuollossa olleita, varsinkin teini-ikäisiä poikia, uhkaa syrjäytyminen. Olisikin ollut hyvä, jos lastensuojelijoiden laatimalla Ihan tavallisia asioita -sivustolla olisi yhtenä syrjäytymisenehkäisykeinona mainittu huostaanottojen vähentäminen.

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n lastensuojelua koskevan uuden raportin perusteella lastensuojelu näyttää olevan vakavassa kriisissä: lapsen edun käsite on tulkinnanvarainen, perheitä ei tueta riittävästi, sijaishuollon valvonta on puutteellista, sen kasvatustavat voivat vaikuttaa kyseenalaisilta, eivätkä lapset aina saa tarvitsemiaan palveluita.

Rannikon kuhakantaakin seurataan näemmä tarkemmin kuin maamme lastensuojelulaitoksia. Sijaisvanhemmaksi pääsemiseen on sentään uhrattava hivenen enemmän aikaa kuin vaikkapa hygieniapassin hankkimiseen. Kahdeksan ryhmätapaamisen, muutaman perhetapaamisen ja suoritettujen kotitehtävien jälkeen nuhteettomuutensa paperilla osoittava kansalainen seuloutuu päteväksi sijaisvanhemmaksi. Siis työhön, jonka valvonta on retuperällä.

Mikään ei takaa, että sijoituspaikka olisi paratiisi. Laitoksissa toki autetaan lapsia, mutta lapsia saa myös ”kasvatuksellisista syistä” kääriä mattoon, sitoa, sulkea betoniputkaan ja lääkitä hiljaisiksi. Sijaisperheetkin eroavat, ajautuvat konkurssiin, joutuvat psykoosiin tai putkaan.

Huhtikuussa uutisoitiin, miten sijaisisä oli käyttänyt hyväkseen kasvattitytärtään. Puolitoista vuotta vankeutta saanut mies valitti tuloksetta hovioikeuteen. Hän joutui maksamaan tytölle 15 000 euroa.

Paljon isompia laskuja hän oli vuosien aikana lähettänyt kunnalle, jonka kanssa oli tehnyt toimeksiantosopimuksen. Esimerkiksi Tampereella ammatillinen sijaisperhe saa lapsesta kuukausittaisia hoitopalkkiota 1741 euroa sekä kulukorvauksia 639 euroa.

8. Julkisuuskuva: ”Negatiivinen kuva lastensuojelusta pelottaa asiakkaita.”

Näin kertoi huhtikuussa Lastensuojelun keskusliiton tiedote. Sen mukaan julkisuus ruokkii käsitystä lastensuojelusta mielivaltaisena ja sattumanvaraisena rankaisujärjestelmänä, mikä karkottaa perheet pois avun piiristä.

Eerikan kuoleman jälkeen Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen on syyllistänyt mediaa, koska se on ajanut perheen koossapitämisen missiota.

Kun huostaanotoista on uutisoitu oikeusmurhina, monet sosiaalityöntekijät ovat tulleet hirveän varovaiseksi.

”Sitten näitä virhearvioita tapahtuu”, Sinkkonen sanoi Ylen haastattelussa.

Eerikan tapaus näytti olleen kauhuesimerkki siitä, mitä media oli saanut aikaan säikyttelemällä herkkiä sosiaalityöntekijöitä.

Varatuomari Outi Mannonen kysyy, miksi Sinkkonen nyt asettaa vastakkain aiheelliset ja aiheettomat lastensuojelutoimet kykenemättä muka käsittämään, että ne ovat täysin eri asioita ja saman asian eri ääripäitä.

”Psykiatrina ja isänä hänen täytyy tietää, ettei lasta saa erottaa vanhemmistaan ventovieraiden hoitoon viikoiksi tai vuosiksi ilman todellista syytä sen takia, että jossain on olemassa lapsi, jonka etu on ehdottomasti tulla huostaan otetuksi.”

Kenen suulla Sinkkonen puhuu antaessaan ymmärtää, että nykypäivän lastensuojelun tulisi näemmä olla lastensuojelijoiden suojelua?

”Mieluummin kolme turhaa huostaanottoa kun yksi karmea kohtalo”, kuten keskustelupalstalla todetaan.

Media tuntuu nyt olevan lastensuojelun pahin uhka. Lokakuussa Helsingin sosiaaliviraston johtava lakimies Karri Välimäki sanoi, että perhetilanteen tietää vain lastensuojelu ja perhe itse. Sosiaaliviranomaiset eivät saa kertoa yksittäisistä huostaanotoista mitään. MTV3:n otsikko tiivisti: ”Voi kun te tietäisitte!”

Välimäki toivoi yleisön lukevan huostaanottouutisia lähdekriittisesti, sillä ”uutiset kirjoitetaan niillä tiedoilla, jotka toimittajalla on. Vähintään puolet tiedoista jää pimentoon.”

Summa summarum: älkää uskoko toimittajia.

Sitä hän ei kerro, että sosiaalityöntekijät tekevät huostaanottopäätökset valtiotieteen tohtori Kati Katajan sanoin ”sen tiedon varassa, joka heille kulkeutuu”. Väitän, että vähintään puolet tiedoista jää pimentoon kiireisiltä sosiaalityöntekijöiltä ja heidän lausuntonsa todesta ottavilta hallinto-oikeuden jäseniltä.

Siksi minäkin kehotan lukemaan huostaanottouutisia lähdekriittisesti. Monien lastensuojelun hampaisiin joutuneiden asiakirjoja lukeneena ja virkamiesten menettelysäännösten laiminlyöntejä tutkineena totean: ”Voi kun te tietäisitte!”

