Kielitaitoinen kansa? ”Se ei ole kohta enää totta”

Kotimaa 25.9.2012 12:00
Kielistudio Kellokosken lukiossa Tuusulassa ennen syksyn 2012 ylioppilaskuunteluita. Kuvat Markus Pentikäinen.

Hallituksen yritys kohentaa kieltenopiskelua peruskoulussa ei vakuuta opetuksen asiantuntijoita.

Kesällä hyväksyttyyn tuntijakoon ja siihen kytkeytyviin uudistuksiin liittyy paljon epävarmuutta. Lopulta voi käydä jopa niin, että kielten asema heikkenee.

”Tuntijako on sellaista nollasummapeliä”, sanoo vieraista kielistä vastaava opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta.

”Taide- ja taitoaineiden aseman vahvistamiseen oli nyt kovat paineet. Kielten viesti ei mennyt läpi.”

Mustaparran mielestä koko kielikeskustelu on jäänyt pakkoruotsi-aiheen alle. Vaille huomiota on jäänyt se, että yhä harvempi pitää monipuolista kielten ja kulttuurien tuntemista tärkeänä taitona.

Peruskoululaisten kieltenopiskelu on vähentynyt ja yksipuolistunut lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Yhä useampi suomalainen osaa peruskoulun käytyään vain kahta kieltä: englantia ja ruotsia. Suurin osa on lukenut englantia kolmannelta luokalta alkaen ja ruotsia seitsemänneltä lähtien.

Lukio ei juuri korjaa tilannetta; sielläkin lähes puolet oppilaista opiskelee vain kahta kieltä. Kolmen tai useamman kielen opiskelijoiden osuus on pienentynyt lukiossa 1990-luvun lopun yli 70 prosentista noin 55 prosenttiin.

Ammatillisen koulutuksen suosio on kasvanut, mutta englannin ja ruotsin lisäksi kieliä on siellä tarjolla olemattoman vähän.

Uuden, vuonna 2016 voimaan tulevan tuntijaon oli tarkoitus parantaa kielten asemaa. B1-kielen, siis ruotsin tai finskan, aloitusta aikaistetaan vuodella 7. luokalta 6:nnelle. Myös A1-kielen, useimmiten englannin, oppimäärästä entistä suurempi osa siirtyy alaluokille.

Jotta kieltenopiskelu monipuolistuisi, kuntia kannustetaan myös tarjoamaan koululaisille ylimääräisiä, niin sanottuja A2-kieliä alakoulussa ja B2-kieliä yläkoulussa. Näiden järjestämiseen on suunniteltu valtionavustusta.

Rahaa saisi vain siinä tapauksessa, että kunta järjestää opetuksen ylimääräisenä eli kielen tunnit ylittävät minimituntimäärän. Jos kunta tarjoaa kieliä osana valinnaisia aineita, avustusta ei tipu.

Ryhmäkoolla voi keplotella

Ylimääräisten kielten rahoitus on uudistusten suurin kysymysmerkki. Siitä on tarkoitus päättää vasta myöhemmin, mutta kuitenkin ennen kuin uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön 2016. Suunnitelmia opetuksen sisällöstä laaditaan kuitenkin jo tämän syksyn ja ensi vuoden aikana.

”Rahoitusta on suunniteltu niin, että se kattaisi korkeintaan 65 prosenttia kustannuksista”, Anna-Kaisa Mustaparta kertoo. ”Mutta toteutuuko rahoitus ylipäätään? Onko se 65 prosenttia vai jotain muuta?”

Mustaparran mukaan hallituksen kesällä tekemän päätöksen merkitys riippuu pitkälti rahasta.

Kannustuksen lisäksi kunnille kaavaillaan pakkoa: opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä laatii esityksen, joka tekisi A2-kielen tarjoamisen pakolliseksi.

Mustaparta pelkää, että jos määräys annetaan, se voi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Näin saattaa käydä, jos ryhmäkoko jätetään täysin kunnan harkittavaksi. Kunta voi tarjota opetusta, mutta vaatia niin isoa ryhmää, että se ei koskaan toteudu.

Ryhmäkoon säätäminen valtakunnallisesti on kuitenkin hankalaa.

”Jos Utsjoella vaaditaan kymmentä oppilasta, ryhmää ei saada kokoon koskaan. Helsingissä samalla lukumäärällä syntyy paljon pieniä ryhmiä”, Mustaparta sanoo.

”Kuntien olisi mietittävä realistiset kieliohjelmat, jotka pystytään myös toteuttamaan.”

