Köyhyydelle pitäisi tehdä jotakin – Kaikki eivät hyödy perustulokokeilusta

ESSEE: Osallistumistulo toisi kokeiluun mukaan pitkäaikaistyöttömät, joille on kuitenkin luvassa enemmän keppiä kuin porkkanaa.
Kotimaa 4.7.2017 18:38
Juhani Iivari
© MARJA AIRIO / Lehtikuva

Hallituksen aloittama kaksivuotinen perustulokokeilu ei vielä kerro, synnyttäisikö perustulon käyttöönotto uusia työpaikkoja, arvioi  sosiaalipolitiikan dosentti Juhani Iivari Kanava-lehdessä.

”Joka tapauksessa kokeilun avulla saataneen kokemusta siitä, miten työttömien työkäyttäytyminen mahdollisesti muuttuu”, Iivari kirjoittaa. ”Kaukaisimmat arviointihaasteet tähtäävät sen selvittämiseen, mikä tulee olemaan kansalaisten suhde yhteiskuntaan, kun perinteinen työ katoaa tai vähenee ratkaisevasti.”

Suomen Kuvalehti julkaisee Iivarin kirjoituksen kokonaisuudessaan.

 

Wikipedian mukaan köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä. Köyhällä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi.

Siitä mihin köyhyysraja pitäisi asettaa on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri mailla on käytössä eri köyhyysrajat.

Suomessa ei ole virallista kansallista pienituloisen tai köyhyysrajan määritelmää, mutta Tilastokeskuksen mukaan pienituloisiksi voidaan laskea ne, jotka ansaitsevat kuukaudessa 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien rahatulojen mediaani- eli keskimmäisestä tulosta.

Tämä tarkoittaa, että pienituloisuuden raja tai köyhyysraja on Suomessa nettotuloina 1 190 euroa kuukaudessa tai 14 300 euroa vuodessa ruokakunnan ensimmäistä aikuista kohden.

Kulutusyksiköiden määrä lasketaan niin, että ensimmäinen aikuinen saa arvon 1,0 ja seuraavat yli 13-vuotiaat arvon 0,5. Alle 13-vuotiaiden arvo on 0,3.

Tällä tavalla laskettuna esimerkiksi kahden aikuisen ja yhden lapsen perheen kulutusyksiköiden määrä on 1,8 ja köyhyysraja näin ollen 2 140 euroa kuukaudessa.

Pienituloisia oli vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan 674 000.
Eläkeläiset ovat opiskelijoiden ja työttömien jälkeen Suomen pienituloisimpia. Työttömien pienituloisuusaste vuonna 2014 oli 47,8 prosenttia, opiskelijoiden 34,6 prosenttia ja eläkeläisten 12,8 prosenttia.

Yrittäjien pienituloisuusaste oli 10,3 prosenttia ja palkansaajien 3,6 prosenttia.

Pitkään jatkuvasta ja kasautuvasta huono-osaisuudesta kärsivä joukko on noin 100 000 ihmisen kokoinen.

Pitkäaikaistyöttömät ja asunnottomat lukeutuvat tähän ryhmään, kuten myös leipäjonoissa kävijät. Professori Juho Saaren mukaan yli 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta.

Jotakin suomalaiselle köyhyydelle siis pitäisi tehdä – ja yritetäänkin nyt tehdä ainakin kahdella kokeilulla.

Kokeilun avulla saataneen selville, miten työttömien työkäyttäytyminen muuttuu.

Kaksivuotiseen perustulokokeiluun on valittu 2 000 työtöntä henkilöä arvalla. Heille maksetaan kuukausittain 560 euroa verottomana. Tämän summan päälle heillä on oikeus ansaita normaalisti.

Perustulon saaja voi myös opiskella samaan aikaan edellyttäen, että hän on työ- ja elinkeinokeskuksen tukeman toiminnan piirissä. Muuten opiskelijat on rajattu kokeilun ulkopuolelle.

Kokeiluun sisältyy ns. tulokompensaatio: jos kokeilun piiriin päässeen henkilön työmarkkinatuki lapsikorotuksineen on ollut perustuloa korkeampi, erotus maksetaan perustulon päälle.

Kokeilun kuluessa on tarkoitus tutkia, kannustaako perustulo ihmisiä työhön ja poistaako se työnteon esteitä. Samalla uskotaan voitavan selvittää, miten sosiaaliturvaa pystyttäisiin laajemmin kehittämään niin, että järjestelmä madaltaisi työnteon esteitä.

Jo alkuvaiheessa kokeilua on arvosteltu siitä, että se on kovin rajallinen.

On esitetty, että kokeilun piiriin kuuluvien määrää pitäisi laajentaa ainakin siten, että mukaan otettaisiin myös alle 25-vuotiaita. Nyt mukana ovat 25–58-vuo­tiaat työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavat henkilöt.

Erityisesti on toivottu kokeiluun myös muita pienituloisia. On arveltu, että kaikkein köyhimmät palkkatyöläiset ja esimerkiksi taiteilijatkin voisivat hyötyä kokeilusta, jos se laajenisi.

Kokeilu ei vielä tällaisenaan välttämättä kerro, syntyykö tätä kautta uusia työpaikkoja, vaikka sitäkin on aiheellista tutkia kokeilun päätteeksi.

Joka tapauksessa kokeilun avulla saataneen kokemusta siitä, miten työttömien työkäyttäytyminen mahdollisesti muuttuu, samoin kuin siitä, miten työn vastaanottaminen vaikuttaa työttömään.

Kaukaisimmat arviointihaasteet tähtäävät sen selvittämiseen, mikä tulee olemaan kansalaisen suhde yhteiskuntaan, jos perinteinen työ katoaa tai vähenee ratkaisevasti yhteiskunnastamme.

