Kielitaitoinen kansa? ”Se ei ole kohta enää totta”

Pauliina Penttilä
Kotimaa 25.9.2012 12:00

Kielistudio Kellokosken lukiossa Tuusulassa ennen syksyn 2012 ylioppilaskuunteluita. Kuvat Markus Pentikäinen.

Hallituksen yritys kohentaa kieltenopiskelua peruskoulussa ei vakuuta opetuksen asiantuntijoita.

Kesällä hyväksyttyyn tuntijakoon ja siihen kytkeytyviin uudistuksiin liittyy paljon epävarmuutta. Lopulta voi käydä jopa niin, että kielten asema heikkenee.

”Tuntijako on sellaista nollasummapeliä”, sanoo vieraista kielistä vastaava opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta.

”Taide- ja taitoaineiden aseman vahvistamiseen oli nyt kovat paineet. Kielten viesti ei mennyt läpi.”

Mustaparran mielestä koko kielikeskustelu on jäänyt pakkoruotsi-aiheen alle. Vaille huomiota on jäänyt se, että yhä harvempi pitää monipuolista kielten ja kulttuurien tuntemista tärkeänä taitona.

Peruskoululaisten kieltenopiskelu on vähentynyt ja yksipuolistunut lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Yhä useampi suomalainen osaa peruskoulun käytyään vain kahta kieltä: englantia ja ruotsia. Suurin osa on lukenut englantia kolmannelta luokalta alkaen ja ruotsia seitsemänneltä lähtien.

Lukio ei juuri korjaa tilannetta; sielläkin lähes puolet oppilaista opiskelee vain kahta kieltä. Kolmen tai useamman kielen opiskelijoiden osuus on pienentynyt lukiossa 1990-luvun lopun yli 70 prosentista noin 55 prosenttiin.

Ammatillisen koulutuksen suosio on kasvanut, mutta englannin ja ruotsin lisäksi kieliä on siellä tarjolla olemattoman vähän.

Uuden, vuonna 2016 voimaan tulevan tuntijaon oli tarkoitus parantaa kielten asemaa. B1-kielen, siis ruotsin tai finskan, aloitusta aikaistetaan vuodella 7. luokalta 6:nnelle. Myös A1-kielen, useimmiten englannin, oppimäärästä entistä suurempi osa siirtyy alaluokille.

Jotta kieltenopiskelu monipuolistuisi, kuntia kannustetaan myös tarjoamaan koululaisille ylimääräisiä, niin sanottuja A2-kieliä alakoulussa ja B2-kieliä yläkoulussa. Näiden järjestämiseen on suunniteltu valtionavustusta.

Rahaa saisi vain siinä tapauksessa, että kunta järjestää opetuksen ylimääräisenä eli kielen tunnit ylittävät minimituntimäärän. Jos kunta tarjoaa kieliä osana valinnaisia aineita, avustusta ei tipu.

Ryhmäkoolla voi keplotella

Ylimääräisten kielten rahoitus on uudistusten suurin kysymysmerkki. Siitä on tarkoitus päättää vasta myöhemmin, mutta kuitenkin ennen kuin uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön 2016. Suunnitelmia opetuksen sisällöstä laaditaan kuitenkin jo tämän syksyn ja ensi vuoden aikana.

”Rahoitusta on suunniteltu niin, että se kattaisi korkeintaan 65 prosenttia kustannuksista”, Anna-Kaisa Mustaparta kertoo. ”Mutta toteutuuko rahoitus ylipäätään? Onko se 65 prosenttia vai jotain muuta?”

Mustaparran mukaan hallituksen kesällä tekemän päätöksen merkitys riippuu pitkälti rahasta.

Kannustuksen lisäksi kunnille kaavaillaan pakkoa: opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä laatii esityksen, joka tekisi A2-kielen tarjoamisen pakolliseksi.

Mustaparta pelkää, että jos määräys annetaan, se voi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Näin saattaa käydä, jos ryhmäkoko jätetään täysin kunnan harkittavaksi. Kunta voi tarjota opetusta, mutta vaatia niin isoa ryhmää, että se ei koskaan toteudu.

Ryhmäkoon säätäminen valtakunnallisesti on kuitenkin hankalaa.

”Jos Utsjoella vaaditaan kymmentä oppilasta, ryhmää ei saada kokoon koskaan. Helsingissä samalla lukumäärällä syntyy paljon pieniä ryhmiä”, Mustaparta sanoo.

”Kuntien olisi mietittävä realistiset kieliohjelmat, jotka pystytään myös toteuttamaan.”

Tässä Mustaparta uskoo etäopetuksen tulevan joissakin tapauksissa avuksi. Hyviä kokemuksia on jo.

Kysymyksiä herättää myös se, että lisäkieliin saisi rahoitusta vain silloin, kun niitä tarjotaan ylimääräisinä tunteina.

Jos oppilas haluaa peruskoulun aikana opiskella englannin ja ruotsin lisäksi kahta vierasta kieltä, hänen koulupäivänsä venyvät paljon pidemmiksi kuin muilla oppilailla, huomauttaa kieltenopettajien liiton Sukolin puheenjohtaja Kari Jukarainen.

”Se ei välttämättä kannusta valitsemaan kieliä.”

Ruotsinkin tilanne outo

Ruotsin aikaistaminen 7. luokalta 6:nnelle saa sinänsä kiitosta Kari Jukaraiselta, mutta siihenkin liittyy isoja kysymyksiä.

”Kuka opettaa ruotsia alakoulussa?” Jukarainen kysyy.

Alakoulussa kaikkia aineita saavat opettaa luokanopettajat, joiden ei tähän mennessä ole tarvinnut hallita ruotsin opettamista.

”Oletan, että ensimmäinen ratkaisu on laittaa yläkoulun ruotsin opettaja ajelemaan pitkin kuntaa”, sanoo Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta. ”Isommissa alakouluissa voi toki olla aineenopettajia, joilla on englanti-ruotsi-yhdistelmä.”

Mustaparta uskoo, että luokanopettajille tarjotaan myös koulutusta ruotsin opettamiseen. Isoissa kaupungeissa ja yhtenäiskouluissa asiat ratkennevat kohtalaisen helposti, mutta pienissä ja harvaanasutuissa kunnissa tilanne on toinen.

Kyseessä on myös opettajien työllisyys.

”Tunnit vähenevät yläkoulusta, mutta täytyy toivoa, että ne säilyvät ammattitaitoisilla opettajilla”, Jukarainen sanoo.

