Kittilästä loppuvat päättäjät – Professori: Kunnallispoliitikot maalasivat itsensä nurkkaan

Kunnanjohtajan erottaminen kumottiin, poliisitutkinta jatkuu.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi 4. helmikuuta Kittilän kunnanvaltuuston päätöksen kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisesta. Samalla kunta ajautui ”selvitystilaan”.

Mäkelän irtisanomista tutkii keskusrikospoliisi. Epäiltyinä olevat löytyvät joukosta, joka on osallistunut lainvastaiseen irtisanomiseen.

Mukana erottamisessa ovat olleet kunnanhallituksen kahdeksan varsinaista jäsentä ja varajäseniä. Jäsenistä vain Hille Kuusisto (kok) vastusti erottamista.

Tilapäisessä valiokunnassa erottamisperusteita kirjasi viisi jäsentä varajäsenineen. Kunnanvaltuustossa erottamisen puolesta äänesti 23 ja sitä vastusti neljä valtuutettua: puheenjohtaja Inkeri Yritys (vas), Helena Huikuri-Kujala (vas), Lasse Lompolo (vas) sekä Hille Kuusisto.

Valtaosa kuntapäättäjistä on jatkossa esteellisiä käsittelemään irtisanomisasiaa.

”Päättäjät ovat maalanneet itsensä aika lailla nurkkaan”, arvioi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta. Hän on lukenut hallinto-oikeuden ratkaisun huolella.

”Erittäin hyvin perusteltua tekstiä. Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen tuskin toisi muutosta.”

Hallinto-oikeus kumosi irtisanomisen pääosin muotovirheillä: Mäkelää ei kuultu lopullisesta erottamisraportista. Eikä raporttiin ollut liitetty muistioita henkilöiden suullisista kuulemisista. Inkeri Yritys joutui kirjoittamaan kuulemisasiakirjansa itse. Valiokunnan kokouksista ei laadittu asiallisia pöytäkirjoja.

”Kenenkään ei kannattaisi vähätellä hallinto-oikeuden päätöstä sanomalla, että valtuuston päätös kaatui vain muodollisiin virheisiin”, varoittaa Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen.

”Kuulemisperiaate on perustavaa laatua oleva prosessiperiaate. Ei siis pidä päätellä, että hallinto-oikeus hyväksyi kunnanvaltuuston päätöksen muutoin kuin havaittujen menettelyvirheiden osalta.”

 

Kittilässä ovat nyt keinot vähissä. Kunnanhallitus ei voi enää käsitellä asiaa eikä valittaa ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

”Jos alkuperäisessä irtisanomispäätöksessä on taustalla rikos, ja jos hallinto-oikeuden ratkaisusta valitetaan, jotta lainvastainen päätös pysyisi, kyseessä on saman rikoksen jatkaminen. Kunnan ja päättäjien kannalta valittamiseen liittyy riski”, Viljanen sanoo.

On muitakin hankaluuksia: vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg ei voi esitellä asiaa. Hän on esteellinen, koska hoitaa Anna Mäkelän virkaa.

Uudelleen erottaminen kuulemisella korjattuna ei tule kyseeseen. Hallinto-oikeus osoitti muutamalla harkitulla lauseella raportin tietopohjan puuttuvan.

Uuden tilapäisen valiokunnan asettaminen uutta erottamispäätöstä pohjustamaan ei ole realistista.

”Luottamuspulan synnyttyä valiokunta tulee perustaa ripeästi. Nyt puhumme mahdollisesta luottamuspulasta ennen toukokuuta 2014. Aika valiokunnan perustamiseksi on umpeutunut”, Olli Mäenpää arvioi.

Kittilän kriisi pahenee sitä mukaa kuin esteettömät päättäjät ovat loppumassa.

”Esteellisen osallistumista päätöksentekoon koskee viime kädessä rikosoikeudellinen vastuu”, Viljanen muistuttaa.

Ulkopuolista apua pyytää nyt kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yritys. Hän tiedotti hallinto-oikeuden ratkaisun tultua julki, että hän ryhtyy selvittämään Kuntaliiton lakimiesten kanssa, ketkä voivat vielä käsitellä irtisanomisasiaa.

Laittoman irtisanomisen kumoutuminen oli Yrityksen mukaan ennakoitu päätös.

”Ainoa mahdollinen oikeusvaltiossa.”

Kuntaliitto ja VM:n kuntaosasto eivät kommentoineet Suomen Kuvalehdelle Kittilän tilannetta.

SK:n tietojen mukaan kuluneella viikolla KRP on jatkanut kuulusteluja Kittilässä.