Tässä Mustaparta uskoo etäopetuksen tulevan joissakin tapauksissa avuksi. Hyviä kokemuksia on jo.

Kysymyksiä herättää myös se, että lisäkieliin saisi rahoitusta vain silloin, kun niitä tarjotaan ylimääräisinä tunteina.

Jos oppilas haluaa peruskoulun aikana opiskella englannin ja ruotsin lisäksi kahta vierasta kieltä, hänen koulupäivänsä venyvät paljon pidemmiksi kuin muilla oppilailla, huomauttaa kieltenopettajien liiton Sukolin puheenjohtaja Kari Jukarainen.

”Se ei välttämättä kannusta valitsemaan kieliä.”

Ruotsinkin tilanne outo

Ruotsin aikaistaminen 7. luokalta 6:nnelle saa sinänsä kiitosta Kari Jukaraiselta, mutta siihenkin liittyy isoja kysymyksiä.

”Kuka opettaa ruotsia alakoulussa?” Jukarainen kysyy.

Alakoulussa kaikkia aineita saavat opettaa luokanopettajat, joiden ei tähän mennessä ole tarvinnut hallita ruotsin opettamista.

”Oletan, että ensimmäinen ratkaisu on laittaa yläkoulun ruotsin opettaja ajelemaan pitkin kuntaa”, sanoo Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta. ”Isommissa alakouluissa voi toki olla aineenopettajia, joilla on englanti-ruotsi-yhdistelmä.”

Mustaparta uskoo, että luokanopettajille tarjotaan myös koulutusta ruotsin opettamiseen. Isoissa kaupungeissa ja yhtenäiskouluissa asiat ratkennevat kohtalaisen helposti, mutta pienissä ja harvaanasutuissa kunnissa tilanne on toinen.

Kyseessä on myös opettajien työllisyys.

”Tunnit vähenevät yläkoulusta, mutta täytyy toivoa, että ne säilyvät ammattitaitoisilla opettajilla”, Jukarainen sanoo.

Ruotsin lisäksi uusi tuntijako siirtää yläkoulusta alaluokille myös A1-kieltä, siis pääasiassa englantia.

Ruotsin opetukseen liittyy toinenkin huoli: vaikka opetusta päätettiin aikaistaa, sitä ei lisätty lainkaan. Asia tuli monelle yllätyksenä. Tunteja on nyt niin vähän, että niitä on vaikea venyttää neljälle vuodelle.

”Voi käydä niin, että ysiluokalla ei ole ruotsia lainkaan tai sitä on vain syksyllä”, Jukarainen sanoo.

”Jos opiskeluun tulee reikä, esimerkiksi lukiossa voi tulla hankaluuksia ja kertaamiseen kuluu aikaa.”

Jää kuntien päätettäväksi, opetetaanko ruotsia vain vaadittu määrä vai annetaanko esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisille yksi lisätunti viikossa.

Kellokosken lukiosta ainoana ranskan ylioppilaskokeeseen osallistunut Pauliina Vanninen harjoitteli studiossa.

Englanti jyrää muut

Suurin syy suomalaislasten kielitaidon kapenemiseen on englannin ylivalta. Lapset ja nuoret – ja heidän vanhempansakin – ajattelevat, että englannilla pärjää.

”Englanniksi pystyy melkein kaikilla maailman kolkilla ostamaan lentolipun ja varaamaan hotellin”, Mustaparta sanoo. ”Mutta maailmankuva jää kyllä kapeaksi, jos voi kommunikoida vain niiden kanssa, jotka osaavat englantia.”

Suomesta ei tarvitse matkustaa kuin Venäjälle tai Itä-Eurooppaan, niin kommunikointi ei aina onnistu englanniksi nuortenkaan ihmisten kanssa.

Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto on ollut huolissaan tulevan työvoiman kapeasta kielitaidosta. Euroopan komission tekemän kyselyn mukaan kaikkien EU-maiden pk-yritykset kaipaavat yhä kielitaitoisempaa väkeä. Tarvittaisiin arabiaa, kiinaa, japania, ranskaa, espanjaa ja venäjää.

Vaikka kiinan ja japanin opiskelu on saanut paljon julkisuutta, ilmiö on Suomessa vielä marginaalinen. Venäjää meillä on aina opiskeltu hyvin vähän, vaikka sen merkitystä kaupankäynnissä on korostettu.

Suurin putoaja kieliopinnoissa on ollut saksa.