Ruotsin lisäksi uusi tuntijako siirtää yläkoulusta alaluokille myös A1-kieltä, siis pääasiassa englantia.

Ruotsin opetukseen liittyy toinenkin huoli: vaikka opetusta päätettiin aikaistaa, sitä ei lisätty lainkaan. Asia tuli monelle yllätyksenä. Tunteja on nyt niin vähän, että niitä on vaikea venyttää neljälle vuodelle.

”Voi käydä niin, että ysiluokalla ei ole ruotsia lainkaan tai sitä on vain syksyllä”, Jukarainen sanoo.

”Jos opiskeluun tulee reikä, esimerkiksi lukiossa voi tulla hankaluuksia ja kertaamiseen kuluu aikaa.”

Jää kuntien päätettäväksi, opetetaanko ruotsia vain vaadittu määrä vai annetaanko esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisille yksi lisätunti viikossa.

Kellokosken lukiosta ainoana ranskan ylioppilaskokeeseen osallistunut Pauliina Vanninen harjoitteli studiossa.

Englanti jyrää muut

Suurin syy suomalaislasten kielitaidon kapenemiseen on englannin ylivalta. Lapset ja nuoret – ja heidän vanhempansakin – ajattelevat, että englannilla pärjää.

”Englanniksi pystyy melkein kaikilla maailman kolkilla ostamaan lentolipun ja varaamaan hotellin”, Mustaparta sanoo. ”Mutta maailmankuva jää kyllä kapeaksi, jos voi kommunikoida vain niiden kanssa, jotka osaavat englantia.”

Suomesta ei tarvitse matkustaa kuin Venäjälle tai Itä-Eurooppaan, niin kommunikointi ei aina onnistu englanniksi nuortenkaan ihmisten kanssa.

Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto on ollut huolissaan tulevan työvoiman kapeasta kielitaidosta. Euroopan komission tekemän kyselyn mukaan kaikkien EU-maiden pk-yritykset kaipaavat yhä kielitaitoisempaa väkeä. Tarvittaisiin arabiaa, kiinaa, japania, ranskaa, espanjaa ja venäjää.

Vaikka kiinan ja japanin opiskelu on saanut paljon julkisuutta, ilmiö on Suomessa vielä marginaalinen. Venäjää meillä on aina opiskeltu hyvin vähän, vaikka sen merkitystä kaupankäynnissä on korostettu.

Suurin putoaja kieliopinnoissa on ollut saksa.

”Nuoret eivät enää välttämättä suuntaudu Eurooppaan vaan lähtevät pitkin maailmaa, Kaukoitään ja Etelä-Amerikkaan”, Mustaparta pohtii.
”Saksa ei ole maailmankieli, se on leimallisesti eurooppalainen kieli. Espanja ja jopa ranska ovat laajemmalle levinneitä.”

Espanjasta onkin tullut muoti-ilmiö. Alkeisryhmät täyttyvät kaikkialla. Innostus näkyy myös siinä, että yhä useampi vaihto-oppilas suuntaa Etelä-Amerikkaan.

Toinen iso syy kieltenopiskelun kutistumiseen on todennäköisesti tarjonnan vähäisyys. Se ei kuitenkaan tilastoista näy; kunnilta ei kerätä tietoa siitä, mitä kieliä ne koululaisille tarjoavat. Jos ryhmiä ei synny, tarjontaa ei kirjata mihinkään.

Monta huonoa päätöstä

Vuosien mittaan peruskoulussa ja lukiossa on tehty paljon päätöksiä, jotka ovat vähentäneet sekä pakkoa että mahdollisuuksia kieltenopiskeluun.

Jo 1985 lukiossa vapautettiin lyhyen kielen opiskelusta ne, joilla oli laaja matematiikka. Tämä näkyi pian: yo-kirjoituksissa lyhyen kielen kokeeseen osallistuneiden määrä romahti.
Hiljalleen määrä palautui, mutta 1993 lyhyen kielen pakollisuus poistui kaikilta lukiolaisilta. Seurasi uusi pudotus.

Vuonna 1984 lyhyen kielen kirjoitti lähes 18 000 lukiolaista. Vuonna 2010 määrä oli alle 3 000.

Ylioppilaiden ei ole enää pakko kirjoittaa ruotsiakaan. Tämä ei ole lisännyt osallistumista muiden kielten kokeisiin.

Peruskoulussa alettiin 1994 tarjota vapaaehtoista A2-kieltä. Into opiskeluun kasvoi, ja 1997 yli 40 prosenttia lapsista opiskeli jo alakoulussa kahta vierasta kieltä, useimmiten englantia ja saksaa.

Moni kuitenkin keskeytti vapaaehtoisen kielen. Samalla uusien kielten aloittaminen yläkoulussa väheni. Kouluilta poistui velvollisuus tarjota yläkoulussa lisäkieliä. Valinnaisaineiden tuntimäärä väheni, mikä kavensi myös vieraiden kielten tilaa lukujärjestyksessä.

Vuoteen 1998 saakka yli 30 000 asukkaan kuntien oli tarjottava pitkänä kielenä viittä eri kieltä, englantia, saksaa, ranskaa, venäjää ja toista kotimaista. Kutakin oli oltava ainakin yhdessä koulussa.

Kun velvoite poistui, moni suurikin kunta alkoi tarjota ensimmäisenä kielenä pelkkää englantia.

Laiskuutta ja pelkoa

Vähäinen kiinnostus kieliä kohtaan johtuu myös nuorista itsestään, sanoo kieltenopettajien puheenjohtaja Kari Jukarainen.

Nuoret ovat tottuneet saamaan asiat nopeasti, mutta kielissä se ei onnistu.

”Jos lähtee kieltä opiskelemaan, se on monivuotinen prosessi, joka vaatii rankkaakin työtä”, Jukarainen sanoo.

Toisaalta kieliopinnoilla on usein turhankin raskas maine, etenkin vanhempien silmissä.

”Enää opiskelussa ei vain tuijoteta virheisiin, vaan kannustetaan käyttämään kieltä eri tilanteissa”, Jukarainen kertoo.

”Eivätkä kaikki tilanteet vaadi samanlaista kielitaitoa, usein voi pärjätä, vaikka kielitaito ei niin täydellinen olisikaan.”

Kielten pelko on huomattu myös Kielikoulutuspolitiikan verkostossa, joka muun muassa pyrkii vaikuttamaan kielikoulutusta koskevaan päätöksentekoon.

”Lapsia ja vanhempia saatetaan varoitella siitä, miten raskasta A2-kielen opiskelu on ja miten paljon se vie aikaa”, sanoo tutkimuskoordinaattori Teija Kangasvieri.

