Kuinka yliopistouudistuksesta tuli kaikkien aikojen fiasko?

Kotimaa 30.10.2012 16:30

Kuvat Marjo Tynkkynen.

Yliopistolaki on ollut voimassa vasta pari vuotta, mutta sitä halutaan jo muuttaa. Miksi?

Hämeenlinna, maaliskuu 2009. Kokoomuksen paikallisyhdistysten vetäjät ovat koolla Verkatehtaalla, ja puheenjohtaja Jyrki Katainen esittelee heille hallituksen saavutuksia.

”Yliopistouudistus. Se on fantastinen uudistus. Aivan loistava uudistus. Se on parasta mitä suomalaiselle yliopistosektorille on tapahtunut sen jälkeen kun ne on perustettu”, Katainen julistaa kasvot onnesta loistaen. ”Yliopistot saavat lisää autonomiaa, yliopistoille annetaan mahdollisuus keskittyä niiden omiin vahvuusalueisiin, sanotaan että teidän ei tarvitse olla, kaikkien ei tarvitse olla täyden palvelun taloja. Fantastinen juttu.”

Kokoomusaktiivit taputtavat kuuliaisesti, jotkut melkein hurmioituneesti, varmaankin ajatellen, että se kuulostaa hyvältä, kun Kataisen puheesta kerrotaan iltauutisissa.

Mutta televisiossa se näyttääkin aivan muulta kuin Katainen ja kokoomuksen yleensä taitavat viestintästrategit olivat kuvitelleet. Jatkuva fantastisuuden hokeminen saa Kataisen vaikuttamaan teennäiseltä mainosmieheltä, jonka lupauksiin ei ole luottaminen yhtään enempää kuin muidenkaan mainosmiesten sanomisiin.

Mikä pahinta, puhe on niin erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu, että se jää ihmisten mieliin – palautettavaksi bumerangina takaisin heti, kun kaikki ei mene niin kuin Katainen on maalaillut.

Virat lakkasivat

Sitä ei tarvinnut odottaa kauan.

Uusi yliopistolaki oli ollut voimassa vasta pari kuukautta, kun Sdp:n puoluesihteeri Ari Korhonen väitti, että se oli epäonnistunut. ”Valtiovarainministeri Kataisen fantastiseksi hehkuttama yliopistouudistus on paljastumassa tasa-arvotupoon verrattavaksi huijaukseksi”, hän kirjoitti Savon Sanomien kolumnissa helmikuussa 2010.

Jokunen viikko sen jälkeen vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi, että ”muutamassa kuukaudessa kokoomuksen fantastinen yliopistouudistus on saanut yliopistomaailman sekaisin”.

Kun eduskunnassa käsiteltiin pääministerin ilmoitusta hallituksen politiikasta, Sdp:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen otti esiin yliopistoissa aloitetut irtisanomiset, eikä tietenkään malttanut olla lisäämättä: ”Tämä ei ole kovin fantastista.”

Uusi laki irrotti yliopistot valtiosta ja teki niistä itsenäisiä laitoksia ja säätiöitä. Arvostelijoiden mielestä itsenäisyys jäi puolitiehen, sillä yliopistot tarvitsivat edelleen toimintaansa ulkopuolista rahaa. Itsenäisyyden arveltiin jopa kaventuvan, kun yksityisen, lähinnä elinkeinoelämältä tulleen rahoituksen osuus kasvoi.

Henkilöstön kannalta vähintään yhtä suuri muutos oli, että yliopistoissa ei enää uudistuksen jälkeen ollut virkoja vaan pelkästään työsuhteita.

Työntekijöille asia markkinoitiin alun perin niin, että yliopistoillekin haluttiin antaa mahdollisuus harjoittaa kannustavampaa palkkapolitiikkaa. Käytännössä ihmiset huomasivat muutoksen lähinnä siitä, että yliopistot käynnistivät melkein heti lain tultua voimaan satoja työntekijöitä koskeneet yt-neuvottelut.

Yliopistojen avustavaa henkilökuntaa edustavan Pardian puheenjohtaja Antti Palola (sd) kärjisti yksien neuvottelujen jälkeen, että ”koko fantastiseksi mainostetun uudistuksen perimmäinen tarkoitus on vain kylmästi saneerata henkilöstöä”.

