Kittilä hakee uutta kunnanjohtajaa – Yksi hakijoista on Timo Kurula, joka on epäiltynä KRP:n rikostutkinnassa

Keskustalla on Kittilässä eniten kuntavaalien ehdokkaita, jotka ovat keskusrikospoliisin tutkinnassa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kunnanhallituksen puheenjohtajuudesta syyskuussa 2016 luopunut kunnanvaltuutettu, biologian lehtori Timo Kurula (kesk) hakee Kittilän vt. kunnanjohtajaksi.

Kurula on epäiltynä keskusrikospoliisin Kittilän päätöksentekoa koskevassa laajassa rikostutkinnassa ainakin törkeän petoksen yrityksestä ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Osa KRP:n tutkimista tapauksista on jo syyteharkinnassa Oulun syyttäjänvirastossa.

Vt. kunnanjohtajan tehtävä aiotaan täyttää toukokuun alusta vuoden loppuun. Vielä tällä hetkellä vt. kunnanjohtajana toimiva Kyösti Tornberg vetäytyy huhtikuun lopulla eläkkeelle tilanteessa, jossa kunnan päätöksentekoa tutkivat sekä KRP että Lapin poliisilaitos.

Hetken näytti jo siltä, että Kurula olisi vetäytynyt ainakin tilapäisesti syrjään kunnan päätöksenteosta, sillä hänen nimeään ei löytynyt Kittilän keskustan kuntavaaliehdokkaiden listalta. Nyt syy nimen puuttumiselle on selvä.

Kittilän viimeaikaista päätöksentekoa seuranneille Kurulan päätös hakea vt. kunnanjohtajaksi ei ole yllätys. Kurulan valituksi tuleminen on jopa mahdollista, koska vt. kunnanjohtajan valinnan suorittaa nykyinen kunnanvaltuusto, jossa kaikkiaan 27 valtuutetusta peräti 23 on epäiltynä KRP:n kunnan päätöksentekoa koskevassa tutkinnassa. Epäiltyinä on myös yksittäisiä varavaltuutettuja.

Kurula haki Kittilän kunnanjohtajan virkaa jo vuonna 2009. Tuolloin valituksi tuli Anna Mäkelä, jonka kunnanvaltuuston enemmistö irtisanoi marraskuussa 2014. Irtisanomiseen liittyvä prosessi on KRP:n tutkinnassa.

Kunnanjohtaja Mäkelän ja kunnan välinen sopimus noin 141 000 euron erokorvauksesta ei ole lainvoimainen, koska valtuuston päätöksestä on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Siksi kunnanjohtajan virka täytetään väliaikaisesti.

Uusi vt. kunnanjohtaja saa käsiinsä suunnattoman sotkun.

Timo Kurulan lisäksi vt. kunnanjohtajan tehtävää tavoittelee 11 hakijaa: projektipäällikkö, restonomi Veli-Matti Hettula Kittilästä, YTK Antti Jämsén Lohjalta, HTM Sanna Kumpula Kittilästä, YTM Riku Niemelä Kuopiosta, YTM Mikko Ollila Turusta, TkT Lauri Saviranta Helsingistä, ympäristönvalvontapäällikkö, HTM Silja Suominen Hämeenlinnasta, HTM Hanna-Leena Talvensaari Sodankylästä, talous- ja hallintojohtaja, KTL Päivi Vauhkonen Sodankylästä, hallintolakimies, OTK Ville Vitikka Rovaniemeltä ja HTM Valtteri Väyrynen Tampereelta.

Kuka vt. kunnanjohtajaksi valitaankin, uusi johtaja saa käsiinsä suunnattoman sotkun.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessorilla Pekka Viljasella on käsitys Kittilän kunnan päätöksenteosta seurattuaan sitä pian kolmen vuoden ajan.

Kurulan päätöstä hakea vt. kunnanjohtajaksi Viljanen ei ihmettele.

”Voihan virkaa aina hakea, mutta kyllä valinnasta päättävät ottavat melkoisen maineriskin, jos valitsevat tehtävään henkilön, joka on virkarikoksista epäiltynä tai jo syyteharkinnassa.”

Viljanen arvioi, että Kittilän päättäjien enemmistölle tällainen valinta tuskin olisi mikään periaatteellinen ongelma.

”Hehän ovat itsekin epäiltyinä osaksi samoista rikoksista. Jättämällä antamatta rikosepäilyille merkitystä päättäjät voivat pyrkiä osoittamaan, kuinka varmoja he ovat omastakin syyttömyydestään.”