”Kieltenopiskelu koetaan vaikeaksi ja hankalaksi. Ennen ajateltiin, että se on pääomaa.”

Kangasvierin mukaan muissa Pohjoismaissa on samoja ongelmia kuin Suomessa.

Maat ovat aikanaan olleet kärkikastia kielten opetuksessa, mutta nyt muu Eurooppa uhkaa ajaa ohi.

”Meillä elää vielä illuusio kielitaitoisesta kansasta”, sanoo tutkija Karita Mård-Miettinen. ”Se ei ole kohta enää totta.”

Pohjoismaissa etsitään apua muun muassa opetuksen aikaistamisesta. Toinen tärkeä kehittämiskohde ovat opetusmenetelmät.

”Kieltenopiskelun ei tarvitse olla pänttäämistä”, Kangasvieri sanoo.

Aloitus jo esikouluun

”Pitäisi aloittaa jollain muulla kuin englannilla”, Mård-Miettinen sanoo. Hänen erityisalaansa on varhainen kieltenopetus.

Mård-Miettisen mukaan aloitus millä tahansa muulla kielellä rohkaisisi lapsia opiskelemaan muitakin kieliä. Se myös ehkäisisi ajatusta, että pelkällä englannilla pärjää.

Opiskelu voisi Mård-Miettisen mielestä alkaa nykyistä aiemmin, vaikkapa jo esikoulussa. Englannin aloitus voisi sitten pysyä nykyisellä paikallaan eli kolmannella luokalla.

Opetushallituksen Anna-Kaisa Mustaparta toteaa, että aloittamista muulla kuin englannilla on kokeiltu. Kun A2-kieli tuli 1990-luvulla, sitä tarjottiin aluksi vain niille oppilaille, joilla oli A1-kielenä jokin muu kuin englanti. He ottivatkin A2-englannin hyvin vastaan.

Aloittaminen muilla kielillä ei kuitenkaan yleistynyt. Niinpä niitä alettiin tarjota A2-kielinä.

Usein vanhemmat haluavat lastensa lukevan ensimmäisenä englantia. He pelkäävät, että muuten se jää oppimatta.

”Se on turha pelko. Englanti on niin vahvasti läsnä lasten elämässä, että he tutkitusti oppivat sitä kyllä”, Mård-Miettinen sanoo.

”Muut kielet eivät haittaa englannin oppimista. Sellainen käsitys on väärä.”

”Valtio ottaa suuremman vastuun”

Valtiosihteeri Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, peruskoulun uutta tuntijakoa on kritisoitu paljon kielten osalta. Esimerkiksi ruotsin opetuksen aikaistaminen herättää kysymyksiä. Kuka opettaa ruotsia alakoulussa?

”Aineenopettaja tai kelpoisuuden ruotsin kielen opetukseen omaava luokanopettaja. Aikaistaminen voi lisätä hieman jatko- ja täydennyskoulutustarvetta.”

Kuinka varmaa on, että rahoitus ylimääräisten kielten opetukseen järjestyy?

”Opetuksen järjestäjille tarjotaan valtion erityisavustuksin mahdollisuus järjestää ylimääräistä opetusta A2- ja B2-kielessä. Porkkanana on korkeampi valtionosuus. Se voi olla perinteisen noin 30 prosentin sijasta jopa 70 prosenttia.”

”Opetuksen järjestäjiä rohkaistaan pitkäjänteiseen, myös alueellisena yhteistyönä tehtävään kieliohjelmien suunnitteluun ja kehittämiseen.”

Miten varmistetaan, että kunnat eivät vaadi niin isoja ryhmiä, että niitä ei synny?

”Hallituksen päätös turvaa oppilaille yhdenvertaiset mahdollisuudet kielten opiskelemiseen asuinpaikasta riippumatta. Valtio ottaa näin nykyistä suuremman vastuun kielen opetuksen monipuolistamisesta.”

Eikö ole vaarana, että oppilaat kokevat kielten opiskelun ylimääräisinä aineina liian raskaaksi?

”On tärkeää, että opetuksessa käytetään motivoivia opetusmenetelmiä ja että oppilaat voivat kokea oppimisen iloa. Yksilöt voivat toki kokea asioita, myös rasitetta eri tavoin. Kansainvälisesti tarkasteltuna perusopetuksen kokonaistuntimäärä on erittäin kohtuullinen.”

Lue myös

Millaista on vapaaehtoisen kielen lukeminen? Onko ruotsi aina tuskaa, saksa pelkkää kielioppia ja espanja täynnä elämyksiä? Neljä nuorta kirjoittaa omista kokemuksistaan.

Jotta suomalaisen peruskoulun menestys jatkuisi, koulun olisi uudistuttava. Mitä lapsille ja nuorille pitäisi sinun mielestäsi opettaa? Koulupuulla voit tehdä oman koulu-uudistuksesi.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 37/2012.

Keskustelu

Tapanainen: ”Miten niin vapaata? — ”vapaus” pitää sisällään äidinkielen lisäksi ainakin kaksi pakollista muuta kieltä. — Mutta lukioonhan meno vapaaehtoista. Siellä pitää olla pakollisia kieliä kotimaisten lisäksi”

Vapaampi kielivalinta ei voi sisältää pakollista ruotsia, muuten erilaisia mahdollisuuksia on monia. Tunteja voidaan käyttää oppiaineryhmään nimeltä vieraat kielet samoin kuin ennenkin. Jopa pakollisuus on mahdollista, jos sillä on kansalaisten ehdoton tuki, kuten esimerkiksi englannilla on muissa Pohjoismaissa. Ruotsin pakollisuudelle ei ole kansalaisten tukea koskaan ollut, se on nähty jokaisessa gallupissa.

Miksi ruotsin pakollisuus on Sinulle niin tärkeää?