Etukäteen yliopistoille oli luvattu, että uusi laki vapauttaisi ne valtion pahamaineisesta tuottavuusohjelmasta, josta oli palkansaajien keskuudessa tullut jatkuvien irtisanomisten synonyymi.

Ajatuksena oli, että kun virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi, tuottavuusohjelman henkilötyövuosina lasketut vähennystavoitteet eivät enää koskeneet yliopistoja. Todellisuudessa tuottavuusvaatimus kohdistettiin suoraan yliopistojen rahoitukseen. Siitä vähennettiin heti ensimmäisenä vuonna toistakymmentä miljoonaa euroa.

Rahat ovat olleet tiukoilla myöhemminkin. Uudistuksen yhteydessä yliopistojen perusrahoitus sidottiin erityiseen indeksiin, jonka piti varmistaa, että talous pysyy kunnossa myös kustannusten noustessa. Tästäkin lupauksesta on tingitty. Indeksi on jo kerran puolitettu, ja ensi vuodeksi se jäädytetään kokonaan.

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen on laskenut, että yliopistoilta vietävä summa on yli kymmenen miljoonaa euroa suurempi kuin koko Vaasan yliopiston vuotuinen perusrahoitus. Yksistään Oulussa vähennys vastaa neljänkymmenen professorin palkkaa.

Ilmapiiri kiristyi

Mainospuheiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta saatiin pian myös tutkittua tietoa.

Joulukuussa 2010 valmistui Professoriliiton ja muun muassa lehtoreita ja assistentteja edustavan Tieteentekijöiden liiton teettämä yhteinen kysely. Sen mukaan vain joka kymmenes liittojen jäsen piti yliopistouudistusta onnistuneena tai melko onnistuneena. Useimpien mielestä työilmapiiri oli heikentynyt, ja suurin osa tunsi jaksavansa työssä entistä huonommin.

Yleisiä valituksen aiheita olivat muun muassa akateemisen vapauden puute, pätkätyöläisten asema ja lisääntynyt byrokratia.

Erityisen tyytymättömiä olivat ”pehmeiden” alojen, kuten kasvatus- ja humanististen tieteiden edustajat, joilla oli jo omaa kokemusta siitä, mitä yliopistojen säästöt käytännössä tarkoittivat.

Filosofian opetuksen lopettamista koskeneesta Itä-Suomen yliopiston päätöksestä tuli valtakunnallinen uutinen, kun kävi ilmi, että yksi yliopiston suurista lahjoittajista, liikemies Yrjö Laakkonen, oli vähän aikaisemmin kyseenalaistanut koko tieteenalan tarpeellisuuden.

Kysymyksessä oli luultavasti puhdas yhteensattuma, mutta yliopistouudistuksen vastustajat saivat siitä mielestään uuden todisteen, kuinka ulkopuolinen raha uhkasi tieteen autonomiaa.

Humanististen tieteiden vaikeuksista raportoitiin laajemminkin. Helsingin yliopistosta tuli tietoja, että kursseja peruttiin, määräaikaisuuksia jätettiin uusimatta, eikä eläkkeelle lähtevien paikkoja aiottu täyttää. Kajaanissa loppui opettajien koulutus.

Merihistorian opetus sai sen sijaan Helsingissä yllättäen lisää resursseja, kun Itämerelle kaasuputkea rakentanut Nord Stream ryhtyi sponsoroimaan sitä. Tuki jatkuu edelleen. Kaasuputkiyhtiön tiedotteessa yliopiston edustaja luonnehti sponsorointipäästöstä hyväksi osoitukseksi siitä, että yritysmaailma on kiinnostunut myös humanistisista tieteistä.

Oulun yliopiston hammaslääketieteen professori Kyösti Oikarinen on arvellut ironisesti, ettei humanistien asema ole toivoton, jos he lähestyvät sponsoreita oikein.

”Rahaa muuten saa, kun kirjoittaa hakemukseensa sen hetken avainsanan. Aiemmin se oli esimerkiksi in situ -hybridisaatio ja nyt sellainen on geenit, kantasolu tai bioenergia”, Oikarinen neuvoi Kalevassa huhtikuussa 2011 julkaistussa blogissa.

”Jotenkin nämä sanat kannattaa liittää vaikkapa humanistisen alan tutkimushakemukseen. Sanan tulee olla sellainen, että apurahan arvioija joko tekee samaa tutkimusta itse tai arvioija ei ymmärrä tätä termiä ollenkaan.”