Kuntavaaleissa äänestettäessä ja vt. kunnanjohtajaa valittaessa KRP:n tutkinnasta on julkisuudessa tietoa vielä niukasti. Sitä Viljanen pahoittelee.

”Sekä vt. kunnanjohtajan valitsemisesta päättävien että kuntavaaleissa äänestävien kannalta on valitettavaa, jos päätöksenteon hetkellä ei ole riittävää tietoa ehdokkaiden tekemisistä. Tilanne olisi paljon selvempi, jos olisi jo olemassa tuomioistuimen ratkaisu – suuntaan tai toiseen. Mutta näin ei nyt ole.”

Viljanen muistuttaa, että tässä vaiheessa epäiltyjen on tapana vedota syyttömyysolettamaan, joka on kuitenkin menettelyohje esitutkintaviranomaisille ja muille viranomaisille.

”Se ei millään tavalla osoita todellista syyttömyyttä. Jos tuomioistuin toteaa epäillyn syylliseksi, syyllisyys on tietysti ollut olemassa rikoksen tekohetkestä alkaen.”

Viljanen kuitenkin myöntää, että myöhemmin syyttömäksi todetun epäillyn kannalta olisi valitettavaa, jos hänet jätetään valitsematta vain sen takia, että häntä on epäilty rikoksesta.

Emeritusprofessori kuitenkin painottaa julkiseen vallankäyttöön ja verovarojen käyttöön liittyvää vastuuta.

”Miten on, nimitettäisiinkö virkarikoksista epäiltynä oleva henkilö esimerkiksi ministeriksi? Tuskinpa. Kyse on lopulta siitä, mitä tapahtuu, jos epäilty osoittautuukin valinnan jälkeen syylliseksi. Kannattaako sellainen riski ottaa?”

 

Vt. kunnanjohtajaksi valittava saa työparikseen uuden kunnanvaltuuston kesäkuun 2017 alusta.

Huhtikuun kuntavaaleissa ratkaistaan Kittilän päätöksenteon tulevaisuus.

Keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton listoilta sekä uudelta Kuntalaislistalta löytyy yksittäisiä tai useampiakin ehdokkaita, joiden tiedetään olevan epäiltyinä KRP:n tutkinnassa.

Ylivoimaisesti eniten KRP:n tutkinnassa olevia ehdokkaita on keskustan listalla.

Kokoomuksen listalta ovat joko jääneet tai on jätetty pois ne päättäjät, jotka ovat KRP:n virkarikostutkinnassa.

Sdp, jolla ei ole ollut valtuustossa edustusta tällä vaalikaudella, on koonnut oman ehdokaslistansa.

Vihreillä ja kristillisdemokraateilla on kummallakin yksi uusi ehdokas.

Oikeudenmukainen Kittilä -vaalilistalla on yhdeksän ilman puoluetunnuksia toimivaa ehdokasta. Tunnetuin heistä on valtuuston nykyinen  puheenjohtaja, kunnallisneuvos Inkeri Yritys, joka on vasemmistoliiton kokenut kuntavaikuttaja.

Yritys on pyrkinyt pian kolmen vuoden ajan palauttamaan kunnan päätöksentekoa lailliseen tilaan.

 

Suomen Kuvalehti pyysi keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton puoluejohtoa vastaamaan Kittilän ehdokaslistoihin liittyviin kysymyksiin, muun muassa tähän:

Kittilässä vaalilistallanne on ehdokkaita, jotka ovat epäiltyinä KRP:n rikostutkinnassa kunnan päätöksentekoon liittyvistä virkarikoksista. Pidättekö tällaista tilannetta asiallisena ja hyväksyttävänä?

Näin Suomen Kuvalehdelle vastattiin:

”Vaalien ja ehdokasasettelun kannalta olennaista on muistaa se, että kunnallisjärjestöt ovat ne tahot jotka päättävät ketkä asettavat ehdolle. Lähtökohtahan on myös se, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Koska tätä asiaa on käsitelty avoimesti, niin Kittilän asukkaat arvioivat parhaiten itse mikäli tämä on tekijä joka vaikuttaa äänestyspäätökseen”, vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen kirjoitti sähköpostiviestissään.