 

Toinen yritys kansalaisten perustulon kohentamiseksi liittyy ns. osallistumistuloa koskevaan kokeiluun, jota on myös esitetty Suomessa toteutettavaksi.

Perustulokokeilusta poiketen osallistumistulo laajentaisi ”perustulon” piiriin pitkäaikaistyöttömät.

Heidän kohdallaan Kelan maksama työmarkkinatuki muutettaisiin samansuuruiseksi osallistumistuloksi. Se velvoittaisi työttömät osallistumaan erikseen sovittaviin tehtäviin tai töihin lähipiirissään tarkoituksena edistää tulon saajien osaamista, yhteiskunnallista aktiivisuutta ja lopulta jopa työllistymistä.

Kaiken tämän prosessointiin liittyy kuitenkin oleellisesti sosiaalityöntekijän tuki, ohjaus ja seuranta. Kysymys ei ole ensisijaisesti työttömän työllistymisestä vaan hänen aktivoitumisestaan itsensä kehittämiseen eri tavoin joko opiskelun tai harrastustoiminnan piirissä.

Tämän ”tulomallin” kehittämisessä ei nähdäkseni ole riittävän vakavasti pohdittu so­siaalityöntekijöiden panostusta. Mistä kaikille osallistumistulokokeiluun osallistujille saataisiin ohjaava ja osaava sosiaalityöntekijä, kun sosiaalityön resursseista jo nyt on huutava pula?

Perustoimeentulotuen siirtäminen Kelan maksettavaksi ei vielä vapauttanut sosiaalityön ”uinuvia resursseja”, jos joku niin ajatteli: harkinnanvarainen, täydentävä ja ennaltaehkäisevä toimeentulotuki jäivät edelleen kuntien sosiaalitoimen hoidettavaksi.

Osallistumistulokokeilu tulisikin toteuttaa rajallisena, jos sen halutaan toimivan tarkoituksenmukaisesti. Rajallinen kokeilu ei taas olisi kovinkaan helposti yleistettävissä.

Osallistumistulokokeiluun liittyy myös arveluttava sanktiointi: jos työntekijä ei haluakaan osallistua kokeiluun tai hän epäonnistuu siinä, hänen tuloaan pienennetään toimeentulotuen perusosan tasolle.

On siis mahdollista, että osallistumistulokokeilussa on enemmän ”keppiä” kuin ”porkkanaa”, ja kun keppi menee poikki, ei käteen jää porkkanaakaan.

Tulonsiirrot hankaloittavat negatiivisen tuloveron käyttöönottoa.

On arvioitu, että perutulokokeilu takaa sen piiriin päässeille leivän, mutta ei sellaisenaan vielä vaurastumista.

Muistettakoon, että minimitulolla elävällä työttömällä, mutta työkykyisellä on jo nyt mahdollisuus ansaita 300 euroa saamansa perustoimeentulon päälle. Tämä ns. köyhyysrajalla elävän ”suojaosa” muodostaa tavallaan ”minimiperustulon”.

Tämän järjestelmän vaikutuksia ei tietääkseni erikseen tutkita, vaikka se olisi suotavaa. Suojaosan kehittäminen voisi olla lähtökohta ns. negatiivisen tuloveron mallille, jota on kokeiltu esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa jo aikapäiviä sitten.

Negatiivinen tulovero tarkoittaa sitä, että kaikille kuuluvaksi perustulon tasoksi määritellään tietty rahamäärä kuukaudessa.

Toimeentulotuen perusosasta voitaisiin esimerkiksi luoda perustulon kaltainen etuus, jota kokeiltaisiin hieman erilaisena eri paikkakunnalla – ja eri vaiheissaan.

Pelkällä perustulolla ei kuitenkaan kukaan elä, ja sen takia perustulon tavoitetasoksi pitäisi määritellä summa, jolla ihminen tulee toimeen ilman että hänen tarvitsee juosta leipäjonoissa.

Jos kansalaisen ansiotulot tai tulonsiirrot eivät yllä tälle tasolle, hänelle maksetaan nykyisen tulon ja tarkoitetun tulotason erotus verottomana – siitä nimitys ”negatiivinen tulovero”. Kun kansalaisen ansiot sitten ylittävät tämän perustason, ylittävää osaa verotetaan normaalisti.

Ongelmalliseksi negatiivisen tuloveron järjestelmä käy monimutkaisen tulonsiirtojärjestelmämme takia. Miten esimerkiksi Suomessa soviteltaisiin asumistukijärjestelmää negatiivisen tuloveromallin perustasoa määritel­täessä – muista tulonsiirroista puhumattakaan?

Sosiaalisten tulonsiirtojen ymppääminen negatiiviseen tuloveromalliin saattaisi aiheuttaa sellaisen yhteensovittamistehtävän, ettei kansalaisten yhdenvertaista kohtelua olisi ainakaan helppo varmistaa.

Toisaalta järjestelmän etu ja oikeutus olisi siinä, että kaikkein köyhimpien toimeentulotuella pysyvästi elä­vien, pitkäaikaissairaiden ja työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkkeellä olevien kansalaisten tulot kasvaisivat.

Joka tapauksessa perustulo- ja osallistumistulokokeilujen jalkauttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan ovat rajallisinakin kannatettavia hankkeita. Jo näilläkin kokeiluilla saadaan arvokasta käytännön tietoa perustulojärjestelmän kehittämiseksi.

Hankkeiden saama suuri kansainvälinen kiinnostus on myös arvo sinänsä: tässä maassa uskalletaan ja osataan toimia pelkkää ajattelua pitemmälle.

 

Kirjoittaja Juhani Iivari on valtiotieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan, erityisesti sosiaalityön dosentti.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kanavassa 4/2017. Kanava ja Suomen Kuvalehti kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.