Apurahojen hakemisesta on muutenkin tullut outoa kikkailua. Joillakin aloilla tutkijat ovat ruvenneet pilkkomaan julkaisuja pienempiin osiin, koska yhdeksi rahanjaon kriteeriksi on tullut julkaisujen määrä.

Tutkijat lähtökuopissa

Aika kului, mutta kritiikki ei vaimentunut.

Vapaan ja kriittisen yliopiston puolesta -työryhmän raportti ilmestyi muutamaa päivää ennen kevään 2011 vaaleja. Ryhmään kuului muun muassa yli 20 professoria seitsemästä yliopistosta. He kuvasivat uutta lakia itsenäisyyden ajan huonoimmaksi ja tiedevihamielisimmäksi.

Raportissa nostettiin aiempaa vahvemmin esiin yliopistojen hallinnon ongelmat. Tiedeyhteisöä oli sen mukaan alettu johtaa ”hätäisesti kyhättyjen ja tieteellisesti perustelemattomien muotikäsitteiden pohjalta”. Lisäksi jotkut ryhmät olivat kokonaan menettäneet oikeutensa osallistua kaikkia yliopistolaisia koskeviin päätöksiin.

Tieteentekijöiden liiton kesällä 2011 valmistuneesta jäsenkyselystä kävi ilmi, että yli 60 prosenttia siihen kuuluvista oli harkinnut parin edellisen vuoden aikana siirtymistä pois yliopistolta.

”Minulla ei ole faktatietoa, että joku olisi lähtenyt yliopistolta pois uuden lain takia”, Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo sanoo. ”Mutta sellaista kuulee, että yliopisto ei välttämättä ole enää vastavalmistuneille tohtoreille niin houkutteleva työpaikka kuin ennen.”

Kun yliopistot olivat valtion virastoja, henkilökunnan palkankorotukset tulivat muiden virastojen tapaan lisäbudjetista. Nykyisin ne pitää sen sijaan sisällyttää yliopistojen omiin rahoituskehyksiin. Se on Valon mukaan saanut jotkut yliopistolaiset kokemaan, että heitä syyllistetään, kun taloudessa on tiukkaa.

”On annettu ymmärtää, että kyllä meidän yliopisto muuten pärjäisi tällä kehyksellä, ellei olisi niitä palkankorotuksia”, hän sanoo. ”Mutta eiväthän yliopistolaiset voi olla ainoana ryhmänä palkankorotusten ulkopuolella.”

Yliopistolain uudistamisen piti johtaa muun muassa siihen, että tarpeettomista määräaikaisuuksista päästään eroon. Sekin on jäänyt pelkäksi lupaukseksi.

”Meidän jäsenistämme noin 60 prosenttia on edelleen määräaikaisissa suhteissa. Siinä ei ole tapahtunut paljon muutosta”, Tieteentekijöiden liittoa johtava Tapani Kaakkuriniemi kertoo.

Hän muistelee kuulleensa jostakin arvion, että yliopisto on proletarisoitunut.

”Se voi olla ihan hyvä sana. Ainakin on ruvettu näkemään, että tämä on työtä siinä missä mikä tahansa muukin. Enää ei ajatella, että yliopistossa työskenteleminen olisi jotenkin erityisen arvossa pidettävä asia.”

Professorit paitsiossa

Professoriliiton viime keväänä tekemä kysely paljasti, että jopa sen jäsenet tuntevat joutuneensa sivuraiteelle. Yli 50 prosenttia ei koe saavansa ajoissa tietoa ylimmän johdon toiminnasta, yli 40 prosentin mielestä heidän mielipiteistään ei olla kiinnostuneita eikä heidän asiantuntemustaan hyödynnetä, ja lähes yhtä moni tuntee epäluottamusta ylintä johtoa kohtaan.

”Ylin johto” tarkoittaa käytännössä rehtoreita, joiden valta ja samalla palkka on kasvanut, hallintojohtoa sekä hallitusta, jonka jäsenistä yhä useampi – eräissä tapauksissa kaikki – tulevat yliopistojen ulkopuolelta.

”Jos professoreille tulee tunne, että he eivät pääse vaikuttamaan, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Yliopisto on kuitenkin ennen kaikkea tieteellinen ja opetuksellinen yhteisö”, Valo sanoo.

