Kuuden vuoden unettomuus – laukaisiko sen tikittävä kello?

Ilona Turtola nukkui vuosia unilääkkeillä. Nyt uni on löytynyt joogan avulla.
Kotimaa 7.2.2016 08:30
Leeni Peltonen

Ilona Turtola tietää, että unettomuuden pelko ruokkii unettomuutta. Kun kierre on päässyt syntymään, sitä on vaikea katkaista. © Markus Pentikäinen

On lauantai-ilta 7. maaliskuuta vuonna 2005. Ilona Turtola valmistautuu yöpuulle: pukeutuu yöpaitaan, harjaa hampaat, pesee kasvot ja käpertyy lakanoiden väliin. Tässä huoneessa hän on nukkunut teinivuotensa, ja vielä nytkin, opiskelijana, silloin kun tulee Jyväskylästä käymään isän ja äidin luona Helsingissä.

Huone on lähes entisessä asussaan. Sänky, kirjoituspöytä, matto, lamppu.

Seinällä tikittää kello. Mutta sitä Ilona ei vielä huomaa, sillä kello on ollut siinä aina ja sen ääni on niin tuttu, että sitä ei edes kuule.

Tunnit kuluvat, ja seinäkellon tikitys tuntuu käyvän yhä äänekkäämmäksi. Miten se voikin tikittää noin kovaa, Ilona miettii. Ja kellon viisarit, ne nitkuttavat eteenpäin minuutti minuutilta. Ilona kuuntelee kelloa, vääntelehtii lakanoissa ja hengittää tiheään. Käy vessassa, yrittää jälleen nukkua. Nousee välillä ylös ja selailee huoneen nurkasta löytyneitä vanhoja lehtiä. Käy uudelleen makuulle, nyt tyyny sängyn jalkopäässä. Asennon vaihtaminen ei auta. Kello tikittää, tunnit kuluvat ja sitten, ikuisuuksilta tuntuvien hetkien jälkeen, on aamu.

Ilona on valvonut koko yön, ja niin on käynyt ensimmäistä kertaa hänen elämässään. Eikä hän vieläkään tiedä, miksi.

 

Tuosta yöstä se lähti, useiden vuosien painajainen.

”Se vain alkoi: ta-daa. En ole pystynyt keksimään, miksi niin kävi ja miksi juuri sinä yönä”, Ilona Turtola sanoo yksitoista vuotta myöhemmin.

Ilona oli opiskellut Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa tuolloin jo neljä vuotta. Opinnot olivat loppusuoralla ja gradun teko hyvässä vauhdissa. Joskus päässä takoi ajatus ”apua mä valmistun kohta”, mutta ei se ollut erityisen iso stressin aihe.

Unettoman yön jälkeen kevät sujui tavalliseen tapaan ja Ilonan opinnot etenivät. Yöuni oli joskus repaleista, mutta ei häiritsevän huonoa.

Kunnes tuli kesä ja alkoi kesätyö Vaasassa. Uusi työ, uudet kuviot, halu pärjätä ja onnistua. Paineet kasvoivat, ja se näkyi yöunessa.

Unettomia öitä alkoi tulla yhä useammin. Kokonaan unettomia. Yö toisensa perään Ilona kieriskeli unta odotellen, yhä ahdistuneempana ja uupuneempana. Aamulla peilistä katsoi surkea tyttö.

Hänestä tuntui, että nukkumattomuus paistoi kilometrin päähän. Päivällä ajatukset eivät pysyneet koossa ja pää tuntui olevan hajoamaisillaan, mutta kesätoimittaja yritti olla skarppi ja hymyillä.

”Syksyllä panen asiat kuntoon, juuri nyt en jaksa. Jos vain selviydyn tästä kesästä, kaivan esiin unettomuuden todellisen syyn”, Ilona mietti. Ja varasi ajan lääkärille, joka kirjoitti unilääkereseptin. Lääkkeen nimi oli Stella.

Samana iltana Ilona avasi paketin ja luki lääkkeen pakkausselosteen: Stella on unilääke, joka vaikuttaa aivoihin aiheuttaen unisuutta. Sitä voidaan käyttää lyhytaikaisena hoitona nukkumisvaikeuteen, joka on vakavaa tai toimintakyvyttömäksi tekevää tai joka aiheuttaa suurta uupumusta.

 

Syksy tuli, ja Ilona palasi Jyväskylään.

”Meillä on juuri nyt ruuhkaa, emme voi antaa aikoja psykologille. Soitamme sinulle, kun vapaita aikoja on tarjolla”, Jyväskylän opiskelijaterveydenhuollon vastaanotossa sanottiin.