Eerikan kuolemasta ei käy mediaa syyttäminen. Tytön kohdalla lainsäädäntö ei ollut estämässä tiedonkulkua ja viranomaisten yhteistyötä. Monet eri tahot valvoivat Eerikan etua. Resurssejakin oli Helsingissä riittävästi. Ilmoituksia oli tehty lukuisia. Tytön kaltoinkohtelusta oli näyttöä. Byrokratia ei estänyt virkamiehiä kuuntelemasta Eerikan äitiä ja uskomasta tämän havaintoja oman lapsensa edusta.

Miksi sitten kävi, kuten kävi?

Voisiko vastauksia löytyä lastensuojelun käytäntöjen umpimähkäisyydestä?

Vaikka suurin osa huostaanotoista onkin perusteltuja, se ei sulje pois sitä, että jotkut tapaukset ovat huteralla pohjalla. Ainakin syyttäjä Leena Salovartio on kertonut julkisesti näkevänsä työssään sekä hyvin kevyin perustein tehtyjä huostaanottoja sekä täysin käsittämättömiä tapauksia, joissa lapsi on tapahtuneista hirveyksistä huolimatta palautettu perheeseensä.

Ehkä negatiivinen julkisuuskuva ei olekaan se, joka pelottaa kansalaisia. Kansalaisia taitaa pelottaa lastensuojelu sellaisena kuin se on. Jotkut ihmiset ovat nimittäin oikeasti kokeneet sen mielivaltaiseksi ja sattumanvaraiseksi, jopa avunpyytäjän rankaisuksi. Siitä on tullut lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mainitsema ”peikko, joka vie lapset”, eivätkä ihmiset siksi uskalla hakea apua.

Vainoharhaa? Uhriutumista? Osatotuuksia? Katkeraa nillitystä?

Kenen tässä on katsottava peiliin: lastensuojelijoiden vai asiakkaiden?

Varatuomari Leeni Ikonen, joka on yli 20 vuotta työskennellyt lastensuojeluperheiden tukena, uskoo lastensuojelun itse ajaneen itsensä suohon. Hänen mielestään vanhempien parjaamiskampanjat palvelevat lastensuojelubisnestä suunnaten huomion väärille urille.

”Lastensuojelu tarvitsee palveluja käyttävän tahon eli lastensuojeluperheiden asiantuntemuksen noustakseen pinnalle. On luovuttava harhakuvitelmista, että vain lastensuojelu osaisi kasvattaa lapset, murahtelee ihmisoikeuskomitea NKMR:n hallituksen jäsenenä toimiva Ikonen.

Ikonen ja Mannonen ovat naisia, joita monet lastensuojelijat kavahtavat, mutta lastensuojeluperheet kumartavat. Kun sosiaalityöntekijä häipyy huostaanottopäätöksen jälkeen perheen elämästä, ovat juristit kutsulistalla, kun vuosien jälkeen juhlitaan sijoituksesta kotiin vapautetun nuoren häitä.
Sosiaalityöntekijä Seppo Niemelä perää keskustelua sosiaalityön etiikasta.

”On erittäin haitallista, jos ensin herättelemme asiakkaan luottamuksen, minkä jälkeen murramme lojaalisuuden hajottamalla perheen. Avoimeen keskusteluun sillä ei päädytä. Kun lapsetkin oppivat vaikenemaan, olemme tuhon tiellä.”

Hän on nähnyt, miten paljon Suomessa on katkeria, väärinkohdeltuja ihmisiä. Heiltä viimeinenkin tuki on loppunut silloin, kun lapset on otettu huostaan. Yksin jää tietysti se kaikkein heikoin lenkki, joka on yrittänyt taistella viranomaisten rintamaa vastaan.

”Jos huostaanotto on ihan oikeasti perusteltu ratkaisu, tuskin on lapsen edun mukaista, että onneton äiti jää vaille tukea ja juo sitten itsensä hengiltä. ”

Joten tarvitsemmeko me entistä enemmän tietoa siitä, millaisia tilanteita, asioita ja haasteita lastensuojeluasiakkaiden taustalla on, kuten uskoo Hanna Heinonen, Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja.

Vai tarvitsisimmeko me sittenkin enemmän tietoa siitä, millaisia tilanteita, asioita ja haasteita lastensuojelijoiden taustalla on? Jatkuvasti julkisuudessa nimittäin korostetaan, etteivät seuraamukset vääristä päätöksistä voi olla yksittäisen sosiaalityöntekijän vastuulla.

Mutta meille ei kerrota, kenen on vastuu.

Juttua on muokattu 5.12.2012 klo 11.25: Kun huostaanotoista on uutisoitu oikeusmurhina, monet sosiaalityöntekijät ovat tulleet hirveän varovaiseksi -lause ei ollut Jari Sinkkosen suoraa puhetta sanasta sanaan, ja siksi siitä on poistettu sitaattimerkit.

Lue Lastensuojelun myytit -sarjan muut osat

Maria Syvälä on Siurossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka työstää lastensuojelun kriisistä tietokirjaa. Hän on tutkinut aihetta yhdeksän kuukautta ja haastatellut lastensuojelun asiakkaita. Saadusta tiedosta 80 prosenttia on negatiivista. Samaan aikaan Lastensuojelun keskusliitto tiedottaa 80 prosenttia lastensuojelun asiakkaista saavan tukea avohuollossa. Kenen tietokannassa on häikkää?