”Nuoret eivät enää välttämättä suuntaudu Eurooppaan vaan lähtevät pitkin maailmaa, Kaukoitään ja Etelä-Amerikkaan”, Mustaparta pohtii.
”Saksa ei ole maailmankieli, se on leimallisesti eurooppalainen kieli. Espanja ja jopa ranska ovat laajemmalle levinneitä.”

Espanjasta onkin tullut muoti-ilmiö. Alkeisryhmät täyttyvät kaikkialla. Innostus näkyy myös siinä, että yhä useampi vaihto-oppilas suuntaa Etelä-Amerikkaan.

Toinen iso syy kieltenopiskelun kutistumiseen on todennäköisesti tarjonnan vähäisyys. Se ei kuitenkaan tilastoista näy; kunnilta ei kerätä tietoa siitä, mitä kieliä ne koululaisille tarjoavat. Jos ryhmiä ei synny, tarjontaa ei kirjata mihinkään.

Monta huonoa päätöstä

Vuosien mittaan peruskoulussa ja lukiossa on tehty paljon päätöksiä, jotka ovat vähentäneet sekä pakkoa että mahdollisuuksia kieltenopiskeluun.

Jo 1985 lukiossa vapautettiin lyhyen kielen opiskelusta ne, joilla oli laaja matematiikka. Tämä näkyi pian: yo-kirjoituksissa lyhyen kielen kokeeseen osallistuneiden määrä romahti.
Hiljalleen määrä palautui, mutta 1993 lyhyen kielen pakollisuus poistui kaikilta lukiolaisilta. Seurasi uusi pudotus.

Vuonna 1984 lyhyen kielen kirjoitti lähes 18 000 lukiolaista. Vuonna 2010 määrä oli alle 3 000.

Ylioppilaiden ei ole enää pakko kirjoittaa ruotsiakaan. Tämä ei ole lisännyt osallistumista muiden kielten kokeisiin.

Peruskoulussa alettiin 1994 tarjota vapaaehtoista A2-kieltä. Into opiskeluun kasvoi, ja 1997 yli 40 prosenttia lapsista opiskeli jo alakoulussa kahta vierasta kieltä, useimmiten englantia ja saksaa.

Moni kuitenkin keskeytti vapaaehtoisen kielen. Samalla uusien kielten aloittaminen yläkoulussa väheni. Kouluilta poistui velvollisuus tarjota yläkoulussa lisäkieliä. Valinnaisaineiden tuntimäärä väheni, mikä kavensi myös vieraiden kielten tilaa lukujärjestyksessä.

Vuoteen 1998 saakka yli 30 000 asukkaan kuntien oli tarjottava pitkänä kielenä viittä eri kieltä, englantia, saksaa, ranskaa, venäjää ja toista kotimaista. Kutakin oli oltava ainakin yhdessä koulussa.

Kun velvoite poistui, moni suurikin kunta alkoi tarjota ensimmäisenä kielenä pelkkää englantia.

Laiskuutta ja pelkoa

Vähäinen kiinnostus kieliä kohtaan johtuu myös nuorista itsestään, sanoo kieltenopettajien puheenjohtaja Kari Jukarainen.

Nuoret ovat tottuneet saamaan asiat nopeasti, mutta kielissä se ei onnistu.

”Jos lähtee kieltä opiskelemaan, se on monivuotinen prosessi, joka vaatii rankkaakin työtä”, Jukarainen sanoo.

Toisaalta kieliopinnoilla on usein turhankin raskas maine, etenkin vanhempien silmissä.

”Enää opiskelussa ei vain tuijoteta virheisiin, vaan kannustetaan käyttämään kieltä eri tilanteissa”, Jukarainen kertoo.

”Eivätkä kaikki tilanteet vaadi samanlaista kielitaitoa, usein voi pärjätä, vaikka kielitaito ei niin täydellinen olisikaan.”

Kielten pelko on huomattu myös Kielikoulutuspolitiikan verkostossa, joka muun muassa pyrkii vaikuttamaan kielikoulutusta koskevaan päätöksentekoon.

”Lapsia ja vanhempia saatetaan varoitella siitä, miten raskasta A2-kielen opiskelu on ja miten paljon se vie aikaa”, sanoo tutkimuskoordinaattori Teija Kangasvieri.

”Kieltenopiskelu koetaan vaikeaksi ja hankalaksi. Ennen ajateltiin, että se on pääomaa.”

Kangasvierin mukaan muissa Pohjoismaissa on samoja ongelmia kuin Suomessa.

Maat ovat aikanaan olleet kärkikastia kielten opetuksessa, mutta nyt muu Eurooppa uhkaa ajaa ohi.