Ilona odotti. Kului kuukausi, toinen, viisi kuukautta. Hän kävi uusimassa unilääkereseptinsä, sillä nukkuminen ei onnistunut juuri ollenkaan ilman lääkettä.

Joskus Ilona yritti puhua uniongelmistaan kavereille. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, millaisiin mittoihin ongelma voi kasvaa. ”Ensi yönä nukut varmasti”, kaveri sanoi. Ilonaa se ei lohduttanut. Häntä hävetti olla niin surkea, ja hän lakkasi puhumasta ystäville öidensä kauheudesta.

Lopulta YTHS:stä soitettiin ja Ilona pääsi psykologin juttusille. Hän kysyi, oliko Ilonalla huolia.

”En tiedä, mitä odotin, mutta viiden käynnin sarja ei auttanut minua yhtään. Siinä me vain lässytimme. Joka ilta kotona iski paniikki, kun yö alkoi lähestyä,” hän kertoo.

Jooga auttaa. Ilona Turtola on salilla joka aamu ennen kuutta. © Markus Pentikäinen

Tyypillinen uneton on huolehtivainen, tunnollinen ihminen. Hällä väliä -tyypin vastakohta.

Unettomat ovat kuin ikuisessa vahtivuorossa nuotiolla. He heräävät yöllä kun pusikossa risahtaa. Evoluution näkökulmasta voi ajatella, että tällaiset tyypit ovat ihmiskunnan kehityksessä pärjänneet, koska heitä on tarvittu. Heräämään herkästi, olemaan valveilla, kun vaara uhkaa.

Leijonien tai hyökkäävien muukalaisheimojen tilalle ovat tulleet muut pahat: työstressi, ihmissuhdeongelmat ja suorituspaineet. Leijonan sijasta unirauhaa voi uhata vaativa esimies tai pompotteleva työkaveri.

Unettomalla huolehtiminen tiivistyy yön pitkiin tunteihin. Jos tuntee kantavansa koko maailmaa harteillaan, ei pysty antautumaan unen vietäväksi.

Ylivireys, huono vuorokausirytmi ja vääränlaiset elämäntavat altistavat unettomuudelle. Perimälläkin on osuutensa: on sukuja, joissa unettomuuden jatkumon voi tunnistaa. Silti kaikki eivät sairastu, vaan alttiuden lisäksi tarvitaan laukaisevia tekijöitä.

Stressaava elämäntilanne on usein unettomuuden alkupiste. On luonnollista valvoa silloin, kun elämässä tapahtuu jotain isoa. Unihäiriö alkaa siitä, että vaikka alkuperäinen syy poistuisi, unettomuus jää päälle. Pahimmillaan se kroonistuu. Tällainen toiminnallinen unettomuus on yleisin unettomuushäiriö.

Toiminnallisen unettomuuden suurin syy on unettomuuden pelko. Uneton pelkää yöllä, ettei selviä päivästä. Ja päivällä, ettei kestä yötä.

Joka kolmas suomalainen aikuinen kärsii unettomuudesta ainakin ajoittain. Ja noin puolella miljoonalla unettomuus on kroonistunut niin, että se vaivaa pidempään kuin kolme kuukautta ja vähintään kolmena iltana viikossa. Erityisesti työikäisten univaikeudet ovat lisääntyneet.

Univajeen seurauksia on tutkittu niin ihmis- kuin eläinkokeissa. Unenpuutteen vaikutukset suorituskykyyn ovat dramaattiset: oppimiskyky ja lyhytmuisti heikkenevät, koordinaatiokyky ja tarkkaavaisuus häiriintyvät.

Univaje aiheuttaa insuliiniresistenssiä, jolloin riski sairastua aikuistyypin diabetekseen kasvaa. Unenpuute aiheuttaa elimistössä, myös valtimoiden seinämissä, tulehduksenkaltaisen tilan, joka saattaa olla osasyynä monenlaisiin sairauksiin.

 

Ilona Turtola teki syksyllä 2005 graduaan unilääkkeiden voimin.

Kun illat pimenivät, Ilonan voimat alkoivat hiipua. Jotenkuten hän jaksoi selvittää, voisiko opiskelija saada sairauspäivärahaa eli jättäytyä sairaaksi ja saada vapautusta opintopisteiden keruusta.

Mutta sairauspäivärahan hakeminen näytti liian mutkikkaalta. Ilonalla ei ollut voimia siihen. Oli helpompaa sinnitellä opinnoissa, kirjoittaa gradu valmiiksi ja valmistua.