Konno Hahon lainaus: ”Jos [ammattikorkeakoulun] opiskelija ei käy valmentavia opintoja sitä voi verrata tilanteeseen, jossa peruskoulun oppimäärällä mennään yo-kirjoituksiin”

Joka nivelkohdassa monen pitäisi aloittaa ruotsi alusta. Kun peruskouluruotsi ei tartu, lukioruotsi aloitetaan huteralta pohjalta. Mitään mahdollisuutta aloittaa kieltä alusta ei ole. Kun lukioruotsi ei sitten tartu, korkeakoulussa virkaruotsi aloitetaan tosi huteralta pohjalta. Sitten vaaditaan opiskelijalta, jonka pitäisi keskittyä ammattiosaamisen vaativiin aihealueisiin, kolmekin valmistavaa kurssia ruotsissa, jotta pääsisi edes varsinaiselle virkaruotsin kurssille. Ikään kuin virkaruotsilla tosiasiassa olisi mitään merkitystä noiden ihmisten elämässä ja uralla. Tämä on haaskausta. Ketä varten he ruotsiaan opiskelevat – järjestelmää varten, jossa ruotsi on nostettu järjettömään asemaan.

erilaisuuden puolesta: ”Ikään kuin virkaruotsilla tosiasiassa olisi mitään merkitystä noiden ihmisten elämässä ja uralla. Tämä on haaskausta. Ketä varten he ruotsiaan opiskelevat – järjestelmää varten, jossa ruotsi on nostettu järjettömään asemaan. ”

Lähes joka koulutukseen sisältyvä runsas toisen kotimaisen kielen opetus näyttäisi mitoitetun suomea huonosti osaavan ruotsinkielisen väestön tarpeisiin. Sellaista väkeä on pieni osa ruotsinkielisestä väestöstämme, lähinnä Pohjanmaan rannikon pienillä paikkakunnilla, ehkä prosentin murto-osa koko kansasta. Heille koulutus on hyödyllistä, koska he joutuvat hyvin suurella todennäköisyydellä työelämässä tekemisiin suomenkielisten ihmisten tai tekstien kanssa.

Jostain syystä koko muu kansa (mukaan lukien suomea jo valmiiksi hyvin osaava ruotsinkielisten enemmistö) joutuu ”tasapuolisuuden” vuoksi lusimaan nuo itselleen tarpeettomaksi kokemansa toisen kotimaisen kielen kurssit.

Konnu Haho:”Miksi kielikeskusten resurssit menevät ruotsinkielen preppaamiseen, jos virkamiesruotsi on läpihuutojuttu(kuten tiedät kokemuksesta)? Itse kirjoitit, että ruotsin voi opiskella myöhemmin jos tarve vaatii. Miksi ääni kellossa muuttuu niin usein? Valheella on lyhyet jäljet. Kenelle valehtelet?”

Näppärää hyökätä henkilöä kohtaan ja syyttää valehtelijaksi, kun itse ei vaivaudu argumentoimaan oman kantansa puolesta. Rautalangasta: virkaruotsin kurssi on läpihuutojuttu kielissä lahjakkaille kuten itse onnekseni olen, eli se ei ole lähelläkään sellaista tasovaatimusta, jolla oikeasti pärjäisi työelämässä. Koska useimmilla kuitenkin on koulun pakkoruotsin jälkeen hyvin hatarat taidot, resursseja haaskautuu preppauskursseihin. Lisäksi valtaosa näistä opiskelijoista ei koskaan tule työskentelemään virkamiehenä, mikä on mielestäni perustellusti resurssien haaskausta – aikuinen opiskelija tietää jo melko varmasti, että jos hän opiskelee vuilunsoittoa tai grafiikkaa, hänestä tuskin tulee virkamiestä. Jos kuitenkin niin myöhemmin kävisi, kieliä voi oppia aikuisenakin, kun on motivaatio.

Resurssien haaskausta on pakon ystävien kanssa hedelmättömään väittelyyn lähteminen. Koska asia-argumentteja pakon puolesta ei ole, kääntyy keskustelu toiselta puolelta nopeasti mustamaalaukseksi ja vihapuhetta lähentelevän ugrien halveksunnan pulppuavaksi suoneksi. Sitä myrkkyä kyllä muutama innokas jaksaa syytää keskustelupalstoille loputtomasti.

Asiasta täytyy ehdottomasti puhua mutta väittelyn osapuolena ei ole magma, RKP tai edes suomenruotsalaiset ylipäätään. Osapuolina ovat suomen kansa sekä sen valitsema edustuksellinen valtiovalta joka tässä asiassa on jo vuosikymmeniä halveksinut kansan enemmistön tahtoa ja etua. Tavallisten suomalaisten tietoisuuteen päästään nykyään näkyville valtamediaan lisäksi myös erilaisten sosiaalisten medioiden kautta kuten vaikka tämän kommenttipalstan.

Pakon ystävät ovat hallinneet kauan valtamediaa ja siellä asia on vaiettu kuoliaaksi. Nyt kun netissä asiasta voidaan keskustella on otettu aseeksi rehellinen valehtelu ja tunnepitoisten väitteiden esittäminen. Kuin varkain hesarin toimittajat lipsauttavat kolumneissaan miten ”ruotsin vastustajat” sitä ja ”ruotsalaisviha” sitä. Kysymys on kuitenkin suomalaisten lasten ja nuorten opiskelusta ja edusta, asia ei suoranaisesti liity mitenkään suomenruotsalaisiin eikä sen pitäisi olla heidän päätettävissään.

Minulla on ollut tuttuja ruotsin kielilautakunnassa. Ruotsin tutkinnon suorittajien taso putosi todella silloin kun ”studentsvenska” tehtiin vapaaehtoiseksi. Ja nimenomaan niiden osalla, jotka eivät ruotsia kirjoittaneet ja ilmeisesti ottivat kurssitkin löysin rantein.

Tämä Billybe ei tunne virkamiesruotsin koetta koska korkeimman eli ”utmärkt (ent. fullsständig) förmåga att använda svenska språket i tal och skrift” vaatii jo yliopistotason . Muut ovat god ja nöjaktig.
Viimeksimainittu on se, jolla pääsee jo ministeriöiden virkamieheksi .Minulla on ”utmärkt” suomen kielessä

Kas kun valtion hallinto perää vielä ”KOTIMAISTEN KIELTEN” todistuksia vaikka Bhilby julisti koko sanan epätieteelliseksi .

Tapanainen: ”Minulla on ollut tuttuja ruotsin kielilautakunnassa. Ruotsin tutkinnon suorittajien taso putosi todella silloin kun ”studentsvenska” tehtiin vapaaehtoiseksi.”