Yliopistojen hallituksissa oli aikaisemmin kaikkien tiedekuntien edustus, mutta siitä luovuttiin, kun tiedeyhteisön ulkopuolelta tuleville jäsenille piti raivata tilaa. Valon mielestä muutos ei ole ollut niin suuri kuin yliopistouudistuksen kovimmat arvostelijat ovat antaneet ymmärtää. Yksi kiistaton seuraus kuitenkin on, että hallituksissa on nyt entistä vähemmän tieteellistä asiantuntemusta.

”Tämä on yritysmalli”, Valo vertaa. ”Ja yliopisto ei vain ole yritys.”

Kaakkuriniemi sanoo, että päätöksenteko ei ole enää yhtä avointa kuin ennen. Hänestä tunnelma yliopistoissa on kuin maan hallituksessa Matti Vanhasen (kesk) pääministerikaudella: keskeneräisistä asioista ei saa keskustella, ja valmiista asioista ei kannata.

”Intranetista voi kyllä käydä tarkistamassa, mitä päätöksiä on tehty, mutta missään ei kerrota, millaisia keskusteluja on käyty ennen niiden tekoa.”

Valtaa alaspäin

Yliopistouudistus romutti vanhan mallin, jossa asiat käsiteltiin ensin laitoksissa, sitten tiedekunnissa ja lopulta hallituksessa. Vaikka se vei aikaa, Valon mukaan siinä oli se etu, että jokainen yliopistolainen tunsi jonkun, joka oli mukana valmistelemassa päätöksiä. Nyt tiedon kulku on sattumanvaraisempaa ja enemmän kiinni johtajien hyvästä tahdosta.

Tiedekuntaneuvostot ovat edelleen olemassa, mutta niillä on selvästi vähemmän valtaa kuin ennen. Kaakkuriniemi kertoo neuvostoissa istuvien valittavan, ettei heillä ole enää juuri muuta tekemistä kuin käydä kerran kuukaudessa kuuntelemassa, mitä dekaani on päättänyt.

Yliopistolain säätämisen yhteydessä eduskunta edellytti, että se saa hallitukselta selvityksen uudistuksen vaikutuksista, kun laki on ollut voimassa runsaat kaksi vuotta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsulteilla teettämä arvio on nyt sivistysvaliokunnan käsiteltävänä. Sekä Professoriliitto että Tieteentekijöiden liitto antoivat siitä valiokunnalle lausunnot pari viikkoa sitten.

Molemmat järjestöt vaativat, että lakia pitää vielä muuttaa. Päätavoite on yliopistojen kaikkia henkilöstöryhmiä edustavien kollegioiden aseman vahvistaminen.

Liittojen mielestä ei riitä, että kollegiot vahvistavat jälkikäteen yliopistojen tilinpäätökset ja toimintakertomukset. Niille pitää antaa valtaa myös talousarvioiden, toimintasuunnitelmien ja erilaisten strategisten linjausten käsittelyssä.

Poliitikoille ajatus lain korjaamisesta näin pian on hankala. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) toivoo, että yliopistot saisivat asiansa kuntoon itse.

Toisaalta yliopistojen johdolla on hänen mukaansa vielä oppimista siinä, miten ollaan hyvä työnantaja.

”Kysymys on yhteistyön puutteesta johdon ja henkilöstön välillä. Jos henkilöstö kokee, että heillä ei ole riittävästi valtaa, eivätkö he voisi mennä keskustelemaan suoraan johdon kanssa ja kertomaan tarpeistaan. Ei mikään pykälä estä sitä.”

Vahasalon mielestä kaksi vuotta on liian lyhyt aika tehdä uudesta laista pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sen vaikutusten arvioiminen jo nyt oli silti perusteltua, sillä raportista näkee, mitä asioita kannattaa seurata jatkossa erityisen tarkasti.

”Jos me huomaamme sivistysvaliokunnassa, että jokin asia ei toimi, kyllä me sitten älähdämme”, Vahasalo lupaa.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) sanoo, että henkilöstöpolitiikan ongelmiin pitäisi puuttua ensisijaisesti kehittämällä yliopistojen johtamis- ja organisaatiokulttuuria. Hän ei kuitenkaan tyrmää suoraan ajatusta, että lakia muutettaisiin professorien ja tieteentekijöiden toivomalla tavalla.