Istuessaan pitkiä iltoja tietokoneen ääressä Ilona päätti, että ensi keväänä hän kyllä relaa. Sitten kun gradu olisi valmis. Sitten kun olisi parempi hetki.

Hän haki töitä kesäksi, mutta töitä tarjottiinkin jo kevääksi. Ilona ei uskaltanut sanoa ei. Hän muutti takaisin Helsinkiin ja aloitti uutistoimittajana jo tammikuussa. Työ itsessään ei stressannut liikaa, sillä Ilona oli koulutettu, kesätöissä jo kannuksensa hankkinut toimittaja.

Asetelmassa oli vain yksi paha virhe. Uutistoimittaja tekee vuorotyötä.

Työsuhde oli määräaikainen, eikä Ilona rohjennut sanoa, ettei univaikeuksiensa vuoksi haluaisi tehdä vuorotyötä.

 

Siitä alkoi ”5+2 -vaihe”. Ilona nukkui pahimmillaan viisi arkiyötä unilääkkeillä. Joskus lääkettä piti ottaa enemmän kuin lääkäri oli määrännyt. Toleranssi oli vuosien lääkkeidenkäytön myötä kasvanut. Jos reseptissä luki puoli tablettia, pian kului kokonainen.

Jotta lääkkeet eivät loppuisi kesken, niitä piti säännöstellä. Se tapahtui viikonloppuisin. Välillä Ilona nukkui vain arkiyöt ja viikonloput valvoi. Perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan.

Toisinaan uni tuli myös ilman lääkettä.

Mutta joskus yöllä, kun normaalista lääkeannoksesta huolimatta uni katkesi, Ilona aloitti epätoivoisen laskutoimituksen: montako tuntia kellonsoittoon, montako pilleriä jäljellä loppuviikoksi? Jos otan vielä puolikkaan, pääsenkö aamulla hereille? Entä jos en ota, kestänkö valvoa loppuyön?

Lukuisilla lääkkeillä oli myös sivuvaikutuksensa. Paino nousi, mieliala laski.

”Oli yksi hyvä lääke, jolla sain nukuttua pari vuotta, eikä annosta tarvinnut suurentaa. En vain tajunnut, että sen haittavaikutus oli surkea olo. Itkin aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. En ymmärtänyt, että asiat olivat ihan pielessä. Ajattelin vain, että tällaista elämä on.”

Ilona on perusluonteeltaan iloinen ja nauravainen. Ehkä siksi kukaan ei huomannut mitään. Hän jatkoi uutistoimittajana, mutta onneksi vuorotyö vaihtui vuonna 2008 päivätyöksi Yleisradiossa.

Perhe kyllä tiesi Ilonan vaikeuksista. Mutta koska hän asui yksin, eivät vanhemmatkaan voineet arvata koko kauheutta. Ilona piti visusti julkisivun kunnossa.

”Vei kamalasti voimia rullata se hymy päälle aina, kun lähdin ihmisten ilmoille. En ollut koskaan sairauslomalla, en edes flunssassa. En koskaan antanut itselleni lupaa löysäillä.”

Jos Ilona lähti matkalle, hän ei viimeiseksi tarkistanut, oliko passi mukana. Hän varmisti, että unilääkkeitä on riittävästi.

Ei petikavereita. Mutta vertaistuki auttaa: Ilona Turtola löysi Nuku paremmin -Facebook-ryhmästä paljon kohtalotovereita. Klikkaa kuvan oikeassa yläkulmassa olevaa nuolta, niin kuva näkyy kokonaan. © Markus Pentikäinen

Imovane, Opamox, Tenox ja monta muuta, joiden nimet Ilona on jo unohtanut. Kymmenkunta erilaista lääkettä kuuden vuoden aikana.

”Olen ihan neuvoton sinun kanssasi. Kaikki unilääkkeet on nyt kokeiltu”, lääkäri sanoi Ilonalle. Oli vuoden 2009 loppu, alkamassa uusi vuosi ja vuosikymmen.

Lääkäri ehdotti, että Ilona kokeilisi epilepsialääkettä. Sen haittavaikutuksena on todettu väsyttävyys.

Uupumuksen keskelläkin Ilona havahtui: tämä tie on nyt kuljettu loppuun. Unilääkkeet eivät auta, on löydettävä jokin muu keino.