Yo-tutkintoa uudistettiin siten, että vain äidinkieli oli kaikille pakollinen. Yo-tutkinto haluttiin tehdä vähemmän kielipainotteiseksi ja enemmän erilaisia opiskelijoita huomioivaksi, koska kielet eivät kuitenkaan ohita asiaosaamisen tarvetta eikä niitä voi käyttää yliopiston pääsykokeina. Haluttiin saada pitkän matematiikan ja luonnontieteiden vaativien kurssien suorittajia – ja saatiinkin. Haluttiin tehdä yo-tutkinto paremmin sopivaksi myös ammatillista reittiä eteneville, jotka kirjoittavat yleensä neljä ainetta, näiden joukossa erilaisia reaaliaineita oman ammattialan mukaan. Haluttiin myös lyhentää lukioaikoja ja vähentää reppuja, pakollinen ruotsi oli monella lukion pitkittymisen ja reppujen syy. Yo-tutkinnon muutos oli siis onnistunut ja toi juuri niitä hyötyjä, joita haluttiinkin. Samaan aikaan olisi pitänyt luopua myös yliopistojen virkaruotsista, mutta valitettavasti se oli liian suuri askel establishmentille. Se askel on kuitenkin otettava.

Tapanainen, en ole virkamies, joten en tiedä, mitä kokeita tiettyihin valtion virkoihin tarvitaan. Kun puhun virkaruotsista, tarkoitan sitä pakollista ruotsin tutkintoa, joka kaikkien pitää opiskelujen osana kahlata läpi, opiskeli sitten viulunsoittoa, biologiaa tai ravitsemustiedettä, ja sen taso ei todellakaan ole sellainen, että kielitaitoa voisi ihan oikeasti työelämässä käyttää, eli täydellistä resurssien haaskausta mielestäni. Toivottavasti tuomareilta ja muilta vastaavilta vaaditaan enemmän niihin virkoihin, joissa ruotsia oikeasti tarvitaan.

Ja sivumennen sanoen, sivistyneessä keskustelussa on tapana kirjoittaa toisen nimimerkki oikein, sinä kirjoitat omani joka kerta eri tavalla. Minäkään en kirjoita ”Tappanainen” – mutta toisaalta, englannin taitosi ei ehkä ole ”utmärkt”, eli kenties et tunne koko sanaa, joten annan anteeksi.

Tapanainen: ”valtion hallinto perää vielä ”KOTIMAISTEN KIELTEN” todistuksia vaikka Bhilby julisti koko sanan epätieteelliseksi”.

Monikielistyvä maa tarvitsee jatkossa moninaisten kielten todistuksia joitakin virkoja varten – mutta järkevästi rajaten, niin uussuomalaisia, erilaisia vähemmistöjä kuin maan enemmistöä kunnioittaen.

Ilmaisut ”kansalliskieli” kuin ”kotimaiset kielet” ovat todella vain meille ”kaksikielisyysopin” rinnalle räätälöityjä nimityksiä, vailla kansainvälisiä vertailukohtia ja täysin vailla kontaktia arkeen ja ihmisten kokemukseen siitä, mikä on todellista ja oikeudenmukaista.

Kansalliskieliä olisivat oikeammin suomen ja ruotsin rinnalla niin saamen kielet kuin romanikieli ja viittomakieli – jos puhutaan kielistä, joilla on pitkä historia Suomessa. Kotimaisia kieliä taas ovat joko ne, joita suomalaiset puhuvat (päivä päivältä yhä laajempi valikoima), tai ne, jotka ovat muovautuneet tässä maassa. Maan ehdoton ja ikiaikainen pääkieli on suomi.

Nimitykset ovat mielivaltaisia. Skandinaavit alkoivat kusua omia kieliään, jotka tieteellisesti kuuluivat pohjoisgermaanisiin kieliin, ensin ”skandinaavisiksi kieliksi” ja lopulta ”pohjoismaisiksi kieliksi” (nordiska språk) näin työntäen Pohjola-Nordenista syrjään alueen vanhat kielet eli saamen kielet ja suomen, jotka ovat nykysanastolla vain ”pohjoismaissa puhuttavia kieliä”.

Kielipolitiikkaa tehdään meillä pitkäli pyörittämällä tätä kielisanastoa ja maalailemalla tulkintoja.

Konnu Haho: ”Julkinen sektori on muuten melko suuri työllistäjä.” Varmasti. Mutta kaikissa julkisen sektorin hommissa ei tarvita ruotsia. Voisitko pistää lukuja, kuinka paljon ihmisiä on töissä kaksikielisissä kunnissa niissä valtion viroissa, joissa virkamiesruotsia tarvitaan? Olisi nimittäin hauska tietää, kuinka monen prosentin takia meidän kaikkien pitää lukea ruotsia ihan vaan sitlä varalta, että sattuisi joutumaan virkamieheksi jonain päivänä.

Minä haluaisin vihdoinkin kuulla ne perustelut pakolliselle ruotsille!

Pakko- ja virkamiesruotsille on kaksi perustelua.
1. Tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa suomenkielisten keskuudessa.
2. Mahdollistaa mahdollisimman suuri valta ja vauraus ruotsia äidinkielenään puhuville.

erilaisuuden puolesta: ”Minä haluaisin vihdoinkin kuulla ne perustelut pakolliselle ruotsille!”

Jos jätetään huomioimatta hokema ”ruotsi on rikkaus”, niin kolme tärkeintä perustelua ovat nämä:

1.
2.
3.

”erilaisuuden puolesta kirjoitti:
Minä haluaisin vihdoinkin kuulla ne perustelut pakolliselle ruotsille!”

Pakkoruotsi toimii rasitteena suomenkielisille koululaisille ja opiskelijoille. Ilman sitä suomenruotsalaiset olisivat huonommassa kilpailuasetelmassa koska heidän on käytännössä pakko opiskella maan pääkieltä.

Minun puolestani ruotsi ja muut kielet voidaan peruskoulussa vapauttaa. Mutta lukiossa, jonne ei ole pakko pyrkiä, tulee ruotsi pitää pakollisena. Ja studentsvenska palauttaa. Meillä on suomenkielisiä kouluja (esim.Ressun lukio), jossa lienee harvinaista ettei ruotsia kirjoiteta. Sitten on näitä muita.

Aion lopettaa hyödyttömän keskustelun asiasta. Mutta pari näytettä oppilaiden vastauksista tutkimukseen ”mitä pidät ruotsin opetuksesta”. Sovitaanko niin että ensimmäinen on lähellä minun kantojani ja toinen vastaa Billyn ym kantoja.

