Pelkkää rahan haaskausta tämäkin!
Feminismi herättää kotitekoisen tiedekriitikon huomion takuuvarmasti, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Syksyn apurahahaut ovat täydessä käynnissä. Hakemusrumbaan joutuvat yhtä lailla suurten tutkimusryhmien kokeneet johtajat kuin nuoret väitöskirjaa vasta aloittelevat tutkijanoviisit.
Yksittäisten tutkimusten paheksuminen näyttää olleen alkusyksynä suurta kansanhuvia. Huvi syntyy näin:
Ensin etsitään jonkin apurahaa myöntävän tahon verkkosivulta tutkimustiivistelmä, joka kuulostaa maallikon korvissa teennäiseltä tai kiemuraiselta. Sitä levitetään sosiaalisessa mediassa paheksuvalla saatteella.
Lopulta saadaan aikaan kiehuva paheksunnan kupla, jossa osallistujat yrittävät voittaa toisensa aina vain näppärämmällä pilkalla. Päivitellään tieteen huonoa laatua ja rahan tuhlaamista. Rahoittajia linkataan keskusteluihin ja vaaditaan selityksiä.
Somen massapaheksuntaa saavat osakseen erityisesti humanistiset alat. Sukupuolentutkimuksen tai feminismin mainitseminen herättää kotitekoisen tiedekriitikon huomion takuuvarmasti.
Paheksuminen ei ole silti jäänyt oikealle laidalle sijoittuvien miesaktivistien jutuksi. Esimerkiksi elokuun viimeisenä päivänä toimittaja Susanne Päivärinta innostui Twitterissä ihmettelemään Suomen Akatemian myöntämää 440 000 euron rahoitusta tutkimukselle, jonka aiheena on ”afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa”.
Minusta tutkimus kuulostaa hyvältä ja hyödylliseltä.
Luonnontieteiden, tekniikan tai lääketieteen tutkimuksia ei käydä paheksumassa, vaikka niiden joukosta löytyisi paljonkin huonosti suunniteltuja kokonaisuuksia. Somen ”tiedekriitikot” ovat huolestuneempia oman ajattelunsa vastaisista tutkimussuuntauksista kuin huonosti tehdystä tieteestä.
Tieteentekijälle ikävän huomion kohteeksi joutuminen ei ole helppoa. Erityisen ahdistavaa se on aloittelevalle tutkijalle. Nimeä ja tutkimusaihetta repostellaan pitkin nettiä, vihapostia kertyy. Nuorella tekijällä ei ole kokemusta julkisuudesta eikä siitä, mistä saada tukea.
Humanistisilla aloilla tutkimusta tehdään usein yksin eikä taustalla ei ole tutkimusryhmän turvaa. Jaksamista koetellaan, kun tutkimukseen liittyvien epävarmuuksien lisäksi harteille isketään yhtäkkiä ikävä julkisuus.
Miten tiedeyhteisössä tulisi suhtautua somen reposteluun? Toki kannattaa tarkastella, miten tutkimus avautuu suurelle yleisölle. Rahoittajien sivuilla näkyvät tutkimustiivistelmät ovat monesti epäselvästi kirjoitettuja. Toisille tieteentekijöille ne ovat eksakteja ja merkityksellisiä, mutta saattavat ulkopuolisesta kuulostaa tyhjiltä ja typeriltä.
Kun hakemusten tiivistelmiä lukevat muutkin kuin tiedeyhteisön jäsenet, ne kannattaisi kirjoittaa niin, että tutkimuksen lähtökohdat ja tarkoitus ovat yksiselitteisesti näkyvissä. Tähän voisivat kannustaa myös apurahan myöntäjät. Tieteen tekoon kuuluu avoimuus, ja myös tieteen rahoituksen kuuluu avoimuus. On tarpeellista, että rahoitetuista tutkimuksista voidaan lukea.
Tieteellä on silti muitakin arvoja. Yksi on tieteen vapaus. Tiedeyhteisön pitää saada itse määritellä, mitä tutkitaan tai mitä tieteenaloja sen sisään mahtuu. Sosiaalisen median kuohunnat eivät saa kävellä tieteen autonomian yli.
Tieteen rahoittajien pitää tukea rahoittamiaan tekijöitä muutenkin kuin euroilla. Tutkijaa ei pidä jättää yksin populistisen myllytyksen armoille.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.