Lastensuojelun myytit: Tietosuoja on este – ”viranomaiset eivät saa vaihtaa tietoja”

Kotimaa 31.10.2012 16:30

”Lastensuojelussa on nykyään neljä keskeistä epäkohtaa: tietosuoja estää viranomaisyhteistyön, lapsen etua valvota riittävästi ulkopuolisen edunvalvojan toimesta, resurssipula haittaa lastensuojelua. Lastensuojelua myös pelätään”, kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Maria Syvälä.

”Mutta onneksi sentään perusasiat ovat kunnossa: Turhia lastensuojeluilmoituksia ei tehdä eikä lapsia koskaan sijoiteta kodin ulkopuolelle väärin perustein. Sosiaalityöntekijät noudattavat aina lakia.”

”Hetkinen. Meniköhän se sittenkään ihan niin?”

Tässä juttusarjassa Maria Syvälä kirjoittaa kahdeksasta lastensuojelua koskevasta myytistä. Hän työstää paraikaa lastensuojelun kriisistä tietokirjaa.

Ensimmäisessä osassa perehdytään siihen, onko tietosuoja todella este viranomaisyhteistyölle – ja siihen, toimiiko lasten edunvalvonta oikeasti niin, että lasten etu tulee ensin. Lue sarjan muut osat täältä.


Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.

Myytti 1) Tietosuoja esteenä: ”Viranomaiset eivät saa vaihtaa tietoja.”

Näin kirjoitti Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen Helsingin Sanomissa sivuten tietosuojaa. Monen muunkin mielestä tietosuojasta on tullut periaate, jolla on liian usein etuajo-oikeus.

Eerika-tytön kuoleman jälkeen on puhuttu tiedonkulun ongelmien estävän viranomaisyhteistyötä. Mutta lastensuojelussa lainsäädäntö kyllä mahdollistaa saumattoman tiedonsiirron. Käytännössä lastensuojeluperheillä ei ole tietosuojan suomaa yksityisyyttä.

Sosiaalitoimi voi tilata salassa pidettäviä papereita kaikkialta: koulusta, Kelasta, terveydenhuollosta, eläkesäätiöstä, rahalaitoksestakin. Sosiaaliviranomainen itse vastaa sen arvioinnista, täyttyvätkö laissa säädetyt edellytykset tietopyynnön tekemiselle. Pyynnön saaneella ei ole oikeutta harkita tietojen välttämättömyyttä. Lain mukaan tieto on annettava, rangaistuksen uhalla.

Varatuomari Outi Mannonen on työskennellyt lastensuojeluperheiden oikeuksien ajajana. Hänestä lastensuojelutyöntekijät saavat tietoja liian helposti, vaikka heillä ei ole ammattitaitoa ymmärtää tiedon, esimerkiksi lääketieteellisen diagnoosin, merkitystä.

”Nuorelle luvataan, että terapeutti on vaitiolovelvollinen. Häneltä salataan, että vieras sosiaalityöntekijä voi saada kaikki luottamukselliset asiakaskirjaukset käsiinsä ja koota niistä perusteita huostaanotolle. Oikeuden istunnoissa nuoren salaisuuksia käsitellään vanhempien ja ulkopuolisten kuullen. Luuletteko, että hän enää uskoutuu vieraalle?”

Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana.

”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Viranomaispalavereissa asioita voidaan puida lapsen opettajan kuullen. Sosiaaliviranomainen ei etukäteen selvitä, onko tietopyynnön saaja lastensuojeluperheen tuttava. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”

Naantalissa asunut Ani Leikonniemi on yksi niistä äideistä, jonka lapsen sijoituksen hallinto-oikeus myöhemmin purki perusteettomana. Leikonniemi on koulutukseltaan sosiaaliohjaaja. Vertaistukea annetaan hänen perustamassaan yhdistyksessä, joka kantaa nimeä HOL ry, Huostaan Otetut Lapset – Rikotut perheet.

Leikonniemen luottamukselliset keskustelut psykoterapeutille päätyivät hänen tietämättään lastensuojelun käsiin.

”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”

Kun hän pyysi tietojaan sosiaalityöntekijältä, tämä vaati yksilöimään halutut paperit. Kuitenkaan lastensuojeluasiakirjoihin ei ollut kirjattu, mitä tietoja sosiaalitoimessa oli. Asiakkaan oli mahdotonta yksilöidä tietoja, joita hän ei tiennyt olevan olemassa. Hän ei voinut puolustautua sellaisia huolia ja epäilyjä vastaan, joiden konkreettista sisältöä hän ei tiennyt.

Ei, vaikka lain mukaan kirjaukset on näytettävä asiakkaalle.

”Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen varjolla estetään ihmistä näkemästä häntä tai lastaan koskevaa tietoa. Korjaapa sitten siinä virheet.
Nykyään lastensuojelu saa antaa, vastoin huoltajan suostumusta, välttämättömiksi määrittelemiään tietoja muille viranomaisille tai vaikkapa toisen kunnan toimeksiannosta toimivalle yksityiselle lastensuojelulaitokselle. Lastensuojeluilmoituksen mainingeissa tietoa on lupa vuotaa ’vähäisessä määrin’ isännöitsijälle, talonmiehelle, naapureille tai sukulaisille.”