1) Jag tycker mycket om undervisningen i svenska. Lektionerna är mångsidiga och trevliga. Jag är mycket nöjd med lektionerna och jag trivs på dem. Tack!
Jag tycker att det är bra att språket är obligatoriskt, för det är viktigt att beakta att det finns svenskspråkiga i Finland. Jag tycker om svenska för att det är ganska lätt och grammatiken är rätt så enkel.
30.3.2012

2)Ruotsi on perseestä
I: entäs sitte vielä et te ootte varmaan pakkoruotsi on teille tuttu sana ni mitä mieltä te nyt ootte sit siitä?
P1: se on perseestä
F1: niin on mä oon samaa mieltä
F2: no ei se välttämättä niin perseestä ole
P1: sanoo yksi tuhannesta
P2: joo oon siltä väliltä sitte
P1: älä selitä
30.3.2012
Humanistinen tiedekunta / Esityksen nimi
Tvångssvenska

Pakon ystävät eivät pysty antamaan ensimmäistäkään yleispätevää perustelua pakolliselle ruotsille, mutta sen jatkamista vain intetään. Miksi? Mitä pakon ystävät haluavat ja miksi?

Jos ruotsi jää pakolliseksi lukioihin, yo-kokeeseen ja korkeakouluihin, kuten Tapanainen vaatii, ei kielivarantomme laajene eikä oppilaiden erilaisuus ja eri tieteenalojen tarpeet tule huomoiduksi. Aito laaja kielivaranto on saavutettavissa kahdella kielellä realistisin ponnisteluin. Kolmen kielen vaatiminen kaikilta lukiolaisilta ei ole realismia. Maailma tarvitsee muitakin kuin kielellisesti lahjakkaita.

Eikä lukioväylä ole enää edes se ainoa, joka vie kohti korkeakouluopintoja. Melkoinen osa ammattikoululaisista kirjoittaa tällä hetkellä ylioppilaaksi tai jatkaa ammattikorkeassa ja yliopistossa ilman yo-tutkintoa avointa väylää. Ajatus siitä, että lukioruotsi riittäisi takaamaan akateemisten ruotsintaidon, ei ole tätä päivää.

Myös akateemiset unohtavat ruotsinsa pian koulutuksen jälkeen. On aivan järjetöntä uskoa, että esimerkiksi lääkäri (jonka jatkuva kouluttautumispaine muutenkin on valtava) säilyttäisi potilasturvaan riittävän ruotsin kielen taidon, vaikka kohtaa ruotsinkielisiä potilaita vain muutaman kerran vuodessa jos silloinkaan. On paljon todennäköisempää, että ruotsinkielinen puhuu parempaa suomea kuin pakkoruotsitettu lääkäri ruotsia. Ruotsinkielisten palvelujen vuoksi ei akateemisten kapasiteettia kannata tuhlata pakkoruotsiin.

Olen käynyt Skandinaaaaviassa oman alani seminaareissa ja tiedän, etteivät edes professoritason henkilöt suostu puhumaan ruotsia noissa seminaareissa – kaikki puhuvat keskenään englantia, ovathan he osittain kouluttautuneet sillä kielellä. Ja tämä siis pakkoruotsin vielä vallitessa.

Ei ole mitään syytä pitää ruotsia pakollisena lukioissa ja korkeakouluissa. Sen sijaan tulisi puhua muiden aineiden ja erityisesti matemaattisluonnontieteellisen osaamisen tärkeyden puolesta.

Seuraan lasteni lukiota ja sen tenttikausia. Kielellisesti lahjakas oppii kielen kurssin aikana, tenttiin ei tarvitse kuin palauttaa mieleen sanastoa ja muutama kielioppiasia. Hitaasti kieliä oppiva puurtaa sekä kurssin ajan että tenttiin lukien, mutta kieli ei avaudu. Tällaisella oppilaalla on usein valittuna pitkä matematiikka, fysiikka, kemia, jotka vaativat valtavasti työtä sekä kurssin aikana että tenttikaudella. Lukiossa voi valita kevyen lyhyen matikan ja minimit fykestä (6+2 kurssia, joista matikka on valmistautumista helpohkoon tilastotieteeseen). Matemaattisesti suuntautunut valitsee jatkon kannalta tärkeät, raskaat ja syventävät opinnot matematiikasta ja fykestä (14 ma + 10 fy + 6 ke eli 30 vaativaa kurssia). Ero matikistin ja ei-matikistin välillä on 22 vaativaa kurssia! Näiden sijaan ei-matikisti haroo kursseja terveystiedosta, uskonnosta ja ilmaisutaidosta tms. Nämä erilaiset opiskelijat istuvat kuitenkin kielten (äi, en, ru) kursseilla rinnakkain ja vaatimukset ovat samat. Aivan käsittämätön kielipainotus matikisteilla, mutta ongelmaksi nostetaan vain se, etteivät he lue lisää kieliä, varsinkaan ruotsia!

Yo-tutkintoa uudistettiin viime vuosikymmenen puolivälissä siten, että vain äidinkieli on enää kaikille pakollinen koe ja reaalikokeita voi suorittaa useissa aineissa. Tämä erityisesti siksi, että yo-tutkinto haluttiin tehdä vähemmän kielipainotteiseksi ja erilaisia opiskelijoita huomioivaksi. Haluttiin saada enemmän niitä, jotka kirjoittavat pitkän matematiikan ja luonnontieteiden vaativat kurssit – ja saatiinkin. Haluttiin tehdä yo-tutkinto mahdolliseksi myös ammatillista reittiä eteneville, jotka kirjoittavat yleensä neljä ainetta, näiden joukossa erilaisia reaaliaineita oman ammattialan mukaan. Haluttiin myös lyhentää lukioaikoja ja vähentää reppuja, pakollinen ruotsi oli monella lukion pitkittymisen ja reppujen syy. Yo-tutkinnon muutos oli siis onnistunut ja toi juuri niitä hyötyjä, joita haluttiinkin.

Ainoa uhka on se, että nyt hallitusohjelmaan on kirjattu folktingetin tilaustyö, joka pitää sisällään vaatimuksen kolmesta pakollisesta yo-kielikokeesta kaikille kirjoittajille. Tämä tekisi taas matikistien elämän vaikeammaksi, vähentäisi heidän määräänsä, pidentäisi lukioaikoja, lisäisi reppuja ja tukkisi lähes täysin ammatillisen tien yo-kirjoituksiin.

Niiltä, jotka vaativat lukion kielipainotteisuuden lisäämistä puuttuu kokonaisnäkemys opetuksen kehittämisestä! Lisää kielivarantoa saataisiin meille samoin eväin kuin valtakuntiin ympärillämme: vapaamman kielivalinnan kautta.

