Tiedejärjestelmämme ei tunnista huippututkimusta niin kuin pitäisi
Jopa kansainväliselle huipulle nousseet yksiköt voivat jäädä vaille tukea ja oman onnensa nojaan, kirjoittaa Uskali Mäki.
Vetoomuksessaan vapaan korkeatasoisen tieteen puolesta akateemikot Markku Kulmala ja Sirpa Jalkanen kanssa-allekirjoittajineen toteavat: ”On myös oleellista löytää mekanismit, joilla jo nyt vahvat tutkimusalat pysyvät maailman kärjessä eikä niiden kyvykkyys ja innovaatiopotentiaali katoa.” (HS 14.4.2021).
Nyt nuo mekanismit ovat heikot. Tämä juontuu puutteista tiedejärjestelmämme sisäisessä koordinaatiossa ja tutkimusrahoituksen rakenteessa. Siinä korostuu ulkoisen epävakaan rahoituksen rooli vakaamman perusrahoituksen kustannuksella.
Sikäli kuin Suomen Akatemian huippuyksikköohjelma näissä oloissa suosii aloittelevia tutkimusryhmiä uusine tutkimussuunnitelmineen, jo kansainväliselle huipulle nousseet yksiköt saattavat jäädä tukea vaille. Tutkimusala tai -ryhmä voi kivuta korkealle ohjelman avulla, mutta rahoituskauden jälkeen yksikkö jätetään oman onnensa nojaan. Järjestelmän muissa osissa ei ole valmiuksia huolehtia näistä huipuista, joten ne saattavat kadota maailmankartalta. Vuosien kunnianhimoinen työ valuu hukkaan.