Mikä on tietosuojan tulevaisuus? Orwellin maailmassa neuvolantäti tai kouluterveydenhoitaja saisi hiirtä napsauttamalla käsiinsä tietokannan lastensuojeluperheistä ja heille tehdyistä toimenpiteistä. Sitten olisi vain tädistä kiinni, suhtautuisiko hän asiakkaisiinsa neutraalisti kuin keihin tahansa, vai tyypittelemällä heidät ”pahoiksi, sukurutsaisiksi mafiaperheiksi”, kuten yliopistojulkaisussa Lastensuojelua käyttävät perheet (2003).

Sen mukaan lastensuojeluperheet ovat systeemisesti selkeästi rajautuvia ja sisäisesti pohjimmaltaan samanlaisia: ”Usein voi yhdellä vilkaisulla sukupuuhun tehdä lastensuojeludiagnoosin.”

Jos Jussi Halla-aho olisi kirjoittanut tähän tapaan somaliperheistä, olisi hänet haastettu oikeuteen.

2) Edunvalvoja: ”On kiva, kun puolestani puhuu joku, jota kuunnellaan.”

Näin kypsästi 5-vuotias Viivi analysoi elämäntilannettaan edunvalvontakoulutuksen markkinointikuvauksessa: ”Minusta on ollut hyvä, että on ollut edunvalvoja, joka on selittänyt minulle asioita. Kun minä en itse aina muista, mitä viimeksi sanoin. Itse en myös uskalla kertoa omaa mielipidettä, joten hän auttaa minua ja kertoo puolestani.”

Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain mukaan lapsen yksityisyyttä tulee suojata tarpeen tullen. Lapselle on määrättävä edunvalvoja, jos huoltaja ei voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Sosiaalitoimi arvioi sen tarpeellisuuden, kunta hakee edunvalvojaa. Sitä voivat hakea myös huoltajat tai maistraatti. Päätös tehdään käräjäoikeudessa tai maistraatissa, joskus edunvalvojan määrää hallinto-oikeus.

Eerikan kuoleman jälkeen edunvalvojaa ovat suositelleet monet lastensuojelujärjestöjen edustajat, kuten vahvasti lastensijoitusbisneksessä mukana oleva Nuorten Ystävät ry sekä Pelastakaa Lapset ry, joka on kouluttanut 170 edunvalvojaa.

Syyksi edunvalvojan määräämiseen riittää vaikkapa perusteltu epäily siitä, että vanhemmat ovat luovuttaneet lasta koskevia arkaluontoisia tietoja ulkopuolisille tai medialle.

Nuorten Ystävät ry:n pääsihteeri Marja Irjala kertoi minulle keväällä kauhistuvansa vanhemmista, jotka antavat medialle henkilökohtaisia tietoja sijoitetusta lapsestaan. Vanhemmille tulisi teroittaa, ettei julkisuuteen tule lähteä vaan pitää asiat omana tietonaan.

Myös Pelastakaa Lapset ry:n kehittämispäällikkö Paula Marjomaa korosti tuolloin huoltajan velvollisuutta miettiä lapsen etua luovuttaessaan tietoa, ja esimerkiksi sosiaalisen median suhteen.

Jotkut pelkäävät edunvalvojan koituvan sananvapauden tulpaksi. Viime viikolla minuun otti yhteyttä äiti, jonka lapset oli otettu kiireellisesti pois kotoa.

”Lastensuojeluilmoituksen tekijä on salainen. Ilmoituksen tarkkaa sisältöä en tiedä, mutta meitä epäillään lasten kaltoinkohtelusta. Meitä ei ole kunnolla kuultu, olosuhteiden selvitystä ei tehty. Lapset vain haettiin koulusta, minkä jälkeen heitä kuulusteltiin ja meille ilmoitettiin. Liitteenä lähettämäni kiireellisen sijoituksen päätös on salassa pidettävä. Nimiä ei saa julkistaa, ettei lapsille määrätä edunvalvojaa! Kaikki lapset haluavat kotiin.”

Lapsen edun valvonta- ja määrittelymonopoli on lähtökohtaisesti lastensuojelun työntekijällä. Näkemyksen oikeellisuutta ja objektiivisuutta ei kuitenkaan saa kohtuuajassa minnekään arvioitavaksi.

”Yksi sosiaalityöntekijä voi nähdä lapsen edun mukaiseksi sen, mitä toinen pitää huostaanottoperusteena”, Outi Mannonen tietää.

Hän on useasti vaatinut lapselle haettavaksi edunvalvojaa, koska sosiaalitoimi on toiminut lapsen edun vastaisesti. Pääsääntöisesti sosiaalitoimi ei ole siihen suostunut.

Lue sarjan muut osat

Maria Syvälä on Siurossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka työstää lastensuojelun kriisistä tietokirjaa. Hän on tutkinut aihetta yhdeksän kuukautta ja haastatellut lastensuojelun asiakkaita. Saadusta tiedosta 80 prosenttia on negatiivista. Samaan aikaan Lastensuojelun keskusliitto tiedottaa 80 prosenttia lastensuojelun asiakkaista saavan tukea avohuollossa. Kenen tietokannassa on häikkää?