Kohta Ilona seisoi vessanpöntön ääressä ja repi auki lääkeliuskan. Yhdellä vetäisyllä kymmenen valkoista pilleriä oli poissa; sen verran oli reseptistä jäljellä.

Samaan aikaan, vuosina 2008–2010, Yleisradion työterveyshuollossa tehtiin tutkimus, jossa testattiin lääkkeettömien hoitojen vaikutusta pitkäaikaiseen unettomuuteen. Tutkimuksessa oli mukana 59 yleläistä, päivä- ja vuorotyöntekijöitä. Ilona ei kuulunut tutkimusryhmään.

Kaksi kolmasosaa tutkimukseen osallistuneista unettomista hyötyi hoidosta merkittävästi. Unettomuutta voi hoitaa menestyksellisesti myös ilman lääkkeitä, todistaa psykologi Heli Järnefeltin väitöskirja, joka valmistui keväällä 2015.

Mitä Ylellä saatiin aikaan? Uniryhmiin osallistuneiden lääkkeiden käyttö väheni ja unen laatu ja määrä paranivat. Yhteensä seitsemällä tapaamiskerralla kerrottiin faktoja unesta ja hyvän unen edellytyksistä. Opeteltiin rentoutumista monin eri tavoin. Tehtiin paljon töitä, jotta vääristyneet ajatustottumukset muuttuisivat myönteisemmiksi ja unta paremmin tukeviksi.

Myös Ilona Turtola todennäköisesti hyötyi hoitokokeilusta, vaikkei tiennyt sitä tuolloin. Ylen työterveyshuollossa oli tutkimuksen ansiosta opittu paljon unettomista.

Sillä juuri noihin aikoihin Ylen työterveyshoitaja sai Ilonan uskomaan, että unettomuus ei ole häpeä. Hän ei syyllistänyt vaan antoi suhteellisuudentajua. Hän opetti Ilonan katsomaan itseään hiukkasen uusin silmin.

 

Kello kuudelta joogasalissa tammikuussa 2015 on vielä rauhallista. Sali on pelkistetty ja hämärä; vain kaksi lämpölamppua ja pari kynttilää valaisee tilaa punertavalla valollaan. Ilona taipuu aurinkotervehdykseen ja herättelee vähitellen kehoaan. Näin hän tekee puolentoista tunnin ajan joka ikinen aamu. Hän on tänäänkin herännyt viideltä ja hipsinyt läheiselle joogasalille.

Tästä Ilona ei tingi, sillä joogasta on tullut hänen pelastuksensa.

Se alkoi heikkona toivonkipinänä unilääkekierteen vielä ollessa pahimmillaan.

”Joogan jälkeen tunsin oloni aina rennoksi ja virkeäksi. Aloin joogata aamuisin. Ja kun heitin unilääkkeet pois, alkoi luonnollisen yöunen palasia löytyä aina joogapäivien jälkeen. Lopulta ymmärsin, että sitä minun on tehtävä joka päivä.”

Hikiliikunta ei enää sovi Ilonalle, sillä hyppiminen ja juokseminen kiihdyttävät liikaa.

Elämäntavat ovat kaiken kaikkiaan kurinalaiset: Kahvia vain aamuisin. Alkoholia korkeintaan lasillinen. Ei baareissa riekkumista, ei matkustelua aikavyöhykkeeltä toiselle. Kännykkä ja tietokone kiinni viimeistään iltakahdeksalta. Televisiosta ja tikittävästä seinäkellosta Ilona on luopunut kokonaan.

Nukkumaan hän käy kello 21. Makaa hetken piikkimatolla ja lukee kirjaa. Kun silmäluomet alkavat painaa, hän kierähtää lakanoiden väliin, laittaa silmälaput kasvoilleen ja vetää kaksi peittoa päälleen.

Ei petikavereita. Herra Unettomuus valloitti vuosikausiksi paikan Ilonan viereltä, eikä siihen ole vieläkään mahtunut ketään muuta.

Ilona vetää hihansa ylös ja paljastaa käsivartensa. Sisäsyrjään, lähelle kyynärtaivetta, on tatuoitu pieni lootuksenkukka.

”Se on pysyvä muistilappu itselleni. Paketoin tuohon kuvaan kuusi vuotta elämästäni. Se muistuttaa, että olen selviytynyt unettomuudesta ja että se tapahtui joogan avulla.”

Vielä joskus hän toivoo uskaltavansa matkustaa New Yorkiin – unirytmin sekoamisen ja aikaerorasituksen uhallakin. Ja vielä joskus tulee sekin päivä, ettei hän ajattele unettomuutta kertaakaan.