Pakkoruotsin perustelut, summa summarum: (kerätty s-barbien, Tahanaisen ym ansiokkaista puheenvuoroista)
1. Suomi on kaksikielinen maa
2. Pakkoruotsin vastustajat ovat ruotsinvihaajia
3. Pakkoruotsin vastustajat ovat persuja
4. Pakkoruotsin vastustajat haluavat kaikki kieliopinnot vapaaehtoisiksi, ja sitten kukaan ei opiskelisi muuta kuin englantia
5. Eihän sitä koskaan tiedä, jos sattuisi myöhemmin elämässään joutumaan vation virkamieheksi kaksikieliseen kuntaan

Kovin painavia asia-argumentteja – kyllä näiden perusteella kannattaakin käyttää miljoonia siihen, että koko kansa opiskelee ruotsia pakollisena peruskoulusta yliopistoon.

Minulla oli hetken muuta tekemistä, enkä siksi päässyt koneelle. On hiukan surullista huomata, että tämä keskustelu ei ole edennyt. Teiltä on tullut paljon kirjoituksia, enkä jaksa vastata kaikkiin erikseen, joten kirjoitan tähän yhden pitkän koosteen ja saatte tulkita sen niin väärin kuin vain pystytte. Onkohan erilaisuuden puolestalla työpöydällään tiedosto, josta hän voi kopioida kirjoituksia. Me kaikki tiedämme, että kirjoittaja on äiti ja ope, mutta kai kirjoittaja ymmärtää, että äitiyden ja opettajuuden toitottaminen ei kasvata auktoriteettia. Päinvastoin, se saa toitottajan vaikuttamaan hiukan säälittävältä. Jos auktoriteetista joutuu muistuttamaan, niin auktoriteettia ei ole.

Se, miten Erilaisuuden puolesta tivaa perusteluja pakkoruotsille on erittäin paljastavaa. Muiden kirjoittajien vastaukset ovat vielä paljastavampia. Toisen kotimaisen opiskelun vastustaminen ei liity millään lailla siihen, miten kieltenosaamista voisi laajentaa. Se, kuinka heikoilla argumenteilla ruotsin vastustajat vastustavat ruotsia on oleellista, kun halutaan palauttaa keskustelu takaisin oikeille uomille. Argumentin kestävyyden voi tarkastaa helposti kääntämällä argumentti. Jos samaa perustelua voi käyttää minkä tahansa väittämän puolesta tai vastaan, niin argumentti ei ole kestävä. Täten kaikki hyöty- ja resurssiargumentit ovat heikkoja. Sellaisten argumenttien käyttö on merkki joko älyllisestä epärehellisyydestä tai huolimattomuudesta.

Rakentavaan keskusteluun kuuluu kritiikin kritisointi, mikä johtaa lopulta konsensukseen. Keskustelevassa demokratiassa on siis tärkeää, että keskustelijat ottavat oikeasti toisensa huomioon, muuttavat kantojaan kun kuulevat todisteita ja yrittävät saavuttaa jonkinlaisen yhteisymmärryksen. Suomi, kuten mikään muukaan sivistysvaltio, ei ole enemmistön diktatuuriaan perustuva demokratia, vaan liberaali demokratia joka pyrkii ottamaan kaikki kansalaisensa huomioon. Minä, Tapanainen ja Sidostebarbie ovat kai olleet ainoat kirjoittajat, jotka ovat yrittäneet saavuttaa yhteisymmärrystä esittämällä ehdotuksia siihen, kuinka kielitaitoa voi laajentaa heikentämättä ruotsin kielen asemaa. Jostain syystä ehdotukset eivät ole kelvanneet, vaan vastauksena on aina ollut toisen kotimaisen heikentäminen. Jostain syystä, meidät kolme kirjoittajaa on vastauksissanne leimattu jonkinlaisen pakkoruotsijärjestelmän kannattajiksi ja puolustajiksi, jota emme ole itse määritelleet. Olemme korkeintaan yrittäneet ymmärtää niitä perusteita, joille nykyjärjestelmä on rakennettu, ja miettineet mitä muita järjestelmiä voidaan perusteiden päälle rakentaa. Olemme ottaneet etäisyyttä teidän antamasta esityksestänne, mutta silti odotatte meidän antavan sille perusteluja. Todella mielenkiintoista.

Teidän ruotsin vastustajien esittämät argumentit pakkoruotsin puolesta osoittavat sen, että teidän mielestänne ruotsin kielen ei pitäisi olla virallinen kieli Suomessa. Jos kyse olisi jostain muusta, niin olisitte esittäneet ehdotuksia kaksikielisen Suomen kieltenosaamisen laajentamiseksi, eikä kaksikielisen Suomen muuttamiseksi yksikieliseksi. Teillä on oikeus mielipiteeseenne, mutta se mielipide on väärä eikä sitä voi mitenkään perustella kestävästi. Ruotsin vastustamisen pukeminen muiden vähemmistöjen puolustamiseksi on kaikkein heikoin yritys. Valtakulttuurin vahvistaminen ei voi millään lailla vahvistaa vähemmistökulttuurien asemaa. Päinvastoin, jos vähemmistöillä ei ole lain takaamaa oikeutta elää virallisissa yhteyksissä, niin vähemmistöt eivät pääse kehittymään ja joutuvat eristyksiin muusta yhteiskunnasta ja mahdollisesti kuolevat. Pysähtyneisyydestä ja eristäytymisestä ovat saamelaiset ja romanit surullisen selkeitä esimerkkejä. Suomen kaksikielisyys ei ole uhka Suomen monikulttuurisille perheille, aivan kuten monikulttuuriset perheet eivät ole uhka muullekaan Suomelle. Monikulttuuristen perheiden äidit voisivat toki miettiä, että ovatko heidän lapsensa aidosti monikulttuurisia. Kuinka paljon tilaa jää muille kulttuureille, kun yhtenä ruotsinvastaisena argumenttina on se, että yhteiskunnan ei tarvitse olla kaksikielinen, koska ruotsinkieliset osaavat myös suomea? Onkin todella osuvaa, että Neuvostoliitto ajoi ei-venäjänkielisten valtioiden venäläistämisohjelmaansa vapaan kielivalinnan nimellä. Suomen sukulaiskielet ovat kuolemassa sukupuuttoon niillä alueilla, jotka jäivät osaksi Venäjää. Samoin on saamen kieliä ajettu sukupuuttoon Suomessa.