”Pääasiahan on se, että Kittilä saa sellaisen poliittisen johdon johon he itse luottavat ja joka pystyy tekemään järkeviä päätöksiä kunnan parhaaksi”, Leppänen kiteytti vastauksensa.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska korostaa sähköpostitse lähettämässään vastauksessa, että ”puolue on antanut Kittilän Keskustalle valtakirjan asettaa ehdokaslista. Kuntavaaliehdokkaat asettaa kunnassa toimiva kunnallisjärjestö tai kunnallisjärjestön tehtäviä hoitava Keskustan paikallisyhdistys. Paikallisesti arvioidaan ehdokkaiden sopivuus ja pätevyys.”

Ovaskan mukaan ”äänestäjät arvioivat, kenellä on luottamusta ja kenellä ei rakentaa elinvoimaista Kittilää”.

Ovaska vakuuttaa, että keskustan puoluetoimistolla on tiedossaan Kittilän prosessi.

”Minä en toimi tuomarina, eikä sivullisen pidä ottaa oikeuslaitoksen roolia”, hän toteaa.

Vastuu ehdokasvalinnoista sälytetään siis paikallistasolle, eikä Kittilä ole poikkeus laajasta rikostutkinnasta huolimatta.

Perussuomalaisten puoluejohto ei vastannut SK:n kysymyksiin.

Hyvän hallinnon periaatteet on ymmärretty Kittilässä ja Levillä omintakeisella tavalla.

Uudella vt. kunnanjohtajalla on opittavaa Kittilän nykyisestä päätöksenteon kulttuurista, ellei uusi johtaja satu olemaan Timo Kurula, joka tuntee talon tavat.

Kun Kyösti Tornberg valittiin vt. kunnanjohtajaksi keväällä 2015, hän sanoi lehtihaastatteluissa pitkäaikaisen kuntakokemuksensa ja oikeustieteen tohtoriutensa ansiosta selvittävänsä kunnan päätöksenteon solmut.

Tosiasiassa kunnan päätöksenteko on syöksynyt hänen kaudellaan yhä syvempään laittomuuden kierteeseen.

Useiden johtavien viranhaltijoiden – pois lukien Tornberg – asiantuntemus on pyritty sivuuttamaan kunnan päätöksenteossa ja myös monissa kunnan kokonaan tai osittain omistamissa yhtiöissä. Toimialan tuntevat viranhaltijat on heitetty ulos yhtiöiden hallitusten puheenjohtajien tai jäsenten paikoilta.

Esimerkkejä löytyy.

Levin hissiyhtiön – josta laaja rikostutkinta sai alkunsa – hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin maaliskuussa 2014 kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Tarmo Salonen (ps). Hän oli aiemmassa hallituskokoonpanossa tekemässä tutkintapyyntöä toimitusjohtaja Jouni Palosaaresta joulukuussa 2013 mutta erosi siitä muutama vuorokausi tutkintapyynnön jälkeen.

Salonen nimitettiin hissiyhtiön uuden hallituksen puheenjohtajaksi, kun edellinen oli erotettu.

Salonen oli palauttamassa Palosaaren takaisin toimitusjohtajaksi.

Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja on keskustan varavaltuutettu Veli-Matti Junnola. Hänet nimitettiin puheenjohtajaksi vuonna 2015. Kesällä ja syksyllä 2014 Junnola toimi kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista valmistelleen tilapäisen valiokunnan puheenjohtajana.

Levi Golf & Country Club Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii keskustan valtuutettu Mika Kuusela. Puheenjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 2015. Kuusela teki marraskuussa 2014 kunnanvaltuustossa esityksen kunnanjohtaja Mäkelän erottamiseksi.

Corporate Governance -periaatteet on ymmärretty Kittilän kunnassa ja Levillä omintakeisella tavalla. Kuntaomisteisten tai osaomisteisten keskeisten yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat Salonen, Junnola ja Kuusela ovat kaikki KRP:n tutkinnassa epäiltyinä virkarikoksista mutta edustavat silti kuntaa näissä yhtiöissä.

Edelleen Oy Levi Ski Resort Ltd:n toimitusjohtaja Jouni Palosaari on epäiltynä KRP:n tutkinnassa. Hän on jatkanut kunnan ennemmistöomistaman hissiyhtiön johdossa tutkinnasta huolimatta ja toimii myös Levin Matkailu Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Levin suurimpia sponsoreita KRP:n tutkinta ei näytä juuri haittaavan.

 

Juttu julkaistu 13.3. klo 14.32, juttua muokattu klo 16.10: vasemmistoliiton puoluesihteeri on Joonas Leppänen, ei Joonas Turunen.