”Suhtaudun siihen ajatukseen ihan vakavasti. Ihmettelen vain, miksi tämä asia ei ole tullut esiin lukuisissa tapaamisissa, joita minulla on ollut heidän kanssaan.”

Tiedonkulku pätkii muuallakin kuin yliopistojen sisällä.

”Tyytymättömyyttä esiintyy aina”

Yliopistouudistuksella on akateemisessa maailmassa myös puolustajia. Muun muassa yliopistojen rehtorit ovat pitäneet sitä pääosin onnistuneena. Heidän mielestään ongelmat johtuvat lähinnä siitä, että yliopistoissa ei ole opittu käyttämään kaikkia uuden lain suomia mahdollisuuksia.

Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli johtaa rehtorien neuvoston työn jatkajaksi perustettua Suomen yliopistot UNIFI -yhdistystä. Hänen mukaansa yliopistot ovat saaneet lisää autonomiaa niin kuin luvattiin. Yliopistoilla on myös aikaisempaa paremmat mahdollisuudet keskittyä vahvuuksiinsa.

Uusi hallintomalli saa Hollilta kiitosta. ”Nykyhallitukset ovat huomattavasti strategisempia. Se johtuu varmasti suureksi osaksi ulkopuolisista jäsenistä”, hän arvioi sähköpostitse toimittamassaan vastauksessa.

Holli ei myöskään usko, että yliopistojen ilmapiiri olisi nykyisin huonompi kuin ennen.

”Tyytymättömyyttä esiintyy aina osalla väestä näin isoissa organisaatioissa. Yliopistot ovat käyneet läpi hyvin suuret rakenteelliset ja sisällölliset muutokset, ja niiden jälkeen voi ymmärrettävästi olla muutosväsymystä. Yt-neuvottelut ovat kuitenkin koskeneet varsin rajallista joukkoa ihmisiä verrattuna esimerkiksi teollisuuteen.”

Professoriliitossakin tiedetään, etteivät kaikki ikävyydet johdu yliopistouudistuksesta. ”Meillä ei ole ainakaan vielä faktaa, että jotkut alat olisivat kärsineet nimenomaan sen takia”, Maarit Valo tunnustaa. ”Yliopistouudistuksen vaikutuksia pitäisi tutkia myös tästä näkökulmasta.”

Henkilöstön toiveet paremmista vaikutusmahdollisuuksista on rehtori Hollin mukaan kuultu. ”Asioiden valmisteluvaihe on tärkein, ja sinne täytyy lisääntyvässä määrin ottaa henkilöstöä mukaan”, hän lupaa. ”Myös viestintä ja ylipäätään vuoropuhelu nousee entistä tärkeämpään rooliin.”

Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan toistaiseksi ei ole merkkejä, että tutkimuksen vapaus olisi vaarantunut.

”En usko, että ulkopuolelta tulevat hallitusten jäsenet olisivat tässä suhteessa riski. Olen keskustellut paljon esimerkiksi Tampereen yliopiston hallitusta johtavan Kari Neilimon kanssa, ja minusta hänellä on hyvin korkea yhteiskunnallis-eettinen ajatus yliopiston tehtävästä aidosti isänmaata palvelevana yhteisönä.”

Gustafssonista on kuitenkin tärkeää, että myös valtio pitää yliopistojen rahoituksesta antamansa lupaukset. Hän lupaa ”taistella leijonan lailla”, ettei yliopistoindeksiä enää leikata, kun nykyinen vuodeksi 2013 tehty jäädytys päättyy.

Eduskunnassakin ollaan varpaillaan. ”Sitä indeksiä ei missään tapauksessa saa muuttaa pysyvämmin mihinkään leikattuun malliin”, Vahasalo vaatii.

Gustafsson muistuttaa, että Ruotsissa on vastikään päätetty lisätä tuntuvasti tutkimuksen ja yliopistojen määrärahoja. ”Kun meillä halutaan seurata Ruotsia muissakin yhteyksissä, voisi ajatella, että se otettaisiin myös tässä asiassa vertailukohdaksi.”

Suomen tieteen taso kestää yhä kaikesta huolimatta hyvin kansainvälisen vertailun, opetusministeri vakuuttaa. Tuorein näyttö löytyy vastikään julkaistusta OECD:n raportista.

”Suomalaisten yliopistojen määrä 500 parhaan yliopiston listoilla on bruttokansantuotteeseen suhteutettuna neljänneksi paras.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 43/2012.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.