”Meillä elää vielä illuusio kielitaitoisesta kansasta”, sanoo tutkija Karita Mård-Miettinen. ”Se ei ole kohta enää totta.”

Pohjoismaissa etsitään apua muun muassa opetuksen aikaistamisesta. Toinen tärkeä kehittämiskohde ovat opetusmenetelmät.

”Kieltenopiskelun ei tarvitse olla pänttäämistä”, Kangasvieri sanoo.

Aloitus jo esikouluun

”Pitäisi aloittaa jollain muulla kuin englannilla”, Mård-Miettinen sanoo. Hänen erityisalaansa on varhainen kieltenopetus.

Mård-Miettisen mukaan aloitus millä tahansa muulla kielellä rohkaisisi lapsia opiskelemaan muitakin kieliä. Se myös ehkäisisi ajatusta, että pelkällä englannilla pärjää.

Opiskelu voisi Mård-Miettisen mielestä alkaa nykyistä aiemmin, vaikkapa jo esikoulussa. Englannin aloitus voisi sitten pysyä nykyisellä paikallaan eli kolmannella luokalla.

Opetushallituksen Anna-Kaisa Mustaparta toteaa, että aloittamista muulla kuin englannilla on kokeiltu. Kun A2-kieli tuli 1990-luvulla, sitä tarjottiin aluksi vain niille oppilaille, joilla oli A1-kielenä jokin muu kuin englanti. He ottivatkin A2-englannin hyvin vastaan.

Aloittaminen muilla kielillä ei kuitenkaan yleistynyt. Niinpä niitä alettiin tarjota A2-kielinä.

Usein vanhemmat haluavat lastensa lukevan ensimmäisenä englantia. He pelkäävät, että muuten se jää oppimatta.

”Se on turha pelko. Englanti on niin vahvasti läsnä lasten elämässä, että he tutkitusti oppivat sitä kyllä”, Mård-Miettinen sanoo.

”Muut kielet eivät haittaa englannin oppimista. Sellainen käsitys on väärä.”

”Valtio ottaa suuremman vastuun”

Valtiosihteeri Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, peruskoulun uutta tuntijakoa on kritisoitu paljon kielten osalta. Esimerkiksi ruotsin opetuksen aikaistaminen herättää kysymyksiä. Kuka opettaa ruotsia alakoulussa?

”Aineenopettaja tai kelpoisuuden ruotsin kielen opetukseen omaava luokanopettaja. Aikaistaminen voi lisätä hieman jatko- ja täydennyskoulutustarvetta.”

Kuinka varmaa on, että rahoitus ylimääräisten kielten opetukseen järjestyy?

”Opetuksen järjestäjille tarjotaan valtion erityisavustuksin mahdollisuus järjestää ylimääräistä opetusta A2- ja B2-kielessä. Porkkanana on korkeampi valtionosuus. Se voi olla perinteisen noin 30 prosentin sijasta jopa 70 prosenttia.”

”Opetuksen järjestäjiä rohkaistaan pitkäjänteiseen, myös alueellisena yhteistyönä tehtävään kieliohjelmien suunnitteluun ja kehittämiseen.”

Miten varmistetaan, että kunnat eivät vaadi niin isoja ryhmiä, että niitä ei synny?

”Hallituksen päätös turvaa oppilaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kielten opiskelemiseen asuinpaikasta riippumatta. Valtio ottaa näin nykyistä suuremman vastuun kielen opetuksen monipuolistamisesta.”

Eikö ole vaarana, että oppilaat kokevat kielten opiskelun ylimääräisinä aineina liian raskaaksi?

”On tärkeää, että opetuksessa käytetään motivoivia opetusmenetelmiä ja että oppilaat voivat kokea oppimisen iloa. Yksilöt voivat toki kokea asioita, myös rasitetta eri tavoin. Kansainvälisesti tarkasteltuna perusopetuksen kokonaistuntimäärä on erittäin kohtuullinen.”

Lue myös

Millaista on vapaaehtoisen kielen lukeminen? Onko ruotsi aina tuskaa, saksa pelkkää kielioppia ja espanja täynnä elämyksiä? Neljä nuorta kirjoittaa omista kokemuksistaan.

Jotta suomalaisen peruskoulun menestys jatkuisi, koulun olisi uudistuttava. Mitä lapsille ja nuorille pitäisi sinun mielestäsi opettaa? Koulupuulla voit tehdä oman koulu-uudistuksesi.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 37/2012.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.