Se, että Suomi on kaksikielinen valtio, on tosiasia. Jos sen kiistää, niin avaa oven loputtomalle saivartelulle siitä, mitä kaikkea Suomi on ja ei ole, ja millä perusteilla. Vaikka se keskustelu olisi mielenkiintoinen, niin sitä on turha käydä, sillä se ei liity tähän aiheeseen. Yksi keskustelu, jonka voisi käydä, on mitä Suomen kaksikielisyys tarkoittaa käytännössä. Kuten Bilby huomautti ja Ohramies, Inehmo, Erilaisuuden puolesta sekä Takso Mykke vahvistivat, niin teidän ruotsinvastustajien argumentit ovat ruotsin vastaisia ja ennakkoluuloisia. Teidän argumenttinne perustuvat myös utopistiseen käsitykseen jostain aidosta Suomesta, jota voisi kutsua vaikka perus-Suomeksi. Myös käyttämänne räikeä vastakkainasettelu, vastaväittäjien demonisointi, marttyyriksi heittäytyminen ja omien kannattajien viha-kirjoittelujen selittely on ominaista perussuomalaiselle diskurssille. Kyseinen diskurssi ei ole kauhean kaukana koulukiusaamisesta. Kuten äiti ja ope varmaankin tietää, niin kovin harva koulukiusaaja pitää itseään koulukiusaajana. Tapanaisen jättämä lainaus jostain tutkimuksesta on oikein mielenkiintoinen, sillä se osoittaa kuinka negatiivista käyttäytymistä vahvistetaan väkivallan uhalla. Vapaa kielivalinta ry:n verkkohyökkäykset niitä kirjoittajia vastaan, jotka eivät jaa heidän ajatusmaailmaansa on merkki suvaitsemattomuudesta. Yhdistyksellä on siis vielä yksi yhtymäkohta lisää persudiskurssiin.
Myös se, että diskurssia hallitsee tarkemmin huojumaton, mutta määrittelemätön vastustaminen on aika persua. Vapaa kielivalinta vastustaa toista kotimaista samalla tavalla kuin persut vastustavat EU:ta. Vapaa kielivalinta vastustaa myös monikulttuurisuutta samalla tavalla kuin persut vastustavat monikulttuurisuutta. Ruotsinvihaajilla ei ehkä ole persujen jäsenkirjaa, mutta he ovat korviaan myöten upoksissa persujen ideologiassa.

Seuraan Sidostebarbien ja Tapanaisen jalanjälkiä, eli jätän tämän keskustelun nyt tähän. En siis enää vastaa, mutta heitän teille silti haasteen: kuvitelkaa, että Suomi olisi sulautunut osaksi Neuvostoliittoa ja tämä keskustelu käytäisiin nyt suuren valtion mitättömällä vähemmistökielellä: miten te kasvattaisitte kieltenosaamista ja takaisitte molempien virallisten kielten aseman? Kyse ei ole joko-tai-ajattelusta, vaan sekä-että-ajattelusta.

Tietääkseni Suomi ei ole kaksikielinen millään tunnetulla mittarilla mitattuna, ei läheskään. Yksinkertaistaen on kysymys siitä, että ruotsi kuuluu vapaaehtoisiin luettaviin kieliin Suomen koululaitoksessa. Jäitä hattuun. Pakko- ja virkamiesruotsi on haittaruotsi, on ollut alusta lähtien. Minkä asian tietää myös Tapanainen ja kumppanit.

Konnu Haho kirjoitti pitkän vuodatuksen, jossa ei edelleenkään ole muuta perustelua ruotsin pakollisuudelle kuin Suomen kaksikielisyys. Loppu hänen tekstistäään keskittyykin sitten leimaamaan pakollisuuden vastustajat ruotsinvihaajiksi, persuiksi ja älyllisesti epärehellisiksi. Hän niputtaa minutkin ruotsinvihaajien joukkoon; ilmeisesti hän ei ole edes lukeniut kirjoituksiani, joissa olen esittänyt rakentavia vaihtoehtoja pakkoruotsille, ilman että kaksikielisyydestä tarvitsisi luopua.

KH (tietoisesti?) sekoittaa valtion kaksikielisyyden ja yksilöiden kaksikielisyyden. Suomi valtiona on kaksikielinen, mutta sen asukkaista valtaosa ei koskaan ole ollut kaksikielisiä, eikä heistä sellaisia kouluopetuksella koskaan tulekaan, ellei sitten ruotsinkielistä kielikylpykoulutusta määrätä pakolliseksi kaikille suomenkielisille. Eiväthän suomalaiset ole suomi-englanti-kaksikielisiäkään, vaikka englantia luetaan koulussa huomattavasti pitempään kuin ruotsia.

Suomi voi mainiosti säilyä virallisesti kaksikielisenä ilman pakkoruotsia. Kaksikielisyys tarkoittaa, että ruotsinkielisillä on oikeus viranomaispalveluihin äidinkielellään, ja tämä on täysin järjestettävissä ilman koko kansan pakollista ruotsinopiskelua. Samalla saataisiin kansallinen kielivaranto kasvamaan, mikä parantaisi Suomen kilpailukykyä.

KH:n mielestä resurssiargumentit ovat heikkoja. Kuinka niin? Koulutuksessa resursseja, aikaa ja rahaa, on rajallinen määrä. Jos jonkin aineen opetusta lisätään, jonkin toisen täytyy vähentyä. Jos kaikille opetetaan ruotsia pakollisena, se vie kaikilta toisen vieraan kielen paikan. Kolme pakollista kieltä ei mahdu tuntikehykseen, joten pakkoruotsin vallitessa valtaosa oppilaista lukee vain englantia ja ruotsia, ja muut maailmankielet ovat meille ”harvinaisia kieliä”. Ammattikoulussa, ammattikorkeassa ja yliopistossa on sitten kaikille pakollisena ”virkamiesruotsi”, kurssi, joka ei takaa kunnollista ruotsin taitoa, ja jonka joutuvat kahlaamaan läpi nekin, jotka opintojensa loppuvaiheessa jo tietävät, ettei heistä tule virkamiehiä. Jos se ei ole resurssien tuhlausta niin mikä sitten?

KH:n Neuvostoliitto-vertaus ei oikein avaudu minulle. Toki jos olisimme joutuneet osaksi N-liittoa, sekä suomi että ruotsi olisivat olleet vaarassa hävitä, mutta miten se liittyy tähän keskusteluun? Kauniilta kuulostava lause, ettei ole kysymys joko-tai- vaan sekä-että-ajattelusta jää ilman sisältöä, kun KH ei kerro, mitä hänen sekä-että-ajattelunsa toimisi käytännössä. Siis kun lähes kaikilla aloilla englanti on käytännössä pakko osata, ja ruotsi on kaikille pakollinen, miten saamme kielivarantoa kasvatettua sekä-että-mallilla? Kaikille kolme pakollista kieltä?